Mitä mieltä Arttu Wiskarin "Tässäkö tää oli" -biisistä?
Kommentit (43)
Tekisi mieli sanoa "kuulematta paskaa", mutta ehkä annan mahdollisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli sanoa "kuulematta paskaa", mutta ehkä annan mahdollisuuden.
Minä en anna. Tyyppi, joka julkaisee Mökkitien, Tuntemattoman Potilaan tai Sirpan kaltaisia hirvityksiä, ei voi yhtäkkiä muuttua varteenotettavaksi muusikoksi. Siis kuuntelematta paskaa.
Tässä on nyt päästy niin lähelle Göstaa, että voisi olla ihan original Leeviä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt päästy niin lähelle Göstaa, että voisi olla ihan original Leeviä.
Ei lähelläkään Göstaa, nyt jotain rajaa!!!
Monitulkintaiset sanat, elämän karuus ja kauneus. Laulussa mainitun hiljaisuuden takana voi olla niin monia tunteita. Elämä yllättää rysäuksellä. Ajattelen, että vaikeanhaikean hiljaisuuden jälkeen he kuitenkin selvisivät ja jatkoivat elämäänsä. Tuskin unohtavat koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt päästy niin lähelle Göstaa, että voisi olla ihan original Leeviä.
Ei lähelläkään Göstaa, nyt jotain rajaa!!!
Jos tätä Leevi olisi aikanaan soittanut, niin olisi uponnut sinuun kun häkä, mutta nyt kun tiedät ettei ole Göstan käsialaa, niin ei ole lähelläkään sitä. Näin se vaan on.
Ratsastaa vain Leeviä kopioimalla... on tämän itsekin myöntänyt että sieltä ottaa vaikutteet, jokainen virke päättyy riimiin jne. Köyhän miehen Gösta.
Vierailija kirjoitti:
Myötähäpeä tuosta yrityksestä matkia Göstaa.
Hän on maininnut olevansa suuri fani. Ei omien sanojensa mukaan yritä olla kuin Gösta mutta tekee näitä tribuuttina Göstalle.
On Hyvä! Musta oli mukava, kun autossa olleet lapset oli tehty näkyviksi lapsen lauluosuudella. Kun siis vertaa siihen alkuperäiseen Göstan kappaleeseen, jossa lohduton aikuinen tappaa autolla koko perheen.
Hyvä biisi ja Juppe Karastien melankoliamandoliini on vaan niin Leeviä, ettei voi kun tykätä.
Ihan hirveetä paskaa mutta pelottaa että 10 vuoden päästä se on hyvältä kuulostava klassikko kun silloin uudempi musa on jotain niin täyttä kuraa mitä ei pysty edes ruusuihin vertaamaan.
Ristiriitaiset. Mä en ole ikinä pitänyt Wiskarin tuotannosta, se nasaaliääni raastaa. Mutta rakastan Gösta Sundqvistia (R.I.P, sinä upea nero ja lahja maailmalle, jota se ei todellakaan ansainnut) ja Leevi & the Leavingsia. Leavings orkesteri tuo niin paljon sitä omaa leimaansa biisiin, että oikeasti tykkään siitä ja hoilaan mukana, kun se auton radiosta kuuloelimiä kohti tuuttaa.