Ei pitäisi nyt kyllä selata somea ollenkaan. Tuli jo paha mieli kun muut äidit saaneet kakkuja ja kukkakimppuja

Kiitollisuuteen kasvatetaan ja kunnioitus vaaditaan kirjoitti:

Herää kysymys, kuka ne lapset on kasvattanut? Onko se miehen huono esimerkki vai se, että itse on vuosikaudet hokenut ettei tarvii mitään?

Mun lapsi on vielä päiväkoti-ikäinen, joten en tiedä toimiiko mun kasvatus vai ei, mutta olen itse ahkerasti muistuttanut että hän on kasvanut vatsassani ja kertonut, että äitienpäivänä muistetaan äitiä joka kantoi lastaan vatsassa kauan/on huolehtinut lapsesta ja tehnyt kovan työn. Ollaan katsottu YouTubesta videota vauvasta vatsassa. Olen kertonut, että tänään jokainen muistaa ja kiittää omaa äitiään. Isä näyttää esimerkillään myös kiitollisuutta ja on tehnyt kakun, ostanut ruusut ym.

Aiemmin hän oli sitä mieltä, että hänen ei kuulu muistaa kuin omaa äitiään. Kerroin, että olen eri mieltä ja että kiitän ja onnittelen myös hänen äitiään, joka synnytti mulle hienon miehen. Sanoin myös, että isän tehtävä on kasvattaa lasta muistamaan äitiä äitienpäivänä.

Olen itse saanut saman kasvatuksen: Isäni olisi suuttunut jos en olisi lapsena ja teininä äitiäni muistanut. Hän varmisti myös heidän eronsa jälkeen, että niin käy.

Mun perhe muistaa mua, vähintään siksi ettei kukaan jaksa kuunnella sitä meteliä jonka nostan ja joka jatkuu ensi äitienpäivään saakka, jos ei muistamista tapahdu.

Surullista että raivoamalla pitää hankkia "välittämistä ja kunnioittamista". Surullista myöskin se että ei edes kerran vuodessa yhtenä päivänä yhden kerran voi äidille sanoa että on tärkeä/rakas.  Miten joissakin perheissä se (muistaminen ja onnitteleminen) on niin helppoa ja toisissa ei onnistu edes pakottamalla? Ehkä se pitää sitten samalla tavalla kohdella omaakin perhettä, vähät välittää heidän merkkipäivistään. Poikalapset varsinkin on niin välinpitämättömiä, ihan sama miten rakastavasti on kasvattanut. Mutta äitihän on aina itsestäänselvyys. Olisko aika viimein lakata uhrautumasta puolison ja lasten vuoksi, koska kiitosta ei saa edes yhtenä päivänä vuodessa? 

Minulla on ystävä, joka saa syntymäpäivälahjaksi lentolippuja ja hotelliöitä, joululahjaksi lippuja oopperajuhlille ja äitienpäivänä sai viime vuonna sormuksen. Ei mitenkään siis leveile näillä eikä päivitä someen, vaan olemme läheisiä ja hän on kertonut näistä kun olen kysynyt tai asia jotenkin muuten tullut puheeksi. Hän saa kukkia mieheltään joskus myös ilman mitään syytä, ja on muutenkin tosi "lellitty" miehensä ja siskojensa toimesta. 

Kieltämättä olen kateellinen :( 

Itse heräsin tänään kello 9, muut nukkui vielä mutta mies heräsi kun kävin vessassa. Nousi keittämään kahvia kun pyysin. Kakun leivoin eilen itse, vaikka olin kyllä pyytänyt miestä että tuettaisiin lähileipomoa näin korona-aikana, mutta se oli miehen mielestä liian kallista. 

Kiitollisuuteen kasvatetaan ja kunnioitus vaaditaan kirjoitti:

Herää kysymys, kuka ne lapset on kasvattanut? Onko se miehen huono esimerkki vai se, että itse on vuosikaudet hokenut ettei tarvii mitään?

