Lue keskustelun säännöt.
Olenko asperger-piirteinen, nepsy tai normaalin rajoissa?
15.05.2020 |
- kun kysytään mitä kuuluu vastaan mahdollisimman perusteellisesti, rehellisesti ja tyhjentävästi
- olen ääniyliherkkä, en kestä tiettyjä arjen ääniä, pakko sulkea ovia
- jos innostun alan kävellä ympäriinsä muutaman minuutin, tulee tarve liikkua kunnes aivot rauhoittuu, esimerkiksi eilen kun eräs ihminen jutteli ystävällisesti
- olen kosketusyliherkkä, tietty kevyt kosketus saa vihaiseksi, liian lähelle tuleminen
- lapset tulevat joskus lähelle, ottavat kiinni saadakseen huomioni ja heiluvat ja puhuvat paljon, menen tällöin suunniltani, suututtaa ja aivot surisee, täytyy laittaa silmät kiinni
- olen erakko, viihdyn yksin, ei ole koskaan tylsää
Mutta kuitenkin olen sosiaalinen, useita ystäviä, osaan tulkita muiden tunnetiloja, ymmärrän huumoria ja sanontoja, en ota kirjaimellisesti. Tunnistatko näitä itsessänne?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
On kyllä sinänsä aivan tosi, että naisilla as-oireet jäävät helpommin huomaamatta ja ongelma on heillä alidiagnosoitu, samoin kuin adhd/add. Naiset opetetaan pienestä pitäen kompensoimaan ongelmiaan ja "käyttäytymään kunnolla".
Ei ole mitään opettamista, vaan epäneurotyypilliset ovat myös sukupuolensa edustajia. Ei kukaan opeta ADHD-poikaa ryhtymään rikolliseksi vaan hänen hormoninsa ja aivojen rakenne yhdistettynä ADHD:seen saavat sen aikaan. Aikuiset ihan varmasti tekevät kaikkensa että sellainen lapsi pysyisi kurissa, mutta ei se toimi. ADHD-tyttökin voi ajautua huonoille poluille, mutta siihen vaaditaan voimakkaampi sosiaalinen ympäristö joka "kannustaa" siihen.
Siitä ei missään tapauksessa pitäisi uhriutua, että naisena on parempi sopeutumiskyky ja saattaa jopa tulla lasketuksi normaalien kirjoihin. Se että pystyy kompensoimaan ja käyttäytymään on vain hyvä asia.
Sopeutuminen voi kuitenkin olla sellaista, mistä ongelmat alkavat vasta viiveellä. Siinä on melkoinen ongelma, että neurologiset jutut pitäisi huomata lapsena ja nuoruudessa alkavat ongelmat nähdään psykiatrisina, vaikka niillä olisi neurologinen tausta. Ikä on siis enemmän se juttu kuin sukupuoli.
Vaikkapa jos neurologinen ongelma aiheuttaa ahdistuneisuutta enemmän kuin huonoa käytöstä, koti ja koulu voivat olla turvallisia ympäristöjä siihen nähden, että asuu omillaan ja joutuu hoitamaan asiansa itse. Selkeä ympäristö kompensoi ahdistusta. Ahdistuneisuus pahenee itsenäistyessä ja nähdään mt-oireena. Mutta jos nähdään vain ahdistus eikä juurisyytä eli neurologista ongelmaa, ahdistuksesta/paniikkioireista/mitäikinä ei pysty koskaan kunnolla paranemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia piirteitä on monilla ihmisillä eikä se tarkota, että on asperger. Oot ihan normaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kuulleet väitettä, jonka mukaan autismi on erityisherkkyyttä? Kyse siis samasta asiasta, mutta autistilla herkkyys on sitä luokkaa että aiheuttaa sisäänkääntymistä ja sosiaalisen kehityksen hidastumista.
Tietämäni "high-functioning" autistit, ainakin osa, ovat ihmisten suhteen kauhean havaintokykyisiä vaikka se ei kääntyisi sosiaaliseksi sulavuudeksi. Menee myös toisinpäin niin, että selvimmillä erikoisherkillä on autistisia piirteitä kuten vahvoja omia kiinnostuksenkohteita ja rutiinien tarvetta.
