Tampereella vain 5-6% oppilaista poissa koulusta loppuvuoden, Oulussa 1% - koronahysterian murskatappio
https://yle.fi/uutiset/3-11347334
Eikö vanhempien pitänyt laumana vastustaa SUURTA IHMISKOETTA, joka vaarantaa meidän lastemme terveyden? Ainakin palstan perusteella KUKAAN vanhempi ei ole ollut laittamassa lapsiaan kouluun. Sama on näkynyt somessa.
Silti, vaikka jopa kymmeniä tuhansia lapsia on jäämässä kotiin, suurin osa koululaisista palaa lähiopetukseen. Edes ennalta arvioitu kolmannes lapsista ei jää kotiin.
Miten tässä nyt näin kävi? Palstalla linja on ollut selvä jo monta viikkoa ja koulujen avaamista on pitänyt vääränä päätöksenä ainakin 150% Suomen kansasta.
"Kaupunkien vastaukset vaihtelivat huomattavasti. Eniten koululaisia oli palaamassa lähikouluun Oulussa, jossa vain prosentti oppivelvollisista oli anonut poissaoloja. Sairauteen vedoten poissaolo on hyväksytty Oulussa 200–300 oppilaalla, muita poissaolohakemuksia on tullut kymmeniä.
Eniten oppilaita jää kotiin kyselyn mukaan pois Iisalmessa, Torniossa, Kiuruvedellä, Kemissä, Hollolassa ja Kouvolassa. Iisalmessa poissa on 22 prosenttia peruskoululaisista, Torniossa 19,5 prosenttia, Kiuruvedellä 19, Hämeenlinnassa 18, Hollolassa ja Kemissä 17 ja Kouvolassa 15,5 prosenttia."
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Lakkaa jo jankuttamasta niistä lasten kuolleisuusluvuista.
Kyse on perheiden hyvinvoinnista ja jälkitaudeista ja pysyvistä vammoista.
Ja sinä haluat maksimoida ne pitkittämällä lockdownia jolloin talvella 2020-2021 tulee raju piikki jolloin veri virtaa valtoimenaan?

Kymmeniä lapsia on kuollut + mystiseen tulehdusoireyhtymään (jota epäillään koronan aiheuttamaksi) esim Nycissä 3 lasta ja UK:ssa tapauksia myös. Lisäksi koronan pitkäaikaisia vaikutuksia ei kukaan tiedä. Minua ärsyttää tämä "vain vanhukset ja sairaat kuolee" -mantra kun se ei pidä paikkansa.

En vaan toimimalla lähiopetukseen palaamisen suhteen järkeä ja jättämällä yläkoulut nyt vielä etäopetukseen. Ja tekemällä kuntakohtaisia ratkaisuja enemmän.
Koska nyt pedagogisesti yläkouuljen tilanne on kestämätön. Opetusta jää käytännössä uupumaan kuukausi.
Nyt suunnitellaan vain sitä lähiopetusta eli sen jälkeen lähiopetuksessa ei ole opetusta.
Syntyy kuukauden vaje yhteensä.
Ja se vain kasvattaa kuilua hyvin ja huonosti menestyvien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Lakkaa jo jankuttamasta niistä lasten kuolleisuusluvuista.
Kyse on perheiden hyvinvoinnista ja jälkitaudeista ja pysyvistä vammoista.
Lapsiraukat. Muistavat äitinsä hysterian lopun ikäänsä.
Itse kävin tämän koronakeissin läpi lasten kanssa jo ajat sitten. Ymmärtävät että tilastollisesti todennäköisemmin ihminen tekee itsemurhan kuin kuolee koronaan. Veikkaan että hysteriaperheissä lapset pelkäävät vanhempiensa itsetuhoisia ajatuksia enemmän kuin flunssaa.