Mun lapsi on vielä päiväkoti-ikäinen, joten en tiedä toimiiko mun kasvatus vai ei, mutta olen itse ahkerasti muistuttanut että hän on kasvanut vatsassani ja kertonut, että äitienpäivänä muistetaan äitiä joka kantoi lastaan vatsassa kauan/on huolehtinut lapsesta ja tehnyt kovan työn. Ollaan katsottu YouTubesta videota vauvasta vatsassa. Olen kertonut, että tänään jokainen muistaa ja kiittää omaa äitiään. Isä näyttää esimerkillään myös kiitollisuutta ja on tehnyt kakun, ostanut ruusut ym.

Aiemmin hän oli sitä mieltä, että hänen ei kuulu muistaa kuin omaa äitiään. Kerroin, että olen eri mieltä ja että kiitän ja onnittelen myös hänen äitiään, joka synnytti mulle hienon miehen. Sanoin myös, että isän tehtävä on kasvattaa lasta muistamaan äitiä äitienpäivänä.

Olen itse saanut saman kasvatuksen: Isäni olisi suuttunut jos en olisi lapsena ja teininä äitiäni muistanut. Hän varmisti myös heidän eronsa jälkeen, että niin käy.

Mun perhe muistaa mua, vähintään siksi ettei kukaan jaksa kuunnella sitä meteliä jonka nostan ja joka jatkuu ensi äitienpäivään saakka, jos ei muistamista tapahdu.

Näin! Meillä myös muistetaan ja juhlistetaan ihan jokaisen perheenjäsenen juhlapäivät.

Jokainen saa tehdä tavallaan, mutta jostakin syystä kyllä kuulostaa hieman katkeralta/passiivisaggressiiviselta nuo "meillä ei näitä teennäistä juhlapäiviä mitenkään huomioida" -päivitykset. Ja juhlistaa voi monella tavalla, ei tarvitse olla imelää eikä yliampuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Keitin kahvini itse, mies keitti kahvinsa jo 6.00 ja teinit nukkuu.

Kohta lähetään kukkia ns.ostamaan ja toivoin multaa,syreenin ja marjapensaan.

Olenkin vöhän omituinen.

Itselleni ostin lahjaksi retkikirveen ja talikon.

En halua sisälle kukkia kun on kissoja.

Ulos vasta kukat kun ei tarvitse nostella sisään hallan takia.

Minä sain äitienpäivälahjaksi traktorikuormallisen hevosenlantaa ❤️ Kohta lapio heiluu!

Mullakin on surullinen olo.. olisin halunnut viettää päivän äitini kanssa, mutta koronan takia en pääse katsomaan häntä. Meidän piti myös juhlia mummin 90v syntymäpäiviä, mutta sekin jäi nyt välistä.. Toivottavasti ehditään vielä nähdä, ennen kuin aika hänestä jättää.

Ole onnellinen sinulla sentään on vielä perhe . Itse miehenä menetin pikkuhiljaa perheeni eron seurauksena lapset vieraantuneet ei halua tulla enää käymään, heillä ns.uusi isä . Olen kuulema vaan bioisä vähän niinkuin biojäte. Isänpäivä korttiakaan en saanut enää. Kun menettää perheensä niin on kaikki tärkein mennyt.

Toivottavasti kaikilla olisi mukava päivä! Oma äitini on sillä tavalla vaatimaton, että kiusaantuu, ehkä jopa vähän ahdistuu ”parrasvaloissa” olemisesta, joten ei mitään lahjoja tai juhlia todellakaan, mutta ruuan valmistin hänelle jälkkäreineen, jo aikaisemmin kylläkin vuorotöiden takia, ja oli mukavaa sitten syödä yhdessä rakkaan äidin kanssa <3

Elämäni toinen äitienpäivä, kimppu tulppaaneja, jotka ostettiin eilen maljakkoon, ja vähän parempi aamiainen. Lapsen tekemä kortti päiväkodissa. Vuosi sitten en olisi saanut mitään, ellen olisi lätkäissyt salihanskoja Tokmannissa mieheni käteen. Itse teetin miehelle ekana isänpäivänä mukin lapsen kuvalla, tilasin erikoiskortin, tein aamiaista ja juustokakkua...

