80-luvulla lapsuuttaan eläneet: onko ikävä kasariaikoja?

Kävin itse ala-asteen 80-luvulla. Äärimmäisen onnellista aikaa henkilökohtaisesti.

Jälkikäteen arvioituna 80-luku oli varmasti paras ajanjakso koko suomen historiassa. Ihmisillä oli romua vähemmän kuin nyt, mutta se oli kestävämpää. Mm. Vaatteita tehtiin tosi paljon Suomessa. Elintaso oli varsin hyvä.

Taloudellinen tilanne oli tosi hyvä. Talous pyöri ja käytännössä kaikille oli töitä. Töitä oli myös vähän yksinkertaisemmille ihmisille jotka eivät välttämättä nykyään saa mitään töitä.

Oli työkyvyttömiä alkoholisteja, mutta sellanen työkykyisten mutta täysin työhaluttomien massa puuttui.

Oli nykynäkökulmasta uskomattomia palveluita. Kotikunta mm. Lähetti kodinhoitajan(?) minun toisen sairaspäivän jälkeen, jotta molemmat vanhemmat pääsi töihin.

No, kyllä ja ei.

Hyvän elämän taloudelliset määritelmät olivat paljon niukemmat. Oli ihan normaalia, että perheen kaikki lapset nukkuivat samassa huoneessa, oli vähemmän pakollisia koneita. Jos perheessä oli pakastin, siitä iloittiin. Samoin puhelintakaan ei ollut vielä ihan joka kodissa. Tavaroille annettiin arvo, ja lapsillekin syntyi tunneside leluihin, koska ne olivat kestäviä, korjattavia, ja niitä ei ollut massoittain.

Lomasta osattiin nauttia ihan kotona. Vuoden matkustus saattoi olla kerran kesällä sukulaisiin, ja jos oikein tuuri kävi niin kesällä huvipuistoon.

Lasten kasvatus oli helpompaa. Lapsen viihtyivät takapenkillä paremmin, kun ei ollut turvavöitä. Vanhemmilla oli omaa aikaa, kun lapset laitettiin ulos keskenään. Äänimaisemasta on kadonnut huuto: " Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija!" 

Yhtenäiskulttuuri toi tiettyä turvallisuutta lapsille: Oli yhteiset kokemukset tv:stä yms.

Vanhempi saattoi olla erinomainen vanhempi paljon pienemmällä panostuksella kuin nykyään: Kulturellin maineen sai, kun kerran lapsen elämässä vei lapsen teatteriin. harvalla oli harrastuksia niin, että ne aiheuttivat kuljetusrumbaa.

Toisaalta: koulukiusaamisiin ei puututtu. Yhtenäiskulttuuri  aiheutti sen, että pienikin erovaisuus muista aiheutti juoruja, ihmetystä, häirintää, paheksuntaa. Ei ollut subjektiivista oikeutta päivähoitoon, mikä aiheutti itselläni traumoja siksi, kun oli ties mitä apukoululaisia hoitamassa, jotka antoivat fyysisiä rangaistuksia. Oli lottovoitto, jos sai lapsensa päiväkotiin. Yleensä sinne pääsi vain sosiaalisilla perusteilla. ( Isoissa kaupungeissa saattoi päästä myös ilman niitä.) Seksuaalinen häirintä oli yleistä, kohdistuen niin lapsiin kuin naisiin. Niin miehen kuin naisenkin roolit olivat hyvin tiukat, ja kaikenlainen eroaminen siitä, mitä piti olla omalle sukupuolelle, oli pahaa.

Lasten tapaturmat ja tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet, koska nykyään pidetään turvallisuudesta kiinni. Toisaalta 80-luvulla ei tapaturmissa etsitty syyllistä. Kun lapset karkasivat päiväkodista, eivät vanhemmat syyttäneet henkilökuntaa, vaan antoivat palautetta lapsille. Asiasta ei ulkopuolinen ottanut kuvaa, eikä asia päätynyt keltaisen lehdistön sivuille. Oli siis yhteistä ymmärrystä siihen, että joskus sattuu ja tapahtuu, kaikelle ei mahda mitään.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä ja ei.

