Joko nyt kerrostalo asukeille alkais omakotitalo isolla pihalla maistumaan?
Saattaa olla uusi aalto tulossa, jolloin etätyöskentelyä jatketaan vuoden loppuun ja niiden lasten koulu saattaa olla myöskin syyslukukauden kiinni.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/etatyoajan-pitkittyminen-saa-ihmiset…
Kommentit (257)
Taajama-alueella omakotitalon piha on kaikkea muuta kuin rauhallinen. Kaipaisin oma rauhaa, mutta olisi pakko olla sosiaalinen naapurin mukeloiden ja lukuisien muiden perheiden kanssa, enkä vaan jaksa. Omalla pihalla olisi ihanaa vain OLLA. Lukea, olla hiljaa, tehdä puutarhahommia.
Lenkkeily on ainoa tapa nauttia raikkaasta ilmasta omissa oloissaan.
Maalla toki omakotitaloille on enemmän tilaa, eikä naapurusto ole ihan kiinni omassa pihassa.
Vierailija kirjoitti:
Noup. Kyllä tällä suunnalla lääniä riittää ulkoiluun. Jos nämä maisemat tympivät niin voidaan aina lähteä mökille.
Haha, mökki se vasta työleiri onkin. Mulla on talo ja ikinä en mökkiä hommaisi.
Täytyy myöntää, että ollaan käyty katsomassa muutamia taloja. On kyllä auennut silmät hyvin että millaisissa taloissa ihmiset asuu! Joissain on pihakin kuin kaatopaikka joten ei tee mieli mennä edes sisälle katsomaan mikä sotku siellä on. Osa myynnissä olevista taloista on aivan hirveitä! Toki kerrostaloissa ja rivareissa on ihan sama juttu. Mutta pointtini on se, että omassa talossa asuminen ei automaattisesti ole mikään kadehdittava asia vaan ihan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noup. Kyllä tällä suunnalla lääniä riittää ulkoiluun. Jos nämä maisemat tympivät niin voidaan aina lähteä mökille.
Haha, mökki se vasta työleiri onkin. Mulla on talo ja ikinä en mökkiä hommaisi.
Meillä on talo ja 2 mökkiä, oikeastaan huvilaa, perittyjä kumpikin, ei yhtään rasita, on hyvä nyt koronan aikana vaihtaa välillä maisemaa. Molemmat huvilat kalliotontilla, siinä ei pihatyöt vaivaa, terassit puhaltaa roskista, se on siinä. Miten laiskoja te ihmiset oikein olette, kun kotityöt joillekin on kauhistus.
Vierailija kirjoitti:
Taajama-alueella omakotitalon piha on kaikkea muuta kuin rauhallinen. Kaipaisin oma rauhaa, mutta olisi pakko olla sosiaalinen naapurin mukeloiden ja lukuisien muiden perheiden kanssa, enkä vaan jaksa. Omalla pihalla olisi ihanaa vain OLLA. Lukea, olla hiljaa, tehdä puutarhahommia.
Lenkkeily on ainoa tapa nauttia raikkaasta ilmasta omissa oloissaan.
Maalla toki omakotitaloille on enemmän tilaa, eikä naapurusto ole ihan kiinni omassa pihassa.
Minä tervehdin naapureita kun kadulla vastaantulevat, muutoin emme seurustele. En ole koskaan ymmärtänyt pakkojuttelua, jos ystäviksi tullaan, on eri asia, mutta pelkkä naapuruus ei minua velvoita.
Toki 1780 neliön tontti umpikadun päässä ja siihen hyvin sijoitettu talo antaa näin kaupungissakin tilantuntua. Tässä iässä ei enää keskustan pölyt ja melu innosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se omakotitalo on uusi ja keskustassa niin sitten se kelpaa minulle. Mutta ei taida ainakaan täällä sellaisia olla. Joten asumme keskustassa pienkerrostalossa onnellisina. Helppo elämä. Emme asu vuokralla tai ole köyhiä. Tämä asunto nyt vaan sopii meille kahdelle aikuiselle mainiosti. Meillä on oma terassi ja talon piha on kiva sisäpiha. Talonmies hoitaa lumityöt ja nurmikon ja pensaat. Puutarhahommia saa halutessaan tehdä tai olla tekemättä. Laitan aina naapurin kanssa kesäkukkia ja terassilla kasvatan yrttejä ym hyötykasveja. Kesällä naapurit ovat paljon pois mökeillä ja purjehtimassa niin piha tuntuu melkein omalta. Ainut asia mitä tähän pihaan en saa on palju tai uima-allas mutta en nyt niiden takia lähde taloa ostamaan.
Muille en toki ole tämä minulle sopivaa asumismuotoa tyrkyttämässä. Jokainen kai asuu missä tahtoo ja viihtyy jos suinkin vaan voi. Mutta en ymmärrä miksi jotkut omakotiasujat luulevat olevansa jotenkin "parempi" ihmisiä vaan sen takia että asuvat omakotitalossa.
