Muita n. 30 v. joilla ei ole koskaan ollut kokoaikasta, vakituista työtä?

Mä olen 45-vuotias tohtori ja aina ollut määräaikaisissa töissä.

Olen tehnyt koko ikäni pätkätöitä. Viimeiset 7,5 vuotta samalla työnantajalla ihan tauotta. Laskin juuri, että olen allekirjoittanut 40 työsopimusta tähän paikkaan. Mielestäni tämä alkaa olla vähän turhan pitkä aika olla määräaikaisena samalla työnantajalla. Olen jo todella väsynyt ja stressaantunut pätkätyöläisen arkeen ja tämä on vaikuttanut jo itsetuntoonikin. Saan kuitenkin positiivista palautetta kehityskeskusteluissa ja pomojen puheista ymmärtää, että he selkeästi haluavat pitää minut töissä. Luulen olevani vähän liian kiltti ja näkymätön ja varmaan liian itsestäänselvä jatkaja pätkätöissä. En osaa vaatia mitään. En haluaisi kuulostaa kateelliselta ja katkeralta, mutta tulee kyllä alemmuudentunteita, kun kaikki muut tulevat suoraan vakituiseksi tai heidät vakinaistetaan muutamassa kuukaudessa. Ei ole oikein sellainen tunne, että olenpa arvokas ja tärkeä työntekijä. 

Tutkimusten mukaan mullenniaalit eivät halua pitkiä työsuhteita, vaan tekevät mielellään pätkätöitä.

Mä oon nyt ollut vakituisessa työsuhteessa 7 vuotta 24 - 31v. Palkka 1800 - 2250€ joten ei tässä kuitenkaan juhlita. Tunnen olevani palkkakuopassa vaikka muuten työ mukavaa. 

Minä olen reilusti yli 50-vuotias enkä ole milloinkaan ollut vakityössä. Asiantuntijatöissä on onneksi löytynyt aina uusi pätkätyö entisen päättyessä.

Sain ekan vakityön 30-vuotiaana. Sitä ennen oli yksi puolen vuoden sijaisuus, opiskelua, kahden lapsen äitiyslomat ja vuosien varrella yksi lyhyt Kelan tukityöllistetty duuni, iltatöitä siivoojana ja pari lyhyttä kesätyötä.

Tunsin kyllä että tuhlasin aikaa liikaa opiskeluihin kun en osannut päättää... yksi "turha" amistutkinto ja pari keskeytettyä amk-koulutusta kunnes löysin oman alan. Nyt 4v töissä ja nautin, vaikka "oravanpyörässä" ollaankin koska olihan se vuosikausia yhtä tukiviidakkoa ja penninvenytystä (vaikka ei kyllä mitään rikkauksia ole vieläkään kertynyt, terveydenhoitajana työskentelen)

Miespuolinen sairaanhoitaja olen lasten parissa, vajaat 10v ollut töissä eikä vieläkään vakinaistettu. Määräaikaista ollut kokoajan samassa paikassa...

Ei vakitöitä mikään pakko ole tehdä tai niistä haaveilla. Helpommalla pääsee kun tekee lyhyttä pätkää, jos oikeasti on osaava alallaan. Ei jää palkkakuoppiin ja on mahdollisuus hinnoitella oma osaaminen useammin.

Usvametsä kirjoitti:

Olen tehnyt koko ikäni pätkätöitä. Viimeiset 7,5 vuotta samalla työnantajalla ihan tauotta. Laskin juuri, että olen allekirjoittanut 40 työsopimusta tähän paikkaan. Mielestäni tämä alkaa olla vähän turhan pitkä aika olla määräaikaisena samalla työnantajalla. Olen jo todella väsynyt ja stressaantunut pätkätyöläisen arkeen ja tämä on vaikuttanut jo itsetuntoonikin. Saan kuitenkin positiivista palautetta kehityskeskusteluissa ja pomojen puheista ymmärtää, että he selkeästi haluavat pitää minut töissä. Luulen olevani vähän liian kiltti ja näkymätön ja varmaan liian itsestäänselvä jatkaja pätkätöissä. En osaa vaatia mitään. En haluaisi kuulostaa kateelliselta ja katkeralta, mutta tulee kyllä alemmuudentunteita, kun kaikki muut tulevat suoraan vakituiseksi tai heidät vakinaistetaan muutamassa kuukaudessa. Ei ole oikein sellainen tunne, että olenpa arvokas ja tärkeä työntekijä. 

