Miltä sinusta jonka nuoruus ja kauneus meni jo, tuntuu nyt?

Ulkonäkö ei niinkään ole haaste. Mutta terveyden puolesta huomaa, että parasta ennen -päivys meni jo. Kaikenlaista pientä kremppaa itsellä ja lähipiirissä. Useampi suunnilleen samanikäinen ystävä ja työkaveri sairastunut vakavasti, esim. syöpään, keuhkoveritulppaan, aivoverenuotoon. Omassa suvussa on syöpää, dementiaa, verisuonitauteja. Ja töissä sairaalassa ja näkee sen, miten oman ikäiset ja nuoremmat kun sairastuu vakavasti. Näitä minä enemmän pelkään kuin jotain ryppyjä tai pientä mahamakkaraa. Ja todellakin laihduttaisin enemmän terveyssyistä kuin ulkonäön tai miesten huomion takia.

Kyllä ahdistaa :(.... Olen nyt 42 ja vielä 39-vuotiaana olin nuorennäköinen, rypytön, hoikka ja virkeä. Sitten täytin 40, naama alkoi yhtäkkiä roikkua, uurteet näkyä, silmäluomet repsottaa ja tuli kaikenlaista kremppaa, jota aiemmin ei ollut. Kamalaa! En osannut ajatella, että se kaikki tapahtuu niin nopeasti......

Pääasia, että on menestynyt asioissa, jotka ovat tärkeitä. Jos joku roikkuva osa ihan kamalasti ahdistaa, niin salilla sen saa pois. Tai sitten kasvojenkohotukseen 😂 Fakta kuitenkin on, että Kasvojen uurteet kertovat siitä mistä niiden kuuluukin kertoa: elämänkokemuksesta.

Nuoruus katoamassa kovaa vauhtia pois ja kyllä se jollain tavalla ahdistaa, jos voisin päättää niin olisin 16v ikuisesti. Tän vuoden lopulla täytän jo 21, ahdistaa todella paljon.

Olen kai lähinnä hölmistynyt, ja pettynyt.

"Nuorena kauniina" ei ollut vaikeaa löytää miestä. Kaikkien mielestä olin huipputyyppi: älykäs, hauska, eloisa - ja vielä kivannäköinen.

No mutta, kuinkas nyt kuuskymppisenä ei löydy tasoistani kumppania sitten millään? Olen edelleen se sama ihminen: älykäs, hauska, eloisa.

Onkohan mua huijattu?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole koskaan ollut kaunis. Vanheneminen on ilmeisesti hauskempaa näin :)

N52

Ai sinä ajattelet noin. Minä ajattelen että minulla oli sentään se kauneus ja sen mukanaan tuomat edut. Ja kun itsetunto on saanut kehittyä silloin kun kaunis, niin yllättävää kuin se onkin, en juurikaan ajattele ulkonäköäni yhtään sen enempää kuin nuorenakaan (kun siis ei ole mitään probleemaa asiassa).

Kateelliset akat on vähentyneet, vai onko?

Paskalta. Vituttaa että tuhlasin nuoruuteni vuodet parisuhteeseen. Olisinpa ollut sinkku koko nuoruuden ajan.

Joku ilo nuoruuden rasvoittuneesta ihosta toki edelleen kun ei ole nyt 45v rypyn ryppyä.

Ihan hyvältä. Tarpeet mukautuvat kehon muutoksiin.

Se oli kivaa silloin nuorena, mutta jo ajoissa ymmärsin, ettei paraskaan ulkonäkö ole se jolla elämässä pitkän päälle pärjää. Siispä olen hankkinut elämääni paljon muuta sisältöä ja merkitykseni ja antini yhteiskunnalle on muussa kuin ulkonäössäni.

Pidän toki edelleen huolta itsestäni, enkä nyt ikäisekseni ole huonommassa kuosissa vieläkään. Mutta en varsinaisesti ajattele ulkonäköäni.