Nuorten naisten seksielämä yllätti tutkijat
Nuorten, parisuhteessa elävien naisten seksuaalinen haluttomuus mietityttää Väestöliiton tutkijoita. Kun Väestöliitto ja Me Naiset -lehti keräsivät suomalaisnaisten kirjoituksia haluttomuudesta, alle 30-vuotiailta naisilta tuli runsaasti kertomuksia.
– Seksuaalisen halun puute koskee laajasti myös nuoria naisia. Halun puute oli kirjoittajien keskuudessa yhtä yleistä nuorilla kuin jo vähän vanhemmillakin naisilla. Joka kolmas haluttomuudesta kirjoittanut nainen oli alle 30-vuotias, ihmettelevät tutkijat, kliininen seksologi Tarja Sandberg ja tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta.
Tutkimusten mukaan ainakin ajoittainen seksuaalisen halun puute koskee joka toista suomalaista parisuhdetta. Halun puute on huomattavasti yleisempää naisilla kuin miehillä – ja haluttomuus on lisääntymään päin.
Osmo Kontulan mukaan haluttomuus on todellinen ongelma. Jos seksielämää ei ole, moni parisuhde päättyy eroon.
–Haluttomuus vaikuttaa parisuhteen hyvinvointiin. Se aiheuttaa väistämättä ongelmia parin vuorovaikutuksessa ja heikentää parisuhteen seksuaalista tyytyväisyyttä ja johtaa jopa eroon, Kontula sanoo.
Naisten tarinoissa nousi esiin useita selityksiä haluttomuudelle. Kaikkein tyypillisintä haluttomuuteen liittyvissä tarinoissa oli naisen huono seksuaalinen itsetunto; nainen ei tunne itseään haluttavaksi. Toisaalta myös parisuhteen muut ongelmat, arjen kiireisyys ja väsymys olivat usein esillä.
Tutkijat antavat Väestöliiton tiedotteessa ja tuoreessa Halut jäissä -kirjassa vinkkejä seksuaalisen halun palauttamiseksi. Parisuhteen kommunikaatio on avainsana. Tarja Sandbergin mukaan halua voi lisätä muun muassa keskustelemalla kumppanin kanssa siitä, mitä haluaa ja toivoo.
–Kannattaa myös muistaa fantasiat, jotka ovat hyvä apu ja seksin pääomaa. Seksuaalisen halun syntymiseen tarvitaan hyvä kumppani, niin sanottu terve itsekkyys seksin aikana, hyvä seksuaalinen itsetunto ja hyvät seksitaidot, neuvoo
Kommentit (477)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nainen ei siis voikaan vain valita itselleen haluamaansa miestä? Vaikka eilen kahdessa eri ketjussa niin väitettiin? Nainen voi valita haluamansa, mies joutuu tyytymään, tämä oli väite.
Mutta voihan hän. Hän valitsee itselleen korkeatasoisemman miehen ja jos sitä ei saa, tyytyy elämään ilman miestä. Etenkin Tindertilastoissa miehet ovat selvästi vähemmän kranttuja.
https://medium.com/@worstonlinedater/tinder-experiments-ii-guys-unless-…
Tietty oikeassa elämässä ei käyrät noin radikaalisti mene. Mutta Tinderissä tuo teoria on aivan täyttä totta.
Mikään pakko ei ole tyytyä. Saa ottaa mallia naisista ja/tai pistää tilaukseen se instamissi. Tiedän, tää jää tekemättä koska ärsyttää prinsessat. Yksinäisyyskin on poissuljettu vaihtoehto. Pitäiskö naistenkin alkaa huutamaan netissä ilmaisia malleja mitkä pitää saada vaikka väkisellä? Jumankauta 😂
Naisena voin sanoa, että syitä haluttomuuteen on monia. Hormonaaliset ehkäisyt, lasten ja kodinhoito kaatuu vain naiselle, miehen alkoholinkäyttö, henkinen tai fyysinen uskottomuus, miehen pornoriippuvuus ja ei muisteta helliä sitä puolisoa päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
No, jo tutkimusasetelmasta näkyy normi, että seksiä kuuluisi haluta.
