Muita n. 30 v. joilla ei ole koskaan ollut kokoaikasta, vakituista työtä?

46v.

Määräaikaisuuksia vuodesta 1999.

Ehkä vuoden yhteensä tuona pätkänä työttömyyksiä/keikkailua. 

Vierailija kirjoitti:

33-v., alun perin melko turha humanistinen tutkinto alla. 21-vuotiaana yliopistoon hakiessa maailma oli aika erilainen paikka, ja akateemista koulutusta kuin koulutusta pidettiin varmana pääsylippuna toimeentuloon. Olin myös liian nuori valitsemaan tarpeeksi käytännöllistä alaa, verkostoitumismahdollisuuksia olisi myös ollut hyvää hyödyntää tehokkaammin mutta harrastin mielummin järjestötoimintaa akatemian ulkopuolella.

Nyt opiskelen liiketaloutta ja teen loputtomia pätkä- ja freelancer-töitä. Nyt viime viikot juossut haastatteluissa kun edellinen työsuhde on päättymässä. Asiantuntijatehtäviin tuskin enää pääsen, sihteerin ja assistentin töihin olen näemmä jämähtämässä vaikka kuinka yritän itseäni kouluttaa ja osaamistani kehittää.

Omistusasunnosta haaveilen itsekin. Puolisolla on vakityö ja hän maksaa 2/3 asumiskuluista, en tuhlaile mutta melkoista kituutusta ollut näinkin. Sympatiani kaikille yksinasujille joilla sama tilanne, ei ole helppoa taloudellisesti eikä henkisesti.

Minä taas etsin nimenomaan sihteerin/assistentin töitä sieltä toimiston puolelta, mutta en ole toistaiseksi päässyt edes haastatteluun... Toivotaan, että sinä pääset pian asiantuntijahommiin ja minä sinun "paikallesi" noihin hakemiini töihin. :)

Ap

Ei hyvältä näitä täälläkään. Olen ihan arvoton  vitsi jos miettii työnantajan kannalta. Kukaan järkevä ei voi palkata minua ilman työkokemusta. Siihen vielä se, että olen kaikkea muuta kuin sellainen ihminen, jota he hakevat. En usko minun koskaan pääsevän kunnolla töihin tälle menolla. Se juna meni jo. Hävettää vähän. Jos on pilannut elämänsä jo 26-vuotiaana ja samalla tietää miksi se kaikki on mennyt näin ja löytää siihen monta asiaa. Siinä mielessä olen arvoton. Tämä tilanne määrittelee minut kuitenkin. Ei sillä ole väliä millainen olon, kun olen epäonnistunut.

Minä taas etsin nimenomaan sihteerin/assistentin töitä sieltä toimiston puolelta, mutta en ole toistaiseksi päässyt edes haastatteluun... Toivotaan, että sinä pääset pian asiantuntijahommiin ja minä sinun "paikallesi" noihin hakemiini töihin. :)

Ap[/quote]

Hei AP, kiitos ihanasta kommentista. Ja sitä toivon sinulle, sihteerin ja assarin työt ovat oikeasti tosi motivoivia jos työyhteisö on hyvä. Eli suosittelen kyllä! Taloushallinto on yleensä hyvä polku, useaan työpaikkaan "riittää" toisen asteen tutkinto tai tradenomin paperit. En ole ehkä niinkään tyytymätön toimenkuvaan, vaan jatkuvaan epävarmuuteen. Mutta ei luovuteta. :)

Pelottaa etten ikinä tule saamaa vakipaikkaa :( Olen vasta 26 ja työelämässä 2 vuotta, mutta minulla on jo neljäs työsopimus menossa. 8kk, 6kk, 6kk ja nyt 12kk. Mitä jos koko loppu-ura on tämmöistä kitkutusta? Ikinä ei voi suunnitella mitään, ei uskalla suunnitella mitään pidemmän aikavälin juttuja, tai nauttia töistä kun aina pitää paahtaa 200% teholla ettei tule poispotkituksi.

Vihaan työelämää.

Minä, filosofian maisteri olen.

