Pelkään joutuvani pakkohoitoon

Muistan kun itse olin vakavasti masentunut. Kotini oli silloin ihan järkyttävässä kunnossa, mutta en missään, edes anonyymisti palstoilla kehdannut siitä puhua. Vakuuttelin vain, ettei se niin paha ollut, vaikka oikeasti se oli. Kukaan ei saanut käydä kotonani ja keksin siihen aina jonkun tekosyyn miksi ei. Yleisemmin juuri syyksi laitoin, että halusin kotini olevan minulle se "rauhaisa paikka". Ei se sitä oikeasti ollut.

Elin jatkuvasti siinä pelossa, että joku tulee ja näkee asunnon kunnon. Häpesin sitä. Aina kun ovikello kävi, niin säikähdin, että entä jos sieltä tulee joku talonmies jonka on päästävä sisälle. Se ahdisti ja se masensi. Masensi myös se, etten jaksanut siivota. Vajosin vain pahempaan ja pahempaan masennukseen.

Omaksi onnekseni se roskamäärä ei aiheuttanut asuntoon mitään haittaa tai vahinkoa, kun sen vihdoinkin sain siivottua. Ja siivottua sain vasta sitten, kun uskalsin päästää jonkun sinne asunnon sisälle näkemää minkälaisessa läävässä elin. Se ahdisti aivan järkyttävästi ja hävetti todella paljon, mutta kun siitä ahdistuksesta ja masennuksen kierteestä pääsi eroon, niin kuin joku olisi tipahtanut harteiltani.

Luulen, että tuosta alkoi oma parantumiseni. Ja tottakai, kun aloin puhumaan terapiassa niistä asioista, jotka oikeasti oli minulle kivuliaita. Kun asunto oli siisti, siellä kiersi hyvä ilma huomasin, että oloni alkoi kohenemaan.

Mä olen ollut nyt puhtaassa ja siistissä kodissa nyt 3 vuotta putkeen. Mulla on ihan erilainen asenne elämää kohtaan nyt, kun vaikka 5 vuotta sitten. Nyt ei enää ovikellon käyminen saa aikaan järkyttäviä ahdistuskohtauksia, eikä ole pakonomaista tarvetta eristäytyä kotiin. Omasta hygieniastakin on paljon parempi pitää huolta, kun ympäristö on myös puhdas ja siisti.

Uskon todella vahvasti siihen, että kodin siisteys kertoo omasta henkisestä hyvinvoinnista.

Apua kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavallani on aika lailla samanlainen tilanne ja samanlaisia pelkoja.

Kirjoitit kokevasi, että tuettu asuminen vie sinulta itsemäärämisoikeuden. Tiedäthän, että tuettua asumista on monenlaista.  Tuttavani tapauksessa, hänen kotikunnassaan on erillinen asuntola, joka oikeastaan on kerrostalo ja jokaisella on oma ovi ja oma lukko sekä omat avaimet. Itse saa päättää rahan käytöstään ja harrastuksistaan, toki täytyy osata asua siten miten kerrostalossa yleisesti asutaan.  Toisten asukkaiden luona käydään kodinhoitajan/oman hoitajan toimesta monta kertaa päivässä, toisien vain kerran viikossa. Eihän tuollainen poista mitenkään itsemääräämisoikeutta? Tilanne on vähän samanlainen kuin vanhusten palvelutaloissa: jokaisella on oma yksiö tai kaksio ja sitten terveydenhuoltohenkilökunta lähellä.  Kaikesta muusta saa päättää itse, jos on siihen kykenevä.

Oletko kysynyt psykiatriltasi millaista tuettua asumista kotikunnallasi on tarjota ja onko sellaista muotoa, jossa voisit jatkaa kotonasi asumista,että joku työntekijä kävisi luonasi kotikäynnillä sen verran kuin täytyy? Oletko myös ottanut selvää muista yksityiskohdista: mitä se tuettu asuminen juuri sinun kohdallasi merkitsisi?

millä tavalla koet, että tuettu asuminen kohdallasi veisi pois itsemääräämisoikeutesi?

 

Itsemäärämisoikeuden viemisellä lähinnä tarkoitin tätä pakkohoitoa. En ole ottanut selvää sen tarkemmin tuetusta asumisesta, koska kodistani en tahdo luopua. Tämän hetkinen kotini on minulle todella tärkeä. Emme myöskään tästä syystä puhuneet lääkärin kanssa asumisen vaihtoehdoista sen enempää, koska kieltäydyin asiasta heti.

Tuettu asuminen ei ole vaihtoehto itselleni. Mielummin menen sinne pakkohoitoon, koska sieltä pääsee palaamaan lopulta kotiin.

Tiedän, että tiukka kantani näyttäytyy ulkopuoliselle hankalalta vastustamiselta ja oman edun vastaiselta. Sitä se saattaa ollakin. Mutta oma kotini on minulle ainut kiinnekohta tässä elämässä vaikean sairauden keskellä. Uskoisin muualle muuttamisen lisäävän toivottomuuttani ja itsetuhoisuuttani. Tällöin viimeinen taistelun arvoinen asia olisi minulta viety. Ap

Kannattaisiko sittenkin hyväksyä se tarjous, että joku tulisi käymään kotonasi? Saisit siis jäädä asumaan kotiisi, et joudu pakkohoitoon ja kaiken kukkuraksi joku tulisi katsomaan aika ajoin, että kaikki on kunnossa. Eikö se ole kuitenkin aika hyvä diili? Et menetä yhtään mitään, mutta saat kaupan päälle jonkun tarkistamaan, että olet kunnossa. Kelpaisi varmasti monelle ns. "terveellekin", kun tuossa ei joudu luppumaan oikeuksistaan.

Nykyäänhän hoidetaan etänä skypellä tapaamiset jo ennen koronaepidemiaa. Ehdota sitä. Ei korona-aikana raahata väkisin osastolle. Pelottele psykiatria, että epäilet altistuneesi tartunnalle. Valehtele jotain epämääräistä, mutta esitä liian varmana etteivät pidä sinua luulosairaana tai vainoharhaisena.

Sinulla on hyvä ulosanti ja esität asiat loogisesti. Kyllä sinä pärjäät. Toivotaan, että koronan takia ahdistuneista tulee osastopaikat pian täyteen, niin et sinne mahdu.

Piti olla ÄLÄ esitä liian varmana, että olet saanut koronatartunnan. Ole ennemmin kiltin huolehtivainen ettet vaan tartuttaisi muita.

Stay strong ! Tsemppiä kuomaseni.

Tämä on vanha ketju, mutta koska olen samantyylisessä tilanteessa mutta mukana on alkoholi.

Tukiasunnot ovat alkoholittomia, ainakin täällä missä asun. Omalla kohdallani tämä estää tukiasunnon vastaanoton. En halua luopua juomisesta vaikka se suuri syy huonoon olooni onkin. 

Onko jossain tukiasuntoja jossa saa juoda?