Eipä sellaiset yhteiskunnat kauaa selviä jossa kukaan ei seksiä halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta jutustakin huomaa, että normi on aina se mitä miehet haluavat ja naiset toimivat aina väärin ja ovat syypäitä. Miksei ole koskaan sellaista juttua, että miehet haluavat liikaa seksiä, ja se uhkaa parisuhteita? Mikä ihmeen seksikertojen sopivan määrän jumala tuo asiantuntija on? Ja kyllähän naiset haluavatkin sitä seksiä, jos saavat orgasmeja ja se on muutenkin heille hyvää. Miesten pitäisi suhtautua seksiin enemmän naisen tyydyttämisenä kuin itsensä tyydyttämisenä, niin kyllä sitten tulisi.
Just just.
Eli miehen pitäisi olla joku saatanan viihdyttäjä jonka tehtävänä olisi vaan pitää nainen kivalla tuulella.
Ei miesten tartte mitään naisten orkkuja ajatella. 80% miehistä ei saa naista muutenkaan joten heille asia ei ole edes ajankohtainen, ja jos ei naista kiinnosta enää avata reisiään sille top-20 -örnipanijalle niin ovella on jono naisia odottamassa tällaiselta mieheltä toosantäytettä.
Kenen ovella on joko naisia jos miehiä ei kiinnosta naiset orkut? eri
Vierailija kirjoitti:
Hormonaalinen ehkäisy on vain uusi tekosyy.
Ennen ehkäisyä naiset olivat myös haluttomia, mutta silloin tekosyynä oli raskauden pelko.
Miksi ei vaan tunnusteta että naiset eivä välitä seksistä?
Oon haluton loppuunpalaneena. Sytyn vain tietyn tyyppisistä miehistä joille olen valmis tekemään jopa aloitteen. Tietyllä tarkoitan ulkoista olemusta.
Hups, löysinkin jo sellaisen.
Vierailija kirjoitti:
Hormonaalinen ehkäisy on vain uusi tekosyy.
Ennen ehkäisyä naiset olivat myös haluttomia, mutta silloin tekosyynä oli raskauden pelko.
Miksi ei vaan tunnusteta että naiset eivä välitä seksistä?
Raskauden pelko ei ole tekosyy eikä aiheuta haluttomuutta, ei etenkään ennen, kun ehkäisyä ei ollut saatavilla. Siinä nainen valitsi pienemmän pahan eli seksistä kieltäytymisen. Jos synnytykset oli vaikeita, niin niitä halusi välttää, kun kivunlievitystä ei ollut saatavilla. Siinä oli oma henki kyseessä.
Kysymys niille, joilta pillerit ovat vieneet halut: Käytättekö yhdistelmä- vai minipilleritä?
Onko ehkäisykapselin käyttäjillä haluttomuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohhoh eikö naisten pitänyt harrastaa k_llika-ruselleja suurella innolla, jopas nyt.
Kyse olikin parisuhteesta.
Nainen jakaa toosaa mielummin vieraille koska saa tästä itselleen ihailua ja hyväksyntää. Ei nainen oikeastaan seksiä halua.
Sanonta: ”mies haluaa olla rakastettu, nainen haluaa olla haluttu” pitää kyllä paikkaansa.Parisuhteessa siis miehet eivät sinun mukaasi osoita puolisoilleen ihailua ja hyväksyntää? Voisiko tästä löytyä avainta ongelmaan?
Kyllä naisetkin haluavat olla rakastettuja. En tiedä mikä sinulle sitten riittää siihen tunteeseen, että koet olevasi rakastettu. Moni nainen varmaan ainakin kaipaa juurikin sitä hyväksyntää ja halutuksi tulemista kokeakseen niin.
Ei vaan, että nainen kokee olevansa haluttu ja ihailtu kun kelpaa mahdollisimman monien miesten pan0alustaksi, varsinkin sellaisten joilla ei ole mitään tunteita naista kohtaan.
Se, että aviomies ja aviovaimo rakastelee, on osoitus hyväksynnästä ja halusta. Naisen mielestä toki miehen pitäisi nuolla maata naisen alla ennenkuin saa luvan astua vaimoaan.
Kätevästi rakastelusta, hyväksynnästä ja halusta takaisin astumiseen, joka kuulostaa enemmän siltä panomattoilulta. Kumma ettei naisia enää kiinnosta. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jo tutkimusasetelmasta näkyy normi, että seksiä kuuluisi haluta.
Eipä sellaiset yhteiskunnat kauaa selviä jossa kukaan ei seksiä halua.
