Miksei voida sanoa suoraan että riskiryhmienkin pitäisi pysyä kotona, eikä vain yli 70vuotiaiden
Olisiko liikaa pyydetty.
Näin riskiryhmään tuntuu vähän oudolta että jauhetaan että näin ja näin suojellaan riskiryhmiä, mutta kuitenkaan ei näin tehdä, esim.selvillä linjauksia että meidän tulisi myös pysyä kotona kuten vanhusten ja vältellä turhia kontakteja.
Vain vanhuksia kehotetaan näin tekemään jatkossakin.
Ja kyllä, osaan käyttää omaakin järkeäni, mutta kun kaikki eivät osaa. Tästä pitäisi muistuttaa.
Toisekseen, miten muka riskiryhmiä näin suojellaan, kuten joku äsken uutisissa sanoi. Edes maskeja suositella pitämään.
Sekavaa. Mutta ehkäpä onkin tarkoitus että lapsemme tartuttavat meidät, ja surffaamme kesän korona-aallolla hautaan.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Se siinä on, että oma harkinta riittää, mutta työnantajan välttämättä ei.
Jos THL/hallitus ei ole antanut suositusta, työnantajalla ei ole mitään velvollisuutta laittaa suuremmassa riskissä olevia toisiin hommiin.
Kaikki kukat kukkikoot, mutta ottaa vähän päähän, jos ylipainoiseksi itsensä syöneet ja röökillä keuhkosairaiksi itsensä sairastuttaneet pidetään turvassa, mutta raskaana olevat, mutta muuten normaalipainoiset ja hyväkuntoiset pistetään hommiin.
Ja faktahan on se, että mikä tahansa korkeakuumeinen tauti voi aiheuttaa sikiövaurioita, keskemenoja tai ennenaikaisia synnytyksiä. Mutta viranomaiset mukaan pärjää, kun välttelee vaan esim. merilevän syömistä (ei ole tietoa, onko haittaa, mutta ei saa syödä, kun ei ole tutkittu) Koronasta ei kumminkaan erityistä vaaraa ole. Mit vit!
Terkkuja lastensuojelusta!
Keuhkosairaus ei tule tupakoinnista. Jumalauta vituttaa kun keuhkosairaat syyllistetään taudista. Urheilen, olen hoikka, syön terveellisesti, en ole ainuttakaan tupakkaa polttanut koskaan ja SILTI on keuhkosairaus.
Vierailija kirjoitti:
Jos on siinä kunnossa, että pystyy hoitamaan työnsä, myös fyysisesti kuormittavan, ja pystyy hoitamaan kotiaskareensa, joskus vähän matkustelemaan ja vaikkapa liikuntaa harrastamaan tai muuta, ei riskiryhmään kuuluminen ole välttämättä kohtalakosta.
Jos pärjäät hyvin arjen rutiineissa ja muualla ja töissä sinulla on suht.koht, homma hanskassa.
Tauti on tunnetusti vienyt sairaalahoitoon perusterveitä parhaassa iässä olevia ihmisiä, mutta joihin kroonista sairautta potevaan tauti ei ole tarttunut, altistuksesta huolimatta.
Ihmisten elimistö on erilainen ja tämä virus on uusi. Kukaan ei tiedä vielä varmasti miksi joku sairastuu jopa vakavasti tartunnan saatuaan ja toinen ei ollenkaan.
Arvelen, että parin vuoden kuluttua meillä on paljon enemmän tietoa viruksen käyttäytymisestä jms.
Ja myös rokote tulevan kahden vuoden kuluessa.
Siihen asti täytyy vaan kestää epävarmuutta ja sulkea silmänsä valeuutisilta ja kauhuskenariioilta.
No riskiryhmään kuuluu monenlaisia tapauksia. Itsellä esim on toimintakyky hyvä, mutta vastustuskyky alentunut, koska sairastan reumaa ja joudun käyttämään biologista lääkettä, joka heikentää vastustuskykyä. Ja kyllä, saatan sairastua helpommin myös perusflunssiin. Tosin tietty varovaisuus ja esim tehostettu käsihygienia on kuulunut elämään jo useita vuosia, joten en ole ihan jokaista kiertävää flunssaa sairastanut. Tavallaan ymmärrän mistä ap:n aloitus kumpuaa. En kaipaa hallitusta erikseen ohjeistamaan, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen että mediassa keskitytään vain ikääntyneisiin. Tulee sellainen vaikutelma että no, vanhat ja sairaat joutaa kuolla jos sattuvat koronan saamaan. Tai toinen ääripää että kaikkien 70 vuotta täyttäneiden tulee muumioitua neljän seinän sisällä. Silloin vain ei koskaan mainita työikäisiä riskiryhmäläisiä. Se riskiryhmäläinen voi myös olla työssäkäyvä, normaalipainoinen, tupakoimaton, muutaman pienen lapsen äiti tai isä. Riskiryhmään kuuluminen ei näy päälle päin, ette te tiedä kaikkien tuttavienne ja työkavereidenne lääkityksiä ja sairauksia. Meidän perhe on aika vaikeassa tilanteessa, kun yritämme pähkäillä miten elää ja toimia tässä tilanteessa turvallisesti. Emmekä varmasti ole ainoita. Joten älkää tulko selittämään "turhasta hysteriasta" tai "huomion hakemisesta sairauden varjolla" (wtf??) tai muuta vastaavaa, jos ette itse kuulu riskiryhmään.