Asperger on löydetty tutkimalla poikalapsia. On selvää ettei sama neurologinen piirre voi ilmetä tytöillä ja pojilla samalla lailla. Tytöillä voi olla helpompaa kun saavat olla herkkiä. Ei johda tarpeeseen diagnosoida lääketieteellisesti. Nykymaailmassa kuitenkin herkkyydet tekevät enemmän ongelmia niin pitää alkaa puhua erityisherkkyydestä ym. mille ei kuitenkaan ole mitään lääketieteen vahvistamaa nimikettä.
Jotkut tutkijat väittävät, että autisti-tytöt käyttäytyvät samalla tavalla kuin neurotyypilliset pojat. Heillä ei tule esiin samanlaista oireilua kuin autisti-pojilla, mutta he eivät myöskään käyttäydy samalla tavalla kuin neurotyypilliset tytöt.
Kun autisti tyttö tulee tutkimuksiin, verrataan häntä poikiin eikä toisiin tyttöihin, eikä diagnoosia voida asettaa. Tyttöhän vaikuttaa ihan tavalliselta lapselta.
Tytöillä ei myöskään yleensä ole autistipoikien tyypillisiä erikoisia kiinnostuksen kohteita. Sekin tekee diagnoosin asettamisesta vaikeaa. Autisti-tytön erikoinen kiinnostuksen kohde voi olla hevoset, nuket tai joku muu tytöille tyypillinen asia. Ero on vaan siinä että autisti menee paljon syvemmälle kiinnostavaan asiaan. Hankkii paljon enemmän tietoa tai fanittaa paljon isommin kuin muut tytöt.
Yksi autisti-tyttöjen ja -naistenkin kiinnostuksenkohde on ihmisten käyttäytyminen. Ei kaikilla, mutta joillakin. Ja kun he uppoutuvat siihen autistisella sinnikkyydellä, oppivat he käyttäytymään kuin muut.
Neurotyypillistä he eroavat siinä, että tyypilliset tietävät luonnostaan miten reagoidaan ja miten puhutaan ja kommunikoidaan. Autisti on opetellut nämä asiat. Eroa voi olla hyvin vaikea huomata. Tällainen autisti saattaa vaikuttaa sosiaalisesti erittäin lahjakkaalta.Olen itse autisti nainen, ja aina kokenut kommunikoinnin poikien ja miesten kanssa helpommaksi. En ole siis koskaan oppinut näyttelemään "normaalia". Tästä on osa läheisistä naisista jopa suuttunut ja väittänyt että luulen olevani parempi kuin muut naiset.
Se tuntuu pahalta, sillä haluaisin osata kommunikoida myös naisten kanssa.
Olen nainen ja äiti, joskin monella tavalla epätyypillinen sellainen. Minulla on lapsia, hekin ensisijaisesti persoonansa eikä sukupuolensa edustajia. Olen koko elämäni pyrkinyt vastustamaan ”miehet Marsista, naiset Venuksesta” -yleistyksiä, ehkä juuri siksi etten ole sopinut perinteisen naisen rooliin.
Kaikista näistä syistä hieman provosoidun, kun väität asperger-tyttöjen olevan samanlaisia kuin ”normaalit” pojat. Tällainen ajattelu on ensinnäkin tavattoman sukupuolinormatiivista, ja toisekseen se pyrkii muodostamaan aspergereista jonkinlaisen väärinymmärrettyjen salaseuran.
Ja sanon tämän tosiaankin naisena, joka viihtyy miesten seurassa ja joka uppoutuu täysillä kiinnostuksensa kohteisiin.
Toki sen ymmärrän, että joskus selvyys on tärkeää, siis se että tietää, mistä vaikeudet tarkalleen johtuvat.
Mutta kommentoin siis nyt naiselle, joka on jo tutkittu KOLME KERTAA. Oletan, että siis aspergeriakin on samalla tutkittu.
Toki jos tutkimukset ovat olleet aivan heppoisia ja tapahtuneet psykiatrin toimesta, kannattaa kokeilla neurologia ja oikeasti autismikirjoon perehtynyttä sellaista. Ihmisen käytöksen tutkimuksessa koulukunnalla on ikävän iso rooli, psykiatrit hakevat yleensä psyykkisiä selityksiä ja neurologit neurologisia.
Minusta tärkeintä on kumminkin itsetuntemus. Jos kokee omaavansa autismikirjon piirteitä, se paperilla oleva diagnoosi tuskin auttaa elämää enää aikuisiässä merkittävästi. Kuten sanoin, sillä ei saa välttämättä mitään tukia tai terapioita, ei ainakaan lyhyttä sopeutumisvalmennusta enempää.