80-luvulla lapsuuttaan eläneet: onko ikävä kasariaikoja?

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 80-luvulla enkä kaipaa takaisin. Meillä oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja kaikkea peitettiin, siis kulissien ylläpitoa. Siihen päälle epätasa-arvo: isä määräsi kaiken ja veljeni oli perheen ykköslapsi. Inhosin, pelkäsin ja häpesin kotiani. Onneksi asiat ovat toisin nykyään.

Puhumattakaan, että systeemi katsoi toiseen suuntaan: lasten kuritus oli "oma asia", samoin heitteillejättö, miehillä oli valtava hegemonia ja byrokratia oli tolkuton. Maailma oli tuolloin muutenkin kovempi paikka, roolit vahvat ja heikoille se oli luu kurkkuun niin koulussa kuin muuallakin. Mitään sensitiivisyyttä ei ollut olemassakaan, tunteista puhuminen oli hullun merkki ja kaikessa oli yhteisöllinen kuri.

Vierailija kirjoitti:

Salovaaraa sai kuunnella lauantaisin ja äänittää kasetille hyviä biisejä.

80-luvulla?

Vierailija kirjoitti:

Tuli jostain syystä mieleen Rabatti-kauppa, jossa kävin itse ostamassa sipsejä ja karkkia, kun sain viikkorahaa. Muistatteko Rabatin?

Rabatti ja rahat riittää!!

Vierailija kirjoitti:

En ollut enää lapsi silloin, olin kirjavatukkainen punkkari. Hakaneulaa poskessa kuitenka ei ollut.

Oli hyvää aikaa.

Terv. Mummo naapurista 83v

Oot ollu 5-kymppinen punkkari 🙈

Ainakin suojaus tuli kuntoon, kun isä joka töpeksinnästä antoi avaria tai tillikkaa päin näköä.

kädet menee nykyään automaattisesti nopeaan suojaukseen jos tulee hässäkkää.

Suojaan aina välittömästi kasvon alueen.

Siihen aikaan Suomi oli kehitysmaa. Ei ollut vaatteita lapsille. Pidin samoja rytkyjä koko vuoden. Talvivaatteita ei ollut erikseen tai mitkään kumisaappaitakaan.

Aina kun töpeksi niin isä nappasi raiveleista tai heitti nopean luunapin otsaa.

Kerran kohosi ihan älytön mustelma. Sellainen marmorikuulan kokoinan patti otsassa.

Sen  verran oppi kivusta että osumaa kun tuli, niin lopulta ei tuntunut enää missään. Pystyi jatkaa haistattelua isälle. Vaikka saattoi tulla avaria heti perään niin ei tunnu missään. Haistattelua vaan.

Anna tulla faija, emmä sua pelkää paskamaha.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 80-luvulla enkä kaipaa takaisin. Meillä oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja kaikkea peitettiin, siis kulissien ylläpitoa. Siihen päälle epätasa-arvo: isä määräsi kaiken ja veljeni oli perheen ykköslapsi. Inhosin, pelkäsin ja häpesin kotiani. Onneksi asiat ovat toisin nykyään.

Se että isäsi oli kusip.ää ei ole 80-luvun vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 80-luvulla enkä kaipaa takaisin. Meillä oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja kaikkea peitettiin, siis kulissien ylläpitoa. Siihen päälle epätasa-arvo: isä määräsi kaiken ja veljeni oli perheen ykköslapsi. Inhosin, pelkäsin ja häpesin kotiani. Onneksi asiat ovat toisin nykyään.

Se että isäsi oli kusip.ää ei ole 80-luvun vika.

Kyllä se on. Väkivalta hyväksyttiin siihen aikaan osana kasvatusta.

Vasta 1984 kiellettiin.

Nykyäänkin kuvitellaan joissain piireissä että luunappia ja tukkapöllyä kannattaa antaa.

Eipä siinä mikään muu kasva kuin kivunsieto. Sitten se ei tunnu enää missään kun saa tarpeeksi kuritusta. Voi vaan lähinnä nauraa päin näköä ja haukkua pahoinpitelijäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvulla, lapsuus siis eletty 80-luvulla.

Olimme "keskiluokkainen" perhe, mutta elämä oli ankeaa. Isä määräsi kaikesta. Joka päivä syötiin lihaa ja perunaa, koska isä halusi. Lapset eivät saanet puhua, saati sanoa mielipidettään. Piti olla kiltti ja totella. Lapset eivät saaneet häiritä aikuisia.

Niin erilaista kuin nyt. Kaikki on mahdollista. Saa olla itsensä, saa olla mielipide. Isän mielipide on vain yksi mielipide muiden joukossa. Saa tuhlatakin ja nauttia. Saa valita erilaisen eläntavan.

