Miksen saisi erota?

Vaimosi traumaisuus ei ole sinun vastuullasi. Voi kuitenkin olla ihan viisasta tehdä ero pariterapian kautta ja yrittää saada vaimo lisäksi yksilöterapiaan. Jos vaimo ei halua apua, mutta hajoaa kuitenkin erotessa, niin se ei ole ap:n vika, jos on itse toiminut kuitenkin sopuisasti. Tsemppiä!

Otin eron ja aloin elämään. Ehdotin vaimolleni terapiaa ja muuta kaikkea. Ei toiminut, niin mietin pitääkö minun lopettaa oma elämä 37 vuotiaana. Ei pitänyt ja lähdin. Nyt olen 43v ja onnellisempi kuin koskaan.

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Muuten hyviä ajatuksia, mutta minusta lisäajan antaminen on ihan kidutusta, jos on päätetty erota. Erosta on puhuttu jo, se ei tule yllätyksenä.

Uutta asuntoakaan ei saa hetkessä, joten se loppuaika yhdessä on muutenkin kauheaa, sitä ei kannata yhtään pitkittää. Kun asioista aletaan sopia ja omaisuutta jakaa, on parempi jo asua eri asunnoissa. Sieltä se sitten tulee eroa vastustaneellekin viha, jonka avulla pääsee rakkaudestaan eroon vähitellen. Niitä riitoja ei missään nimessä pidä käydä lasten kuullen yhteisessä kodissa. 

On paljon selkeämpi, kun mahdollisimman nopeasti muutetaan erilleen, kun eropäätös on tehty. Jotkut reagoivat jopa aggressiivisesti käyden käsiksi tai uhata sillä, kun hylkäämisen tunne on niin voimakas. Tärkeintä on ajatella lapsia, jos toinen osapuoli ei siihen riidan hetkellä pysty, vaan purkaa kaiken ulos.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat sopineet vastaanvanlaisessa tilanteessa, että eroavat, kun lapset tulevat täysi-ikäiseksi.

Onko tällainen yleistä?

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Erosimme, meillä mies ei olisi halunnut erota. Nyt noin viiden vuoden kuluttua erosta ollaan molemmat tahoillamme onnellisia ja molemmat seurustellaan, mutta ei asuta yhdessä kumppanien kanssa.

Lapsille ei seurannut traumoja, iät nyt 18 ja 16.

Minä olisin halunnut erota muutama vuosi ennen kun sitten lopulta erosimme. Koen että tuo jatkoaika oli kummankin elämän tuhlaamista, ex selitti että lasten takia oltaisiin yhdessä. Mutta jos asiaa miettii yhtään tarkemmin, niin millaisen mallin lapset saavat parisuhteesta, jossa ollaan vain tavan vuoksi eikä oikeaa parisuhdetta enää ole? Sen ettei mistään puhuta? Koskaan ei riidellä, mutta ei ikinä myöskään halata tai olla iloisia?

Nukuin olohuoneessa lattialla. Se on mallina erittäin huono lapsille, jotka tajusivat kyllä että olen perheen arvoasteikossa alimpana. Se joka laittaa ruokaa, siivoaa, kulkee bussilla töihin. En jälkikäteen ymmärrä miten suostuin koko asiaan. Ei sellaiseen kukaan suostuisikaan, jos samantien suhteen alussa tällaista ehdotettaisiin. Vuosien aikana juttu lipuu väärään suuntaan koko ajan yhä pahemmin, ja on vaikea osata piirtää rajoja.

Ero oli suunnaton helpotus. Riideltiin kyllä rahastakin, koska sopuisan eron sijaan exäni oli sitä mieltä ettei hänen tarvitse osallistua lasten kuluihin kuin ruoan osalta, onhan minulla käytössäni "runsaat lapsilisät". Siitäkin selvittiin. Nyt olen asunut muutaman vuoden omaa kotiani ja nautin täysillä. Ostin aikuisella iällä ensimmäistä kertaa oman auton, ja voi sitä vapauden riemua! 

Voin harrastaa ja sisustaa. Nukkua päiväunet jos siltä tuntuu, ilman että kukaan ärsyyntyy. Voin lukea kirjaa myöhään yöllä tai mennä saunaan keskellä päivää. 

