Lue keskustelun säännöt.
Olen mustasukkainen lapsistani :(
16.05.2020 |
Sanon täällä suoraan vaietun ja nolonkin tunteen. Erottu ja miehellä on uusi kiva oloinen nainen, joka lämpimästi toivottaa lapset aina tervetulleiksi heille jne. Järki sanoo, että on lasten etu ja että mun tulisi olla iloinen asiasta. Mutta olen hirveän mustis! Pelkään, että yhteys omiin lapsiin pienenee ja menetän äitiyttäni. He luovat suhteen ja perhe-elämää. Heillä keskenään hyvää ja kivaa.
Miten käsittelen tätä asiaa? Kaipaan tukea.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Sinulle ap on yksi neuvo. Etsi uusi mies nyt sinäkin jonka kanssa voit viettää parisuhdeaikaa kun lapset on poissa. Et saa enää ydinperhettä takaisin. Muista että meitä eronneita ja uuden kumppanin löytäneitä on paljon. Äläkä anna lapsia enempää sinne isän perheeseen kuin on pakko.
Tuo viimeinen lause osoittaa sun epäkypsyyden. Varmaan hirveä noita-akka exälles ja sen uudelle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti olen tärkeä ja lapset on minulle rakkainta maailmassa, arkemme on hyvää ja teen parhaani että heillä olisi hyvä olla kotona. Mutta isäkin on rakas ja hyvin voi olla että haluavatkin hänen perheen kanssa viettää enemmän aikaa. Minulle ei edes hyväksy uutta miestä kotiin vaikka tämä on hyvä lapsille. Isän luona viettävät perheaikaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin isäkin yhtä tärkeä.
Kyllähän tuo kertomasi kuulostaa siltä, että läheisin olet sinä ja siksi ovat mustasukkaisia. Koti on luonasi. Isä on tärkeä ja uusi kiva mutta ei yhtä luotettavia. Sinulle itketään ja turvataan.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti olen tärkeä ja lapset on minulle rakkainta maailmassa, arkemme on hyvää ja teen parhaani että heillä olisi hyvä olla kotona. Mutta isäkin on rakas ja hyvin voi olla että haluavatkin hänen perheen kanssa viettää enemmän aikaa. Minulle ei edes hyväksy uutta miestä kotiin vaikka tämä on hyvä lapsille. Isän luona viettävät perheaikaa. Ap
Älä nyt hyvänen aika sitä uutta miestä lasten elämään heti tuo! Lapset ei hyväksy uutta miestä kotiin??? Ei pidäkään hyväksyä, ensi seurustelet rauhassa lapsivapaalla ja vasta paljon myöhemmin esittelet lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti olen tärkeä ja lapset on minulle rakkainta maailmassa, arkemme on hyvää ja teen parhaani että heillä olisi hyvä olla kotona. Mutta isäkin on rakas ja hyvin voi olla että haluavatkin hänen perheen kanssa viettää enemmän aikaa. Minulle ei edes hyväksy uutta miestä kotiin vaikka tämä on hyvä lapsille. Isän luona viettävät perheaikaa. Ap
Älä nyt hyvänen aika sitä uutta miestä lasten elämään heti tuo! Lapset ei hyväksy uutta miestä kotiin??? Ei pidäkään hyväksyä, ensi seurustelet rauhassa lapsivapaalla ja vasta paljon myöhemmin esittelet lapsille.
Niinhän se on. Vaan tosiaan lapset ovat pääsääntöisesti luonani. Isän luona ovat iloisina uudessa perheessä. Minun kanssa eivät hyväksy että toinen olisi yhtään, ajatuskin heistä kamala.
Ap
Muistan kauan aikaa itse olleeni samanlaisessa tilanteessa - eksällä oli uusi, ihan hirveän kiva avovaimo joka piti lapsista ja oli heille ihana bonusäiti. Itse yritin vaan ajatella että "tosi ihanaa kun lapsilla on kaikki hyvin" ja "tosi ihanaa kun niillä on ihan uusi äitihahmo" jne. Mutta itsellä oli ihan kauhea ikävä lapsia aina kun he olivat siellä toisessa kodissa (puolet ajasta) eikä yhtään ihanaa. Jossain vaiheessa (varmaan parin vuoden jälkeen) sitten tajusin, että on ihan ok ajatella myös itseä, miltä minusta tuntuu eikä kaikkea ihan pelkästään lasten kautta. Lapset meni aina oman itsen edelle, niin se oli, mutta jotta itse pääsin käsittelemään omaa surua ydinperheen menettämisestä ja ihan järkyttävää ikävää kun olin yksin kotona. Lapsille se uusi tilanne oli varmasti siinä tilanteessa paras mahdollinen, mutta mä olin tosi surullinen. Ja on ihan ok olla surullinen tällaisessa tilanteessa. Mulle tämän ymmärtäminen oli tosi tärkeää, siitä lähti toipuminen ja sopeutuminen eteenpäin.