Se mu tässä äitienpäivässä ärsyttää, kun se vain lisää mun hommia. Itse saan kakun vääntää ja kahvit keittää. Lapset muistivat korteilla pienempinä, mutta enää ei mitenkään. Silti perhe odottaa kakkua ja parempaa sapuskaa, äidin valmistamana, tietenkin. Lasten takia kuitenkin pitää yrittää näyttää iloista naamaa, vaikka pääasiassa kyrsii.

Vierailija kirjoitti:

Kiitollisuuteen kasvatetaan ja kunnioitus vaaditaan kirjoitti:

Herää kysymys, kuka ne lapset on kasvattanut? Onko se miehen huono esimerkki vai se, että itse on vuosikaudet hokenut ettei tarvii mitään?

Mun lapsi on vielä päiväkoti-ikäinen, joten en tiedä toimiiko mun kasvatus vai ei, mutta olen itse ahkerasti muistuttanut että hän on kasvanut vatsassani ja kertonut, että äitienpäivänä muistetaan äitiä joka kantoi lastaan vatsassa kauan/on huolehtinut lapsesta ja tehnyt kovan työn. Ollaan katsottu YouTubesta videota vauvasta vatsassa. Olen kertonut, että tänään jokainen muistaa ja kiittää omaa äitiään. Isä näyttää esimerkillään myös kiitollisuutta ja on tehnyt kakun, ostanut ruusut ym.

Aiemmin hän oli sitä mieltä, että hänen ei kuulu muistaa kuin omaa äitiään. Kerroin, että olen eri mieltä ja että kiitän ja onnittelen myös hänen äitiään, joka synnytti mulle hienon miehen. Sanoin myös, että isän tehtävä on kasvattaa lasta muistamaan äitiä äitienpäivänä.

Olen itse saanut saman kasvatuksen: Isäni olisi suuttunut jos en olisi lapsena ja teininä äitiäni muistanut. Hän varmisti myös heidän eronsa jälkeen, että niin käy.

Mun perhe muistaa mua, vähintään siksi ettei kukaan jaksa kuunnella sitä meteliä jonka nostan ja joka jatkuu ensi äitienpäivään saakka, jos ei muistamista tapahdu.

Surullista että raivoamalla pitää hankkia "välittämistä ja kunnioittamista". Surullista myöskin se että ei edes kerran vuodessa yhtenä päivänä yhden kerran voi äidille sanoa että on tärkeä/rakas.  Miten joissakin perheissä se (muistaminen ja onnitteleminen) on niin helppoa ja toisissa ei onnistu edes pakottamalla? Ehkä se pitää sitten samalla tavalla kohdella omaakin perhettä, vähät välittää heidän merkkipäivistään. Poikalapset varsinkin on niin välinpitämättömiä, ihan sama miten rakastavasti on kasvattanut. Mutta äitihän on aina itsestäänselvyys. Olisko aika viimein lakata uhrautumasta puolison ja lasten vuoksi, koska kiitosta ei saa edes yhtenä päivänä vuodessa? 

En mä ole raivonnut. Olen tehnyt kantani selväksi ja saanut pointtini perille kerralla. Lapsi on vasta 3-vuotias, joten ei osaa juuri äitienpäivänä yksikseen vielä muistaa. Päiväkodissa oli tehnyt kortin ja isän avulla osasi tänään juhlia ja muistaa äitiä. Ei se sitä tarkoita, ettei muina päivinä olisi kunnioitusta, rakkautta ym.

Tuore isä arvostaa, kunnioittaa ja osoittaa sen mutta ei ollut aiemmin ajatellut, että pitää muistaa muitakin kuin omaa äitiä. Nykyään hän on samaa mieltä kanssani. En ollut käskenyt ostamaan kukkia tms. Kakkua toivoin. Pitää osata sanoa ääneen omat toiveet. Ensimmäisenä Äitienpäivänäni itse äitinä, juhlin oman äitini ja vauvan kanssa. Toisena tajusin vasta itsekin, että petyn jos en saa muistamista mieheltä.