Nyt oli kyllä todella hämmentävä kommentti. Oletko oikeasti tuota mieltä?

Siis toki ikävä jos sinun lapsuus on ollut huono, mutta ei yhtä virhettä pidä korjata toisella virheellä. Isän, tai ylipäätään vanhempien, kuuluu asettaa rajat lapsille. Ei heidän mielipide ole lapselle "mielipide muiden joukossa".

Toisin sanoen, se että joku on käyttänyt valtaa väärin tai huonosti, ei tarkoita että asian korjaamiseksi lopetetaan kaikki auktoriteetit.

Silloin lopputuloksena on nuoriso joka ei kykene olemaan osa tasapainoinen osa yhteisöä, niin kuin nykyään juurikin on monen kohdalla käynyt.

Kyllä olen oikeasti sitä mieltä. Meillä lapset ovat jo 17 ja 14 v. Ovat hyväkäytöksisiä ja tasapainoisia yhteiskunnan osia. Samoin minä olen tasapainoinen yhteiskunnan osa, vaikka mieheni ei päätäkään kaikista asioistani. Mies ei päätä mitä minä ja lapset puemme päällemme. Hän ei määrää mikä on ainoa kanava tai ohjelma jota telkasta katsotaan. Hän ei määrää mihin aikaan menemme nukkumaan tai heräämme. Eikä missä kukin istuu.

Jos kyse on isosta asiasta, josta lapsia pitää määrätä (ja ovat eri mieltä siitä), niin todennäköisesti olemme miehen kanssa siitä samaa mieltä. Emme siis jää alakanttiin. Ei kyllä ole aikoihin ollut mitään, mistä olisi pitänyt vääntää. Fiksuja lapsia.

Kaupoissa oli ainakin pienemmät valikoimat, mutta eipä siinä muuta osannut kaivatakaan. Muistan, kun tuli normaalien ja grillimaustettujen sipsien lisäksi vielä barbecue-maku. Se oli iso juttu. Samoin oli hienoa, kun telkkariin tuli kolmas kanava.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sellainen olo, että Suomi oli 80-luvulla ihanan viaton maa, jossa oli hyvä elää. Ei ollut somea, vaan luettiin lehtiä. Asiat tapahtuivat jotenkin luonnollisemmin ja hitaammin. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tietysti on selvää, että kun on itse lapsi, näyttää maailma hyvin erilaiselta ja omalla tavallaan huolettomammalta kuin aikuisena. Silti tuntuu siltä, että 80-luku oli oikeasti Suomessa parempaa aikaa. Oli nousukausi ja ilmastonmuutoshuolet olivat rajallisempia kuin nyt. Usko tulevaisuuteen oli vanvehmpi.

Millaisia ajatuksia teillä liittyy 80-lukuun?

80-luku oli ihan hyvää aikaa, mitä nyt pelättiin USA:n ja NL:n välistä ydinsotaa. En kuitenkaan kaipaa 80-lukua, koska en kaipaa alaikäisyyttä.

Aloitin eilen katsomaan Kaiken se kestää -elokuvaa kakkoselta mutta en pystynyt katsomaan loppuun, tuli 80-luku elävästi mieleen. Joten ei ole juurikaan ikävä kasari-aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi 80-luvulla enkä kaipaa takaisin. Meillä oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja kaikkea peitettiin, siis kulissien ylläpitoa. Siihen päälle epätasa-arvo: isä määräsi kaiken ja veljeni oli perheen ykköslapsi. Inhosin, pelkäsin ja häpesin kotiani. Onneksi asiat ovat toisin nykyään.

Se että isäsi oli kusip.ää ei ole 80-luvun vika.

Viestissä oli kaksi pointtia: 1) en kaipaa 80-luvulle 2) 80-lukua oli kulissien ylläpitäminen, yletön viinanjuonti ja sovinismi.

On ikävä 80-lukua. Silloin ihmiset olivat aidomman oloisia näiden typerien insta ja someho....ro...jen sijaan. Ei ollut kännyköitä eikä muutakaan turhaa tekniikkaa. Olen sitä mieltä, että tekniikka on tehnyt ihmisistä masentuneempia ja eivät ole tyytyväisiä itseensä,  80- luvulla kaikki oli paremmin.

On ihan eri asia oliko teillä jotain henkilökohtaisia ongelmia 80 luvulla. Maailma oli yksinkertaisempi ja edellytykset mukavaan leppoisaan elämään olivat paremmat. Jotain hyviä keksintöjä on tehty sen jälkeen mutta useimmat ovat vain lisänneet tuskaa.