Minusta kaikki rajoitukset olisi pitänyt tapahtua paikkakuntakohtaisesti, koska niissä on niin paljon eroja. Joissakin paikoissa ei ole ollut yhtään tartuntaa ja joissakin todella paljon. Mitä järkeä oli sulkea kaikki koulut ja nyt avata kaikki koulut vaikka esim Helsingissä on aluekohtaisesti tartuntoja erittäin paljon? Samoten ravintolat, kirjastot ja uimahallit olisivat voineet olla joissakin kunnissa auki jos tartuntoja ei ole yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Kymmeniä lapsia on kuollut + mystiseen tulehdusoireyhtymään (jota epäillään koronan aiheuttamaksi) esim Nycissä 3 lasta ja UK:ssa tapauksia myös. Lisäksi koronan pitkäaikaisia vaikutuksia ei kukaan tiedä. Minua ärsyttää tämä "vain vanhukset ja sairaat kuolee" -mantra kun se ei pidä paikkansa.
Otapa tilastot käteen ja tavaa niitä. Aivan hyvin voidaan sanoa, että pääsääntöisesti, jopa vain, vanhat kuolet.
Lähes jokaisella kuolleella on alla vähintään yksi perussairaus, puolella jopa kolme tai enemmän. Ja ikää päälle 75v.
Ei meinaa mennä jakeluun millään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Lakkaa jo jankuttamasta niistä lasten kuolleisuusluvuista.
Kyse on perheiden hyvinvoinnista ja jälkitaudeista ja pysyvistä vammoista.
Lapsiraukat. Muistavat äitinsä hysterian lopun ikäänsä.
Itse kävin tämän koronakeissin läpi lasten kanssa jo ajat sitten. Ymmärtävät että tilastollisesti todennäköisemmin ihminen tekee itsemurhan kuin kuolee koronaan. Veikkaan että hysteriaperheissä lapset pelkäävät vanhempiensa itsetuhoisia ajatuksia enemmän kuin flunssaa.
Siis puhutko sinä lapsillesi itsemurhasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuli koulusta vaan ilmoitus, että kaikki palaavat, kotiin jäämisestä tulee luvattomia poissaoloja. Oma lapsi olisi halunnut, kun koulukiusaaminen on alkanut uudestaan etäkoulun myötä. Se ei riittänyt syyksi, ettei asiaan ole saatu mitään tolkkua palavereista huolimatta. Kuulemma koulussa ope voi vahtia paremmin (jos voisi, ei tässä tilanteessa koskaan oltaisi). Ilmeisesti ideana se, että opettaja näkee myös ne lapset joiden vanhemmat ei välitä tai joilla on kotona ongelmia.
Todennäköisesti nyt oiot vähän mutkia. Aivan varmasti, jos vanhemmat eivät ole ottaneet yhteyttä kouluun millään tavalla ja koululla on noussut huoli perheestä muutenkin (esim. lapset eivät ole osallistuneet etäopetukseen), tulee kouluun palaamattomuudesta perheelle seuraamuksia. Siellähän voi olla lapset vaikka kilon paloina.
Ihan kirjaimellisesti rehtorin Wilma-viestissä ilmaistiin, että kotiin jääminen tarkoittaa luvattomia poissaoloja, ellei syynä ole sairastuminen. Itse vielä otin yhteyttä rehtoriin, että voisiko lapsi tehdä kouluhommat loppuun kotoa tai jollain muulla järjestelyllä (käynyt jo mm. matikan, englannin ja ympän loppuun), mutta se ei sopinut, sillä opettajan pitää nähdä kaikki. Kiusaamiseenkin kuulemma pystytään puuttumaan paremmin 26 oppilaan ryhmässä kuin etäopetuksessa?
Toisaalta, puolensa siinäkin että lapsi palaa kouluun, sillä ei ehdi muodostaa kauhukuvia ennen syksyä ja pelätä enempää kuin pelkää nyt. Karmivaahan oman lapsen hätää on katsella, mutta jos opettaja suoriutuu nyt hyvin ja kiusaaminen vähenee, kouluun on helpompi palata syksyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Kymmeniä lapsia on kuollut + mystiseen tulehdusoireyhtymään (jota epäillään koronan aiheuttamaksi) esim Nycissä 3 lasta ja UK:ssa tapauksia myös. Lisäksi koronan pitkäaikaisia vaikutuksia ei kukaan tiedä. Minua ärsyttää tämä "vain vanhukset ja sairaat kuolee" -mantra kun se ei pidä paikkansa.
