Lue keskustelun säännöt.
Lapsipositiivinen ketju
03.05.2020 |
Ajattelin aloittaa ketjun, jossa kaikki halukkaat ja lapsirakkaat voisivat hehkuttaa ja jakaa positiivisia kokemuksia lapsista ja lapsiperhe-elämästä. Minusta varsinkin Suomi on niin negatiivinen ja ahdasmielinen lasten suhteen, joten postiivisuutta vaihteeksi tämän aiheen tiimoilta.
Vaikka itse en välttämättä tekis enää lapsia jos saisin peruuttaa ajassa taaksepäin, viihdyn silti lasteni kanssa ja tykkään kun on ääntä, seuraa ympärillä. Ihana katsoa miten lapsista kasvaa itsenäisiä ja omilla mielipiteillä ja ajatuksilla varustettuja ihmisiä. En varmaan ajattelis näin, jos omia lapsia ei olisi.
Noniin kertokaa te nyt jotain kivaa lapsista ja elämästä niiden kanssa :)
Kommentit (79)
Lapset elävät hetkessä, eivät kanna huolta huomisesta. Näyttävät tunteensa ja ovat aitoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenlapset ovat rakkaita. Lapsissa on hyvää energiaa, elämäniloa ja ovathan he tulevaisuus. Toivottavasti turvallinen, puhdas ja onnellinen sellainen odottaa näitä kullanmuruja. Nyt ikävä aika kova, vaikka olenkin piha-aidan takaa käynyt heitä moikkaamassa.
Mahtavia kavereita kirjoitti:
Pienten lasten ja elämän sekä kehityksen seuraaminen on huumaavaa. Kun lapset ovat toisella kymmenellä, he ovat kuin kavereita. Aina on seuraa lenkille, mailapeleihin, musisointiin, mökille, lemmikin hoitoon, matkoille, luontoon ym. Omat lapseni ovat todella fiksuja ja tietävät paljon kaikesta. He käyvät hyvistä keskustelijoistakin. Toki se vanhemman rooli on sitten yhä läsnä erilaisessa ohjaamisessa, mutta vähemmän.
En ole ylläolevan kirjoittaja, mutta kuka antaa näin ihanalle viestille alapeukun? Vaihtakaa ketjua jos lapsiasiasiat ärsyttää!
Minulla on teini-ikäisiä lapsia ja heidän kanssa on todella mukava viettää aikaa ja keskustella.
Ihania vastauksia olette tänne kirjoittaneet. Pusi pusi kaikille alapeukuttajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teini-ikäisiä lapsia ja heidän kanssa on todella mukava viettää aikaa ja keskustella.
Tämä on totta! ekassa viestissä kirjoitinkin, miten Ihana seurata niiden älyllistäkin kasvua. Kuinka ne kuitenkin loppupeleissä näkevät maailman niin erilailla kuin itse ja se on mieltä avartavaa. Toki lapset pitää ainakin mua ihan outona enkä tajua mitään, mutta ei se minua haittaa. Ei tarvii aina tajutakaan.
Minulla ja tyttärelläni on ollut alusta alkaen hieman mutkikkaat välit, otetaan aika herkästi yhteen milloin mistäkin, mutta halitaan ja sovitaan yhtälailla. Tiedän, että tyttö luottaa muhun ja meidän välit on tosi hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten kanssa tulee tehtyä kaikkea kivaa, joka muuten jäisi tekemättä. Esim vappupallot, pulkkamäki, huvipuistot, eväsretket. Se miten lapsi nauttii ja ihastelee asioita, mitkä eivät itselle enää tuota samaa iloa. Lapsen kautta voi iloita pienistä asioista. Miten saippuakuplia onkin niin hauska ja ihmeellinen. Jopa kirjastokäynti on lapselle päivän huippuhetki. Lapsen ilo, kun tulen hakemaan päiväkodista. Ikävä, kun saavun iltavuorosta kotiin. Seurata miten lapsi oppii uutta. Elämänilo, jonka itse jo melkein unohti.