Olet lapsillesi aina se tärkein, oma äiti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan kauan aikaa itse olleeni samanlaisessa tilanteessa - eksällä oli uusi, ihan hirveän kiva avovaimo joka piti lapsista ja oli heille ihana bonusäiti. Itse yritin vaan ajatella että "tosi ihanaa kun lapsilla on kaikki hyvin" ja "tosi ihanaa kun niillä on ihan uusi äitihahmo" jne. Mutta itsellä oli ihan kauhea ikävä lapsia aina kun he olivat siellä toisessa kodissa (puolet ajasta) eikä yhtään ihanaa. Jossain vaiheessa (varmaan parin vuoden jälkeen) sitten tajusin, että on ihan ok ajatella myös itseä, miltä minusta tuntuu eikä kaikkea ihan pelkästään lasten kautta. Lapset meni aina oman itsen edelle, niin se oli, mutta jotta itse pääsin käsittelemään omaa surua ydinperheen menettämisestä ja ihan järkyttävää ikävää kun olin yksin kotona. Lapsille se uusi tilanne oli varmasti siinä tilanteessa paras mahdollinen, mutta mä olin tosi surullinen. Ja on ihan ok olla surullinen tällaisessa tilanteessa. Mulle tämän ymmärtäminen oli tosi tärkeää, siitä lähti toipuminen ja sopeutuminen eteenpäin.
Olet lapsillesi aina se tärkein, oma äiti!
Kiitos. Miten siitä sitten lähtk eteenpäin? Vähenikö eron ja isän perheen myötä oma äitiytesi, yhteytesi lapsiin ja koetko nyt menettäneesi jotain arvokasta heidän lapsuudestaan? Miten neuvot minua eteenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta haluisin sanoa, että lapset joka tapauksessa kasvaa, itsenäistyy ja lentää pesästä. Ei niitä voi omistaa eikä niiden seurasta saada tarpeekseen, elettiin sitten ero- tai ydinperheessä. Toivon, että vähitellen sinunkin ap elämääsi alkaa löytyä uusia asioita ja ilon aiheita eron jälkeen. Silloin se lasten painoarvo toivottavasti himpun tasapainottuu ja huomaat ehkä jopa olevasi kiitollinen omasta ajasta ja että lapsesi ovat heistä välittävien aikuisten kanssa. Haleja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana vastaus viimeisimmällä. Kiitos. Vaan tosiaan lapset eivät hyväksy ajatustakaan uudesta minulla niin vaikea rakentaa. Ihan henkilökohtaista omaa aikaa toki, mutta en oikein osaa nauttia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti olen tärkeä ja lapset on minulle rakkainta maailmassa, arkemme on hyvää ja teen parhaani että heillä olisi hyvä olla kotona. Mutta isäkin on rakas ja hyvin voi olla että haluavatkin hänen perheen kanssa viettää enemmän aikaa. Minulle ei edes hyväksy uutta miestä kotiin vaikka tämä on hyvä lapsille. Isän luona viettävät perheaikaa. Ap
Älä nyt hyvänen aika sitä uutta miestä lasten elämään heti tuo! Lapset ei hyväksy uutta miestä kotiin??? Ei pidäkään hyväksyä, ensi seurustelet rauhassa lapsivapaalla ja vasta paljon myöhemmin esittelet lapsille.
Niinhän se on. Vaan tosiaan lapset ovat pääsääntöisesti luonani. Isän luona ovat iloisina uudessa perheessä. Minun kanssa eivät hyväksy että toinen olisi yhtään, ajatuskin heistä kamala.
Ap
Tämä osoittaa että sinun luonasi on oikea koti. Haluavat pitää sen muuttumattomana. Helpottaa, kun kasvavat, uskoisin.
Äidistä ollaan usein mustasukkaisia. Se juuri kertoo miten korvaamaton olet. Sinulla on silti oikeus seurustella. Lapsille voit näyttää että he eivät menetä sinua vaikka sinulla oliskin miesystävä.