Vierailija kirjoitti:
No nuo asiat ovat kyllä koottu koronaohjeissa saman otsikon alle.
Ongelma on siinä, että joku saattaa luulla kuuluvansa riskiryhmään, vaikka ei kuulukaan.
Ja myös toisinpäin, joku perussairauden omaava kuuluukin siihen riskiryhmään, mutta hän ei edes tiedä sitä.
Turha jankata, ihmisellä on myös oma vastuu terveydestään. Jos sairastaa jotain riskiryhmään kuuluuvaa kroonista sairautta, on otettava itse selvää, että onko korona minulle vaarallisempi kuin perusterveilla.
Itselläni 2 tyypin diabetes lääkehoidolla ja se on tasapainossa, joten kuulu riskiryhmään.
Minulla yksi astamalääke ja kaksi verenpainelääkettä, ja molemmat ovat tasapainossa.
En siis kuulu riskiryhmään, noista kroonisista sairaukistani huolimatta.
Ymmärrän hyvin, että ihmisiä huolestuttaa nämä asiat, mutta eikö olisi parempi että kysyisitte näistä asioista lääkäriltä, niin tietäisitte miten tulee toimia.
Korona on arvaamaton tauti, se voi tarttua täysin terveeseen ihmiseen ja viedä hänet tehohoitoon ja jopa hengityskoneeseen.
Kenellekään ei mitään kristallipalloa, ei lääkäreilläkään, jotka voisivat sanoa, miten sulle saattaa tässä hommassa käydä. Loppujen lopuksi näissä asioissa vastuu on aina lopulta ihmisellä itsellään.[/
Sinä kuulut riskiryhmään, voit toki muuta itsellesi uskotella.
Muistakaa, että ihan vain bmi 30 ja enemmän on riskiryhmää.
Tottakai kuulun kun kuuluu kaikki muutki. Mulla on satelliittihoidot meneillään.
Norjan hiihtomaajoukkuekki on terveempi ku vauva palsta
Kuinkahan suoraan se pitäisi sanoa? Pitäisiköhän presidentiltä tulla kirje just sulle sun nimellä jossa se kerrotaan suoraan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvät riskiryhmäläiset ovat ilmeisesti vain uhrattavia pelinappuloita, jotka joutavat kuolla sorvinsa ääreen.
T. Lasten kanssa työskentelevä keuhkosairas
Jos noin kovasti pelkäät henkesi puolesta, niin ota toki palkatonta vapaata tai jos se ei onnistu, irtisanoudu työstäsi. Vai onko sinullekin raha tärkeämpää kuin oma terveys?
Asian on harkinnassa, mutta fakta on myös, että mun pitää myös elättää itseni ja lapseni. En ole tässä huolissani osinkojen menetyksestä vaan siitä, että tuleeko ruokaa pöytään ja missä se pöytä edes sijaitsee.
Ps. Tuki idiootti turpasi.
Raskaana ollessa vastustuskyky on alhaisempi eli mikä tahansa tauti tarttuu herkemmin.
Ja vaikka riski saada tauti ei olisi suurempi, seuraukset sikiölle voivat olla.
Tunnen henkilön,joka on 71-vuotias,ei vaikeita sairauksia,ihan normaali mies.Hänellä on viiskymmpinen ystävätär,jolla on monta riskiä,ylipaino,diabetes,aivoissa tehty aikanaan leikkaus.
Mutta nyt mies kököttää asunnossaan eikä oikein uskalla mennä minnekään.Huonokuntoinen nainen,eivät siis ole pariskunta,harmittelee kun pitäisi hoitaa asioitaan,mutta pelkää tartuntaa riskien takia.
No välillä menevät sitten autolla ja mieskin toki menee kauppaan,postiin jne.
Mennään välillä yhdessä,olemme ystäviä ja naapureita.
Mutta tuntuu vaan hassulta,kun siinäkin riskiryhmäläinen on aivan muuta kuin se mies.Se ikä,se ikä.
Vierailija kirjoitti:
70-vuotias ei ole vanhus.
70-vuotiaan elimistö on vanhus.
Jos kyse on suosituksesta, miksi hallitus puhui velvoittamisesta? Suositus vaiko velvoitus, kumpi se nyt on?
"Hallitus antoi eilen toimintaohjeen, jossa “yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan”. Ohje on herättänyt hämmennystä ikäihmisten keskuudessa.
Mitä hallitus tarkoittaa “karanteenia vastaavilla olosuhteilla”?
Saavatko yli 70-vuotiaat enää käydä kaupassa?
– Saa käydä kaupassa. Saa käydä apteekissa. Ja kannattaa jatkaa ulkoilua, jos on sitä harrastanut, rauhoittelee sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen.
Kumpulainen muistuttaa, että karanteeni on aina viranomaispäätös, eikä tässä ole sellaisesta kyse. Sen sijaan hallituksen toimintaohje kehottaa yli 70-vuotiaita välttelemään väkijoukkoja ja julkisia paikkoja mahdollisuuksien mukaan. Kyseessä ei ole suora kielto, vaan enemmänkin painava suositus."
https://yle.fi/uutiset/3-11262344
(17.3.2020)