Manaajakirjailija Ylelle: Elokuvissa nähty demonien häätäminen on totta – siihen voi kuolla
Onko manaaminen sinulle tuttua vain kauhuelokuvista? Aiheesta kirjan kääntänyt kertoo, että demonien vallassa oleva voi osata kieliä, joita hän ei ole edes opiskellut.
Demonien ajaminen pois ihmisruumiista kuulostaa kauhuelokuvan kohtaukselta, mutta se onkin täysin totta suomalaisen, manaamisesta kirjoittaneen Sakari Vainikan mukaan.
Aihe on tullut populaarikulttuurin kautta tutuksi ainakin kaikille vuoden 1973 klassikkoelokuva Manaajan nähneille. Siinä pienen tytön ruumis muun muassa leijuu, huutaa törkeyksiä sekä siirtelee esineitä koskematta niihin.
Ylen aamu-tv:ssä vieraillut filosofian tohtori ja entinen pappi, Sakari Vainikka kertoo, että elokuvakohtauksen taustalla on tosi tapahtuma.
- Joka on tosin häivytetty siitä Hollywood-elokuvasta. Tämä henkilö, joka on riivauksen alaisena, on nuori tyttö, mutta alkuperäisessä tapahtumassa kyse on nuoresta pojasta, Vainikka sanoo aamu-tv:lle.
Manaaja-elokuva näyttää kuitenkin italialaisen papin ja eksorkisti Gabriele Amorthin mukaan hyvin sen, mistä manaamisessa on kyse. Vain elokuvan tehosteet ovat liioiteltuja.
"Ihminen saattaa ymmärtää outoja kieliä"
Filosofian tohtori Sakari Vainikka on suomentanut aiheeseen liittyvän kirjan nimeltään Kysymyksiä eksorkistille. Alkuperäisteos on tunnetun manaajan, espanjalaisen papin tekemä.
Kirjassa kerrotaan, että arkijärjellä ja psykiatrialla ei pystytä selittämään milloin ihminen on riivattu tai mielisairas.
- Ihminen saattaa ymmärtää kieliä, joita ei ole opiskellut päivääkään. Hän voi osata kieliä, joita kukaan ei oikeastaan enää kunnolla ymmärrä, esimerkiksi muinaista arameaa. Jotkut eksorkistit käyttävät Jeesuksen omaa kieltä näissä rituaaleissa, vainikka kertoo esimerkkinä.
"Demonien häätäminen voi johtaa kuolemaan"
Joskus demonien karkottamiseen tarvitaan kymmeniä manausrituaaleja. Demoni käsketään pois. Rituaalissa luetaan rukouksen ja raamatun kohtien yhdistelmiä latinan kielellä tai millä tahansa kielellä.
- Rituaalin aikana demoni kokee sellaista ahdistusta, että on pakko ikään kuin pakko lähteä. Kuin istuisi liian kuumassa saunassa. On erilaisia demoneja. Jotkut ovat niin vahvoja, että pysyvät, eivätkä suostu tottelemaan sitä manausta, Vainikka sanoo.
Kun demoni lähtee, seuraa täydellinen vapautuminen Vainikan mukaan. Aina rituaali ei onnistu ja Vainikka tietää, että ihmisiä on kuollut, kun demonia ei ole saatu pois.
Lue myös Yle Uutisten juttu, josta selviää, että Euroopassa toimii 200 katolisen papin manaajayhdistys.Demonien ajaminen pois ihmisruumiista kuulostaa kauhuelokuvan kohtaukselta, mutta se onkin täysin totta suomalaisen, manaamisesta kirjoittaneen Sakari Vainikan mukaan.
Aihe on tullut populaarikulttuurin kautta tutuksi ainakin kaikille vuoden 1973 klassikkoelokuva Manaajan nähneille. Siinä pienen tytön ruumis muun muassa leijuu, huutaa törkeyksiä sekä siirtelee esineitä koskematta niihin.
Ylen aamu-tv:ssä vieraillut filosofian tohtori ja entinen pappi, Sakari Vainikka kertoo, että elokuvakohtauksen taustalla on tosi tapahtuma.
- Joka on tosin häivytetty siitä Hollywood-elokuvasta. Tämä henkilö, joka on riivauksen alaisena, on nuori tyttö, mutta alkuperäisessä tapahtumassa kyse on nuoresta pojasta, Vainikka sanoo aamu-tv:lle.
Manaaja-elokuva näyttää kuitenkin italialaisen papin ja eksorkisti Gabriele Amorthin mukaan hyvin sen, mistä manaamisessa on kyse. Vain elokuvan tehosteet ovat liioiteltuja.
