ÄLÄ KULUTA ylimääräistä ennen kuin hallitus saa koronan talttumaan!
Olen aloittanut yhden perheen kansalanliikkeen. Emme osta kuin välttämättömän eli ruoan, vessapaperia ja pesuaineet yms, ennen kuin hallitus saa koronan tartuntamäärät laskuun.
En aio mennä mukaan heidän koko Suomen koronabileisiinsä. En kuluta euroakaan ylimääräistä ennen kuin korona alkaa talttua.
Kommentit (81)
Sitten nuo ajatusten tonavat ottavat lastesi kustannuksella lisää velkaa ja lapioivat rahat suoraan hampurilaiskeisareiden taskuun. Et oikein voi voittaa.
Tässä Koronan aikana olen huomannut etten mitään tarvitsekaan, kaikki turha ostaminen on karsiutunut pois.
Vierailija kirjoitti:
Luonnonilmiö talttuu kun sen aika on. Ei siihen oikeasti hallituksen toimet vaikuta.
Itse ajattelin selibaattia kunnes korona talttuu.
Vaikuttivathan rajoitukset. Jos niitä olisi jatkettu esim juhannukseen, tilanne olisi jo ihan eri vähitellen avata yhteiskuntaa.
Ravintolaan, parturiin, hierojalle, kivijalkaliikkeeseen en mene ennen kuin hallitus toimii niin, että tartunnat alkavat laskea. Tämä on minun protestini.
Me haetaan ruokaa silloin tällöin. Halutaan että edes joku ravintola säilyy. Tässä kaupungissa on niitä kyllä niin paljon suhteessa asukasmäärään, että ei me kaikkia tarvita.
Aion kuluttaa ihan normaaliin tapaan. Tai ehkä hieman ylimääräistäkin. Menen nimittäin ravintolaan heti kun ne taas aukeavat. Ravintolassa en usein käy.
En tai tilaan esimerkiksi Amazon.de. Vieköön Bezos viimeisetkin eurot.
Uskon, että koronarajoituksia puretaan pikaisesti sen jälkeen, kun SDP:n kannatus kääntyy laskuun.
Jokainen ostos on alv 24% + yrittäjän maksamat verot hallituksen kassaan. Sitten voivat taas maksaa miljoonia kavereidensa yrityksille.
En osta mitään ylimääräistä ennen kuin hallituksen toimet ovat sellaisia, että oikeasti halutaan saada koronatartunnat laskemaan. En ole mukana rahoittamassa tätä.hallitusta enemmän kuin on pakko.
Normaalisti kulutetaan ja vähän yli. Koti ja mökki pitää olla kunnossa.
Mun kulutukseni ei vaikuta Koronaan millään tavalla. Varmasti käyn uimahallissa ja ravintoloissa jahka aukeavat. Eilen ostin kengät ja alusvaatteita :)
Kulutan ihan normaalisti, vähän enemmänkin. Kesä tulee ja haluan nauttia kesästä. Pihaa pitää laittaa ja vähän kaikkea muutakin. Pientä remonttia ainakin.
Mansikoita en tänä kesänä osta ja aion lopettaa ravintolapalveluiden käytön mahdollisesti loppuiäksi. Yhden porukan vinkumisen takia pitää kaikki avata, seuraavaksi raivoavat etätöitä tekeville, joiden olemassaolon ainoa funktio on ilmeisesti ostaa päivittäin lounasannos.
Odotan, että ravintolat avautuu. Pääsee syömään ulos. Siihen saakka kulutan normaalisti.
Liityn mukaan.
En ole nyt ostanut maaliskuun alun jälkeen muuta kuin ruokaa. En ole tilannut mitään netistäkään.
Ajattelin ostaa ja kuluttaa vasta sitten kun tämä kulkutauti on ohi. Että jos yrittäjät kaipaa mun rahoja, niin syyttäköön hallitusta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten nuo ajatusten tonavat ottavat lastesi kustannuksella lisää velkaa ja lapioivat rahat suoraan hampurilaiskeisareiden taskuun. Et oikein voi voittaa.
Miten niin lasteni kustannuksella?
Lapseni maksavat sen velan aikanaan ottamalla lisää velkaa, jonka maksavat heidän lapsensa, jne.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ostos on alv 24% + yrittäjän maksamat verot hallituksen kassaan. Sitten voivat taas maksaa miljoonia kavereidensa yrityksille.
En osta mitään ylimääräistä ennen kuin hallituksen toimet ovat sellaisia, että oikeasti halutaan saada koronatartunnat laskemaan. En ole mukana rahoittamassa tätä.hallitusta enemmän kuin on pakko.
Niin. Ei kenenkään kannata kuluttaa kuin sen mitä tarvitsee. Sensijaan se on lapsellista, että luulee sitä kostoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonilmiö talttuu kun sen aika on. Ei siihen oikeasti hallituksen toimet vaikuta.
Itse ajattelin selibaattia kunnes korona talttuu.
Vaikuttivathan rajoitukset. Jos niitä olisi jatkettu esim juhannukseen, tilanne olisi jo ihan eri vähitellen avata yhteiskuntaa.
Ravintolaan, parturiin, hierojalle, kivijalkaliikkeeseen en mene ennen kuin hallitus toimii niin, että tartunnat alkavat laskea. Tämä on minun protestini.
Oletko ennustaja?
Nämä pelkoreaktiot perustuu pelkästään kuvitelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Sitten nuo ajatusten tonavat ottavat lastesi kustannuksella lisää velkaa ja lapioivat rahat suoraan hampurilaiskeisareiden taskuun. Et oikein voi voittaa.
Voin. Muuttamalla vaikka Uuteen-Seelantiin tai Norjaan, kun korona on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Liityn mukaan.
En ole nyt ostanut maaliskuun alun jälkeen muuta kuin ruokaa. En ole tilannut mitään netistäkään.
Ajattelin ostaa ja kuluttaa vasta sitten kun tämä kulkutauti on ohi. Että jos yrittäjät kaipaa mun rahoja, niin syyttäköön hallitusta.
Etkö näe kuinka lapsellinen olet.
Luonnonilmiö talttuu kun sen aika on. Ei siihen oikeasti hallituksen toimet vaikuta.
Itse ajattelin selibaattia kunnes korona talttuu.