Virossa ja Venäjällä ei ole mitään ongelmaa syntyvyyden kanssa. Eihän noissakaan maissa tulla nousemaan huippulukemiin, mutta kuitenkin. Epäilen Virossa syntyvyyttä nostaneen muutkin asiat kuin pelkät tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jo tutkimusasetelmasta näkyy normi, että seksiä kuuluisi haluta.
Eipä sellaiset yhteiskunnat kauaa selviä jossa kukaan ei seksiä halua.
Lapsia voi hankkia ilman seksiäkin. Hedelmällinen nainen pystyy saamaan vaikka 20 lasta vaikkei harrastaisi seksiä kuin 20 kertaa. Vähempikin riittää, jos tulee useampi lapsi kerralla.
Naisten huono seksuaalinen itsetunto kirjoitti:
Mies haukkuu läskiksi ja kuvottavaksi kertoen kuinka joutui tyytymään lihavaan ja rumaan kouvolatukkaiseen naista muistuttavaan olentoon, kun naapurin jännä.mies sai Miss Suomen.
Nykyään ei kehuta kauniiksi, ei lämmitellä ollenkaan. Arki on tiuskimista ja enemmänkin tuntuu, että parit vain vihaavat toisiaan. Missä on lämpö ja läheisyys? Ei vain käsketä haarat auki sängylle makaamaan 5 sekunnin sessiota varten.
Kuka jää suhteeseen, jossa toinen kutsuu em. nimityksillä? Siinä on kyllä sitten jo jotain pahasti vialla myös sillä joka siihen jää. Seksi tuollaisessa suhteessa ihan toissijaista.
Kyllä mieheni kehuu kauniiksi, lämmittelee seksiin, antaa lämpöä ja läheisyyttä. Ja kokemukseni kukaan kaikki miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta olemmeko siis nyt yhteisymmärryksessä siitä, että naiset eivät voikaan valita miestä?
Voihan, he itse valitsevat mieluummin selibaatin jos ei saa sitä korkeatasoista miestä. Seksittömyys on naisella oma valinta, poislukien tietty fyysiset tai henkiset sairaukset.
Miehille kehitetyt lelut ovat kehittyneet huimasti. Niitä ei vain haluta kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta olemmeko siis nyt yhteisymmärryksessä siitä, että naiset eivät voikaan valita miestä?
Voihan, he itse valitsevat mieluummin selibaatin jos ei saa sitä korkeatasoista miestä. Seksittömyys on naisella oma valinta, poislukien tietty fyysiset tai henkiset sairaukset.
Siis naiset eivät voi valita miestä. En siis halutessani voisikaan päättää nyt haluta ja valita jonkun miehen kuten eilen väitettiin. Asia selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohhoh eikö naisten pitänyt harrastaa k_llika-ruselleja suurella innolla, jopas nyt.
Kyse olikin parisuhteesta.
Nainen jakaa toosaa mielummin vieraille koska saa tästä itselleen ihailua ja hyväksyntää. Ei nainen oikeastaan seksiä halua.
Sanonta: ”mies haluaa olla rakastettu, nainen haluaa olla haluttu” pitää kyllä paikkaansa.Parisuhteessa siis miehet eivät sinun mukaasi osoita puolisoilleen ihailua ja hyväksyntää? Voisiko tästä löytyä avainta ongelmaan?
Kyllä naisetkin haluavat olla rakastettuja. En tiedä mikä sinulle sitten riittää siihen tunteeseen, että koet olevasi rakastettu. Moni nainen varmaan ainakin kaipaa juurikin sitä hyväksyntää ja halutuksi tulemista kokeakseen niin.
Mieheni on ymmärtänyt tämän. Hän kehuu minua , hän koskettelee minua, hän saa minut tuntemaan itseni seksikkääksi. Olen varmaan juuri tämän vuoksi pitänyt itsestäni hyvää huolta, en esimerkiksi ole lihonut. Seksi on hyvää ja varsinkin sen jälkeen, kun kuopus muutti kotoa sitä on myös entistä enemmän. Olemme jo viisikymppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet katsoo pornoa ja luulee että paneminen on rynkytystä anaaliin ja oraaliin. Nuoret naiset tutustuu vasta omaan nautintoon ja tuollainen pornonkaltainen naiskentelu tuntuu pahalta. Romantiikka ja lempeä tyydytys olisi todennäköisesti useamman naisen mieleen, mutta naisten ja miesten halut ei kohtaa. Nopeasti oppii haluttomaksi surkealla seksillä.