En tiedä mikä ketjun aloittajalle edustaa sitä mitä hän elämältään haluaisi, mutta kannattaa tehdä vähän listaa siitä millaisia asioita elämäänsä haluaisi lisää ja mitä vähemmän - ja sitten alkaa muuttaa pala kerrallaan elämää sellaiseksi kuin sen haluaa olevan. Elämästä ei ikinä tule täydellistä, mutta se muuttuu kun sitä muuttaa. Ero voi olla askel matkallasi siihen elämään mitä haluat - tai sitten sun tyytymättömyytesi johtuukin jostain muuta kuin vaimostasi. Selvitä se ensin itsellesi, ja sitten kun olet varma niin anna palaa. YOLO!

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin halunnut erota muutama vuosi ennen kun sitten lopulta erosimme. Koen että tuo jatkoaika oli kummankin elämän tuhlaamista, ex selitti että lasten takia oltaisiin yhdessä. Mutta jos asiaa miettii yhtään tarkemmin, niin millaisen mallin lapset saavat parisuhteesta, jossa ollaan vain tavan vuoksi eikä oikeaa parisuhdetta enää ole? Sen ettei mistään puhuta? Koskaan ei riidellä, mutta ei ikinä myöskään halata tai olla iloisia?

Nukuin olohuoneessa lattialla. Se on mallina erittäin huono lapsille, jotka tajusivat kyllä että olen perheen arvoasteikossa alimpana. Se joka laittaa ruokaa, siivoaa, kulkee bussilla töihin. En jälkikäteen ymmärrä miten suostuin koko asiaan. Ei sellaiseen kukaan suostuisikaan, jos samantien suhteen alussa tällaista ehdotettaisiin. Vuosien aikana juttu lipuu väärään suuntaan koko ajan yhä pahemmin, ja on vaikea osata piirtää rajoja.

Ero oli suunnaton helpotus. Riideltiin kyllä rahastakin, koska sopuisan eron sijaan exäni oli sitä mieltä ettei hänen tarvitse osallistua lasten kuluihin kuin ruoan osalta, onhan minulla käytössäni "runsaat lapsilisät". Siitäkin selvittiin. Nyt olen asunut muutaman vuoden omaa kotiani ja nautin täysillä. Ostin aikuisella iällä ensimmäistä kertaa oman auton, ja voi sitä vapauden riemua! 

Voin harrastaa ja sisustaa. Nukkua päiväunet jos siltä tuntuu, ilman että kukaan ärsyyntyy. Voin lukea kirjaa myöhään yöllä tai mennä saunaan keskellä päivää. 

En tiedä mikä ketjun aloittajalle edustaa sitä mitä hän elämältään haluaisi, mutta kannattaa tehdä vähän listaa siitä millaisia asioita elämäänsä haluaisi lisää ja mitä vähemmän - ja sitten alkaa muuttaa pala kerrallaan elämää sellaiseksi kuin sen haluaa olevan. Elämästä ei ikinä tule täydellistä, mutta se muuttuu kun sitä muuttaa. Ero voi olla askel matkallasi siihen elämään mitä haluat - tai sitten sun tyytymättömyytesi johtuukin jostain muuta kuin vaimostasi. Selvitä se ensin itsellesi, ja sitten kun olet varma niin anna palaa. YOLO!

Se on se sammakko kattilassa kylmässä vedessä ja pienellä lämmöllä.

Huono käytös on lisääntynyt pikkuhiljaa ettei tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Muuten hyviä ajatuksia, mutta minusta lisäajan antaminen on ihan kidutusta, jos on päätetty erota. Erosta on puhuttu jo, se ei tule yllätyksenä.

Uutta asuntoakaan ei saa hetkessä, joten se loppuaika yhdessä on muutenkin kauheaa, sitä ei kannata yhtään pitkittää. Kun asioista aletaan sopia ja omaisuutta jakaa, on parempi jo asua eri asunnoissa. Sieltä se sitten tulee eroa vastustaneellekin viha, jonka avulla pääsee rakkaudestaan eroon vähitellen. Niitä riitoja ei missään nimessä pidä käydä lasten kuullen yhteisessä kodissa. 