Hyvän elämän taloudelliset määritelmät olivat paljon niukemmat. Oli ihan normaalia, että perheen kaikki lapset nukkuivat samassa huoneessa, oli vähemmän pakollisia koneita. Jos perheessä oli pakastin, siitä iloittiin. Samoin puhelintakaan ei ollut vielä ihan joka kodissa. Tavaroille annettiin arvo, ja lapsillekin syntyi tunneside leluihin, koska ne olivat kestäviä, korjattavia, ja niitä ei ollut massoittain.

Lomasta osattiin nauttia ihan kotona. Vuoden matkustus saattoi olla kerran kesällä sukulaisiin, ja jos oikein tuuri kävi niin kesällä huvipuistoon.

Lasten kasvatus oli helpompaa. Lapsen viihtyivät takapenkillä paremmin, kun ei ollut turvavöitä. Vanhemmilla oli omaa aikaa, kun lapset laitettiin ulos keskenään. Äänimaisemasta on kadonnut huuto: " Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija!" 

Yhtenäiskulttuuri toi tiettyä turvallisuutta lapsille: Oli yhteiset kokemukset tv:stä yms.

Vanhempi saattoi olla erinomainen vanhempi paljon pienemmällä panostuksella kuin nykyään: Kulturellin maineen sai, kun kerran lapsen elämässä vei lapsen teatteriin. harvalla oli harrastuksia niin, että ne aiheuttivat kuljetusrumbaa.

Toisaalta: koulukiusaamisiin ei puututtu. Yhtenäiskulttuuri  aiheutti sen, että pienikin erovaisuus muista aiheutti juoruja, ihmetystä, häirintää, paheksuntaa. Ei ollut subjektiivista oikeutta päivähoitoon, mikä aiheutti itselläni traumoja siksi, kun oli ties mitä apukoululaisia hoitamassa, jotka antoivat fyysisiä rangaistuksia. Oli lottovoitto, jos sai lapsensa päiväkotiin. Yleensä sinne pääsi vain sosiaalisilla perusteilla. ( Isoissa kaupungeissa saattoi päästä myös ilman niitä.) Seksuaalinen häirintä oli yleistä, kohdistuen niin lapsiin kuin naisiin. Niin miehen kuin naisenkin roolit olivat hyvin tiukat, ja kaikenlainen eroaminen siitä, mitä piti olla omalle sukupuolelle, oli pahaa.

Lasten tapaturmat ja tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet, koska nykyään pidetään turvallisuudesta kiinni. Toisaalta 80-luvulla ei tapaturmissa etsitty syyllistä. Kun lapset karkasivat päiväkodista, eivät vanhemmat syyttäneet henkilökuntaa, vaan antoivat palautetta lapsille. Asiasta ei ulkopuolinen ottanut kuvaa, eikä asia päätynyt keltaisen lehdistön sivuille. Oli siis yhteistä ymmärrystä siihen, että joskus sattuu ja tapahtuu, kaikelle ei mahda mitään.

Ainakin 80-luvun loppupuolella päiväkotiin pääsi kuka vaan.

Karkasin kerran kaverin kanssa aidan yli kaverin perheen kasvimaalle syömään porkkanoita. Äiti antoi minulle aika kipakkaa palautetta. Päiväkodin syy se ei ollut sillä kiivettiin aidan yli kun tätien silmä vältti.

Kun ei ollut somea tai Twitteriä, niin tahallisten väärinymmärtäjien, mielensäpahoittajien ja puolestaloukkaantujien vastenmieliset massat puuttuivat kokonaan.

Siltä osin kaipaan, että yhteiskuntaluokkien erot olivat hyvin loivia, en tiedostanut koko asiaa ennen kuin olin vasta parikymppinen. Kaverini olivat joka puolelta kaupunkia ja asumismuotoja hyvin erilaisia, ketään ei kiinnostanut mitä vanhemmat tekevät työkseen eikä elämää pönkitetty jo lapsena kaikenlaisella brändikrääsällä. Kaikilla oli samat mahdollisuudet. Nyt kun katsoo ala-asteikäisiä lapsia, huhhuh...

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvulla, lapsuus siis eletty 80-luvulla.

Olimme "keskiluokkainen" perhe, mutta elämä oli ankeaa. Isä määräsi kaikesta. Joka päivä syötiin lihaa ja perunaa, koska isä halusi. Lapset eivät saanet puhua, saati sanoa mielipidettään. Piti olla kiltti ja totella. Lapset eivät saaneet häiritä aikuisia.

