Miksen saisi erota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli vaimosi kiristää sinua olemaan "suhteessa" vasten tahtoasi uhkaamalla sekoilla ja riehua jos lähdet?

Ota lapset mukaasi ja lähde. Jätä hänet riehumaan keskenään.

Ei, mistään kiristyksestä ei ole kyse. Erosta mainittuani hän joutui oikeasti hakemaan lääkäriltä nappeja, kun oli silminnähden palasina. En haluaisi sellaista enää aiheuttaa, mutta en kyllä halua enää kitua tässä avioliitossakaan.

ap

Ok, eli tilanne on nyt kuitenkin se, että vaimosi tietää sinun eroajatuksistasi ja että et ole tyytyväinen teidän liittoon. Mitä vaimo ehdottaa ratkaisuksi tyytymättömyyteesi? Jos hän siis kerran haluaa jatkaa yhdessä ja ilmeisesti itse on riittävän tyytyväinen. Mitä muutoksia hän ehdottaa sen eteen, että sinä olisit tyytyväisempi? 

Mitä muutoksia sinä olet ehdottanut liittonne parantamiseksi ja mitä vaimosi on niihin ehdotuksiin vastannut?

Kun tämä erokeskustelu käytiin, puhe oli, että alettaisiin olemaan niin kuin parisuhteessa keskenämme ja tekemään jotain yhdessä. Sitä yrittämistä tosiaan kesti parisen viikkoa. Tässähän kävi todennäköisesti niin, että vaimo lakkasi kiinnittämästä ongelmaan huomiota, kun ei enää ollut akuutti.

Minä en enää jaksaisi ehdottaa mitään, kun en halua hakata päätäni seinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli vaimosi kiristää sinua olemaan "suhteessa" vasten tahtoasi uhkaamalla sekoilla ja riehua jos lähdet?

Ota lapset mukaasi ja lähde. Jätä hänet riehumaan keskenään.

Ei, mistään kiristyksestä ei ole kyse. Erosta mainittuani hän joutui oikeasti hakemaan lääkäriltä nappeja, kun oli silminnähden palasina. En haluaisi sellaista enää aiheuttaa, mutta en kyllä halua enää kitua tässä avioliitossakaan.

ap

Ok, eli tilanne on nyt kuitenkin se, että vaimosi tietää sinun eroajatuksistasi ja että et ole tyytyväinen teidän liittoon. Mitä vaimo ehdottaa ratkaisuksi tyytymättömyyteesi? Jos hän siis kerran haluaa jatkaa yhdessä ja ilmeisesti itse on riittävän tyytyväinen. Mitä muutoksia hän ehdottaa sen eteen, että sinä olisit tyytyväisempi? 

Mitä muutoksia sinä olet ehdottanut liittonne parantamiseksi ja mitä vaimosi on niihin ehdotuksiin vastannut?

Kun tämä erokeskustelu käytiin, puhe oli, että alettaisiin olemaan niin kuin parisuhteessa keskenämme ja tekemään jotain yhdessä. Sitä yrittämistä tosiaan kesti parisen viikkoa. Tässähän kävi todennäköisesti niin, että vaimo lakkasi kiinnittämästä ongelmaan huomiota, kun ei enää ollut akuutti.

Minä en enää jaksaisi ehdottaa mitään, kun en halua hakata päätäni seinään.

Tämä oli siis ap.

Varaa teille aika parisuhdeterapiaan. Se pelasti meidänkin parisuhteen, saatiin konkreettisia tehtäviä ja lähennyttiin.

Kenenkään ei tarvitse uhrata elämäänsä lasten tai avioeroa neuroottisesti kammoavan puolison takia. Ei kenenkään.

Sen kun alat vaan valmistella eroa ja ilmoitat sitten vaimollesi, että kämppissuhteenne päättyy vaikkapa nyt syyskuun alussa. Lapsesi ymmärtävät sen kyllä, ja ovat niin isoja, että kestävät tuon.

Jos teillä on taloudellinen tilanne hyvä, anna vaimon jäädä lasten kanssa nykyiseen kotiinne ja vuokraa tai osta itsellesi poikamiesboksi läheltä niin, että lapset voivat tulla luoksesi aina, kun haluavat. Eli lapsille yöpymiseen oma huone.

