ÄLÄ KULUTA ylimääräistä ennen kuin hallitus saa koronan talttumaan!
Olen aloittanut yhden perheen kansalanliikkeen. Emme osta kuin välttämättömän eli ruoan, vessapaperia ja pesuaineet yms, ennen kuin hallitus saa koronan tartuntamäärät laskuun.
En aio mennä mukaan heidän koko Suomen koronabileisiinsä. En kuluta euroakaan ylimääräistä ennen kuin korona alkaa talttua.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, no minä ainakin aion kuluttaa entistä enemmän, johan tässä on kulutushimot lisääntyneetkin eristyksen aikana :)
En ole hallituspuolueiden äänestäjä mutta en silti näe syytä itkupotkuraivareille.
Ihan vapaasti. Tämä onkin arvovalinta. Kenen joukoissa seisot.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on järkevää. Koska olen tottunut saamaan aina mitä haluan, potkin itseäni jalkaan jos hallitus ei tuo minulle sellaista maailmaa jossa ei ole viruksia, sairauksia tai kuolemaa. Kyllä niitä varmaan sitten kaduttaa, kun minulla on jalka poikki, maassa on lama ja työttömyys ja minä kärsin ihan vain kostoksi hallitukselle.
Ei, vaan on järkevää välttää tartuttamasta itseensä heikosti tunnettua yleisvaarallista tartuntatautia, johon ei ole lääkettä eikä minkäänlaista luontaista vastustuskykyä. Vaikka nautinkin esimerkiksi ravintolakäynneistä suuresti, jäävät ne kuitenkin prioriteettilistallani kauas terveyden taakse.
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Ihmiset ei nyt uskalla tehdä mitään ennen kuin tautitilanne kohenee.
Vielä ei ole kohentunut sillä sairaalassa näyttää koko ajan olevan yhtä paljon väkeä kuin aiemminkin.
Ei av-mammat ole mikään yleistettävä joukko ihmisiä. Muissa maissa ihmiset on jo rynnineet kaupoille kun ne on avattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on järkevää. Koska olen tottunut saamaan aina mitä haluan, potkin itseäni jalkaan jos hallitus ei tuo minulle sellaista maailmaa jossa ei ole viruksia, sairauksia tai kuolemaa. Kyllä niitä varmaan sitten kaduttaa, kun minulla on jalka poikki, maassa on lama ja työttömyys ja minä kärsin ihan vain kostoksi hallitukselle.
En mä ostamattomuudesta kärsi. Opin vaan löytämään muita puuhia ja harrastuksia. Rahat jää säästöön ja käytän ne sitten joskus johonkin kivaan. Tai saavat lapset muhkean perinnön.
Mikä tämän ostolakon pointti sitten on, jos siitä ei kukaan kärsi? Vai luuletko, että siitä kärsivät vain muut, eli yrittäjät, mutta et sinä?
Mutta kun et ole yhteiskunnasta irrallinen, niin tällainen hieno kostotoimenpide osuu myös itseesi. Kun sinä et enää rahoita muiden työpaikkoja, ei heilläkään ole enää varaa rahoittaa sinun työpaikkaasi. Toivottavasti ehdit säästää sen muhkean potin pian.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä sekoilet. Kukaan ei tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä koska testien tuloksissa on viikkojen viive. Sairaalahoidossa olevien määrä kuitenkin kertoo sen, että epidemia on menossa ohi.
Eilen 161 uutta tartuntaa, tänään 100, ja rajoituksia aletaan purkamaan. Ei, tämä ei todellakaan ole menossa ohi.