Nyt kolmantena asia on kaikille selkiytynyt. Sinä tietysti kehittelit päässäsi jonkun kymmenien vuosien tilanteen ja meille isojakin lapsia. Omalla viestilläni yritin sanoa, että jokaisella on vastuu siitä, ettei anna itseään kohdeltavan kynnysmattona ja mä en antais mennä vuosikymmeniä kertomatta ääneen toiveitani. Ei pidä katsella sellaista äijää, joka ei osoita lastensa äidille arvostusta koska sellainen opettaa myös lapsille esimerkillään että äiti on itsestäänselvä.

Kyse on lastenkasvatuksesta. Muistetaan myös mummeja. Mä oon vastuussa mun lapseni kasvattamisesta, ja se työ tehdään yhdessä isän kanssa. Vaikka en edes alunperin välittäisi koko äitienpäivästä paljoakaan, ymmärrän tämän päivän kasvatuksellisen merkityksen.

Juhlapäivinä opetellaan arvostamaan ja huomioimaan muita. Antamaan ja ottamaan vastaan. Minäkin näytän esimerkilläni, miten ollaan kiitollisia ja suhtaudutaan muistamiseen.

Lapsi oppii itsetunnon siitä, miten kohtelen itseäni. Siksi kiitän reippaasti enkä sano, että ei olis tarvinnut tai alenna itseäni. Enkä opeta passiivis-aggressiivista marttyyriasennetta jossa mennään jonnekin nurkkaan syömään yksin leivosta pahoilla mielin tai ostetaan kostona itselle kakku.

Se ei ole mielestäni tasapainoisen tunne-elämän opettamista. Omista tunteista ja tarpeista täytyy voida puhua suoraan, omia tarpeita ei pidä hävetä eikä lytätä.

Perheen täytyy vetää yhtä köyttä eikä olla toisiaan vastaan. Moni vastaus ketjussa ei ole hauska vaan kurja, surullinen kertomus puutteellisista tunnetaidoista ja huonosta kommunikaatiosta.

Pitäisi juhlia yhdessä äitiyttä, äitejä, omaa äitiä. Jos perhe ei koe sitä tarpeelliseksi ja äiti on pahoittanut mielensä, kissa pitäis nostaa pöydälle niin kuin aikuiset eikä vetää mitään lapsellisia kostokännejä.

Mummoille kukat ja kortit ovelle, itse ostin kakun ja leivoin suolaista. Mies osti ruusun samalla kun äidilleenkin. Aikuiset lapset kävivät terassilla kahvilla, sain kukat ja lahjakortin.

Kateus se on kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Se mu tässä äitienpäivässä ärsyttää, kun se vain lisää mun hommia. Itse saan kakun vääntää ja kahvit keittää. Lapset muistivat korteilla pienempinä, mutta enää ei mitenkään. Silti perhe odottaa kakkua ja parempaa sapuskaa, äidin valmistamana, tietenkin. Lasten takia kuitenkin pitää yrittää näyttää iloista naamaa, vaikka pääasiassa kyrsii.

Sain aamulla lapsilta kortin ja kävivät kaikki toivottamassa hyvää äitienpäivää minulle sänkyyn (kerroin aikaisemmin että minulla ei ole lahjatoiveita nyt. Minä tein lounaan ja siivosin keittiöstä viikon sotkut pois (olen ollut sairaana ja siksi käsitiskit jääneet lojumaan).