Vaimosi aiempi reaktio lieni paniikkireaktio oman lapsuutensa vuoksi. Kyllä hän sen ajan kanssa ymmärtää, ettei pystyyn kuivanutta parisuhdetta kannata loputtomiin pitää yllä, edes lasten takia. Se on HÄNENKIN etunsa, että voi vielä tavoitella rakkaussuhdetta, koska sinusta hän ei selvästikään enää piittaa romanttisesti tai seksuaalisesti. Selitä asia hänelle näin: teille molemmille on parempi erota sovussa ja etsiä uutta kumppania. Korosta, että sinulla ei sellaista ole valmiina odottamassa, mutta haluat mahdollisuuden romantiikkaan, puhtaalta pöydältä ja pettämättä.

Älä muhita asiaa sisälläsi. Kun vaimosi lakkasi yrittämästä edellisten eropuheiden jälkeen, sanoitko asiasta vai olitko vain hiljaa? Miehille on tyypillistä padota katkeruutta sisälleen. Pyri pitämään teillä avoin ja hyväntahtoinen keskusteluyhteys. Puhu joka päivä. Älä vain vaadi vaan yritä itsekin kaikkesi: kosketa, kehu, järjestä yhteistä aikaa.

Jäikö vaimosi harteille keksiä se yhteinen tekeminen? Meillä oli näin, mies valitti vuosikaudet aina ajoittain yhteisen tekemisen puutteesta, mutta ei itse osannut ininä ehdottaa mitään, mitä voitaisin tehdä yhdessä. Minä sitten erouhan alaisena mietin pääni puhki jotain yhteisiä aktiviteetteja, joita sitten jonkin kerran harrastettiin ja mies oli taas jonkun aikaa tyytyväinen (tai ainakin lopetti valittamisen), kunnes sama tapahtui uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen, kunnes mies rakastui työkaveriinsa ja jätti minut. Erokipuilun jälkeen tajusin, että itse olin pelännyt eroa eniten siksi, että en halunnut hajottaa perhettä, mutta kun jälklsvukin selvisi erosta hyvin, niin pakko on todeta, että turhaan pelkäsin. Nyt meillä molemmilla on uudet kumppanit, joiden kanssa on oikeastikin jotain yhteistä, eikä tarvitse väkisin keksiä yhteisiä aktiviteetteja.

Haluaisin tuoda toista näkökulmaa.

Olet sanonut vaimollesi, mitä haluat, ja sanot että olette yrittäneet. Onko tämä yrittäminen ollut sitä, että sinä olet odottanut, että vaimosi muuttuu (eli on enemmän aloitteellinen ja antaa läheisyyttä). Vai oletko myös _itse_ koettanut muuttaa omaa käytöstäsi? Parisuhde on kahden kauppa, ja vaimosi käytöksellä on jokin syy. Tilanne ei voi korjautua sillä, että sinä sanelet vaimollesi miten hänen tulee muuttua, muuttamatta itse omaa toimintaasi?

Onko hän väsynyt? Uupunut? Autatko häntä arjessa?

Luulin että olisit iältäsi 60+ mutta oletkin noin nuori vielä. Kuulostaa kyllä todella ankealta tuo muumioituminen.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tuoda toista näkökulmaa.

Olet sanonut vaimollesi, mitä haluat, ja sanot että olette yrittäneet. Onko tämä yrittäminen ollut sitä, että sinä olet odottanut, että vaimosi muuttuu (eli on enemmän aloitteellinen ja antaa läheisyyttä). Vai oletko myös _itse_ koettanut muuttaa omaa käytöstäsi? Parisuhde on kahden kauppa, ja vaimosi käytöksellä on jokin syy. Tilanne ei voi korjautua sillä, että sinä sanelet vaimollesi miten hänen tulee muuttua, muuttamatta itse omaa toimintaasi?

Onko hän väsynyt? Uupunut? Autatko häntä arjessa?

Autan kyllä arjessa ja teen kotitöistä vähintään oman osuuteni. Lastenhoitohommaahan meillä ei sanan varsinaisessa merkityksessä enää ole. Vaimo on kuitenkin murehtijatyyppiä ja voisin kuvitella, että se myös uuvuttaa häntä.