On paljon selkeämpi, kun mahdollisimman nopeasti muutetaan erilleen, kun eropäätös on tehty. Jotkut reagoivat jopa aggressiivisesti käyden käsiksi tai uhata sillä, kun hylkäämisen tunne on niin voimakas. Tärkeintä on ajatella lapsia, jos toinen osapuoli ei siihen riidan hetkellä pysty, vaan purkaa kaiken ulos.

Ap on puhunut erosta vaimolleen joitakin vuosia sitten. Oletukseni on että hän ei itsekkään saa tuosta lähdettyä ihan yhtäkkiä, mutta prosessi on hyvä pistää käyntiin ja nostaa kissa pöydälle. Ei se niin sanottua ole että loppujen lopuksi tulee pahoja riitoja, kun kummankaan puolelta ei ole enää intohimoa, vaan yhdessä ollaan tottumuksesta. Vaimon mielenterveyden järkkyminen voi niitä tietenkin aiheuttaa.

Mulla myös meni just noin. Ainoa asia mitä kaduin jälkeenpäin oli se etten osannut ajoissa erota, vuodet meni todellakin hukkaan. Lapset kyllä pärjää, älä huoli. Nyt neljä vuotta erosta, ja olen täysin (100%) vakuuttunut että vaihtamalla paranee. M46

Vierailija kirjoitti:

Älä muhita asiaa sisälläsi. Kun vaimosi lakkasi yrittämästä edellisten eropuheiden jälkeen, sanoitko asiasta vai olitko vain hiljaa? Miehille on tyypillistä padota katkeruutta sisälleen. Pyri pitämään teillä avoin ja hyväntahtoinen keskusteluyhteys. Puhu joka päivä. Älä vain vaadi vaan yritä itsekin kaikkesi: kosketa, kehu, järjestä yhteistä aikaa.

Jännä miten AINA tällainen loputon paapominen ja ymmärrys on miehen osa, oli miten hyvänsä asiat. "Kosketa, kehu, järjestä..."

Naiselle ei tällaisia neuvota. Vaan et lähde vetämään ja jos mies roikkuu hysteerisesti hihassa, ni repäse irti vaan.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Oletko itse eronnut, vai neuvotko muuten vaan? Harvat pystyvät eroamaan ystävinä. Tuki pitää eron jälkeen löytää muualta kuin entisestä kumppanista, muuten irtautuminen ja paraneminen erosta on mahdoton. Marianne Stolbow on kirjoittanut tästä hyvän kirjan, sen nimi on Erosta eteenpäin. Ammattiapua toki voi myös käyttää. Mutta entinen kumppani ei voi olla se ensisijainen tuen lähde. 

Joskus ystäviksi palaaminen on mahdollista, mutta hyvin usein tarvitaan aluksi enemmän etäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä muhita asiaa sisälläsi. Kun vaimosi lakkasi yrittämästä edellisten eropuheiden jälkeen, sanoitko asiasta vai olitko vain hiljaa? Miehille on tyypillistä padota katkeruutta sisälleen. Pyri pitämään teillä avoin ja hyväntahtoinen keskusteluyhteys. Puhu joka päivä. Älä vain vaadi vaan yritä itsekin kaikkesi: kosketa, kehu, järjestä yhteistä aikaa.

Jännä miten AINA tällainen loputon paapominen ja ymmärrys on miehen osa, oli miten hyvänsä asiat. "Kosketa, kehu, järjestä..."

Naiselle ei tällaisia neuvota. Vaan et lähde vetämään ja jos mies roikkuu hysteerisesti hihassa, ni repäse irti vaan.

Ohis

Samaa mieltä ja olen nainen. Kun intohimo on kuollut, se ei tule takaisin sillä että mies tiskaa enemmän ja hieroo hartioita joskus. Mennyt mikä mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Oletko itse eronnut, vai neuvotko muuten vaan? Harvat pystyvät eroamaan ystävinä. Tuki pitää eron jälkeen löytää muualta kuin entisestä kumppanista, muuten irtautuminen ja paraneminen erosta on mahdoton. Marianne Stolbow on kirjoittanut tästä hyvän kirjan, sen nimi on Erosta eteenpäin. Ammattiapua toki voi myös käyttää. Mutta entinen kumppani ei voi olla se ensisijainen tuen lähde. 