M31

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvältä näitä täälläkään. Olen ihan arvoton  vitsi jos miettii työnantajan kannalta. Kukaan järkevä ei voi palkata minua ilman työkokemusta. Siihen vielä se, että olen kaikkea muuta kuin sellainen ihminen, jota he hakevat. En usko minun koskaan pääsevän kunnolla töihin tälle menolla. Se juna meni jo. Hävettää vähän. Jos on pilannut elämänsä jo 26-vuotiaana ja samalla tietää miksi se kaikki on mennyt näin ja löytää siihen monta asiaa. Siinä mielessä olen arvoton. Tämä tilanne määrittelee minut kuitenkin. Ei sillä ole väliä millainen olon, kun olen epäonnistunut.

Minä katson, että yhteiskunta on epäonnistunut jos ei pysty takaamaan vakituisia työsuhteita ihmisille.

Sitten vongutaan, että miksi hedelmällisyysluku on pudonnut jonnekin 1,3.een per nainen. Syytä ei tarvitse miettiä, jos aivot toimivat.

En ole ollut ikinä töissä. Ellei kuntouttavaa työterapiaa lasketa.

Sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 32-vuotiaana. Lähihoitajana, sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana olen työskennellyt.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sain ensimmäisen vakityön vasta 29 v. Ja olen toimistotyössä. Joten ei peli ole vielä menetetty, kolmekymppinenkin ehtii vielä.

Miten niin "vasta"? Minä sain ensimmäisen jonkinlaisen työn sinun ikäisenäsi. Olin puoli vuotta kaupungilla palkkatuella.

M31

Lapseton 34v, ei ole ollut ikinä kuin määräaikaisia työsuhteita tai toistaiseksi voimassa olevia vuokratyöfirmassa nollatuntisopimuksella. Lisäksi olen saanut useasta paikasta potkut möhlättyäni, vaikka noin muuten olen ollut tunnollinen, joustava ja ahkera työntekijä. Saa nähdä, tulenko enää ikinä pääsemään töihin.

Tulin vain kertomaan, jotta te muut voitte iloita ettette ole yhtä luusereita kuin minä :D

maisteri hyvin työllistävältä alalta, silti ensimmäinen vakivirka vasta 34-vuotiaana

On, sairauden takia minäkään en ole päässyt kunnolla edes mukaan työelämään ikinä. Työkokemukset todella lyhyitä pätkiä jotain hanttihommia ja sit pitkää työttömyyttä(ja sairaslomia ollut välissä myös). En näe mitää ntulevaisuutta itselläni, harva ala sopii terveyteni takia edes ja minullakin on ilmeisesti myös persoonassa "vikaa"rekryäjien mielestä. Olen kyllä ahkera, mutta hiljaisempi eli kartetaan kuin ruttoa nyykään rekryissä jo ja en osaa tyrkyttää itseäni aggressiivisesti haastatatteluissa. Sitä tunnutaan nykyään odottavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30v, töitä on ollut mutta en edes halua täysiä tunteja.. sitten joutuu olemaan koko ajan töissä. En edes jaksaisi nyt varsinkaan kun on jo lapsiakin. Vakituinen työ siis on mutta 30h / viikko.

Hei! Miten pärjäät taloudellisesti? Onko sinulla mies jakamassa taloudellista taakkaa?

T. äitiyslomalta kaupan alalle palaava, joka harkitsee n. 30-tuntista sopimusta ja pelkää, ettei tuo tarpeeksi rahaa yhden lapsen elämään

Hyvin pärjätään, mies tienaa aika hyvin. Alle 3v lapsista maksetaan joustavaa hoitorahaa jos vanhempi tekee max.30h viikossa töitä, muista hakea se! Minulla on 2 lasta yhteensä.

Miksi esimerkiksi kaupoissa on paljon osa-aikaisia työntekijöitä eikä niin että olisi vähemmän työntekijöitä, mutta he olisivat kokoaikaisia? Tuleeko osa-aikaiset jollain tavalla halvemmiksi yritykselle?