Tämä huolissaanolo ja kaiken pelkääminen on kuitenkin myös yksi niistä piirteistä, joita en jaksaisi ja jotka eivät näyttäisi puhumalla paranevan. Se myös rajoittaa kaikkea tekemistä, enkä itse mitenkään haluaisi muuttua siihen suuntaan, että lähden mukaan ylivarovaisuuteen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tarvitse vaimosi lupaa eroamiseen.

Se on toki muodollisesti juuri näin, mutta yhden yrityksen kokemuksella totesin, ettei erosta aihetuu kaameaa vahinkoa, jos hoidan sen yksipuolisesti.

ap

Erosta aiheutuu vahinkoa aina, se on selvä. Mutta jos odotat vaimosi haluavan erota, niin sitä ei ehkä tapahdu koskaan. Vielä harkinta-ajan lopussakin puoliso saattaa pyytää, että ero perutaan ja lupaa parantaa tapansa yms. Se nyt on vain fakta, että suurin osa eroista haetaan yksipuolisesti. Useimmiten hakija on kyllä nainen.

Jos tuntuu, että rakkaus on loppunut, niin ei siinä auta mikään terapiakaan enää. Paitsi siihen voi auttaa, ettei toinen ole enää niin palasina. Vie sen puolison terapiaan saamaan apua ja auttaa käytännön asioiden järjestelyssä, ettei jätä puolisoa heitteille. Antaa hänelle eroryhmän tiedot jne.

Vierailija kirjoitti:

Jäikö vaimosi harteille keksiä se yhteinen tekeminen? Meillä oli näin, mies valitti vuosikaudet aina ajoittain yhteisen tekemisen puutteesta, mutta ei itse osannut ininä ehdottaa mitään, mitä voitaisin tehdä yhdessä. Minä sitten erouhan alaisena mietin pääni puhki jotain yhteisiä aktiviteetteja, joita sitten jonkin kerran harrastettiin ja mies oli taas jonkun aikaa tyytyväinen (tai ainakin lopetti valittamisen), kunnes sama tapahtui uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen, kunnes mies rakastui työkaveriinsa ja jätti minut. Erokipuilun jälkeen tajusin, että itse olin pelännyt eroa eniten siksi, että en halunnut hajottaa perhettä, mutta kun jälklsvukin selvisi erosta hyvin, niin pakko on todeta, että turhaan pelkäsin. Nyt meillä molemmilla on uudet kumppanit, joiden kanssa on oikeastikin jotain yhteistä, eikä tarvitse väkisin keksiä yhteisiä aktiviteetteja.

Hyvin kuvattu, että suurin osa eroista on sitten loppupeleissä onnistuneita kuitenkin. Isojen lasten kanssa on se, että ovathan he jo nähneet ajat sitten, että vanhemmilla on ongelmia. Jos ajoissa eroaa, niin molemmat ehtivät löytää sopivamman parin.

Muista että lapset ovat isoja ja heillä on oma myös tahto. Välttämättä perheenrikkojan seuraa ei kaivatakaan enää eron jälkeen. Varaudu yksinäisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tuoda toista näkökulmaa.

Olet sanonut vaimollesi, mitä haluat, ja sanot että olette yrittäneet. Onko tämä yrittäminen ollut sitä, että sinä olet odottanut, että vaimosi muuttuu (eli on enemmän aloitteellinen ja antaa läheisyyttä). Vai oletko myös _itse_ koettanut muuttaa omaa käytöstäsi? Parisuhde on kahden kauppa, ja vaimosi käytöksellä on jokin syy. Tilanne ei voi korjautua sillä, että sinä sanelet vaimollesi miten hänen tulee muuttua, muuttamatta itse omaa toimintaasi?

Onko hän väsynyt? Uupunut? Autatko häntä arjessa?

Autan kyllä arjessa ja teen kotitöistä vähintään oman osuuteni. Lastenhoitohommaahan meillä ei sanan varsinaisessa merkityksessä enää ole. Vaimo on kuitenkin murehtijatyyppiä ja voisin kuvitella, että se myös uuvuttaa häntä.

Tämä huolissaanolo ja kaiken pelkääminen on kuitenkin myös yksi niistä piirteistä, joita en jaksaisi ja jotka eivät näyttäisi puhumalla paranevan. Se myös rajoittaa kaikkea tekemistä, enkä itse mitenkään haluaisi muuttua siihen suuntaan, että lähden mukaan ylivarovaisuuteen.

ap

Kun toista yritetään muuttaa, niin silloin ei ole minusta paljoakaan tehtävissä. Koska eihän sellainen onnistu. Toistahan pitää rakastaa sellaisena kuin hän on, myös niitä huonompia puolia. 