Aivan kuin minun sanojani! Edellisessä työpaikassa olin neljä vuotta putkeen, lähdin kun vakipaikat menivät muille. Sitten melkein kolme vuotta seuraavassa, jäin äitiyslomalle ja aiemmin automaattinen työsuhteiden uusiminen tietysti päättyi. Nyt haluan vakityön, enää en lähde nöyryytettäväksi pätkätöihin.

Hoitoala, tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei vakitöitä mikään pakko ole tehdä tai niistä haaveilla. Helpommalla pääsee kun tekee lyhyttä pätkää, jos oikeasti on osaava alallaan. Ei jää palkkakuoppiin ja on mahdollisuus hinnoitella oma osaaminen useammin.

Joo no suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista haluaa vakityön, joten mielestäni aika turhaa tulla tänne kertomaan kuinka kannattaa nyt vaan tehdä sitä pätkää. Sitähän nämä on tehneet monet ja juuri siitä haluavat eroon.

Olisin saanut vakituisen työn Tsekistä 1500 euron kuukausipalkalla+bonukset. Päätin kuitenkin antaa Suomelle mahdollisuuden, jos täällä kuitenkin olisi vielä toivoa, mutta eiköhän se viimeinen toivo mennyt nyt lopullisesti koronan myötä. Vanhojen ja sairaiden ihmisten Suomi (joka viides riskiryhmää) toipunee lamasta muita maita hitaammin avain kuin edellisestäkin lamasta.

Edelleen tässä odotellaan koronan takia kesken jäänyttä rekryprosessin jatkoa, joka sekin oli määräaikaiseen työhön. Ja nyt sain kutsun työhön, josta selvisi, että siinä kokopäivätyössä palkka on 1700 kuussa. Ehkä kuitenkin valitsen mieluummin asua Tšekissä 1500 palkalla kuin Suomessa 1700 (brutto) kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vakitöitä mikään pakko ole tehdä tai niistä haaveilla. Helpommalla pääsee kun tekee lyhyttä pätkää, jos oikeasti on osaava alallaan. Ei jää palkkakuoppiin ja on mahdollisuus hinnoitella oma osaaminen useammin.

Joo no suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista haluaa vakityön, joten mielestäni aika turhaa tulla tänne kertomaan kuinka kannattaa nyt vaan tehdä sitä pätkää. Sitähän nämä on tehneet monet ja juuri siitä haluavat eroon.

Ja tänne kirjoittelevat ovat suht nuoria. Entä kun ikää on 50+ vuotta, uusitaanko sopimuksia sittenkin automaattisesti? Entä jos sairastut vakavasti? Aina löytyy joku syy, miksi sopparia ei enää tehdäkään.

Määräaikaisuudet on hyvä tapa pitää henkilöstö ruodussa. Ei uskalleta kritisoida mitään tai kieltäytyä mistään työtehtävästä, koska jatkoa työlle ei enää sitten tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vakitöitä mikään pakko ole tehdä tai niistä haaveilla. Helpommalla pääsee kun tekee lyhyttä pätkää, jos oikeasti on osaava alallaan. Ei jää palkkakuoppiin ja on mahdollisuus hinnoitella oma osaaminen useammin.

Joo no suurin osa tähän ketjuun kirjoittaneista haluaa vakityön, joten mielestäni aika turhaa tulla tänne kertomaan kuinka kannattaa nyt vaan tehdä sitä pätkää. Sitähän nämä on tehneet monet ja juuri siitä haluavat eroon.

