Millainen on elämänkoululainen?
Mitä tekee elämänkoululainen? Voiko elämänkoululainen olla töissä ja koulutettu, vai pitääkö olla työtön ja kouluttamaton?
Kommentit (89)
Työelämässä en ole hirveästi ollut elämänkoululaisten kanssa tekemisissä, mutta intissä kyllä.
Tässä omat kokemukset elämänkoululaisista:
- jatkuva uhoaminen
- jatkuva tarve itsensä todistamiseen
- jatkuva tarve päteä ja olla oikeassa kaikesta
- impulsiivinen ja äkkipikainen (varsinkin kovan stressin alla)
- henkinen kasvu jämähtänyt yläasteikäisen tasolle ja kuvitellaan että tuollainen uhoaminen, öyhöttäminen ja itsensätodistelu on coolia ja tekee susta kovan äijän, vaikka todellisuudessa se on kyllä täysin päinvastoin
Omasta kokemuksesta voin sanoa että elämänkoulu on asennekysymys, niin kuin joku jo täällä ketjussa mainitsikin aiemmin. Ihminen voi olla elämänkoululainen oli hän sitten amiksen, lukion, tai pelkän peruskoulun käynyt. Olen ollut tekemisissä todella symppisten ja mukavien amisten kanssa, joten pelkkä koulutus ei todellakaan riitä kertomaan omasta asenteesta.
T: lukion ja AMK:in käynyt jamppa
Elämänkoulu sana on nyt kyllä jotenkin vääristynyt. Kaikki me käydään elämän koulua. Olit lukenut tai et. Joku voi olla vaikka todella viisas ja menestynyt yrittäjä allaan peruskoulu. Oppinut kantapään kautta asioita. Sitten voi olla pitkälle lukenut, jolla ei olekkaan elämän kokemusta asioista.
Oppinut asiat kantapään kautta. Eikä edes ensimmäisen erehdyksen jälkeen, vaan hakannut päätään pidemmän aikaa seinään, ennen kuin tajunnut, että asiat voisi tehdä muullakin tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Terhikistä irtautunut hoitoalan ammattilainen
En nyt ihan osta tätä teoriaa. Opiskelin uuden ammatin ja poistin tietoni terhikistä, koska en enää hoitoalalle palaa.
Sellainen joka ei halua kertoa koulutustaan ( jos sitä edes on ) Facebookissa vaan laittaa siihen kohtaan elämänkoulu. Mulla luki joskus elämänkoulu siellä kunnes siitä tuli synonyymi huonoille jutuille.
Oikeita kouluja käymätön, mutta netin pimeiltä kulmilta on hankittu joka alan asiantuntijuus ja tätä ilosanomaa julistaa kovaan ääneen kaikille. Kessu ja olut maistuu.
Entinen tarkkisluokkalainen,entinen koulukotilainen,mies päätynyt vartijaksi ja nainen kaupan kassalle tai siivoamaan, joka toinen sana on v""u,suussa roikkuu tupakka,asenne on että muahan ei v""u määrätä!
Kirjotusasu on elämämkoululainen. Yhteen tai erikseen, ei ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjotusasu on elämämkoululainen. Yhteen tai erikseen, ei ole väliä.
Unohdin sanoa: mielellään 1 virhe/sana 🤣 ja hymiöitä oman maun mukaan. Mau!
Toivon, että me kaikki käymme elämänkoulua, olemme sitten amispudokkaita tai tohtorikoulutettuja, että opimme elämästä jotain.
Opimme, että ihmisiä ei pidä laittaa lokeroon tai elää omassa kuplassaan, olen kauhean iloinen nyt kun olen muutaman luokan elämänkoulua käynyt. Muutaman kerran on oma kupla puhjennut ja on ollut pakko nähdä toisetkin ihmiset, toisenlaisista kuplista. Olen oppinut vaikkapa, miksi ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3758297/millainen-elamankoululainen olet
Minä taidan olla vaikka on kyllä koulutausta ja ammatti. Olen palstan palstahullu ainakin tänä aamuna. Elämä on opettanut kaikki ne asiat joista tänään olen tehnyt monen mielestä täysin pähkähulluja aloituksia. Ainakin niissä asioissa ja paljossa muussa olen elämänkoululainen. Myös uskontoasioissa olen jotenkin kummasti elämänkoululainen kun yllättäen tiedän paljon asioita joita minulle ei ole varsinaisesti opetettu vaan olen luultavasti imenyt itseeni siitä ARVOMAAILMASTA jossa olen kasvanut. Ja tällä perusteella olen sitä mieltä että tässä maassa ei ole mitään ARVOJOHTAJIA... en tiedä koska niitä on edes ollut - NE OIKEAT ARVOT OVAT NÄKYMÄTÖN MAAILMA... Olen myös kokemusasiantuntija monessa asiassa mm parisuhdeongelmat, stalkkaus (minä olen se stalkkari ja johtanut: lähestymiskielto, oikeusjuttu, rangaistus, vankila), vammaisabortti, raiskaus, kuolleena syntynyt lapsi, läheisen itsemurha, avioero, pahoinpitely, naimisisa olevan miehen kusetus kun olin vielä koulutyttö jne jne... MITÄ MUUTA TÄMÄ ON KUIN ELÄMÄNKOULUA ENKÄ MILLÄÄN ANTAISI NÄITÄ KOKEMUKSIA POIS... toisaalta minulta puuttuu kunnon elämä... on vain kauheuksia täynnä... Nyt kun olen tämä elämänkoululainen niin ehkä minusta tällä kokemuksella on tullut jonkunlainen somevaikuttaja... ainakin VOIN VAROITTAA IHMISIÄ, ETTÄ VAROKAA ASTUMASTA PASKAAN... SE ON NIIN IKÄVÄÄ ETTÄ SIIHEN PASKAAN VOI LIUKASTUA IHAN KOTIOVELLA ja jopa jo kun teininä astuu ulos kotiovesta... ja siitä lähtee elämä sitten muotoutumaan joksikin johon voi itse vaikuttaa aika tai kyllä hyvin rajallisesti. Kun tulee iäkkääksi niin sitten on mahdollisuus nähdä koko oma elämä ja lukea sitä kuin avointa kirjaa ja saattaa tajuta miten asiat ovat liittyneet toisiinsa ja mitä ihmettä ihmiset oikein ovat hääränneet ihmissuhteissaan ja muuten. Voi hämmästyä miten hirvittävässä paskahuusissa täällä ollaan eletty... ja mistä se sitten mahtaa johtua että yhteiskunnastamme on tullut joku haiseva paskahuusi jossa ihmiset kantaa pusseissaan pelkkää ja suoranaista paskaa ja se sitten siirtyy tulevillekin sukupolville...