Tämä.
Piti tulla juuri kirjoittamaan, että olisi kannattanut kysyä samassa yhteydessä, kuinka moni näistä naisista saa yleensä orgasmin miehensä kanssa seksiä harrastaessaan. Monet miehet ovat ottaneet mallia seksielämäänsä pornosta ja ovat seksissä äärimmäisen itsekkäitä. Eivät edes halua opetella, mistä nainen syttyy ja nauttii, miten naisen saa laukeamaan. Äkkiä siinä halut vähenee, kun itse ei saa seksistä mitään irti. Kaupan päälle vielä, kun ukko haukkuu ulkomuotoa ja vertaileen photosopattuihin instabeibien kuviin, niin eipä yllättä tutkimustulos.
Olet kirjoittanut puolet ketjun viesteistä. Mistä miesvihasi kumpuaa?
Ihan ensimmäisen viestin kirjoitin tähän ketjuun. Kumma juttu, että sinullekin on tarjoiltu tässä parhaiden asiantuntijoiden eli naisten taholta kymmeniä hyviä vinkkejä, miten saisit naisen haluamaan itseäsi, mutta et halua ottaa onkeesi, vaan sen sijaan alat haukkumaan naisia, joka on juuri moneen kertaan todettu yhdeksi haluttomuuden syyksi.
Enkä suinkaan vihaa miehiä. Minä rakastan miehiä. Elämäni suuri rakkaus kesti yli 30 vuotta, kunnes kuolema erotti. Hänen ansiostaan tiedän, mitä on hyvä seksi, rakkaus ja miehen kunnioitus naista kohtaan. Valitettavasti rakkautta etsiessäni jouduin kokemaan myös näitä toisenlaisia tyyppejä, jotka kuvittelivat seksin olevan vain heidän tyydyttämistä varten. N
Nyt olen suhteessa toiseen elämäni rakkauteen ja haluja riittää kummallakin. Juurikin siitä syystä, että seksissä huomioidaan tasapuolisesti molempien nautinto ja kumpikin tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty omana itsenään.
t. sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni kulminoitui ongelma siihen, kun näin nuorten miesten puhuvan tosissaan että häpyhuulten muotoiluleikkaus on kuulemma yleistä kirurgiaa ja että isommat sisäiset häpyhuulet ovat kuvottavia. Kun on pornolla käristetyt aivot, ei voi muutakaan olettaa. Jos ulkonäköpaineet ulottuvat jopa haaroväliin asti, niin ei ole mikään ihme että nuoren naisen ei tee mieli seksiä. Pitäisi olla isot, kiinteät tissit pienillä nänneillä, karvaton alapää pienillä häppäreillä, kapeampaakin kapeampi vyötärö pyykkilautavatsalla, muhkea peppu, virheetön iho, selluliittiä ei ollenkaan ja meikkiä vielä kellon ympäri.
Eikä vaatimukset lopu vain ulkonäköpaineisiin, vaan seksi opitaan pornosta. Naisen tulee suorittaa ainakin vartin pituinen oraalisetti mutta mies vastavuoroisesti ei hipaisekkaan naisen alapäätä paitsi ehkä vähän rassaa sormella sisään ja ulos. Sitten rynkytetään väkivaltaisesti ykköseen ja kakkoseen samalla kun nainen huutaa ja voihkii, akti loppuu siihen kun mies laukeaa. Naisen nautinnolla ei ole väliä. Jos tahtoo tyydytystä, niin saa luvan "opetella paremmaksi rakastajaksi". Pisimmälle menneet tahtovat jopa tuoda pornofetissejä oikeaan elämään haluamalla kuristaa tai läpsiä naista.
Tähän päälle vielä krooninen pelko siitä että mies jakaa kavereilleen herkkäluontoisia seksikokemuksia ja erotessa alkaa levittämään naisesta kostopornoa. Turha siinä on syyttää vain e-pillereitä kun nainen katsoo vierestä miten mies avoimesti kuolaa photoshopattuja instabeibejä eikä ikinä kehu kumppaninsa ulkonäköä saati osoita kiintymystään teoilla.