Joskus ystäviksi palaaminen on mahdollista, mutta hyvin usein tarvitaan aluksi enemmän etäisyyttä. 

Ei tietenkään voi olla ensisijainen tuen lähde, mutta kyllä ystävyys eron jälkeen on ihan yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Oletko itse eronnut, vai neuvotko muuten vaan? Harvat pystyvät eroamaan ystävinä. Tuki pitää eron jälkeen löytää muualta kuin entisestä kumppanista, muuten irtautuminen ja paraneminen erosta on mahdoton. Marianne Stolbow on kirjoittanut tästä hyvän kirjan, sen nimi on Erosta eteenpäin. Ammattiapua toki voi myös käyttää. Mutta entinen kumppani ei voi olla se ensisijainen tuen lähde. 

Joskus ystäviksi palaaminen on mahdollista, mutta hyvin usein tarvitaan aluksi enemmän etäisyyttä. 

Ei tietenkään voi olla ensisijainen tuen lähde, mutta kyllä ystävyys eron jälkeen on ihan yleistä.

Tuo on kyllä tärkeä huomio, että kun ero tulee täytyy ihan oikeasti ottaa hajurakoa, vaikka myöhemmin jatkaisikin ystävänä. Siinä täytyy itsenäistyä siitä toisesta ja läheisriippuvainen jää helposti roikkumaan perään jos siteitä ei katko heti alkuun kunnolla. Mutta uskon että ystävä voi olla sen jälkeen.

Mulla sama tilanne, sillä erotuksella että jaksoin kämppisaikaa "vain" 2 vuotta. En suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että haluan elää ja kokea muutakin kuin kaveruutta. Tarpeeksi rohkeutta kerättyäni kerroin toiselle, että muutto erilleen on nyt ajankohtaista. Odotin reaktiota, ei tullut. Haikeus ja suru pikemminkin, mutta ilmoituksesta on nyt kuukausi ja molemmilla omat asunnot ja kumpikin tuntuu helpottuneelta. Itselläni kuplii ilo ja helpotus rinnassa ja tämä uusi itsenäinen elämä tässä iässä (45v) on kuin taas olis taas parikymppinen ja muuttanut ekaan omaan asuntoon. Älä odota enää, vaan ajattele itseäsi. Lapset sopeutuu nopeasti eikä saa traumoja jos ero hoidetaan siististi.

Vierailija kirjoitti:

Muista että lapset ovat isoja ja heillä on oma myös tahto. Välttämättä perheenrikkojan seuraa ei kaivatakaan enää eron jälkeen. Varaudu yksinäisyyteen.

Kyllä hän varautuu, mies löytää toisen naisen ennenkuin eroaa.

En tiedä yhtään eroa jossa mies olisi hakenut eroa ennen kuin uusi on haettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Oletko itse eronnut, vai neuvotko muuten vaan? Harvat pystyvät eroamaan ystävinä. Tuki pitää eron jälkeen löytää muualta kuin entisestä kumppanista, muuten irtautuminen ja paraneminen erosta on mahdoton. Marianne Stolbow on kirjoittanut tästä hyvän kirjan, sen nimi on Erosta eteenpäin. Ammattiapua toki voi myös käyttää. Mutta entinen kumppani ei voi olla se ensisijainen tuen lähde. 

Joskus ystäviksi palaaminen on mahdollista, mutta hyvin usein tarvitaan aluksi enemmän etäisyyttä. 

Ei tietenkään voi olla ensisijainen tuen lähde, mutta kyllä ystävyys eron jälkeen on ihan yleistä.

Tuo on kyllä tärkeä huomio, että kun ero tulee täytyy ihan oikeasti ottaa hajurakoa, vaikka myöhemmin jatkaisikin ystävänä. Siinä täytyy itsenäistyä siitä toisesta ja läheisriippuvainen jää helposti roikkumaan perään jos siteitä ei katko heti alkuun kunnolla. Mutta uskon että ystävä voi olla sen jälkeen.