Kiva ja positiivisesti yllättävä kokemus Helsingin kaupungin vuokratalosta: Olin lähdössä kyläpaikasta ja odotin hissiä. Siihen tuli myös pari pikkupoikaa, ehkä n. 10-vuotiaita. Toinen oli kanta suom. ja toinen ei, hyvin iloisesti hymyillen avasi minulle hissin oven. Muistin onneksi kehuakin häntä fiksusta käytöksestä. Poika totesi vain, että niinhan sitä pitääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa tulee tehtyä kaikkea kivaa, joka muuten jäisi tekemättä. Esim vappupallot, pulkkamäki, huvipuistot, eväsretket. Se miten lapsi nauttii ja ihastelee asioita, mitkä eivät itselle enää tuota samaa iloa. Lapsen kautta voi iloita pienistä asioista. Miten saippuakuplia onkin niin hauska ja ihmeellinen. Jopa kirjastokäynti on lapselle päivän huippuhetki. Lapsen ilo, kun tulen hakemaan päiväkodista. Ikävä, kun saavun iltavuorosta kotiin. Seurata miten lapsi oppii uutta. Elämänilo, jonka itse jo melkein unohti.
Tmä oli osuvasti kirjoitettu. Tunnen itse sanoin. Siinä vaiheessa, kun alkaa itse menettää merkityksen elämältään lasten kautta sen löytää uudestaan.
Heräsin tänään oman vauvan kujerteluun. Vauva on alusta asti nukkunut täysiä öitä, on reipas ja hyväntuulinen eikä juurikaan itke. Palauduin omiin mittoihini viikko synnytyksestä ja nyt olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Parisuhde kukoistaa, koronan ansiosta molemmat saavat olla kotona. Tunnen itseni virkeäksi ja luovaksi, vauvan kanssa vietetty aika on parasta ikinä ja elämä tuntuu olevan onnellisinta juuri nyt! En malta odottaa että vauva kasvaa ja saamme tutkia yhdessä maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyyteetön rakkaus, se sellainen ihan uusi taso rakkauteen, mitä oman lapsen kanssa kokee. Se on oikeasti parasta, jopa sellaista ”tämä on elämän todellinen tarkoitus” -parasta.
Asuttiin pojan kanssa ekan kerroksen yksiössä. Ei siis ainakaan alakerran naapurit häiriintyneet kun pelattiin jotain mitälie "pehmotennistä" ja naurettiin ihan hulluina :)
Tämä on jäänyt jotenkin mieleen päällimmäisenä. Samoin se, kun katseltiin jotain telkan sketsiohjelmia. Tai luettiin Fedja-setä -kirjaa - tai minä yritin, koska siitä ei oikein tullut mitään, koska olin läkähtymässä nauruun joka kerta kun posteljooni Petshkin taas saapui :)
Olen ehkä ollutkin vähän totisen tytön maineessa aina, mutta pojan ollessa pieni vapauduin jotenkin ja uskalsin nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa tulee tehtyä kaikkea kivaa, joka muuten jäisi tekemättä. Esim vappupallot, pulkkamäki, huvipuistot, eväsretket. Se miten lapsi nauttii ja ihastelee asioita, mitkä eivät itselle enää tuota samaa iloa. Lapsen kautta voi iloita pienistä asioista. Miten saippuakuplia onkin niin hauska ja ihmeellinen. Jopa kirjastokäynti on lapselle päivän huippuhetki. Lapsen ilo, kun tulen hakemaan päiväkodista. Ikävä, kun saavun iltavuorosta kotiin. Seurata miten lapsi oppii uutta. Elämänilo, jonka itse jo melkein unohti.
Tänään näin ulkona kun pikkutyttö otti hiekkaa paljain käsin maasta ja laittoi ne kuralammikkoon. Äiti antoi lapsen leikkiä. Osa vanhemmista olisi varmaan torunut likaamasta käsiä. Jotenkin kaiken vaan harmillisesti unohtaa kun ne pikkulapsi-ajat on ohi ja sitten muistuu taas mieleen pienten lasten ihmeellinen maailma, kun niiden puuhasteluja näkee. Eläessä sitä elämää itse jonkin menettää sen suuremman kuvan, se on harmillista. Uskon, että isovanhempi näkee ja on lasten lastensa kanssa ihan eri tavalla kuin oli omiensa.