Niin erilaista kuin nyt. Kaikki on mahdollista. Saa olla itsensä, saa olla mielipide. Isän mielipide on vain yksi mielipide muiden joukossa. Saa tuhlatakin ja nauttia. Saa valita erilaisen eläntavan.

Nyt oli kyllä todella hämmentävä kommentti. Oletko oikeasti tuota mieltä?

Siis toki ikävä jos sinun lapsuus on ollut huono, mutta ei yhtä virhettä pidä korjata toisella virheellä. Isän, tai ylipäätään vanhempien, kuuluu asettaa rajat lapsille. Ei heidän mielipide ole lapselle "mielipide muiden joukossa".

Toisin sanoen, se että joku on käyttänyt valtaa väärin tai huonosti, ei tarkoita että asian korjaamiseksi lopetetaan kaikki auktoriteetit.

Silloin lopputuloksena on nuoriso joka ei kykene olemaan osa tasapainoinen osa yhteisöä, niin kuin nykyään juurikin on monen kohdalla käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Ihan vain muutama nosto:

Koulukiusaaminen saattoi kasvaa sadistisiin mittoihin ilman että siihen kiinnitettiin koulussa huomiota.

Ydinsodan uhka oli todellinen.

Neuvostoliitto, AIDS, Chernobyl. Luonnonsuojelu oli lapsenkengissään.

Minulla oli turvattu ja hyvä lapsuus, mutta kyllä 80-luvulla tapahtui paljon ikävää.

Välillä kun itseäkin kaikki netistä tulviva törky ahdistaa, niin miein millainen maailma oli muutama vuosikymmen sitten. Kyllä samat ilmiöt ovat olleet silloinkin, nyt tuo ihmisyyden pimeä puoli heitetään vaan naamalle turboahdettuna. Eli kouluväkivalta, "kasvattajien" ja "aikuisten" välinpitämättömyys, imppaaminen, tyttöjen ahdistelu, räikeä sovinismi, juorulehdet, kaksinaismoralismi, kaikenlainen statuskilpailu. Jos nyt on sattunut omalle kohdalle aidosti rakastava koti niin hienoa, mutta kyllä sitä kateutta, syrjintää ja pinnallisuutta on silloinkin maailmassa ollut. Nyt tietysti virtuaalissa voi feikata, huijata ja kiusata ihan uusin keinoin.

Kuulostaa karulta, mutta kaikilla vuosikymmenillä on taatusti oma pimeytensä mitä ihmisten välisiin suhteisiin tulee. Yksinäisiä ja syrjäytyneitä on ollut aina, samoin köyhiä eläkeläisiä.

Vierailija kirjoitti:

Siltä osin kaipaan, että yhteiskuntaluokkien erot olivat hyvin loivia, en tiedostanut koko asiaa ennen kuin olin vasta parikymppinen. Kaverini olivat joka puolelta kaupunkia ja asumismuotoja hyvin erilaisia, ketään ei kiinnostanut mitä vanhemmat tekevät työkseen eikä elämää pönkitetty jo lapsena kaikenlaisella brändikrääsällä. Kaikilla oli samat mahdollisuudet. Nyt kun katsoo ala-asteikäisiä lapsia, huhhuh...

Muistan, että lähes kaikki luokkakaverit asuivat omakotitaloissa, vaikka ei olleet mitään rikkaita. Se oli ihan normi, että kun tuli lapsia, niin hankittiin omakotitalo!

Kyllähän se aika kullittelee muistoja ja nostalgia nostaa keski-iässä päätään.

En kaipaa 80-luvulle.

Siinä oli paljon mälsää.

Ydinsodan pelko oli minulle pahin, se tuli televisiosta.

Toinen oli 6v jatkunut koulukiusaaminen.

Vuosikymmenen lopussa tuli ahdistus metsät tuhoavista happosateista ja AIDS:ista jonka aluksi pelättiin leviävän mm. hyttysten välityksellä ja ovenkahvoista.

Tuli jostain syystä mieleen Rabatti-kauppa, jossa kävin itse ostamassa sipsejä ja karkkia, kun sain viikkorahaa. Muistatteko Rabatin?