Kyllä, ainoa sopuero jonka tiedä oli juuri sellainen, että kumppani yritti tosiasiassa edelleen palata liittoon takaisin. Hajurakoa ja ikäviä, jopa vihan tunteita pitää olla, että prosessissa pääsee eteenpäin. Lisäaika vain siirtää sen jätetyn reaktoita eteenpäin, koska irtautumisen on joka tapauksessa tultava. 

Aika harvat tietämäni parit ovat mitään ystäviä eroprosessin jälkeenkään. Välit ovat hyvät, mutta enemmän tuttavia kuin ystäviä ovat. Ja jos liitossa on ollut pahempia ongelmia, niin silloin tekemisissä vain lasten asioissa, koska jälkeenpäin vasta tajuaa, millainen liitto ja oma rooli siinä oli. Esimerkiksi epäluotettava puoliso on yleensä epäluotettava myös ystävänä ja lasten vanhempana ja harva haluaa sellaista ystävää.

En ymmärrä kuka jaksaa vuosia elää tuollaisessa tilanteessa. Tuon hyväksyminen alunperinkin oli virhe. Parisuhdeterapiaan yksin ja yhdessä tai ero. Vaimollasi on korvat, hänelle voi puhua. Joten puhu, joka päivä. Kerro kuinka olisi mukava olla lähekkäin, halailla, että kaipaat kosketusta ja oikeaa parisuhdetta. Jos ei kuuntele, sano että haluat erota jos tilanne ei muutu ja sitä ennen olet valmis menemään vaimosi kanssa terapiaan. Jos tilanne ei muutu ja terapia sovi, niin kyllä sinne vaimon jakeluun on mennyt, että ero tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat erota. Lupa myönnetty.

Vakavasti ottaen, anna vaimollesi aikaa sulatella asiaa. Sano että haluat erota, et ole onnellinen etkä usko että mikään muuttuu, mutta haluat antaa hänelle aikaa totutella ajatukseen. Pidä ero puheissa mukana. Anna aika jolloin aiot lähteä puoli vuotta tai vuosi. Kerro että lähdet silloin ja että olet hänen tukenaan jos tarvitsee vielä senkin jälkeen, mutta parisuhde on ohi ja jatkatte ystävinä.

Jos vaimollasi on niin pahoja mielenterveysongelmia, että ei selviä lähestyvän eron ajattelusta, ohjaa hänet hoitoon. Omaa elämääsi sinun ei kuitenkaan tarvitse uhrata siksi, että toisen mielenterveys ei kestä.

Oletko itse eronnut, vai neuvotko muuten vaan? Harvat pystyvät eroamaan ystävinä. Tuki pitää eron jälkeen löytää muualta kuin entisestä kumppanista, muuten irtautuminen ja paraneminen erosta on mahdoton. Marianne Stolbow on kirjoittanut tästä hyvän kirjan, sen nimi on Erosta eteenpäin. Ammattiapua toki voi myös käyttää. Mutta entinen kumppani ei voi olla se ensisijainen tuen lähde. 

Joskus ystäviksi palaaminen on mahdollista, mutta hyvin usein tarvitaan aluksi enemmän etäisyyttä. 

Niin. Tuskin exä usein on mikään suurin sydänystävä eron jälkeen lähes koskaan. Ei ehkä varsinainen ystäväkään. Mutta on silti tärkeää korostaa eroprosessissa jo alusta asti sitä, että haluaa säilyttää mahdollisimman hyvät välit. "Erota ystävänä" on käypä ilmaus, vaikka lopputuloksena olisikin enemmän asiallinen tuttavuus kuin varsinainen ystävyys. Turha draama ja siltojen poltteleminen ennakoivasti eron varmistamiseksi on usein vain haitaksi ja stressaa kaikkia turhaan. Varsinkin jos on lapsia yhtälössä. Silloin on pakko tulla toimeen jollain tasolla tai elämä menee erittäin ikäväksi ja viattomat kärsivät. Vastasin sivusta.