Tampereella vain 5-6% oppilaista poissa koulusta loppuvuoden, Oulussa 1% - koronahysterian murskatappio
https://yle.fi/uutiset/3-11347334
Eikö vanhempien pitänyt laumana vastustaa SUURTA IHMISKOETTA, joka vaarantaa meidän lastemme terveyden? Ainakin palstan perusteella KUKAAN vanhempi ei ole ollut laittamassa lapsiaan kouluun. Sama on näkynyt somessa.
Silti, vaikka jopa kymmeniä tuhansia lapsia on jäämässä kotiin, suurin osa koululaisista palaa lähiopetukseen. Edes ennalta arvioitu kolmannes lapsista ei jää kotiin.
Miten tässä nyt näin kävi? Palstalla linja on ollut selvä jo monta viikkoa ja koulujen avaamista on pitänyt vääränä päätöksenä ainakin 150% Suomen kansasta.
"Kaupunkien vastaukset vaihtelivat huomattavasti. Eniten koululaisia oli palaamassa lähikouluun Oulussa, jossa vain prosentti oppivelvollisista oli anonut poissaoloja. Sairauteen vedoten poissaolo on hyväksytty Oulussa 200–300 oppilaalla, muita poissaolohakemuksia on tullut kymmeniä.
Eniten oppilaita jää kotiin kyselyn mukaan pois Iisalmessa, Torniossa, Kiuruvedellä, Kemissä, Hollolassa ja Kouvolassa. Iisalmessa poissa on 22 prosenttia peruskoululaisista, Torniossa 19,5 prosenttia, Kiuruvedellä 19, Hämeenlinnassa 18, Hollolassa ja Kemissä 17 ja Kouvolassa 15,5 prosenttia."
Kommentit (87)
Huomiota kannattaa kiinnittää siihenkin, että Tampereella voi olla pois omalla ilmoituksella ja matalalla kynnyksellä ilman todistuksia ja selvityksiä, silti tuon enempää lapsia ei jää pois.
Pakko laittaa kouluun kun ainoastaan lääkärin todistuksella saa jäädä pois. Muita vaihtoehtoja ei annettu.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?!
Ehkä vanhemmat käyvät töissä ja välittävät mm. perheensä toimeentulosta myös. Monella työssäkäyvällä vanhemmalla tilanne on kaoottinen, ja muutaman viikon kouluarki helpottaa merkittävästi arjen kuormitusta. Tässä on käyty koulua ja työskennelty jo useita kuukausia poikkeusoloissa. Joo, voi mennä terveys mutta voi mennä myös työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
No Oulussa on todettu tartuntoja viimeisen reilun 2 viikon aikana 1. Edellinen äitienpäivänä, sitä ennen yli viikko aiemmin. Naapurikunnissakaan määrät eivät lisäänny, sillä Kempele on pitkään ollut viidessä tartunnassa ja muissa naapurikunnissa ilmeisesti tartuntoja on alle 5. Ainoa poikkeus on Ii, jossa 10 tartuntaa, mutta sieltä kuljetaan töissä Oulun lisäksi myös Länsi-Pohjan alueella (Kemi, Tornio). Oulussa Ylen jutun mukaan tehdään 700 koronatestiä päivässä.
Tältä kannalta katsoen ei kamalaa riskiä lasten kouluun menossa ole.
Vierailija kirjoitti:
Loppuvuoden?
Tarkoittaa varmaan loppulukuvuotta.
Tuo 5% tekee jo koko Suomen oppilasmäärästä 30 000.
Onhan siinä ”muutama”.
Vierailija kirjoitti:
Pakko laittaa kouluun kun ainoastaan lääkärin todistuksella saa jäädä pois. Muita vaihtoehtoja ei annettu.
Osassa kunnissa on vaadittu lääkärintodistusta, yhtä monessa ei. Ks. linkki.
Vierailija kirjoitti:
Huomiota kannattaa kiinnittää siihenkin, että Tampereella voi olla pois omalla ilmoituksella ja matalalla kynnyksellä ilman todistuksia ja selvityksiä, silti tuon enempää lapsia ei jää pois.