Ja tänne kirjoittelevat ovat suht nuoria. Entä kun ikää on 50+ vuotta, uusitaanko sopimuksia sittenkin automaattisesti? Entä jos sairastut vakavasti? Aina löytyy joku syy, miksi sopparia ei enää tehdäkään.

Määräaikaisuudet on hyvä tapa pitää henkilöstö ruodussa. Ei uskalleta kritisoida mitään tai kieltäytyä mistään työtehtävästä, koska jatkoa työlle ei enää sitten tule.

Tämä ja se on kätevää kun joku tulee vaikka raskaaksi niin sopimus yllättäen loppuukin siihen 😒 ei oo laillista ei, ja näitä on nimenomaan naisten aloilla.

oon 29. Koulutukseltani kokki ja merkonomi ja ikinä ei ole ollut vakituista työtä.

Yhtenä perusteluna "miksi haet tätä paikkaa" -kysymykseen voisi näin osa-aikatyötä tekevänä sanoa kokoaikatyötä hakiessaan, että siksi koska tämä on kokoaikainen eikä nykyisellä alalla sellaisia ole tarjolla, mutta kyllä ihmisen olisi työllään toimeen kuitenkin tultava. Olisi sellainen rehellinen vastaus kaikkien niiden mielistelyjen kylkeen, mutta en tiedä kannattaako sitten kuitenkaan. Että meneekö vähän samaan luokkaan kuin älä puhu pahaa nykyisestä työnantajasta, tuossahan puhutaan negatiivista koko alasta. Vaikka ei pitäisi tulla monellekaan yllätyksenä, että esimerkiksi kaupan alan tilanne on mikä on.

29 vuotias luokanope, neljä vuotta samassa koulussa määräaikaisena. Nyt jäi yksi opettaja eläkkeelle, mutta eipä tullut vakituinen virka auki kun vedottiin koronaan ja kaikkeen muuhun. Jos kaikki menee hyvin niin jään äitiyslomalle marraskuussa, saa nähdä vieläkö sen jälkeen löytyy paikka samassa koulussa..

32v, maisterin paperit ja kohta 10v työuraa takana samalla työnantajalla (yliopisto), viimeisen vuoden aikana 5 eri sopimusta. Näiden vuosien aikana tyypillisimmät sopimukset 2-4 kk, välillä pätkiä työttömänä ja sillon kun on töissä, pitää samalla hakea rahoitusta että saisi jatkoa. Pätkätyö ja hakemusralli kuormittaa niin paljon että mietin menisinkö ammattikouluun opiskelemaan toisen tutkinnon jolla työllistyminen olisi helpompaa.

Olen 31v. En oo onnistunut saamaan kokoaikaista työtä. Työharjoitteluissa olen ollut ja mua on niissä kehuttu muttei oo koskaan haluttu palkata. Kesätöihinkään en oo onnistunut pääsemään kun miltei kaikissa on nykyään ryhmähaastattelut joissa en osaa loistaa. Olen jo ruvennu miettimään vaikka nuori olenkin että jäänkö kokonaan tukien varassa eläväksi. Ei tämä korona ainakaan parantanut mahdollisuuksia.

Tämän takia monilla se nuoruus pitkittyy ja aikuisuuteen ei meinata päästä kiinni. 35-vuotias on jo lähemmäs keski-ikäinen kuin nuori. Useimmilla on lapset ja asuntolaina. Saako pätkätyöläinen näitä ellei vaan rohkeasti hyppää ja toivo, että elämä kannattelee? Itse kannatan siis jälkimmäistä, muuten voi katkeroitua elämän loppupuolella jos elämä jää elämättä töiden puutteen takia.

Täälä 30v. Nainen jolla ei oo ollu koskaan vakituista tyäsuhdetta tai edes kunnon työpaikkaa. Ollu puhelinmyyjänä, feissarina, lehdenjakajana... onneksi voi opiskella hamaan hautaan asti kun en vaan päässyt siihen junaan mukaan mis on kunnon ura, mies, koira, 2 muksua ja omakotitalo.