Tuo mystinen oireyhtymä on Kawasakin tauti, jonka voi laukaista jokin muukin infektio kuin koronavirus.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
On erittäin harvinainen, mutta on selvää että kun jopa miljoonia ihmisiä on koronan jo sairastunut, niin noita harvinaisuuksia mahtuu maailman mittakaavalla mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Lakkaa jo jankuttamasta niistä lasten kuolleisuusluvuista.
Kyse on perheiden hyvinvoinnista ja jälkitaudeista ja pysyvistä vammoista.
Lapsiraukat. Muistavat äitinsä hysterian lopun ikäänsä.
Itse kävin tämän koronakeissin läpi lasten kanssa jo ajat sitten. Ymmärtävät että tilastollisesti todennäköisemmin ihminen tekee itsemurhan kuin kuolee koronaan. Veikkaan että hysteriaperheissä lapset pelkäävät vanhempiensa itsetuhoisia ajatuksia enemmän kuin flunssaa.
Me asumme Itä-Helsingissä. Koulumatkalla on kaksi koronatestipistettä ja ne koronapotilaat ja mm Laakson ja Hyksin henkilökunta kulkee suojaamattomina samoilla kulkuvälineillä.
Lapseni osaavat ajatella itse tunteilematta ja ymmärtävät todennäköisyydet ja tilastomatematiikan.
He ymmärtävät myös että serkun perhe Pirkanmaalla voi tomiia toisin, eivätkä he tai minä solvaa heitä erilaisista ratkaisuista jotka pohjaavat erilaisiin pohjatilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Lakkaa jo jankuttamasta niistä lasten kuolleisuusluvuista.
Kyse on perheiden hyvinvoinnista ja jälkitaudeista ja pysyvistä vammoista.
Lapsiraukat. Muistavat äitinsä hysterian lopun ikäänsä.
Itse kävin tämän koronakeissin läpi lasten kanssa jo ajat sitten. Ymmärtävät että tilastollisesti todennäköisemmin ihminen tekee itsemurhan kuin kuolee koronaan. Veikkaan että hysteriaperheissä lapset pelkäävät vanhempiensa itsetuhoisia ajatuksia enemmän kuin flunssaa.
Siis puhutko sinä lapsillesi itsemurhasta?
Niin kukista ja mehiläisistä! Iiiiiikk!

Toki. Ovat riittävän vanhoja kysymään kuinka Kurt Cobain kuoli.
Jokainen perhe tekee heille sillä hetkellä sopivimman ratkaisun. En tiedä, mistä tuon prosentin tietää etukäteen, sillä ainakaan meiltä ei ole kysynyt kukaan ja loma-anomuksen laitoin vasta tunti sitten. Huomennahan sen sitten näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuli koulusta vaan ilmoitus, että kaikki palaavat, kotiin jäämisestä tulee luvattomia poissaoloja. Oma lapsi olisi halunnut, kun koulukiusaaminen on alkanut uudestaan etäkoulun myötä. Se ei riittänyt syyksi, ettei asiaan ole saatu mitään tolkkua palavereista huolimatta. Kuulemma koulussa ope voi vahtia paremmin (jos voisi, ei tässä tilanteessa koskaan oltaisi). Ilmeisesti ideana se, että opettaja näkee myös ne lapset joiden vanhemmat ei välitä tai joilla on kotona ongelmia.
Todennäköisesti nyt oiot vähän mutkia. Aivan varmasti, jos vanhemmat eivät ole ottaneet yhteyttä kouluun millään tavalla ja koululla on noussut huoli perheestä muutenkin (esim. lapset eivät ole osallistuneet etäopetukseen), tulee kouluun palaamattomuudesta perheelle seuraamuksia. Siellähän voi olla lapset vaikka kilon paloina.
Ihan kirjaimellisesti rehtorin Wilma-viestissä ilmaistiin, että kotiin jääminen tarkoittaa luvattomia poissaoloja, ellei syynä ole sairastuminen. Itse vielä otin yhteyttä rehtoriin, että voisiko lapsi tehdä kouluhommat loppuun kotoa tai jollain muulla järjestelyllä (käynyt jo mm. matikan, englannin ja ympän loppuun), mutta se ei sopinut, sillä opettajan pitää nähdä kaikki. Kiusaamiseenkin kuulemma pystytään puuttumaan paremmin 26 oppilaan ryhmässä kuin etäopetuksessa?