Nyt oli aika tehdä iltapäiväruoka. Kukaan ei tehnyt mitään asian eteen. Mies ehdotti noutoruokaa mutta nyt ei oikein hyvää paikkaa mistä hakea. Kehotin miestä ja tyttöö laittamaan ruuan. Tyttö ihmetteli miksi, kerroin että äitienpäivänä äidin kuuluisi saada valmis ruoka. Vinkkasin että tyttö kuorikoon perunat muusiin ja mies tehköön lihapullat. Alkoivat hommiin ja minä palstailen rauhassa,

Suosittelen sanomaan ystävällisesti mutta selkeällä auktoriteetilla mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, joka saa syntymäpäivälahjaksi lentolippuja ja hotelliöitä, joululahjaksi lippuja oopperajuhlille ja äitienpäivänä sai viime vuonna sormuksen. Ei mitenkään siis leveile näillä eikä päivitä someen, vaan olemme läheisiä ja hän on kertonut näistä kun olen kysynyt tai asia jotenkin muuten tullut puheeksi. Hän saa kukkia mieheltään joskus myös ilman mitään syytä, ja on muutenkin tosi "lellitty" miehensä ja siskojensa toimesta. 

Kieltämättä olen kateellinen :( 

Itse heräsin tänään kello 9, muut nukkui vielä mutta mies heräsi kun kävin vessassa. Nousi keittämään kahvia kun pyysin. Kakun leivoin eilen itse, vaikka olin kyllä pyytänyt miestä että tuettaisiin lähileipomoa näin korona-aikana, mutta se oli miehen mielestä liian kallista. 

Kirjoituksesi jotenkin kosketti.

Meillä ei ole varaa mihinkään lentolippuihin lahjaksi tai timanttisormuksiin. Joten eipä niitä ole tullut. Joillakin tutuilla taas on elämäntyyli ihan erilainen.

Mieheni ei ole ollut mitenkään erityisen romanttinenkaan, joten ei ole tullut ensimäisinä vuosina mitään kukkapuskia ja timanttiriipuksia ja kylpylälomia tuosta noin vain mieltä ilahduttamaan.

Mutta aina olen voinut luottaa hänen tukeensa, kun olen apua tarvinnut. On tukenut, kun olen ollut väsynyt ja ahdistunut. Antanut itsekä kainalossa, kun maailma on murjonut. Ollut horjumaton tuki, kun on ollut vaikeaa.

Jokainen varojensa mukaan lahjat antaa. Äitienpäiväkukan ostin itse ja en pidä sitä mitenkään ihmeellisenä. Kakkua ei ole tänä vuonna lainkaan tehty minun toiveesta. Mutta kun tulin aamuvuorosta, niin ruoka odotti kotona valmiina ja pöytä katettuna.

Nuorena joskus vertailin sitä, että mitä kavereiden miehet osti kavereille lahjaksi ja mitä kaikkea erikoista tekivätkin. Mutta sitten tajusin, että enhän elä kavereiden elämää, vaan omaani. Miestäni en silti olisi vaihtanut kavereiden miehiin, vaikka heillä killuikin timanttikorut korvissa synnytyksen jälkeen (itse sain suklaalevyn ja kukkia sairaalaan).

Jokainen perhe elää omannäköistä elämää. Ja toiveita voi esittää. Olen itsekkin esim. alkuaikoina esittänyt toiveen, että olen vielä niin lapsenmielinen, että haluan jonkin yllätyksen lahjaksi. Mies kysyi ensimäisenä yhteisenä jouluna, mitä haluan joululahjaksi. Totesin, että en halua itse valita lahjaani, vaan haluan sitä joulun jännityksen tuntua, kuten lapsena, että paketista tulee yllätys, vaikka se olisi halpakin. Näin on sitten joka joulu tapahtunut. Rahatilanteesta johtuen lahja ei ole koskaan ollut mikään kallis. Mutta aina yhtä ihana kuitenkin.

Kateellisuus syö oman suhteen hyvinvointia. Joten yritä miettiä suhteesi hyviä puolia ja jos haluat jotain muuta, niin tiukasti sitten esität, että näin se kuule on, että tänä vuonna äitienpäiväkakku tilataan, maksaa, mitä maksaa, koska se merkitsee minulle paljon tai sitten ollaan ilman kakkua.

Jos väkisin tekee ylimääräistä hommaa koska lapset odottaa sitä, niin se on oma valinta.