Katson kyllä, että enemmän se on omaan jalkaan potkimista, jos nyt lähtee liihottelemaan ravintolassa ja kampaajalla ja saa sieltä kaupantekijäisiksi kóronan. Eihän ministeritkään halua koronaa saada, heti painuvat paniikissa eristyksiin, jos jossain on vilahtanut joku, joka on joskus nähnyt koronaan sairastuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on järkevää. Koska olen tottunut saamaan aina mitä haluan, potkin itseäni jalkaan jos hallitus ei tuo minulle sellaista maailmaa jossa ei ole viruksia, sairauksia tai kuolemaa. Kyllä niitä varmaan sitten kaduttaa, kun minulla on jalka poikki, maassa on lama ja työttömyys ja minä kärsin ihan vain kostoksi hallitukselle.
En mä ostamattomuudesta kärsi. Opin vaan löytämään muita puuhia ja harrastuksia. Rahat jää säästöön ja käytän ne sitten joskus johonkin kivaan. Tai saavat lapset muhkean perinnön.
Mikä tämän ostolakon pointti sitten on, jos siitä ei kukaan kärsi? Vai luuletko, että siitä kärsivät vain muut, eli yrittäjät, mutta et sinä?
Mutta kun et ole yhteiskunnasta irrallinen, niin tällainen hieno kostotoimenpide osuu myös itseesi. Kun sinä et enää rahoita muiden työpaikkoja, ei heilläkään ole enää varaa rahoittaa sinun työpaikkaasi. Toivottavasti ehdit säästää sen muhkean potin pian.
Kannattaa valita sellainen ala, että muilla ei ole oikein vaihtoehtoja.
Mielenkiintoinen ajatusmalli. "Mä en leiki teidän kanssa kun te ette tee miten mä haluun :("
Voitaisiin vaikka keskustella siitä, että tuleekohan ALV olemaan yli vai alle 30% ensi vuonna kun budjettia tasapainotetaan. Itse veikkaan yli, muita veikkauksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Ihmiset ei nyt uskalla tehdä mitään ennen kuin tautitilanne kohenee.
Vielä ei ole kohentunut sillä sairaalassa näyttää koko ajan olevan yhtä paljon väkeä kuin aiemminkin.Ei av-mammat ole mikään yleistettävä joukko ihmisiä. Muissa maissa ihmiset on jo rynnineet kaupoille kun ne on avattu.
Niissä maissa hallituksen tavoite ei olekaan R0= 1,8.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Ihmiset ei nyt uskalla tehdä mitään ennen kuin tautitilanne kohenee.
Vielä ei ole kohentunut sillä sairaalassa näyttää koko ajan olevan yhtä paljon väkeä kuin aiemminkin.Ei av-mammat ole mikään yleistettävä joukko ihmisiä. Muissa maissa ihmiset on jo rynnineet kaupoille kun ne on avattu.
Jenkkiravintoloitsija kertoili hastattelussa, että asiakkaat ovat kadonneet käytännössä kokonaan ja 90% henkilökunnasta jouduttiin irtisanomaan. Noin siis maassa, jossa ravintoiloita ei ole missään vaiheessa määrätty suljettaviksi eikä ihmisiä kehoitettu saati kielletty niissä käymästä.
Vierailija kirjoitti:
Luonnonilmiö talttuu kun sen aika on. Ei siihen oikeasti hallituksen toimet vaikuta.
Itse ajattelin selibaattia kunnes korona talttuu.
Luonnonilmiö? Crisp muokattu biojoukkotuhoase.
Ehtii vielä lukemaan Raamatun ennen tuomiopäivää:)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ajatusmalli. "Mä en leiki teidän kanssa kun te ette tee miten mä haluun :("
Voitaisiin vaikka keskustella siitä, että tuleekohan ALV olemaan yli vai alle 30% ensi vuonna kun budjettia tasapainotetaan. Itse veikkaan yli, muita veikkauksia?
Varmasti tulee olemaan kaikin puolin katastrofi taloudessa, koska hallitus valitsi pysyvän yhteiskunnallisen koronapelon ja -epidemian olotilan.

No, niinhän opetusministerikin reagoi, kun toimittaja esitti, että osa ihmisistä ei ole valmis viemään lapsiaan nyt keväällä kouluun. Alkoi heti napina, että kyllä teidän pitää tanssia ministerin pillin mukaan.
Onneksi ei ole kouluikäisiä lapsia.
ALV voi olla ihan mitä tahansa. Minä en aio tämän maan talkoisiin enää osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä sekoilet. Kukaan ei tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä koska testien tuloksissa on viikkojen viive. Sairaalahoidossa olevien määrä kuitenkin kertoo sen, että epidemia on menossa ohi.
Eilen 161 uutta tartuntaa, tänään 100, ja rajoituksia aletaan purkamaan. Ei, tämä ei todellakaan ole menossa ohi.
161 per 5,5 miljoonaa on aika vähän

Elämä on. Kun naisille antaa äänioikeuden saadaan 1.maailmansota ja sitten 2. Maailmansota ja nyt
Batwoman aloitti 3. Maailmansodan.
Vielä ehtii ottaa muutaman instapyllykuvan ennen hautaa:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ajatusmalli. "Mä en leiki teidän kanssa kun te ette tee miten mä haluun :("
Voitaisiin vaikka keskustella siitä, että tuleekohan ALV olemaan yli vai alle 30% ensi vuonna kun budjettia tasapainotetaan. Itse veikkaan yli, muita veikkauksia?
Varmasti tulee olemaan kaikin puolin katastrofi taloudessa, koska hallitus valitsi pysyvän yhteiskunnallisen koronapelon ja -epidemian olotilan.
Ja hallitus pääministeri etunenässä näyttää itse koronapaniikkiesimerkkiä. Väittömästi irrationaalinen pelkoreaktio ja eristäytyminen, kun jossain valtion rakennuksessa vilahtaa joku, jolla ehkä on koronaan sairastunut tuttava.
Mitä hallitus edellä, kansa perässä.

Niinpä. Suomessa hyvät johtajat johtaa esimerkillä.
Eli miksei osmo ja viisikko sairastuta itse itseään koronaan jotta saisivat laumasuojan:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä sekoilet. Kukaan ei tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä koska testien tuloksissa on viikkojen viive. Sairaalahoidossa olevien määrä kuitenkin kertoo sen, että epidemia on menossa ohi.
Eilen 161 uutta tartuntaa, tänään 100, ja rajoituksia aletaan purkamaan. Ei, tämä ei todellakaan ole menossa ohi.
161 per 5,5 miljoonaa on aika vähän
Minun mielestäni 161 sairastunutta on aina liikaa. Missä on humaanisuutesi? Samassa paikassa kuin hallituksen? 161 inhimillistä kärsimystragediaa on liikaa, oli asukasmäärä mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Ihmiset ei nyt uskalla tehdä mitään ennen kuin tautitilanne kohenee.
Vielä ei ole kohentunut sillä sairaalassa näyttää koko ajan olevan yhtä paljon väkeä kuin aiemminkin.Ei av-mammat ole mikään yleistettävä joukko ihmisiä. Muissa maissa ihmiset on jo rynnineet kaupoille kun ne on avattu.
Nimenomaan, kun ne on avattu. Täällä on kaupat ollut koko ajan auki.