Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde vs. tulevaisuuden haaveet
03.05.2020 |
Kevään korvalla joka vuosi iskee sama kriisi. Haluaisin muuttaa lappiin! Minulle olisi siellä oman alan töitä tarjolla hyvin, kun taas etelässä teen vain satunnaisia hanttihommia. Asumme perheen kanssa siis keski-suomessa. Puolisoni vastustaa lappiin muuttoa jyrkästi. Hän ei suostu edes muuttamaan nykyisellä asuinalueellamme maalle. Täytyy kuulemma asua julkisten kulkuyhteyksien varrella.
Parisuhteemme on pitkä ja hyvä, luottamusta on ja arvostusta toisiamme kohtaan monellakin saralla. Tulevaisuuden näkymät meillä eroavat toisistaan silti hirvittävän paljon.
Siinä missä minä haluaisin elää yksinkertaista elämää vaikkapa lapissa, tehdä osaamiani töitä, ja nauttia luonnosta, hän haluaa asua kaupungissa ja pysyä aina tutulla maaperällä poistumatta mukavuusalueeltaan. Hänelle luontosuhde ei ole tärkeä, enkä usko hänen viihtyvän missään paikassa, jossa parasta tekemistä on vain lähteä ulos nauttimaan luonnosta.
Vuosivuodelta tulen onnettomammaksi kaupungissa. En jaksa tätä ihmisvilinää, jatkuvaa meteliä, itsekkyyttä jota kohtaa kaupungissa. Tuntuu että tukehdun tänne betoniviidakkoon. Olen kärttyinen ja äkäinen kaupungissa. Lenkkeilen paljon ja jatkuva ihmistulva tuntuu tuskastuttavalta. Tällä hetkellä myös metsät ovat täynnä ihmisiä, joten viimeinenkin turvapaikka hälinältä on viety.
Ongelmahan on se, että mitään muuta syytä erota ei ole. Kuitenkin tämä asia on alkanut hiertää minua, mutta en haluaisi heittää hukkaan vuosikymmenien parisuhdetta. Olemme yhä läheisiä vaikka meillä on paljon eroavaisuuksia sekä luonteessa että kiinnostuksenkohteissa. Haluaisinkin mielipiteitä ja kannanottoja tilanteeseen. Mitä sinä itse tekisit? Olisitko valmis suureen kompromissiin elämässäsi puolison vuoksi? Kaikenlaiset ajatukset ovat tervetulleita.
Sanon vielä loppuun, että tiedän kyllä lapissa asumisen todellisuuden, olen siellä asunutkin, sikäli hyviä ja huonoja asioita on tiedossa.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Tuskainen olo on itelläki etelässä mutta perhe pitää täällä. Sitten kun nuorimmainen on aikuinen niin voipi olla että katupöly karisee kantapäistä ja elämä itselleni alkaa.
Sympatiat sinullekin. Tässähän ollaan perimmäisten arvojen äärellä. Perhe vastaan omat unelmat.
Pelkään eläväni "sitten kun-elämää", ja kaikki jääkin toteuttamatta.Tässä nyt sitten pari mietittävää asiaa. Kun sitä kakkua ei voi syödä ja säästää.
Minä valitsin nuorena unelmat, en osannut sovittaa yhteen sitä todellisuuteen ihmisen kanssa, johon olin älyttömän rakastunut. Perhe jäi kokonaan saamatta ja nyt keski-ikäisenä on välillä vieläkin niin ikävä sitä nuoruudenrakasta ja tulevaisuuskorttia, jota ei katsottu, että rintaa raastaa, vaikka hyvän elämän olenkin muuten elänyt.
Ja jokainen autoton nainen voi nyt miettiä varasuunnitelman b sille varalle, että mies kuolee tänään tai ilmoittaa erosta. Ette te voi olla riippuvaisia toisen ajokortista, se on väärin ja kestämätöntä.
Olen ajokortiton nainen. Asumme isossa kaupungissa. En ole riippuvainen mieheni ajokortista enkä autosta. Ruokakauppoja täällä on joka kulmalla, samaten lääkärikeskuksia ja vaikka mitä nyt tarvii. Taksilla pääsee, jos haluaa. Bussit kulkee tiheästi. Huonekalut saa kotiinkuljetuksella. En ymmärrä mihin tarvisin autoa.
Minäkin ajokortiton nainen ja sinkku, mutta asun pienessä kaupungissa. En ole riippuvainen kenenkään muun autosta tai ajokortista, vaan käytän jalkojani, polkupyörää, julkista liikennettä ja muutaman kerran vuodessa taksia. Auto olisi minulle kallis ylellisyystarvike, ei mikään välttämättömyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Tuskainen olo on itelläki etelässä mutta perhe pitää täällä. Sitten kun nuorimmainen on aikuinen niin voipi olla että katupöly karisee kantapäistä ja elämä itselleni alkaa.