Tuntuu pahalta kuulla, että joillain on kokemuksia, että ruumiillinen kurittaminen oli vielä 80-luvulla OK tai että isä saattoi määrätä perheessä kaikesta. Ei kyllä olisi tullut kuuloonkaan meillä. Isä teki kotitöitä tasapuolisesti äidin kanssa ja äiti oli se, joka päätti esim. lomamatkojen kohteet. Isälle sopi aina mikä vain. Ainoa, mitä isä ei antanut äidin tehdä, oli ajaa autoa, jos hän oli kyydissä. Sen ymmärrän hyvin, sillä äitini on aina ollut huono ja epävarma kuski.

Pihaleikit isolla porukalla olivat yksi onnellisin asia lapsuudessani. Kirkkis, lipunryöstö jne. Minulle henk. koht. lapsuus 80-luvulla oli ihanaa aikaa. Valitettavasti kärsiviä lapsia on tänäkin päivänä. Jotkut aikuiset ovat hirviöitä lapsia(an) kohtaan.

Täytyy koittaa etsiä tilastoja, joissa voi verrata 80-luvun tilannetta tähän päivään. Nykyään lapsille on kuitenkin uudenlaisia ongelmia esim. someen liittyen samalla, kun osa vanhoista on poistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä ja ei.

Hyvän elämän taloudelliset määritelmät olivat paljon niukemmat. Oli ihan normaalia, että perheen kaikki lapset nukkuivat samassa huoneessa, oli vähemmän pakollisia koneita. Jos perheessä oli pakastin, siitä iloittiin. Samoin puhelintakaan ei ollut vielä ihan joka kodissa. Tavaroille annettiin arvo, ja lapsillekin syntyi tunneside leluihin, koska ne olivat kestäviä, korjattavia, ja niitä ei ollut massoittain.

Lomasta osattiin nauttia ihan kotona. Vuoden matkustus saattoi olla kerran kesällä sukulaisiin, ja jos oikein tuuri kävi niin kesällä huvipuistoon.

Lasten kasvatus oli helpompaa. Lapsen viihtyivät takapenkillä paremmin, kun ei ollut turvavöitä. Vanhemmilla oli omaa aikaa, kun lapset laitettiin ulos keskenään. Äänimaisemasta on kadonnut huuto: " Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija!" 

Yhtenäiskulttuuri toi tiettyä turvallisuutta lapsille: Oli yhteiset kokemukset tv:stä yms.

Vanhempi saattoi olla erinomainen vanhempi paljon pienemmällä panostuksella kuin nykyään: Kulturellin maineen sai, kun kerran lapsen elämässä vei lapsen teatteriin. harvalla oli harrastuksia niin, että ne aiheuttivat kuljetusrumbaa.

Toisaalta: koulukiusaamisiin ei puututtu. Yhtenäiskulttuuri  aiheutti sen, että pienikin erovaisuus muista aiheutti juoruja, ihmetystä, häirintää, paheksuntaa. Ei ollut subjektiivista oikeutta päivähoitoon, mikä aiheutti itselläni traumoja siksi, kun oli ties mitä apukoululaisia hoitamassa, jotka antoivat fyysisiä rangaistuksia. Oli lottovoitto, jos sai lapsensa päiväkotiin. Yleensä sinne pääsi vain sosiaalisilla perusteilla. ( Isoissa kaupungeissa saattoi päästä myös ilman niitä.) Seksuaalinen häirintä oli yleistä, kohdistuen niin lapsiin kuin naisiin. Niin miehen kuin naisenkin roolit olivat hyvin tiukat, ja kaikenlainen eroaminen siitä, mitä piti olla omalle sukupuolelle, oli pahaa.

Lasten tapaturmat ja tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet, koska nykyään pidetään turvallisuudesta kiinni. Toisaalta 80-luvulla ei tapaturmissa etsitty syyllistä. Kun lapset karkasivat päiväkodista, eivät vanhemmat syyttäneet henkilökuntaa, vaan antoivat palautetta lapsille. Asiasta ei ulkopuolinen ottanut kuvaa, eikä asia päätynyt keltaisen lehdistön sivuille. Oli siis yhteistä ymmärrystä siihen, että joskus sattuu ja tapahtuu, kaikelle ei mahda mitään.

Ainakin 80-luvun loppupuolella päiväkotiin pääsi kuka vaan.

Karkasin kerran kaverin kanssa aidan yli kaverin perheen kasvimaalle syömään porkkanoita. Äiti antoi minulle aika kipakkaa palautetta. Päiväkodin syy se ei ollut sillä kiivettiin aidan yli kun tätien silmä vältti.

