Miltä sinusta jonka nuoruus ja kauneus meni jo, tuntuu nyt?

Väsyneeltä, surulliselta, yksinäiseltä. Pääsisipä jo pitkään lepoon...

Nuoruus on mennyt, mutta kaikki muutkin ympärillä vanhenevat.

Ikäisekseni olen kaunis, hoikka ja terve.

Kaikki hyvin!

Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Toisaalta se oli myös aika stressaavaa.

Nyt on toisella tapaa hauskaa, kun ei tarvitse kantaa minkäänlaisia ulkonäkö- ja pariutumispaineita. Voi nauttia elämästä, perheestä, hyvästä ja haastavasta työstä, hyvistä ystävistä ja varallisuudesta.

Kun katson kuvia 25 vuoden takaa, olen mielestäni ollut kaunis. Itsetunto ei ollut kyllä kummoinen, mutta hauskaa oli. Nyt olen kohtuullisen hyvin säilynyt nelivitonen. Itsetunto on kohdillaan ja silmäkulmissa naurunryppyjä, mutta sitä se iloinen elämä teettää. Eli ihan hyvältä tuntuu.

Mietin tätä avausta vielä yleisemmällä tasolla. Siis sitä, miksi joku kysyy tätä. Kysymyshän kuuluu, miltä tuntuu ihmisestä, jolta nuoruus ja kauneus ovat jo menneet. Avaus on lakoninen, mutta tulee mieleen, että kysyjän mielestä ne ovat ihmiset keskeisimmät ominaisuudet, siis ikä ja ulkonäkö. Ehkä tämä oli se syy, miksi vastaaminen tuntui kummalliselta. Eiväthän ne ole ihmisen ainoita ominaisuuksia, eikä siksi tunnu, että olisin menettänyt jotain siinä prosessissa, kun ikää on tullut. 

MIeli ei vanhene, nuoruusaikoja välillä muistelen. Ulkonäkö on toki muuttunut mutta se on luonnollista ja sen hyväksyy. Muutosta tapahtuu koko ajan pikkuhiljaa ja ei sitä huomioi arjessa. Jos rupsahtaisi yhdessä yössä, voisi olla sopetumisvaikeuksia. 

Mielestäni elän ihanaa aikaa, nautin lapsistani ja lapsenlapsista ja tapaan heitä myös koronan aikana.

Tässä iässä arvostaa sitä että on perhe, omat vanhemmat elävät vielä. Olen osa sukupolvien ketjua. 

Pahalta tuntuu. Vielä ei isoja ryppyjä, juonteita on, olen 43 nyt. Pahempaa on se, että kasvot alkaa roikkua, mikä on ruman näköistä mielestäni. Varsinkin kun mieleltäni olen yhä parikymppinen.

En ole ikinä perustanut mitään ulkonäölle, mutta ei se kivalta tunnu menettää sekin vähä mitä on ollut.

Ikävältä, mutta elämässä on paljon Muuta Hyvää. Terveys on tärkein.

51 v

Ei oo mennyt, täytän 30 ja koen olevani kaunis joskaan kroppaa en oo treenannu.

Nuoruudessa nyt ei ole mitään muuta hyvää kuin se että on yleensä pidempi aika siihen kun kuolee. Ja hyvin harva ihminen on kaunis edes nuorena, joten silläkään ei ole mitään väliä.

Olen 46 v. mutta ei kauneudessani ole mitään valittamista. Minkä tahansa ikäisenä on mahdollista näyttää hyvältä, kun tietää oman tyylinsä, pitää ulkonäöstään huolta ja ennen muuta kantaa itsensä varmuudella ja positiivisella asenteella. Vielä kun lisää vähän pilkettä silmäkulmaan, niin muuta ei tarvita.

Ja tällähän ei siis ole mitään tekemistä normaalin ikääntymisen kanssa. Kyse on siitä, miten suhtautuu itseensä ja millaisena itseään pitää. Minä pidän itseäni varsin vetävänä, kauniina ja seksikkäänä. Ja näyttääpä miehetkin vielä katsovan, joten ei ole vain omaa kuvitelmaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä avausta vielä yleisemmällä tasolla. Siis sitä, miksi joku kysyy tätä. Kysymyshän kuuluu, miltä tuntuu ihmisestä, jolta nuoruus ja kauneus ovat jo menneet. Avaus on lakoninen, mutta tulee mieleen, että kysyjän mielestä ne ovat ihmiset keskeisimmät ominaisuudet, siis ikä ja ulkonäkö. Ehkä tämä oli se syy, miksi vastaaminen tuntui kummalliselta. Eiväthän ne ole ihmisen ainoita ominaisuuksia, eikä siksi tunnu, että olisin menettänyt jotain siinä prosessissa, kun ikää on tullut. 

Tietenkään ne ei ole keskeisimmät ominaisuudet, mutta osalle silti tärkeät muiden ohella. En esim.laihduttaisi terveyden takia, mutta ulkonäön takia olen laihduttanut. Nuorena ulkonäkö oli itsestäänselvyys, nyt se on tullut vanhempana tärkeämmäksi.