Vaan ehkä tuo on sitten vasta konkretiaa, kun elää sellaisessa suhteessa, missä ei ole tarvetta muuttaa toisessa mitään, mikään ei ärsytä, yhdessä on mukavaa joka päivä. Elämä on pelkkää kivirekeä sellaisen kanssa, jonka kanssa ei sovi yhteen. 

Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa kuin ap, sillä erotuksella että olen nainen. Minä myös mietin eroa vuosia koska liitto oli loppuun eletty ja nukuimme eri huoneissa ja siinä ei ollut enää läheisyyttä eikä lämpöä, paljon muutakin tosin oli mutta pointtini on se että eroa en ole päivääkään katunut ! Jos olisin jäänyt siihen liittoon, olisin edelleen katkera ja kuin löysässä hirressä koko ajan. Minun eksäni ei olisi halunnut eroa, hän oli todella sitä vastaan ja eromme oli sen vuoksi vaikea, silti vein sen loppuun asti kun olin niin päättänyt ja olin vuosia voinut henkisesti jo huonosti. Kehotan miettimään vakavasti eroa, ei meillä ole kuin tämä yksi elämä. 

Olet kyllä ihan liian nuori muumioitumaan. Minä olen suunnilleen saman ikäinen ja vielä tunnen itseni nuorekkaaksi ja tietenkin parisuhteeseen kuuluu lämpöä ja nautinnollista seksiä. Pitkässä parisuhteessa on kuivia kausia lasten ollessa pieniä ja välillä ongelmia mutta niistä on pakko pystyä puhumaan ja yhdessä keksiä ratkaisu. Parisuhdeterapia olisi varmaan hyvä alku teille, joko lähennytte sitä kautta tai sitten eroatte. Tai sitten ehdotat vapaata suhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa kuin ap, sillä erotuksella että olen nainen. Minä myös mietin eroa vuosia koska liitto oli loppuun eletty ja nukuimme eri huoneissa ja siinä ei ollut enää läheisyyttä eikä lämpöä, paljon muutakin tosin oli mutta pointtini on se että eroa en ole päivääkään katunut ! Jos olisin jäänyt siihen liittoon, olisin edelleen katkera ja kuin löysässä hirressä koko ajan. Minun eksäni ei olisi halunnut eroa, hän oli todella sitä vastaan ja eromme oli sen vuoksi vaikea, silti vein sen loppuun asti kun olin niin päättänyt ja olin vuosia voinut henkisesti jo huonosti. Kehotan miettimään vakavasti eroa, ei meillä ole kuin tämä yksi elämä. 

Kyllä se on juuri niin, että pienet käytöksen muutokset, terapiat tai mikään ei enää auta, jos loppuu rakkaus. On tuotettu jo niin paljon pettymyksiä (varmaan puolin ja toisin), ei ole luottamusta, toisen persoona ärsyttää, toisen reaktiot asioihin suututtaa jne jne niin avioliitto on lopussa, vaikka sitä jatkaisi vielä 10 vuotta niin ei se tule muuttumaan. 

Sitten on eri asia, jos tuntuu, että vielä rakastaa. Silloin kannattaa mennä terapiaan suhdetta parantamaan.  

Apn kuvauksesta tulee mieleen naiset jotka isoon ääneen huutavat: mieheni erosi yllättäen, aivan puskista tuli hänen erohalunsa. Sivuuttaen kokonaan että mies on ottanut eron puheeksi kyllä ja nainen on käyttänyt valtaansa saamalla järkyttävän hermostuneisuuden koska mitä ne naapuritkin nyt sanoo, eronnuy on epäonnistuja. Ja sukulaiset huh huh!

Pariterapiaa suosittelen minäkin.

Syynä parisuhteen parannus vaikka itse tiedät että eron haluat.

Älä anna vaimon käyttää henkistä väkivaltaa jota hän on nyt esittänyt.