Esimerkkinainen: kaikki koulutus maksimissaan ammattikoulusta. Työskentelee miesvaltaisella alalla, mainostaa olevansa 'hyvä jätkä' ja hehkuttaa että parhaat kaverinsa miehiä. Taipumus ajautua väkivaltaisiin parisuhteisiin. Tupakoi. Tatskoina edesmenneitä koiria (rotikoita tai sakemanneja) valtavina leimoina. Vähintään kolme lasta vähintään kahdelle eri miehelle. Takana vähintään kaksi avioliittoa.
Esimerkkimies: alko-ongelmainen, max amiskoulutettu. Heikko impulssikontrolli. Työsuhteet määräaikaisia, takana paljon huomautuksia asiattomasta käytöksestä. Vakaasti uskoo, että koulutus tyhmentää ihmisen. Paljon tatskoja ja treenatut käsivarret. Naisista käyttää halventavia termejä. Useita lapsia eri naisille, kaikista elatusmaksut maksamatta. Äänestää persuja. Edellisen ex, jota edellinen luonnehtii narsistiksi.
Ammattikoulusta ihminen saa ammatin mikä on hyvä asia. Mutta sitten on nämä säästöä tekevät ihmiset jotka sen työn siirtävät jonnekin muualle. Vai mitä?
Elämäntaparuikuttaja, joka toinen ihminen somessa, keskustelupalstoilla, lehtien kommenttiosioissa. Aina tarve korostaa miten hänen elämänsä on mahdollisimman kurjaa, tekemättä asialle mitään. Kiitollisuutta ei ole kuin ne typerät onnellisuus meemit joita sosiaalinen media on täynnä. Nämä elämänkoululaiset myös valitettavasti lisääntyvät tehokkaasti.
Minä olen itse kouluttautunut. Työssä oppinut yleissivistystäkin löytyy. olen työtön koulussa traumatisoitunut ..olenko elämänkoululainen? niin ja pari tatuointia ja osakesijoitustakin löytyy järkevästi. hiuksetkin värjääntyy toisinaan hehe.
-Hokee, ettei oikeasti fiksut ole kouluissa tai ettei kouluttautuminen vaadi älyä
-"Lähiökapakassa on tosi fiksua sakkia"
-Arvostaa kaikenlaista tyylitöntä ja mautonta, oli se sitten vaatetukseen, koruihin tai mihin hyvänsä liittyvää
-Jos mies, niin kehuskelee väkivallalla tai jotain muuta "oon ihan helvetin kova jätkä", yläastetason juttua
Naisella pantterilegginsit, rööki huulessa ja lemmikkinä pitbull.
Minusta enemmän asenne kuin se, minkä koulutuksen on hankkinut.
Vähättelee heitä, jotka jaksoivat tai halusivat kouluttautua, TAI eivät tee niitä OIKEITA töitä (fyysinen työ ja kaikki autoihin liittyvä). Koulutetut eivät tiedä mitään, mutta kuppilan Peralla on hyvät mielipiteet. ACAB jne. Toki nämä asenteet monesti myös huokuvat ulkonäköön.
Lähiöissä asuva, yleensä ylipainoinen yh-nainen jolla lapsia usealle eri miehelle (joilta on myös otettu turpaan eikä niitä ole saatu rakastettua kuntoon). Paljon tatuointeja, räväkkyyttä, tupakan polttoa, räikeää väriä hiuksissa, alkoholin käyttöä sekä saastainen yksiö. Kaikki yhteiskunnan syytä, varsinkin ne itse maksamatta jätety laskut ja pikavippien korot.
En tunnistanut itseäni tosta. Oisko toi palkka 4000-5000 e kuussa. Talo, mökki ja kaksi autoa.
Akateeminen? Itkee kun elämänkoululainen tienaa paremmin.