Toivotteko koskaan omaa kuolemaa?

Joskus toivon. Nuorempana useamminkin, nykyään tosi harvoin.

Mietin.

Joskus jonkin verran, mutta huomattavasti enemmän toivon kuolemaa arkkivihollisilleni

Jatkuvasti.....melkein joka päivä.......aina......

Toisinaan. Muistisairaasta äidistäni huolehtiminen on uuvuttanut minut, ja välillä haluaisin vain luovuttaa.

Mietin. En saa lasta eikä elämässä ole mitään järkeä. Täysin merkityksetöntä kaikki muu.

Elämässä on se hyvä puoli, että se loppuu varmasti, jossain vaiheessa. 

Nykyään harvemmin, mutta nuorempana toivoin usein kuolevani esim onnettomuudessa ja lapsena rukoilin Jumalaa viemään mut pois täältä. Eipä se auttanut. Pah.

Päivästä toiseen täällä rämmitää

Odotellaa vaa koska loppuu tää

En jaksa enää kohdata elämää

Jään sängyn pohjalle lepäämää

Hyvä, että jaksan edes hengittää

Ei enää tyynystä nouse pää

Kyllä. Toisaalta olen iloinen terveydestä jne. Silti joskus tuntuu, että ois hyvä.yöllä poistua tuskattomasti.

En suorastaan, mutta yhdessä kohtaa kun mieheni oli vakavasti sairas ja olisi voinut käydä huonostikin, mietin kuinka helpolla hän pääsee kun mulle jää kaikki hoidettavaksi. 

Kyllä. Kun on kerran kuollut se on pettymys palata, on fyysinen kipu ja henkinen kipu. Näyttää vain siltä että pahaa ei tapa mikään.

Se pettymys kun illalla menet nukkumaan helpottuneen että nyt pääsen pois tästä helvetistä ja aamulla heräät pettyneenä että pakko kai se on jatkaa kun mikään ei auta, no onhan tässä se että vielä jokupäivä joku ajaa yli tai jotain tai jotain muuta tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Mietin. En saa lasta eikä elämässä ole mitään järkeä. Täysin merkityksetöntä kaikki muu.

Samassa veneessä keinutaan. Omaa lasta ei saa, niin mitä tässä elämältä odottaisi? Kenen takia rakentaisi isompaa kotia tai haalisi omaisuutta? Mikä motivoisi parantamaan oman elämän laatua? Ei ole ketään kelle perintöä jättää, niin valtion eduksiko tässä pitäisi pyrkiä etenemään uralla ja tekemään enemmän tuohta.

Kyllä. Useimmiten siltä kantilta, ettei pahemmin haittais kuollakaan.

Mietin, joka päivä. Jäin lapsettomaksi ja mieskin lähti, kun koki että olen pettynyt elämääni ja ei jaksa sellaista taakkaa. Nyt olen lapseton ja miehetön. 20 vuoden suhde loppui mieheni puolelta lapsettomuuteen. Joo hirveen mukava olla nyt myös jätetty ja yksin 👍. Ilonani oli myös mieheni lapset ja toisen lapsenlapsi, mutta nekin vietiin pois. Älkää sanoko, että voithat pitää yhteyttä lapsiin. Ei se niin vaan tosielämässä mene.

Mietin näitä juttuja melkein joka päivä. Olen aika nuori, mutta oikeastaan jo paljon nuorempana oli  niitä ajatuksia. Asiaa ei helpottanut se kun tiesi pari ihmistä, jotka todellakin tekivät sen päätöksen. Itsellä kiusaaminen ja yksinäisyys varmasti olivat alkusyy tälle kaikelle. Sen lisäksi koin ajan jolloin ahdisti kokoajan ja se olo oli kamala. Vieläkin joskus tulee ajatuksia, että pelkään tavallaan menettäväni hallinnan ja järkeni muutenkin. Minulla en usein epätodellinen olo ja elämä menee kuin sumussa. Dissosiaatio ja depersonalisaatio hyvin tuttua. Mietin välillä pääsenkö koskaan siihen pisteeseen, että tavallaan selviän tästä elämästä sen loppuun saakka vai jäänkö jonnekin matkan varrelle. Katson aina vanhoja ihmisiä ja en tavallaan näe itseäni heidän paikallaan, kun en usko selviäväni sinne asti. Monesti on vaan ajatus, että voisin lähteä täältä. Minulla oli tavoite hoitaa koirani hyvin loppuun asti ja sen tein. Nyt tuntuu silti, että olen tavallaan kuin joku varjo ja en tavallaan kuin kiinni jossain haavemaailmassa, kun en kestä muuten tätä kaikkea. Minä en oikeastaan toivo mitään. Joskus sitä pelästyy kun elämä menee niin sumussa ja kuin unessa olisi. Sitä tahtoisi olla tavallaan läsnä ja elää hetkessä, mutta en vaan pysty. Elämä on vaan jotenkin pysähtynyt ja ollut sitä muutenkin jo monia vuosia.

Joka päivä. Jopa suunnitellut ja ollut pöpilässä.

Siltä kantilta että olisi kiva nähdä kaikki rakkaat.

Aina, lapsesta asti. Ei ole ketään eikä mitään menetettävää, pelkkää pettymystä pettymyksen perään ollut koko elämä.

Lähes päivittäin, läheisyyden ja rakkauden kaipuu alkaa olla sitä luokkaa. Olen jo selvitellyt helpoimpia tapoja miten päättää päivänsä.

Sentenced- farewell kuvastaa tuntoni täydellisesti.

Kyllä. Päivittäin sen jälkeen kun eräs teki rikoksen minua kohtaan. Mennäkkö poliisille ennen itsensä listimistä, vai ei. Lähipiirin reaktion pohjalta kannattaa varmaan päättää päivänsä ja antaa rikollisen jatkaa.