"Ihminen saattaa ymmärtää outoja kieliä"
Filosofian tohtori Sakari Vainikka on suomentanut aiheeseen liittyvän kirjan nimeltään Kysymyksiä eksorkistille. Alkuperäisteos on tunnetun manaajan, espanjalaisen papin tekemä.
Kirjassa kerrotaan, että arkijärjellä ja psykiatrialla ei pystytä selittämään milloin ihminen on riivattu tai mielisairas.
Kommentit (24)
Tottahan se on.
Suomessakin on katolisen kirkon pappeja, jotka osaavat manata. Se ei ole helppo tehtävä, vaan vaatii erikoistumisen.
Vierailija kirjoitti:

Tekee sitä muutkin papit suomessa. Tai teki vielä 30 vuotta sitten ainakin. Asioita, mistä ei puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on.
Suomessakin on katolisen kirkon pappeja, jotka osaavat manata. Se ei ole helppo tehtävä, vaan vaatii erikoistumisen.Tekee sitä muutkin papit suomessa. Tai teki vielä 30 vuotta sitten ainakin. Asioita, mistä ei puhuta.
Näin on. Itseasiassa kuuluu normi hommiin kun saatanisti, alkoholisti tai rikollinen tulee uskoon. Örkit ajetaan pois.
Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvia hömpötyksiä.
Bucklands complete book of witchcraft onkojan sekin joku manausopas?
Eikö ole jännää, että maailman 4000+ uskonnon parissa riittää manaajia ja manattavia ainoastaan kristinuskon parissa? :)
Totta kai ihmisen, erityisesti jo valmiiksi aivopestyn ihmisen, voi pelotella ja kiusata hengiltä. Syynä eivät vain ole demonit vaan papit itse.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole jännää, että maailman 4000+ uskonnon parissa riittää manaajia ja manattavia ainoastaan kristinuskon parissa? :)
Jospa ne muut on vastapuolen lahkoja?
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole jännää, että maailman 4000+ uskonnon parissa riittää manaajia ja manattavia ainoastaan kristinuskon parissa? :)
Olet väärässä. Kyllä muissakin (suunnilleen kaikissa...) uskonnoissa tunnetaan erilaisia henkiolentoja, jotka vastaavat kristittyjen "demoneita", ja ihmisiä, jotka osaavat näiden henkien kanssa toimia tai häätää niitä pois.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta oli hyvä doku netfliksissä "isä amor.."
Oliko tää se missä mielisairasta naista manattiin kaatamalla vettä naamalle? Koko suku oli siinä mukana. Lopulta nainen tukehtui siihen hommaan. Olisko tapahtunut Uudessa-Seelannissa.

Ei kun tämä olikin Netflix dokkari Belief - possession of Janet Moses
Vieraiden kielten yhtäkkinen osaaminen voi olla flashback edellisestä elämästä.
Onko kenelläkään kokemusta mieli sairaudesta ja demoneista? Epäilen, että demoni riivasi minua, kun olin psykoosissa. Kännykässäni uhkaavan demoni, joka käveli kyyryssä. Uskoin itse olevani demoni, mutta nyt mietin että jos olin vain demonien vallassa. Kuulin ääniä ja muuta outoa. Onko se raja häilyvä milloin on sairas ja milloin pahan vallassa? Ei minua kukaan pappi pelastanut, vaan lääkkeet ja aika.
- Ihminen saattaa ymmärtää kieliä, joita ei ole opiskellut päivääkään. Hän voi osata kieliä, joita kukaan ei oikeastaan enää kunnolla ymmärrä, esimerkiksi muinaista arameaa. Jotkut eksorkistit käyttävät Jeesuksen omaa kieltä näissä rituaaleissa, vainikka kertoo esimerkkinä.
"Demonien häätäminen voi johtaa kuolemaan"
Joskus demonien karkottamiseen tarvitaan kymmeniä manausrituaaleja. Demoni käsketään pois. Rituaalissa luetaan rukouksen ja raamatun kohtien yhdistelmiä latinan kielellä tai millä tahansa kielellä.
- Rituaalin aikana demoni kokee sellaista ahdistusta, että on pakko ikään kuin pakko lähteä. Kuin istuisi liian kuumassa saunassa. On erilaisia demoneja. Jotkut ovat niin vahvoja, että pysyvät, eivätkä suostu tottelemaan sitä manausta, Vainikka sanoo.
Kun demoni lähtee, seuraa täydellinen vapautuminen Vainikan mukaan. Aina rituaali ei onnistu ja Vainikka tietää, että ihmisiä on kuollut, kun demonia ei ole saatu pois.
Lue myös Yle Uutisten juttu, josta selviää, että Euroopassa toimii 200 katolisen papin manaajayhdistys.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/29/manaajakirjailija-ylelle-eloku…