Kerrostaloasukkaana, kyllä luen tätä niin, että kerrostalossa asuvat haukkuvat omakotiasujia maalaiseksi, köyhiksi, homeloukossa asuviksi jne.
Miten voi jollekin olka noin kova paikka jonkun asuminen omakotitalossa hiukan keskustassa syrjässä.
Kyllä minua inhottaa katupöly, melu ja mölinä, sekä talossa että ulkona. Rappukäytävä ja hissi aina, etenkin nyt. Kuitenkin minä asun kalliisti mk. arvotalissa. Parveke on postimerkin kokoinen ja siihen on näkymä likipitäen kaikilla naapureilla. Jippii! Tätä kannattaa kyllä mainostaa.Eri
En ikinä oo ajatellu, että maalainen on jonkun mielestä haukkumasana, oon käyttäny sitä aina kun puhun ihmisestä joka asuu maalla. Ei todellakaan oo ollu tarkotus loukata ketään, en oikeen ees ymmärrä mikä siinä vois loukata jotkuthan ihan haluu asua maalla ei siinä mitään pahaa ole.Eikä köyhyydessäkään mitään pahaa ole, ei se itse ihmisestä oikeestaan kerro mitään.
Lueskelin ketjua ja hämmästelin, miten joillekin voi mennä pelkkä kysymys noin ihon alle? Kauhea ivaaminen, kaikki talot on hometaloja ja korvessa jossakin risukossa.
Maalainen näyttää kyllä suurimmassa osassa teksteistä olevan ivasana ja kaikki talot köyhien Loukkola.
Suurin osa teistä Helsinkiin muuttaneista on maalaisia kun asiaa katsoo meidän, täällä aina (useita sukupolvia, niin ettei muusta tiedä) asuneiden kannalta, jos on muutaman vuoden asunut Helsingissä on ilmeisesti kova tarve olla ”stadilaisen”. Se aina hiukan huvittaa ja säälittää, koska se kertoo huonosta itsetunnosta ja suuresta itsekorostuksen tarpeesta.
Antakaa olla, kysymys taisi kuulua, että kaatuuko seinät päälle, kun pitää pysyä kotona.
Riittää että vastaa juu tai ei.
Ja minäpä vastaan, ei kaadu, mutta minulla on tilaa enemmän kuin tarpeeksi ja koska huvila on myös Helsingissä, olen siellä ollut, noudatan suosituksia siinä määrin kun itse tarpeelliseksi katson.
Ystävillä, joilla on pienet asunnot ja lapset olleet kotona, tuntuu kaatuvan. Parille pariskunnalle taitaa tulla koronaero. Se on surullista.
Ei maistu. Mitä minä omalla pihalla tekisin, kun en tykkää mistään puutarhahommista. Nyt voin mennä pihalle ihan vain ilokseni. Nurmikko on leikattu eilen, ajatustakaan sille ei tarvinnut uhrata. Viikonloppuna vietiin kahvit ulos ja naapurikin poikkesi munkkikahveille, oli oikein mukavaa. Kas, kun en ole omakotitalossa asuva ihmisvihaaja. Aika paljon mulle saisi maksaa, että tästä lähtisin. 20 minuutin ajomatka keskustaan, meren rantaan 1,5 kilometriä ja asunto maksoi 15 000, 92 neliötä.
Taas ihan lapsellinen ketju. Monikin asuu haluamassaan paikassa ja asumismuoto on ihan oman maun mukaan valittu.
Joillekin sopii omien ja lasten harrastusten vuoksi kaupungin keskusta, josta lapset pääsee hyvin kulkemaan julkisilla kouluun, kavereiden luo ja harrastuksiin. Eikä kiinnostusta pihaan ole.
Toisille sopii elämä ok-talossa paremmin.
Kaikki kokeilleena asumme ydinkeskustassa kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Tämä sopii meille nyt.
Kerrostaloeläin kirjoitti:
Punkit, käärmeet, hyttyset ja ikuinen työleiri? Ei ikinä, kiitos!
Olen elänyt 65 vuotta omakotitaloissa, yhden käärmeen olen elämäni aikana nähnyt, kerrostalon pihalla Helsingin keskustassa.
🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä hinnoilla? Älä kuule naurata, mieluummin vaikka poltan ne rahat kuin ostan sillä jotain madonsyömää 70-luvun pommia.
Ymmärrän, kaltaisellasi köyhällä on kurjaa, slummissa asuminen tekee varmasti katkeraksi.
Me asumme 2010 luvulla rakennetuissa 250 neliön taloissa, on tilaa, piha on iso, nurmikon leikkaa robotti ja pensaat ja puut hoitavat itse itsensä. Puutarhalta tuodaan tilatut kesäkukat valmiina ruukuissa, kastelu hoituu samaiselta puutarhalta, hiukan maksaa, mutta niinhän mukavuus aina maksaa. Mökki on kalliotontilla, siellä keskitymme veneilyyn.