Kurja sanoa, olin itse juuri tuollainen marttyyri. Koin eron henkilökohtaisena häpeänä ja sitä kautta se oli totaalisesti poissa laskuista. Mikäli ero olisi toteutunut 15v sitten olisin ollut nainen joka karjuu suureen ääneen: mistään en voinut tietää! Ja pah! Tiesin kyllä parisuhteen ongelmat ja lakasin ne maton alle koska lapset.

En oikeasti tiedä, mikä silmäni avasi tajuamaan että on vain yksi elämä.

Exällä ja mulla ei ollut enää mitään yhteistä. Erosta on nyt 10v ja katunut en ole päivääkään. Päinvastoin, miksi sitä piti viivyttää kun lapsetkin voivat paremmin nyt kuin kylmässä kodissa. Yhdessä oltiin 25v.

Uutta ei ole. Varmaan olen ronkeliksi tullut. Eksällä on uusi ja näyttävät onnellisilta.

Elämä on hyvää nyt.

Tsemppiä!

Se on sellainen juttu että tässä maailmassa jokaisen on kyettävä kohtaamaan myös ikäviä asioita ja hankalia tilanteita. Niin myös vaimosi. 

Sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla naimisissa kenenkään kanssa.

Lapset ovat jo niin isoja että oma elämä alkaa kiinnostaa enemmän kuin vanhemmat.

Sinun elämäsi on sinun, ei vaimosi.

Voi olla, että muutaman vuoden päästä erostanne, vaimosikin huomaa olevansa onnellisempi kuin liitossanne, onpa sitten uudessa parisuhteessa tai ei. Voi olla, että oikeasti itsekin sisimmässään haluaa erota, mutta ei uskalla ja pelkää selviääkö omillaan.

T. Nykyisin onnellinen sinkku

Mielestäni ap:lla pitää olla rohkeutta nostaa kissa pöydälle ja ilmoittaa erosta. Ei 44 vuotiaana elämä saa olla mitään muumiovaarin elämää. Vaikka puolisolla on traumoja omien vanhempien erosta niin ei sen takia voi omaa elämäänsä tukahduttaa ja jättää elämättä.

Anna puolison seota, ei ne napit nykyään niin tavattomia ole. Niitä syö ihan tavalliset, työssäkäyvät ihmisetkin, kuka mistäkin syystä. 

Jotkut eivät vaan osaa mennä elämässään eteenpäin ja pelkäävät yksinjäämistä. Silloin roikutaan kaksin käsin siinä mitä joskus on ollut, vaikka se ei enää tyydyttäisi. Ei rakkaus ole mikään pysyvä mielentila, joka pysyy kun on kerran satuttu sormukset vaihtamaan. Myös rakkaus voi loppua ja pelkkä pakotettu tahtominen ei tee elämästä onnellisempaa.  Jossain keskustelussa joku sanoi, että myös keskitysleirien oloihin tottuu, mutta ei sekään ketään onnelliseksi tee.

Elämässä ainoa pysyvä on muutos. Se koskee myös parisuhteita ja kasvuamme ihmisinä. Et ole se sama kuka olit mennessäsi parisuhteeseen - eikä myöskään vaimosi ole.

Olosuhteet ja tapahtumat muokkaavat persoonaamme ja ajatusmaailmamme.

Maailmassa on paljon eroperheitä ja teidän lapset tulee selviämään aivan varmasti täysipäisinä erostanne. Toki aluksi voi olla hämmenystä ja pelkoja tulevasta, mutta keskustelemalla lastenne kanssa he aivan varmasti ymmärtävät tilanteen. Minkälaisen mallin he saavatkaan omille tuleville parisuhteilleen, jos teillä ei ole minkäänlaista rakkautta tai läheisyyttä vaimonne kanssa?

Ero on harvemmin helppo, mutta et voi jäädä tuohonkaan olotilaan. Katkeroidut vain. Mielestäni elämässä pääasia on että saa elää itseään tyydyttävää ja onnellista elämää - oli se sitten millaista tahansa- sen päättää jokainen itse.

Aika kulkee nopeasti, elämän parhaat päivät ovat tässä ja nyt, joten toivotan sinulle rohkeutta ja voimaa irtiottoon.

Älä anna pelon ohjata elämääsi, vaan rakkauden. Olkoon se ensin rakkautta vaikka omaa itseäsi kohtaan ja myöhemmin vaikka sitten tulevaa uutta kumppaniasi kohtaan. Elä hyvin ja rohkeasti.