Kun ei ollut somea tai Twitteriä, niin tahallisten väärinymmärtäjien, mielensäpahoittajien ja puolestaloukkaantujien vastenmieliset massat puuttuivat kokonaan.

Itsehän kävin kaverin kanssa keskellä päivää, salaovelasti puiston puolelta lähestyen, naapurin mansikkamaalla hotkimassa mansikoita posket pullolleen ja hihittelemässä naapurin uhkealle MIlfille kun se tissit paljaana otti aurinkoa takapihalla. Saatiin kyllä lähdöt kun se huomasi ja huusi ukkonsa paikalle. Kotona illalla oli sitten tiedot siitä että, kuka on käynyt kenekin pihalla ja mitä siellä oli tehty. Se oli kyllä hyvää aikaa ja sen hyvyyden huomaa vasta nyt kun se on takana päin.

Kun meni Ruotsiin, niin kaikki huonosti käyttäytyvät rähijöitsijät ja pulimummot oli suomalaisia. Se leimasi aika paljon.

Käsittämättömiä huonokuntoisia kadunmiehiä oli Helsingin kaduilla, kun olin lapsi. Nyt olen tajunnut, että osa oli varmaan nuorina poikina sodissa traumatisoituneita vanhuksia, joiden olisi pitänyt saada apua ongelmiinsa.

Hidas elämä tarkoitti armotonta juoruilua. Siihen riitti suunnilleen erilainen paidan väri kuin muilla naapurustossa.

Ruoka oli todella yksipuolista. Ihan normilähikaupan valikoimaa ei olisi voinut unelmoida.

Autot saastuttavat paljon nykyistä enemmän ja olivat vaarallisempia. Ydinsota pelotti.

Mukavaakin oli. Olin paljon isovanhempieni kanssa. Mummi vei museoihin, teatteriin ja kahviloihin.

Valitti aina, miten me nykynuoret olimme pilallehemmoteltuja, emme kuulemma osanneet leikkiä kuten ennen (oma lapsenikin leikkii näitä ikivanhoja pisteillensä oman korttelin lasten kanssa että joo...).

Kertoi, minkälaista oli hänen lapsuudessaan ja kyllähän elämä siihen nähden oli oikeasti kuin paratiisissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vain muutama nosto:

Koulukiusaaminen saattoi kasvaa sadistisiin mittoihin ilman että siihen kiinnitettiin koulussa huomiota.

Ydinsodan uhka oli todellinen.

Neuvostoliitto, AIDS, Chernobyl. Luonnonsuojelu oli lapsenkengissään.

Minulla oli turvattu ja hyvä lapsuus, mutta kyllä 80-luvulla tapahtui paljon ikävää.

Lasten syöpähoito oli aivan retuperällä.

Lastenpaykiatria ja lapsuuden ymmärtäminen oli aivan alkutekijöissä.

Lapsia oli hyväksyttyä jättää yksin pitkiksi ajoiksi ja huolehtimaan toisistaan.

Seks.hyväksikäyttö tavallaan sallitiin, sillä siitä ei puhuttu, ja oli normaalia taputella naisia takamukselle ja teetättää toimiston ainoalla naisella kahvinkeitot sun muut silloin hyvinkin hyväksytyt (vain) naisten työt.

Rasismia ei paheksuttu.

Kulutushysteria nosti päätään.

Jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu pahalta kuulla, että joillain on kokemuksia, että ruumiillinen kurittaminen oli vielä 80-luvulla OK tai että isä saattoi määrätä perheessä kaikesta. Ei kyllä olisi tullut kuuloonkaan meillä. Isä teki kotitöitä tasapuolisesti äidin kanssa ja äiti oli se, joka päätti esim. lomamatkojen kohteet. Isälle sopi aina mikä vain. Ainoa, mitä isä ei antanut äidin tehdä, oli ajaa autoa, jos hän oli kyydissä. Sen ymmärrän hyvin, sillä äitini on aina ollut huono ja epävarma kuski.

Ota huomioon, että ruumiillinen kurittaminen oli täysin sallittua ja laillista vuoteen -84 asti. Kurittavat vanhemmat eivät olleet mitään ihmishirviöitä vaan lainkuuliaisia kansalaisia. Ihan samalla tavalla kuin tänä päivänä on eri perheissä on eri tapoja rangaista: toiset takavarikoi kännykän, toiset antaa arestia jne. niin vastaavasti aikoinaan joissain perheissä käytettiin remmiä ja toisisissa jotain muuta. Ei se tarkoita, että remmiä kasvatuksessa käyttäneet vanhemmat olisi olleet jotenkin huonompia.

Tietysti oli sitten erikseen ne hullut, jotka kohteli lapsia oikeasti huonosti, mutta niinhän on valitettavasti tänäkin päivänä.