Sympatiat sinullekin. Tässähän ollaan perimmäisten arvojen äärellä. Perhe vastaan omat unelmat.
Pelkään eläväni "sitten kun-elämää", ja kaikki jääkin toteuttamatta.Tässä nyt sitten pari mietittävää asiaa. Kun sitä kakkua ei voi syödä ja säästää.
Minä valitsin nuorena unelmat, en osannut sovittaa yhteen sitä todellisuuteen ihmisen kanssa, johon olin älyttömän rakastunut. Perhe jäi kokonaan saamatta ja nyt keski-ikäisenä on välillä vieläkin niin ikävä sitä nuoruudenrakasta ja tulevaisuuskorttia, jota ei katsottu, että rintaa raastaa, vaikka hyvän elämän olenkin muuten elänyt.
Ja jokainen autoton nainen voi nyt miettiä varasuunnitelman b sille varalle, että mies kuolee tänään tai ilmoittaa erosta. Ette te voi olla riippuvaisia toisen ajokortista, se on väärin ja kestämätöntä.
Olen ajokortiton nainen. Asumme isossa kaupungissa. En ole riippuvainen mieheni ajokortista enkä autosta. Ruokakauppoja täällä on joka kulmalla, samaten lääkärikeskuksia ja vaikka mitä nyt tarvii. Taksilla pääsee, jos haluaa. Bussit kulkee tiheästi. Huonekalut saa kotiinkuljetuksella. En ymmärrä mihin tarvisin autoa.
Minäkin ajokortiton nainen ja sinkku, mutta asun pienessä kaupungissa. En ole riippuvainen kenenkään muun autosta tai ajokortista, vaan käytän jalkojani, polkupyörää, julkista liikennettä ja muutaman kerran vuodessa taksia. Auto olisi minulle kallis ylellisyystarvike, ei mikään välttämättömyys.
Sinähän olet jo ratkaissut asian, et ole riippuvainen perheen autosta ja kuskista.
Mukavasti on tullut keskustelua tähän. Antoi ajattelemisen aihetta monipuolisesti. Kuten joku tuolla sanoikin, tilanteeseen ei ole yksiselitteistä vastausta. On vain tehtävä ratkaisunsa ja katsottava mihin se kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Mites olisi kaksi asuntoa? Puoliso ja lapset jäisivät nykyiselle paikkakunnalle ja ap lähtee Lappiin edes osa-aikaisesti. Ei ole temppu eikä mikään ylläpitää kahtaa kohtuukokoista asuntoa, varsinkin jos ap:n työllistyminen ja urakehitys paranisi osa-aikaisella muutolla.
Moni suhaa kahden paikkakunnan väliä, pitkiäkin matkoja. Vietätte viikonloput ja loma-ajat sitten samassa paikassa. Lapsillakin kakkoskoti sitten Lapissa.
Itselle sekä ura että asumismukavuus merkkaavat yhdessä jo niin paljon, että parisuhde olisi vaakalaudalla, jos puolisoni ei suostuisi mihinkään kompromissiin.
Voin tällaisen jo aikuistuneen lapsen näkökulmasta sanoa, että oma isäni kävi töissä toisella paikkakunnalla ja oli kotona vain viikonloppuisin. Se kyllä vaikutti väleihimme negatiivisesti, sillä etäännyimme toisistamme paljon. Isä ei ollut paikalla arkisin ja viikonloppuisin hän oli työviikosta väsynyt, varsinkin kun joutui vielä ajamaan toiselta paikkakunnalta.
Mutta saihan hän uraa luotua.
Mites olisi kaksi asuntoa? Puoliso ja lapset jäisivät nykyiselle paikkakunnalle ja ap lähtee Lappiin edes osa-aikaisesti. Ei ole temppu eikä mikään ylläpitää kahtaa kohtuukokoista asuntoa, varsinkin jos ap:n työllistyminen ja urakehitys paranisi osa-aikaisella muutolla.
Moni suhaa kahden paikkakunnan väliä, pitkiäkin matkoja. Vietätte viikonloput ja loma-ajat sitten samassa paikassa. Lapsillakin kakkoskoti sitten Lapissa.
Itselle sekä ura että asumismukavuus merkkaavat yhdessä jo niin paljon, että parisuhde olisi vaakalaudalla, jos puolisoni ei suostuisi mihinkään kompromissiin.