Missä tahansa voi olla poissa omalla ilmoituksella. Ei Suomi vielä toistaiseksi ole mikään N-Saksa. Jotkut vain trollailevat ja yrittävät levittää paniikkia.
Vierailija kirjoitti:
Pakko laittaa kouluun kun ainoastaan lääkärin todistuksella saa jäädä pois. Muita vaihtoehtoja ei annettu.
Voit hakea lomaa rehtorilta! Ei ne sitä voi mainostaa, mutta sillä voit pitää lapsesi kotona. Tai sitten sanot, että lapsella on flunssa tai allergiaoireita ja pärskii.
Tätä palstaa ei kannata lukea ihan tosissaan. Ja kun katsoo esimerkiksi Tampereen koronalukuja, niin riski on hyvin pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempia peloteltiin tarpeeksi sillä miten käy jos ei vie kouluun. Sen takia moni päästää lapsensa kouluun vastoin omaa tahtoaan. Moni vanhempi saa tästä mielenterveydellisiä haittoja. Onko hallitus ottanut sen huomioon?
Trololooooooo
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Omalta osalta voin sanoa, että koko Pohjois-Pohjanmaalla ei ole ollut uusia tapauksia pariin päivään ja muutenkin koko alueella on tullut viimeaikoina enintään yksi tapaus per päivä ja sekin Oulussa. Monella paikkakunnalla ei ole edelleenkään yhtään vahvistettua tapausta. Tässä tilanteessa tuntuu ylireagoinnilta jättää lapsi kotiin. Voisi olla eri asia jos asuttaisiin Länsi-Pohjassa tai Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempia peloteltiin tarpeeksi sillä miten käy jos ei vie kouluun. Sen takia moni päästää lapsensa kouluun vastoin omaa tahtoaan. Moni vanhempi saa tästä mielenterveydellisiä haittoja. Onko hallitus ottanut sen huomioon?
No höpö höpö. Ainoastaan perheet, joista on muutenkin herännyt huoli poikkeustilan aikana (esim. ei ole saatu yhteyttä perheeseen, lapsi ei ole osallistunut etäopetukseen), joutuvat mahdollisesti lastensuojelullisten toimenpiteiden kohteeksi, jos lapsi jää nytkin pois ilman erityistä syytä. Ja se on ihan oikein lasten vuoksi.
Ennustan, että elokuussa, kun koulut alkavat kesäloman jälkeen, aloittavat siideriplösöt AV-mammat samanlaisen hysteriakirjoittelun kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Saattaapa olla propagandaa tuokin uutinen. Lapset halutaan kouluun tartunta hakemaan, siksi media rummuttaa kouluun menemisen puolesta.
Lopeta jo.
Vierailija kirjoitti:
Ennustan, että elokuussa, kun koulut alkavat kesäloman jälkeen, aloittavat siideriplösöt AV-mammat samanlaisen hysteriakirjoittelun kuin nyt.
Kyllä näistä suurin osa on ihan maksettuja taikka poliittisesti tarkoitushakuisia trolleja. Sen verran pitkään notkuttu täällä, että kuvio on jo tullut tutuksi. Terv. Siideriplösö AV-mamma
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tämä on kyllä outoa, eikö vanhemmat välitä?! Kahden viikon takia riskeerataan oman lapsen ja muiden läheisten henki. Vanhempi voi myös saada tartunnan oireettomalta lapseltaan ja menehtyä.
On tämä outo maa.
Tähän virukseen ei kuole ne lapset eikä ne vanhemmat.
Pitää olla sairas tai vanha että koronaan menehtyy.
Se on kerrottu mutta et näytä asiaa ymmärtävän.
Mä miettisin paikallisesti. Asumme Oulun seudulla, lapsen voi laittaa turvallisesti kouluun. Siskon lapset eivät mene kouluun Kemissä minkä ymmärrän hyvin.