Kerrostaloslummiin minua ei saisi edes kilon palasina.
Asun ihan kivassa asunnossa, en slummissa. Kun kaipaan villimpää luontoa, menen mökille.
Miten toi avaus liittyy mitenkään kerrostaloasumiseen?
Vierailija kirjoitti:
Taas ihan lapsellinen ketju. Monikin asuu haluamassaan paikassa ja asumismuoto on ihan oman maun mukaan valittu.
Joillekin sopii omien ja lasten harrastusten vuoksi kaupungin keskusta, josta lapset pääsee hyvin kulkemaan julkisilla kouluun, kavereiden luo ja harrastuksiin. Eikä kiinnostusta pihaan ole.
Toisille sopii elämä ok-talossa paremmin.
Kaikki kokeilleena asumme ydinkeskustassa kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Tämä sopii meille nyt.
Jotenkin parikymppisten ajattelutapa, että ihmiset pakotetaan asumaan johonkin ja vaihtoehtoja ei ole. Ei kai aikuiset ajattele noin kun ymmärtävät enemmän asioista? Talojahan saa vuokrattuakin ja monesti okt on edullisempi kuin kt. Ei se ole mikään äveriään merkki tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näillä hinnoilla? Älä kuule naurata, mieluummin vaikka poltan ne rahat kuin ostan sillä jotain madonsyömää 70-luvun pommia.
Ymmärrän, kaltaisellasi köyhällä on kurjaa, slummissa asuminen tekee varmasti katkeraksi.
Me asumme 2010 luvulla rakennetuissa 250 neliön taloissa, on tilaa, piha on iso, nurmikon leikkaa robotti ja pensaat ja puut hoitavat itse itsensä. Puutarhalta tuodaan tilatut kesäkukat valmiina ruukuissa, kastelu hoituu samaiselta puutarhalta, hiukan maksaa, mutta niinhän mukavuus aina maksaa. Mökki on kalliotontilla, siellä keskitymme veneilyyn.
Kerrostaloslummiin minua ei saisi edes kilon palasina.Asun ihan kivassa asunnossa, en slummissa. Kun kaipaan villimpää luontoa, menen mökille.
Eli kuitenkin kaipaat pois kerrostalosta.
Tässäpä se kiteytyi, pois on välillä päästävä, ahdistaa kun joka puolella on joku. Muistan tunteen kun opiskeluaikana asuimme viikot kerrostalossa, ahdistavaa oli.
MOT
Vierailija kirjoitti:
Miten toi avaus liittyy mitenkään kerrostaloasumiseen?
Etkö ymmärrä lukemaasi?
Kysyttiin... noh olkoon, et kuitenkaan käsitä,
Mikä diagnoosi sinulla on?
Normaalit ihmiset pystyvät asumaan kerrostalossa.
Oon asunut koko ikäni kerrostalossa, joten voi olla, etten siksi niinkään kaipaa sitä. Ajatus jäätävästä asuntolainasta hirvittää. En ole myöskään mikään viherpeukalo sekä tykkään, että jos joku asunnosta menee rikki, joku huoltoyhtiöstä tulee sen korjaamaan. Parveketta ei tällä hetkellä ole, sitä kaipaisin. Tai pientä omaa pihaa, jossa nauttia auringosta kesällä. Se on ainoa miinuspuoli tämän hetkisessä asunnossani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toi avaus liittyy mitenkään kerrostaloasumiseen?
Etkö ymmärrä lukemaasi?
Kysyttiin... noh olkoon, et kuitenkaan käsitä,
Mikä diagnoosi sinulla on?
Onko sulla kompetenssia arvioida diagnooseja?
Avauksessa ei otettu mitään kantaa, miksi kerrostalosta pitäisi muuttaa omakotitaloon.
Linkkikin oli maksulliselle sivulle.
Ei kiinnosta vieläkään se omakotitalo. Jos jostain syystä alkaisi kiinnostamaan, muuttaisin sellaiseen. Mutta kun ei niin ei.
No ei nyt erityisemmin, ennemmin istun järvinäköalalla 5-kerroksessa työpöydän ääressä, kuin ulkona aurinkovarjon alla läppäri sylissä. Ja robottiruohonleikkuritkin on kai aika kalliita.
Eri
En ikinä oo ajatellu, että maalainen on jonkun mielestä haukkumasana, oon käyttäny sitä aina kun puhun ihmisestä joka asuu maalla. Ei todellakaan oo ollu tarkotus loukata ketään, en oikeen ees ymmärrä mikä siinä vois loukata jotkuthan ihan haluu asua maalla ei siinä mitään pahaa ole.
Eikä köyhyydessäkään mitään pahaa ole, ei se itse ihmisestä oikeestaan kerro mitään.