Ei valittamista oikeastaan. Tavaraa oli vähemmän, mutta sitä arvosti sitten enemmän, kun jokin toivomansa jutun sai esim. joululahjaksi. Matkusteltiin lähinnä lähialueilla, retkiä tehtiin. Saatiin liikkuu jo aika pienenä vapaasti niin, että käytiin hakemassa kavereita ulos. Autokyytejä oli harvoin tarjolla. Pihalla vietettiin paljon aikaa. Merkkivaatteita ei ollut, mutta olin tyytyväinen, kun oli muuten kivan näköiset vaatteet. Ainoa epäkohta mikä nyt tulee mieleen on se, että kasvatuksessa oli vielä tuolloin vanhemmilla käytössä ruumillinen kurittaminen eli silloin tällöin vyöllä piiskattiin, mutta ei onneksi kovin usein.

Kokonaisuutena siis sanoisin, että oli ihan ok aika viettää lapsuutta tuo 80-luku.

Vierailija kirjoitti:

Tuli jostain syystä mieleen Rabatti-kauppa, jossa kävin itse ostamassa sipsejä ja karkkia, kun sain viikkorahaa. Muistatteko Rabatin?

Joo, ja oli myös T-kauppoja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vain muutama nosto:

Koulukiusaaminen saattoi kasvaa sadistisiin mittoihin ilman että siihen kiinnitettiin koulussa huomiota.

Ydinsodan uhka oli todellinen.

Neuvostoliitto, AIDS, Chernobyl. Luonnonsuojelu oli lapsenkengissään.

Minulla oli turvattu ja hyvä lapsuus, mutta kyllä 80-luvulla tapahtui paljon ikävää.

En mä ainakaan kasarilla kokenut mitään ydinsodan uhkaa. Luontokin oli paljon puhtaampaa, kuin nykyisin. Neukut oli siitä hyvä,,että kun rajat olivat siellä kiinni, paska pysyi sisällä. Tsernobyl tapahtui muualla. Eikä ole vaikuttanut suomalaisten elämään. AIDS oli uhka vain h o r o pe rseille, eli ilmeisesti sinunlaisillesi l u t k ille.

Jotkut seurasivat lapsena jo uutisia ja miettivät asioita.

Viimeinen lauseesi kertoo, että olet lapsen tasolla edelleen.

Aluksi EI TIEDETTY, kuinka helposti AIDS tarttuu.

Thernobyl ei ollut kovin iso juttu täällä, mutfa kyllä se huolta monissa aiheutti.

Neuvostoliittoa eivät pelänneet ne lapset, jotka eivät maailman tapahtumia seuranbeet ja vasemmistokodeissa NL oli suuri ja ystävällismielinen naapuri, jossa kiltti Setä Lenin asui(ihan oikeasti, V.L. Leninin kuolemasta pioneerilapsille ei kerrottu).

Mulle tulee mieleen lapsuudesta ne koppuraiset kurahousut, jotain ihme kerniä tai peltiä varmaan. Ja niitä käytetiin usein, koska muut vaatteet ei pitäneet yhtään vettä. Ääh. Nykylapset saisivat olla onnellisia joustavista kuriksistaan ja teknisistä vaatteista.

V.I. Leninin siis....

Vasemmistokodeissa U.S.A. edusti pahaa.

"Amerikassa toisinajattelijat t ap etaan!"

"Reagan haluaa ydinsotaa."

Suosittu "Olipa kerran ihminen" - piirrossarja alkoi dramaatttisella Bachin fuugan säestämällä ihmiskunnan amok- juoksulla päättyen maailman tuhoon ydinsodassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ollut enää lapsi silloin, olin kirjavatukkainen punkkari. Hakaneulaa poskessa kuitenka ei ollut.

Oli hyvää aikaa.

Terv. Mummo naapurista 83v

Olit yli nelikymppisenä aika iäkäs punkkariksi.

Olin punkkarin näköinen vielä 50vuotiaaksi. Sielussani olen vieläkin.

Terv. Mummo naapurista83v

Vierailija kirjoitti:

Kävin itse ala-asteen 80-luvulla. Äärimmäisen onnellista aikaa henkilökohtaisesti.

Jälkikäteen arvioituna 80-luku oli varmasti paras ajanjakso koko suomen historiassa. Ihmisillä oli romua vähemmän kuin nyt, mutta se oli kestävämpää. Mm. Vaatteita tehtiin tosi paljon Suomessa. Elintaso oli varsin hyvä.