Kohta 40 vee eikä ole ollut vakkarityötä koskaan. Tervetuloa uuteen normaaliin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole edes halunnut kokoaikaista vakituista työtä. Olen aina elättänyt itseni pelkästään keikkailemalla ja nautin tästä. Päätän itse koska olen töissä. En halua joutua siihen kokoaikatyön aiheuttamaan oravanpyörään. En myöskään ole löytänyt työpaikkaa jossa voisin kuvitella olevani täysiaikaisesti.

Samaa mieltä ja olen jo 50+. Pari vakituista työsuhdetta on ollut, ekasta pääsin pois vasta vuoden hakemisen jälkeen ja toisessa jouduin kitumaan 5v ennen kuin yritys teki konkurssin. Ihmettelen ihmisten hinkua saada vakituinen työsuhde. Tai toisaalta tietysti ymmärrän että helpompi saada lainaa ja suunnitella elämää ja onhan se turvallisempaa, ehkä. Tästä eteenpäin haluan tehdä vain osa-aikaista ja lyhyitä määräaikaisia sopimuksia. Samasta syystä eli en halua oravanpyörään, en halua sitoutua työnantajaan, eihän työnantajatkaan halua sitouttaa työntekijöitä. Haluan pitää takaoven auki että voin lähteä milloin tahansa pois tai toiseen työpaikkaan. Niin monta huonoa työpaikkaa olen nähnyt että en enää koskaan siihen suostu. Niin paljon huonoa johtamista ja lainvastaista toimintaa. Kyllästyn äkkiä kuuntelemaan selkäänpuukotusta ja kiusaamista. Lisäksi oman alan työt on niin helppoja että niihin kyllästyy hyvin äkkiä, vuosi pari korkeintaan samassa paikassa että jaksaa innostua ja tehdä työnsä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole edes halunnut kokoaikaista vakituista työtä. Olen aina elättänyt itseni pelkästään keikkailemalla ja nautin tästä. Päätän itse koska olen töissä. En halua joutua siihen kokoaikatyön aiheuttamaan oravanpyörään. En myöskään ole löytänyt työpaikkaa jossa voisin kuvitella olevani täysiaikaisesti.

Samaa mieltä ja olen jo 50+. Pari vakituista työsuhdetta on ollut, ekasta pääsin pois vasta vuoden hakemisen jälkeen ja toisessa jouduin kitumaan 5v ennen kuin yritys teki konkurssin. Ihmettelen ihmisten hinkua saada vakituinen työsuhde. Tai toisaalta tietysti ymmärrän että helpompi saada lainaa ja suunnitella elämää ja onhan se turvallisempaa, ehkä. Tästä eteenpäin haluan tehdä vain osa-aikaista ja lyhyitä määräaikaisia sopimuksia. Samasta syystä eli en halua oravanpyörään, en halua sitoutua työnantajaan, eihän työnantajatkaan halua sitouttaa työntekijöitä. Haluan pitää takaoven auki että voin lähteä milloin tahansa pois tai toiseen työpaikkaan. Niin monta huonoa työpaikkaa olen nähnyt että en enää koskaan siihen suostu. Niin paljon huonoa johtamista ja lainvastaista toimintaa. Kyllästyn äkkiä kuuntelemaan selkäänpuukotusta ja kiusaamista. Lisäksi oman alan työt on niin helppoja että niihin kyllästyy hyvin äkkiä, vuosi pari korkeintaan samassa paikassa että jaksaa innostua ja tehdä työnsä hyvin.

Tämä voisi olla minun kirjoittama.

N42, taloushallinto

34-vuotiaana pääsin ensimmäiseen vakiduuniin. Erehdyin sitten vaihtamaan sieltä mielenkiintoiseen startup-yritykseen, vakiduuni kyllä sekin periaatteessa, mutta parin vuoden päästä sain yt-neuvotteluissa kenkää, kuten kaikki muutkin. Sitten onkin ollut vain pätkää, osa-aikaista ym. silppua.

En minäkään muuten kokoaikatyötä haluaisi, mutta pakko se on koska en halua nostaa tukia palkan lisäksi, ja myös osallistua taloutemme pyörittämiseen muutakin kuin muutamilla satasilla kuussa. Raha tässä on ainut motivaatio kokoaikatyön hakemiseen, noin muuten osa-aikatyö on kiva kun on enemmän vapaa-aikaa.

Ap