Kertokaa mielellään positiivisia kokemuksia elämänmuutoksesta, johon olette saaneet myös kumppanin mukaan? Onko se mahdollista?

Minä rakastan kehittymistä ja pohjalta nousemista. Tykkään kokeilla uusia juttuja (esim. ketogeeninen ruokavalio, kylmä-altistus, vitamiinit- ja hivenaineet) kaikkea joka voi saada voimaan paremmin ja maksimoimaan elämän miellyttyvyyttä mutta maltillisesti.
Olen saanut todella hienoja kokemuksia ja tuloksia näiden myötä. Tämä oli ennen nykyistä parisuhdetta reilu vuosi sitten.
Olin laihtunut esimerkiksi lähemmäs 20kg, hormonaalisia lääkkeitä voitu jättää pois, masennus kadonnut jne.

Ne ovat kiehtovia, tärkeitä, toivoa ja päämääriä herättäviä kokeiluja, jotka ovat ainakin minun tapauksessani tuoneet vain hyvää. Kaikki eivät näitä ymmärrä mutta kun niihin tutustuin niin elämäni muuttui.

Valitettavasti minussa on myös toinen puoli. Kun elämässä tapahtuu paljon niin jokin pahe tulee takaisin joka taas johtaa lisääntyviin paheisiin. Minulla alkoi tissuttelu > syyllisyys > napostelu > syyllisyys > lisää alkoholia > syyllisyys > lisää napostelua jne.
Siis kierre ja lopulta ei välitä vaan pyrkii vain psyyken tasolla selviytymään huonojen vaihtoehtojen kautta.
Masennushan siitä tuli ja itseinhoa sekä lihoin 10kg ja aloitin uudestaan hormonitoimintaani liittyvän lääkkeen.

Mieheni on samassa jamassa, olemme yhdessä jatkaneet huonoja elintapoja ja masennusta on ollut molemmilla ja se lihominen.
Ainoa vaan, että mies uskoo saavansa lääkkeiden, päihteiden yms. kautta itselleen avun joihin en taas usko ollenkaan omien vaikeiden kokemuksien vuoksi. Kai hän jossain sisimissään tiedostaa, että oikeastaan ne vievät vain syvemmälle mutta valitettavasti sitä ei itse syvissä vesissä tarpeeksi selkeästi näe.
Kieltää asian vaikka tuntee myöskin syyllisyyttä.

Väsyin omaan ahdistukseeni ja surujen jälkeen oli sitten voimaa taas yrittää palautua paremman äärelle.
Olen ottanut käyttööni nyt omat keinoni, jotta voisin paremmin ja sekä henkisesti että fyysisesti.
Syön niin kuin keholleni sopii, liikun päivittäin, en käytä lääkkeitä tai päihteitä ja hyödynnän muutakin sellaista, joka kohentaa terveyttä.
Olen taas saanut kiinni langanpäästä ja olen onnellisempi kuin hetkeen. Olen todella innoissani ja rakastan tätä elämäntapaa, on energiaa eikä masennus ole repivää, saati onkohan enää ollenkaan.

Mies jatkaa omalla tavallaan ja elintavat ovat aaivan hukassa. Syö todella epäterveellisesti myöskin ja on lihonnut aika paljon. Eikä siis siinä mitään, en itsekään ollut oikealla tiellä enkä vaadi häneltä mitään mutta toivoisin ylikaiken, että hänkin heräisi ja alkaisi pienin askelin tekemään parempia valintoja.
Oli kuitenkin ennen todella hienossa kunnossa ja paljon liikkuva mies.

Olen miettinyt kun tässä jatkan omia parempia valintojani ja se allkaa näkymään myös ulospäin enemmän, niin onko mahdollista, että mieskin sitten innostuu? Jos voin olla esimerkkinä hänelle mutta en tahdo painostaa missään nimessä vaan kannustaa. Se olisi niin hienoa.

Olemme kuitenkin oikeastaan kannustaneet toisiamme huonoihin elintapoihin kun emme jaksaneet välittää, molemmilla oli omat sotkunsa ja parisuhde oli välillä hankalaa, työt yms. Oli helppoa sitten yhdessä olla hukassa mutta toimiskohan se toisinkin päin?

Kokemuksia kiitos! :)