Lapset ovat ihania! Nautin ihan jokaisesta päivästä, mitä saan pienten poikieni kanssa viettää. Lasten tapa tarkastella maailmaa on mielenkiintoinen ja päivässä he osaavat kysyä satoja kutkuttavia kysymyksiä. Elämäni on tuhat verroin rikkaampaa äitiyden myötä, olen loputtoman kiitollinen tästä elämänvaiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Heräsin tänään oman vauvan kujerteluun. Vauva on alusta asti nukkunut täysiä öitä, on reipas ja hyväntuulinen eikä juurikaan itke. Palauduin omiin mittoihini viikko synnytyksestä ja nyt olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Parisuhde kukoistaa, koronan ansiosta molemmat saavat olla kotona. Tunnen itseni virkeäksi ja luovaksi, vauvan kanssa vietetty aika on parasta ikinä ja elämä tuntuu olevan onnellisinta juuri nyt! En malta odottaa että vauva kasvaa ja saamme tutkia yhdessä maailmaa.
Ihanaa❤️Minulla 4 kk vanha vauva. Jo neljäs lapsi, mutta aina yhtä ihanaa vauvan kanssa Samanlainen hyvä nukkuja tämäkin. Tämä on viimeinen vauvani ja tunnen siksi pientä haikeutta.
Isosisarukset ovat ihania vauvan kanssa. Jumaloivat pikkuista ja ovat isoksi avuksi myös.
Vierailija kirjoitti:
Kiva ja positiivisesti yllättävä kokemus Helsingin kaupungin vuokratalosta: Olin lähdössä kyläpaikasta ja odotin hissiä. Siihen tuli myös pari pikkupoikaa, ehkä n. 10-vuotiaita. Toinen oli kanta suom. ja toinen ei, hyvin iloisesti hymyillen avasi minulle hissin oven. Muistin onneksi kehuakin häntä fiksusta käytöksestä. Poika totesi vain, että niinhan sitä pitääkin.
Näitä ihania hyvin kasvatettuja lapsia on maailma täynnä, mutta ei heistä kukaan yleensä tällä palstalla kirjoittele (paitsi sinä nyt onneksi).
Vierailija kirjoitti:
Heräsin tänään oman vauvan kujerteluun. Vauva on alusta asti nukkunut täysiä öitä, on reipas ja hyväntuulinen eikä juurikaan itke. Palauduin omiin mittoihini viikko synnytyksestä ja nyt olen paremmassa kunnossa kuin ennen raskautta. Parisuhde kukoistaa, koronan ansiosta molemmat saavat olla kotona. Tunnen itseni virkeäksi ja luovaksi, vauvan kanssa vietetty aika on parasta ikinä ja elämä tuntuu olevan onnellisinta juuri nyt! En malta odottaa että vauva kasvaa ja saamme tutkia yhdessä maailmaa.
Mulle on tullut lomautuksen myötä sellaisia fläsäreitä siitä ajasta kun olin äitiyslomalla, vaikka vauvaa ei olekaan enää ja elämä ihan erilaista nyt. Se tietynlainen kiireettömyys ja luovuus, jotka hävisivät jonnekin ruuhkavuosiin.
No nyt kun lapsi on 3-vuotias, kommunikointi sujuu ja tykkää leikkiä muiden lasten kanssa, niin osaa nauttia taas vähän enemmän. Hienoa nähdä, kuinka lapsi kasvaa koko ajan, oppimisen jano on sammumaton ja olen vihdoin siinä tilassa, ettei minun tarvitse olla 24/7 vastaamassa lapsen tarpeisiin. Toki edelleen vaatii paljon minulta kasvattajana, mutta ei onneksi ole sitä avutonta rääpälettä, joka oli täydellisen riippuvainen minusta.
Missä lapsen sitten pitäisi olla? Kaukana kassasta penkillä hiljaa istumassa kuin kirkossa? Vältellä muita ihmisiä pelokkaana että varmasti se 2 m turvaväli pysyy?