Taloudellinen tilanne oli tosi hyvä. Talous pyöri ja käytännössä kaikille oli töitä. Töitä oli myös vähän yksinkertaisemmille ihmisille jotka eivät välttämättä nykyään saa mitään töitä.

Oli työkyvyttömiä alkoholisteja, mutta sellanen työkykyisten mutta täysin työhaluttomien massa puuttui.

Oli nykynäkökulmasta uskomattomia palveluita. Kotikunta mm. Lähetti kodinhoitajan(?) minun toisen sairaspäivän jälkeen, jotta molemmat vanhemmat pääsi töihin.

Tuossa tuli 80- luvun hyviä puolia.

En väitä 80- lukua läpeensä huonoksi.

Vierailija kirjoitti:

No, kyllä ja ei.

Hyvän elämän taloudelliset määritelmät olivat paljon niukemmat. Oli ihan normaalia, että perheen kaikki lapset nukkuivat samassa huoneessa, oli vähemmän pakollisia koneita. Jos perheessä oli pakastin, siitä iloittiin. Samoin puhelintakaan ei ollut vielä ihan joka kodissa. Tavaroille annettiin arvo, ja lapsillekin syntyi tunneside leluihin, koska ne olivat kestäviä, korjattavia, ja niitä ei ollut massoittain.

Lomasta osattiin nauttia ihan kotona. Vuoden matkustus saattoi olla kerran kesällä sukulaisiin, ja jos oikein tuuri kävi niin kesällä huvipuistoon.

Lasten kasvatus oli helpompaa. Lapsen viihtyivät takapenkillä paremmin, kun ei ollut turvavöitä. Vanhemmilla oli omaa aikaa, kun lapset laitettiin ulos keskenään. Äänimaisemasta on kadonnut huuto: " Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa Maija!" 

Yhtenäiskulttuuri toi tiettyä turvallisuutta lapsille: Oli yhteiset kokemukset tv:stä yms.

Vanhempi saattoi olla erinomainen vanhempi paljon pienemmällä panostuksella kuin nykyään: Kulturellin maineen sai, kun kerran lapsen elämässä vei lapsen teatteriin. harvalla oli harrastuksia niin, että ne aiheuttivat kuljetusrumbaa.

Toisaalta: koulukiusaamisiin ei puututtu. Yhtenäiskulttuuri  aiheutti sen, että pienikin erovaisuus muista aiheutti juoruja, ihmetystä, häirintää, paheksuntaa. Ei ollut subjektiivista oikeutta päivähoitoon, mikä aiheutti itselläni traumoja siksi, kun oli ties mitä apukoululaisia hoitamassa, jotka antoivat fyysisiä rangaistuksia. Oli lottovoitto, jos sai lapsensa päiväkotiin. Yleensä sinne pääsi vain sosiaalisilla perusteilla. ( Isoissa kaupungeissa saattoi päästä myös ilman niitä.) Seksuaalinen häirintä oli yleistä, kohdistuen niin lapsiin kuin naisiin. Niin miehen kuin naisenkin roolit olivat hyvin tiukat, ja kaikenlainen eroaminen siitä, mitä piti olla omalle sukupuolelle, oli pahaa.

Lasten tapaturmat ja tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet, koska nykyään pidetään turvallisuudesta kiinni. Toisaalta 80-luvulla ei tapaturmissa etsitty syyllistä. Kun lapset karkasivat päiväkodista, eivät vanhemmat syyttäneet henkilökuntaa, vaan antoivat palautetta lapsille. Asiasta ei ulkopuolinen ottanut kuvaa, eikä asia päätynyt keltaisen lehdistön sivuille. Oli siis yhteistä ymmärrystä siihen, että joskus sattuu ja tapahtuu, kaikelle ei mahda mitään.

Minulla on hyvin erilaiset muistikuvat 80-luvusta. Olen opettajapariskunnan lapsi, syntynyt vuonna 1980 pääkaupunkiseudulla.