Toisaalta, puolensa siinäkin että lapsi palaa kouluun, sillä ei ehdi muodostaa kauhukuvia ennen syksyä ja pelätä enempää kuin pelkää nyt. Karmivaahan oman lapsen hätää on katsella, mutta jos opettaja suoriutuu nyt hyvin ja kiusaaminen vähenee, kouluun on helpompi palata syksyllä.
Siis mikä tämä kiusaamisjuttu on koronan aikaan? Meidänkin lapsen luokalla on setvitty tavallista enemmän kaikkia riitoja ja haukkumista, ja toisen lapsen luokalla on tehty ilkeitä ryhmächatteja joissa toisia nimitellään tai lähetellään K18-materiaalia. Täältä luin myös yhden topan, jossa lasta oli kiusattu tallentamalla häntä luokan videochatissa Youtubeen.
Pori
Noin 6 prosenttia jää kotiin. Jos oppilas tai perheenjäsen kuuluu riskiryhmään, todistusta ei tarvita. "Hupilomiin poissaololupaa ei myönnetä."
Varsinaista hupia on ollutkin koko kevät. Ihan vähän alentuva ja vähättelevä ilmaisu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Juuri niin. Viruksen kuolleisuus on influenssan luokkaa, silti kukaan ei pidä lapsiaan kotona influenssakauden aikana ja moni ei ota edes rokotetta.
(Poislukien perheet, joissa jostain syystä poikkeuksellisen infektioherkkä perheenjäsen, esim. syöpähoitojen takia.)
Koronan vuosikuolleisuus on 20 000 ja influenssan 400...
2020
Influenssa 500
korona alle 300Italiassa korona tappoi 12,5 prosenttia väestöstä...
Tämä 12,5 % kuvastaa sitä harmillista asiaa ettei ihmisillä on mitää käsitystä asioiden suuruusluokista.
Niin tätä päivää ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Älä viitsi trollata. Koronaan kuolee ja sen ansiosta vammautuu paljon myös nuoria aikuisia. Lapsillakin on ollut vakavia taudinmuotoja, toki aikuisia vähemmän. Mutta minkä tahansa ikäinen aikuinen voi kuolla koronaan tai vammautua sen takia!
Elämästä, eikä varsinkaan kuolemasta selviä hengissä.
Mites se olikaan, maailmassa vissiin KOLME (3) lasta kuollut koronaan. Joten lockdown on perusteltu vai ei?
Kymmeniä lapsia on kuollut + mystiseen tulehdusoireyhtymään (jota epäillään koronan aiheuttamaksi) esim Nycissä 3 lasta ja UK:ssa tapauksia myös. Lisäksi koronan pitkäaikaisia vaikutuksia ei kukaan tiedä. Minua ärsyttää tämä "vain vanhukset ja sairaat kuolee" -mantra kun se ei pidä paikkansa.
Jos esitetään lukumääriä kuolleista tai sairastuneista, olisi hyvä jos olisi joku vertailuluku. Jos koko maailmassa puhutaan kymmenistä, pitää tätä verrata sairastuneiden määrään. Paljonkohan siis on vaikka NYC:ssä sairastuneita lapsia tai lapsia ylipäänsä, jotta voitaisiin määritellä todennäköisyys. Olikohan siellä joku nelisenkymmentä vakavasti sairastunutta (Kawasakin tautia muistuttavat oireet) ja 3 kuollutta. Ihmismäärä NYC:ssä kuitenkin on melkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.Juuri niin. Viruksen kuolleisuus on influenssan luokkaa, silti kukaan ei pidä lapsiaan kotona influenssakauden aikana ja moni ei ota edes rokotetta.
(Poislukien perheet, joissa jostain syystä poikkeuksellisen infektioherkkä perheenjäsen, esim. syöpähoitojen takia.)
Koronan vuosikuolleisuus on 20 000 ja influenssan 400...
Koronan kuolleisuus on kylläkin joku 250 vai mitä niitä on. Kaikki käytännössä yli 80 vuotiaita monisairaita.