Ei herranjumala että sä olet harhainen jankkaaja. Puolet näistä ketjun viesteistä on sinun kirjoitamiasi.
Sama kirjoitustyyli ja samat pornojankkaukset.
Vihaat miehiä, joten seksiäkään tuskin harrastat. Mitä saat tästä jankkaamisestasi?
Mene pois, Tiinahullu.
Miesviha jankuttajalle kysymys. Millä perustelet sen ettei naiset vaadi itselleen vaikkapa entistä pornotähteä mikä tulisi kotiin hoitamaan lapsia ja pyörittämään taloutta puoli-ilmaiseksi? Onhan toikin käytetty mies niin miesten logiikan mukaan tuonhan pitää irrota ekalle ottajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole helppoa olla nuori nainen nykymaailmassa. Some on mallimimmejä täynnä ja kun oma rasvaprosentti ei ole 0 % eikä vatsa littana 9pack niin yritä siinä sitten uskotella riittäväsi ja pitää hyvä itsetunto.
Vaikka olisikin, some on täynnä muokattuja ja filtteröityjä feikkinaisia joiden varjossa oikeasti hyvännäköinen nuori nainen näyttää mielestään järkyttävän rumalta ja virheelliseltä.
Ja ketkä näitä feikkinaisia kattoo? Toiset naiset, muitenhan he eivät tietäisi niistä mitään. Sitten kuvitellaan sen olevan jotenkin miesten juttu.
Ja kuka näitä feikkinaisia nettiin LAITTAA? Miehet niskasta väkisin kameran eteen painaen?
Oikeasti naiset, teidän täytyy elää sen faktan kanssa, että oma sukupuolenne on (myöskin) täynnä vajavaisuuksia.
Luuletko että ne instapimut laittavat seksuaalisesti virittäytyneitä kuvia nettiin jos niille ei olisi kysyntää? Kyllä sisältö on suunnattu täysin miehille ja miehet ovat markkinat luoneet himoitsemalla lisää. Turha siitä on naisia syyttää jos miehille kelpaa vain täydellisyyteen hiottu pornomalli. Naiset sentään keskittyvät useammin seuraamaan miehiä jotka ovat mahdollisesti kohtuullisen hyvännäköisiä mutta tuottavat henkevää sisältöä esimerkiksi ammattinsa tai harrastuksensa parissa, eivät keikistelemällä kameralle alusvaatteisillaan.
Tinderin toiveissa vilahtaa miesten puolella tuon tuosta sana naisellinen nainen.
Onpa outoa.
Naisten ihanne toki onkin angrodyyni lyhyt ja hintelä miehen kuvatus. Eiku...
Itse asiassa mun on. Tuossa varmaan ihmeteltiin sitä eikö haeta mitään muuta esim. älykästä, taiteellista, luonnossa viihtyvää. Itsekin huomannut tuon saman ettei aina lue muuta kuin naisellinen nainen hakusessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on tehty toiminnalliseksi ilman romantiikkaa. Yhteiskunta on seksualisoitunut liikaa. Lähes alastomia kuvia hyppii silmille kaikkialla. Ei tuo edistä naisen haluja. Naisista harva kuitenkaan on l.sbo.
Tämä on mielenkiintoinen näkemys ja vaatisi lisää tutkimusta.vähentääkö kulttuurin yliseksuslisoinyi seksihaluja? Muistan kuinka kiihottavaa oli pienet vihjeet seksiin esim. sarjakuvissa lapsena. Nykyään ei vihjailla vaan kaikki tursuaa seksiä.
Taitaa olla toisinpäin. Kun parisuhteiden ja avioliittojen määrä vähenee niin yhteiskunnassa on paljon enemmän sinkkuja. Ja sinkut ovat se suurin ihmisryhmä joka pornoon rahaa pistää.
Älä nyt yritä vääristää asiaa. Meille on eilen viimeksi kerrottu, että naisilla on helppoa koska nainen voi valita miehen. Tarkoitettiin että koska tahansa halutessaan. Ja kun ihmettelin, miten se on mahdollista, jos miehistä vain 10-20 % on top-miehiä ja heitä kuitenkin riittää 80 %:lle naisista, niin kyseisen "faktan" esittäjä hävisi.
Mutta olemmeko siis nyt yhteisymmärryksessä siitä, että naiset eivät voikaan valita miestä?