Nuoruus on todellakin mennyt jo monta kymmentä vuotta sitten. Mielestäni olen ihan siedettävän näköinen vieläkin, vaikka ulkonäön merkitys ei ole sillä tasolla mitä se oli nuorena. Hormonit eivät vie naista niin kuin nuorempana. Nyt elämä on paljon sisältörikkaampaa, on perhe, tasainen elämä, ystävät, talous ok. En vaihtaisi nykyistä minääni siihen epävarmaan nuoreen naiseen, joka olin silloin.

Terveisin aikuinen nainen 58v.

Ketuttaa niin vietävästi. Tuntuu ällöttävältä. Itseinho on korkealla. Haluaisin kaikki ne botox, täyteaine, leikkaukset, langat. Nuoret miehet on alkaneet näyttämään ihanilta.

Helpottavalta ja vapauttavalta. Ihmettelen vain sitä miksi muut eivät sitä hyväksy.

En ollut nuorena kaunis enkä onnellinen. Olin ahdistunut ja epävarma nuori, yksinäinenkin. Yhtään en ikävöi niitä aikoja.

Hyvältä. Tai siis ei mun kauneus oo minnekään mennyt, mut nuoruus kyllä ja onhan se kroppa ja naama muuttunut. Tiedän, että ulkonäkö tulee muuttumaan vielä rajummin, mutta ei se mua hirveästi stressaa, koska kaikki vanhenee. Toisaalta en ole mitenkään ulkonäkö keskeinen ihminen ollut koskaan, mikä varmasti helpottaa. 

Nykyään elämän tyyli on nyt enemmän oma. Ei tuntunut koskaan hyvältä olla mikään bilettäjä, eikä silloin ollut kauheasti rahaakaan tehdä mitään coolia. En harrastunut pikavippejä, eikä mun töistä tienannut mitään viikonloppulomia kavereiden kanssa Pariisissa. Käytiin opiskelijabileissä vaan, olipa kuule siistiä. Opiskelun sijaan keskityin ekat 3 vuotta vaan kaljan juontiin. Sit heräsin ja opiskelin kun tajusin että sitä varten siellä yliopistolla kai oltiinkin. Muutenkin olin aivan hukassa alle 30 vuotiaana. Mun tasapaino löytyi myöhemmin.

Kaverisuhteet oli tosin silloin aivan pirun tiiviitä, sitä ehkä vähän kaipaan. Elettiin kämppiksen kanssa symbioosissa monta vuotta. Oli se kyllä vähän creepyäkin, mut aina oli se ihminen siinä. Nyt on puoliso ja ystäviä, mut ei se oo sama asia.

Nyt on ihanaa kun on ammatti jossa voi korostaa omaa osaamistaan ja tietää, että voi edetä omalla älyllä ja työllä ja ihmiset arvostaa mun tekemistä. On rahaa harrastaa ihan mitä huvittaa, olisi rahaa matkustaa jos huvittaisi, voi tarjota lapsille aikalailla mitä vaan ja nauttia heidän kanssa olemisestaan. Parasta kyllä se, että raha vie tietyn stressin pois jota oli opiskeluaikana ja nuorena jonkin verran. Samoin kuin se että osaa arvostaa itse itseään omista saavustuksista ja tekemisistä. Erottaa sen ettei muiden mielipiteillä ole mitään väliä.

Viime aikoina etenkin kun ihmisillä on mennyt tosi huonosti koronan takia oon tajunnut kuinka hyvin mulla menee nyt. Täähän on mun parasta aikaa!

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin tätä avausta vielä yleisemmällä tasolla. Siis sitä, miksi joku kysyy tätä. Kysymyshän kuuluu, miltä tuntuu ihmisestä, jolta nuoruus ja kauneus ovat jo menneet. Avaus on lakoninen, mutta tulee mieleen, että kysyjän mielestä ne ovat ihmiset keskeisimmät ominaisuudet, siis ikä ja ulkonäkö. Ehkä tämä oli se syy, miksi vastaaminen tuntui kummalliselta. Eiväthän ne ole ihmisen ainoita ominaisuuksia, eikä siksi tunnu, että olisin menettänyt jotain siinä prosessissa, kun ikää on tullut. 

Tietenkään ne ei ole keskeisimmät ominaisuudet, mutta osalle silti tärkeät muiden ohella. En esim.laihduttaisi terveyden takia, mutta ulkonäön takia olen laihduttanut. Nuorena ulkonäkö oli itsestäänselvyys, nyt se on tullut vanhempana tärkeämmäksi.

Mielenkiintoista! Miksi et laiduttaisi terveyden takia?

Vierailija kirjoitti:

Harmittaa vain se, etten silloin tajunnut olevani kaunis. Aika meni miehiä väistellessä, kun olisin voinut etsiä sieltä joukosta jonkun mieleisen.

Juurikin tämä. Nuoruus ja kauneus meni painiskellessa huonon itsetunnon kanssa. En nauttinut nuoruudestani, kun en tajunnut sen katoavaisuutta. En tuntenut olevani kaunis, vaan lähinnä inhosin vartaloani. Ja nyt kun katson, niin olin ihastuttava.

Ulkonäön ruosahtaminen harmittaa. Tosin en vieläkään koe olevani mikään erityisen vanha. Ei se kauneus varmaan koskaan varsinaisesti katoa. Se vaan muuttaa muotoaan. Itse saan edelleen huomiota. Se on varmasti se miten itsensä kantaa ja se karisma.

Ja ehkä viisikymppisenä otan kevyen faceliftin.