Lue keskustelun säännöt.
Kumppanuusvanhemmuus, mistä aloittaa?
10.05.2020 |
Olen 35-vuotias nainen ja haluan äidiksi. Parisuhteen etsiminen ei kiinnosta, olen ollut kerran aviossa ja se riitti. Tulen tosi hyvin toimeen lasten kanssa, elätän itseni, omaisuutta on jne. Kumppanuusvanhemmuus kuulostaisi loistavalta, lapsi saisi kaksi vanhempaa ilman että mun tarvitsee koittaa löytää parisuhdetta. Mistä niitä lapsia haluavia miehiä löytää? Miten tällaisen etsinnän aloittaa?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Siis tarkoittaako tää kumppanuusvanhemmuus panemista ??
Ei tarkoita ja siksi kumppanuusvanhemmuudesta tuleekin ongelma kun ylittää tuon rajan. Ihmiset on yksinkertaisesti typeriä kun pitää sotkea seksi mukaan joka paikkaan ja näin aiheuttaa sekasotkua ja pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis tarkoittaako tää kumppanuusvanhemmuus panemista ??
Tarkoitus olisi todellakin, ettei tähän sidota yhtään romanttista ajatusta ja siksi lapsi saa alkunsa koti-inseminaatiolla eikä yhdynnässä.
Voi näitä järjen jättiläisiä, jotka ovat ilmeisesti kuvitelleet, että lapsi voi saada alkunsa ainoastaan alkukantaisesti nussimalla. Ei muuta kuin sänkyyn ja ongelmat on taattuja.
Älkää herrajumala lähtekö tällaiseen älyttömyyteen puolitutun tai -tuntemattoman kanssa! Kyllä on maailma todellakin sekaisin. Ehkä jollain tasolla ymmärrän, että lesbot ja homot haluaa kumppanuusvanhemmuuteen lähteä, mutta en sitä että heterot. Olet koko loppuelämäsi jollain tavalla sidoksissa lapsen toiseen vanhempaan, jota et oikeasti edes todellisuudessa tunne.
Vierailija kirjoitti:
Älkää herrajumala lähtekö tällaiseen älyttömyyteen puolitutun tai -tuntemattoman kanssa! Kyllä on maailma todellakin sekaisin. Ehkä jollain tasolla ymmärrän, että lesbot ja homot haluaa kumppanuusvanhemmuuteen lähteä, mutta en sitä että heterot. Olet koko loppuelämäsi jollain tavalla sidoksissa lapsen toiseen vanhempaan, jota et oikeasti edes todellisuudessa tunne.
Tämäpä juuri! Miespuolinen ystäväni (hetero) lähti tähän älyttömyyteen ja lapsen äiti rakastui mieheen eikä vielä 4 vuoden jälkeenkään ole hyväksynyt sitä, ettei heistä tullut ydinperhettä. Miehellä ei ole huoltajuutta, mutta elatusta saa maksaa reilusti ja lähes kaikki aikatauluksia myöten menee naisen tahdon mukaan. Lapsi on paljon isällään, koska äiti haluaa vapaansa ja jos miehellä onkin joku meno sovittuna kun äidin pitäisi taas saada vapaansa, on piru irti ja hän antaa lapsen kuulemma sijoitukseen, koska on niin väsynyt. Hirvittävä riski lähteä puolivillaisen tutustumisen jälkeen tekemään lasta maailmaan kun toiseen ihmiseen ei ole kunnolla edes tutustunut.
Kaikkea sitä kuuleekin kun vanhaksi elää - kumppanuusvanhemmuus? Eikö vanhemmuus ylipäätään ole kumppanuutta jos lapsi on yhdessä tehty luotettavaan parisuhteeseen? Ei kai kukaan ihan tosissaan lähde tekemään lasta puolitutun kanssa, jota on hetken haastatellut mahdollisesti tulevaksi vanhemmaksi? Eri asia toki jos vaikka yhden yön suhteesta tuleekin vahinko, mutta että ihan tieten tahtoen lähdetään toisen, lähes tuntemattoman ihmisen kanssa, joka mahdollisesti on vielä täysi k-pää, tekemään lapsia, jotka sitovat ainakin 18 vuodeksi tähän toiseen ihmiseen. Karmea ajatuskin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita vaikka siitä, että älä aloita. Tiedän jo 2 tällaista "kumppanuusvanhemmuustapausta", joissa toisessa mies hävisi savuna ilmaan kun "ei vauvan kanssa voi tehdä mitään" ja toisessa varattu mies meni sänkyyn tällaisen ehdokkaan kanssa ja hajotti parisuhteensa lisäksi päänsä, on iäksi sidottu tuohon naiseen, joka ei ollutkaan sitten ihan terve ja lapset (jep, kaksoset) ovat naisen pelinappuloina aina kun hän jotain haluaa. Mm. lisää rahaa.
Siis tarkoittaako tää kumppanuusvanhemmuus panemista ??