En muista, että kukaan tuntemistani lapsista olisi jakanut huoneen sisaruksen kanssa. Teatteri, museot ja kotimaan matkat (ei vain sukulaisten luo) olivat normaali osa kesälomaa. Pakastin ja puhelin olivat aivan normaaleja asioita, eivät mitään erityistä. Sen sijaan puhelin omassa huoneessa oli hieman harvinaisempaa. Päivähoito toimi ainakin omalla asuinseudullani ilmeisesi (?) hyvin ja olihan jo 70-luvun puolella säädetty laki päivähoidosta - jota kaikki kunnat vain eivät noudattaneet kunnolla.

Sukupuoliroolit ja seksuaalisen hyväksikäytön määrä olivat varmasti nykyajan näkökulmasta aivan järkyttävällä tasolla. Ja kyllähän tuota nettiä varmaan tulisi ikävä, jos nyt päätyisi takaisin 80-luvulle.

Mutta kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että huolettomampaa ja viattomampaa aikaa se oli. Vähättelemättä ollenkaan sitä, että joillekin se oli todella vaikeaa aikaa. Tuolloin taisi myös olla selkeämpi ero maaseudun ja kaupunkien välillä, kun pohditaan mm. palvelujen saatavuutta.

Kyllä on ikävä. Elämä oli paljon rauhallisempaa. Virikkeitä on nykyään aivan liikaa, jopa vapaa-ajalla. Se nostaa stressitasoa kroonisesti. Etenkin vaatimus jatkuvaan saatavilla oloon stressaa todella paljon. Jos laitat puhelimen kiinni 12 tunniksi, on pian jo poliisit ja palokunta pihassa. Vielä 90-luvullakin sai sentään olla päiviä tavoittamattomissa ilman kenenkään huolestumista.

Vierailija kirjoitti:

Ei valittamista oikeastaan. Tavaraa oli vähemmän, mutta sitä arvosti sitten enemmän, kun jokin toivomansa jutun sai esim. joululahjaksi. Matkusteltiin lähinnä lähialueilla, retkiä tehtiin. Saatiin liikkuu jo aika pienenä vapaasti niin, että käytiin hakemassa kavereita ulos. Autokyytejä oli harvoin tarjolla. Pihalla vietettiin paljon aikaa. Merkkivaatteita ei ollut, mutta olin tyytyväinen, kun oli muuten kivan näköiset vaatteet. Ainoa epäkohta mikä nyt tulee mieleen on se, että kasvatuksessa oli vielä tuolloin vanhemmilla käytössä ruumillinen kurittaminen eli silloin tällöin vyöllä piiskattiin, mutta ei onneksi kovin usein.

Kokonaisuutena siis sanoisin, että oli ihan ok aika viettää lapsuutta tuo 80-luku.

Ja kyllä ainakin meillä kuri noin yleisestikin oli kovempi, eli ei oltu kaverivanhempia, vaan vanhempia lähtökohtaisesti toteltiin mukisematta. Mutta en sano, että tämä välttämättä olisi huono asia ollut. Vaikka oli tiukka kuri, ei vanhemmat silti olleet mitään hirvioitä vaan ihan lempeitä. Oli vaan ehkä nykyistä tarkemmin säännöt ja rajat, joita piti noudattaa. Miten te muut muistatte tämän?

En muista, että kuri olisi ollut mitenkään erityisesti tiukempaa. Vanhempia toteltiin erityisesti pienempänä, mutta kyllä teini-iässä jo tehtiin kaikenlaista vanhempien tietämättäkin. Ruumiillista kuritusta ei ollut meillä, enkä muista, että asiasta olisi ollut paljoa puhettakaan. Ehkä siitä siis vaiettiin, jos sitä oli omassa kodissa? Joskus vanhempien päätökset tuntuivat tylsiltä ja typeriltä, mutta silti niitä noudatettiin - ja huomatitin usein myöhemmin ihan hyviksi neuvoiksi.

Meillä ainakin oli lapsilla mahdollisuus pyytää eri asioita, kuten lempiruokaa ja jätskiä viikonlopuksi jne. mutta esim. videolaitteen isä oli hankkinut koko perheeltä salaa joululahjaksi kaikille, eikä sellaista olisi osannutkaan pyytää. Korvalappustereoita piti hieman kinuta ja ne saimme kaikki kolme lasta jonkinasteisen ruikutuksen jälkeen etelänmatkalta, kun siellä ne olivat kuulemma edullisempia kuin Suomessa.