Sinkut: masentaako jatkuva miehen etsiminen ja pettyminen?

En ole etsinyt. Miksi hakkaisin päätä seinään? Perhe ei ole pakkomielle.

Ei masenna. En ole homo.

Olin melkein kahdeksan vuotta "between relationships" ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Hyvää kannatti etsiä.

"Yleensä tavoittelen liian hyviä miehiä."

There you have it. Rima omalle tasolle, niin alkaa löytymään.

Huvittanut kyllä se jokapaikassa toistettu väite, että parisuhteen hakeminen nykyisin on helpompaa kuin koskaan. Bullshit! Kyllä se ennen oli paljon helpompaa, kun ei ollut näin paljon tarjontaa ja helppoutta joka tekee koko touhusta suoranaisen farssin. Kukaan ei kelpuuta mitään kun aina tekee mieli parempaa.

No minä etsin naista, mutta kyllähän se välillä masentaa paljonkin. 5 vuotta ollut sinkkuna eikä sitä ennenkään missään auvoisessa rakkaussuhteessa. Hirveän paljon energiaa vievää puuhaa. Olis varmaan helpompaa olla hetero, miehiltä kun niitä aloitteita on tullut aika paljonkin. Siis ihan kivoilta miehiltä, ei (pelkästään) ällöttäviltä ahdistelija-jormilta.

Kieltämättä ne jatkuvat pettymykset saavat lannistumaan kerta toisensa jälkeen. Mutta ei kai siinä muu auta kuin aina nostaa pää takaisin pystyyn ja laittaa uutta hakua päälle.

Mulla kyllä miehiä pörrää ympärillä, mutta kukaan ei niistä ei koskaan ole halunnut mitään vakavaa. Sanovat, että eivät ylipäätään, mutta ehkä totuus onkin, että eivät vain minun kanssani. Mistä sitä tietää.

Olen vielä vähän alle kolmenkymmenen, eli perheen perustamisen kanssa ei vielä varsinaisesti ole kiire. Vuodet vain tuntuvat kuluvan niin kamalan nopeasti, ja huolettaa, löydänkö koskaan ketään sopivaa.

Sinkku = miehen etsijä ja pettyjä?

Hmm. Mutta kysymykseen vastaus - ei masenna. En ole kyllä etsinytkään ja aina välillä kun joku on silti löytynyt, niin en ole pettynyt.

Vierailija kirjoitti:

Huvittanut kyllä se jokapaikassa toistettu väite, että parisuhteen hakeminen nykyisin on helpompaa kuin koskaan. Bullshit! Kyllä se ennen oli paljon helpompaa, kun ei ollut näin paljon tarjontaa ja helppoutta joka tekee koko touhusta suoranaisen farssin. Kukaan ei kelpuuta mitään kun aina tekee mieli parempaa.

Ja miksi pitäisi kelpuuttaa huonompi, kuin mitä voi saada? Idioottimainen ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä ne jatkuvat pettymykset saavat lannistumaan kerta toisensa jälkeen. Mutta ei kai siinä muu auta kuin aina nostaa pää takaisin pystyyn ja laittaa uutta hakua päälle.

Mulla kyllä miehiä pörrää ympärillä, mutta kukaan ei niistä ei koskaan ole halunnut mitään vakavaa. Sanovat, että eivät ylipäätään, mutta ehkä totuus onkin, että eivät vain minun kanssani. Mistä sitä tietää.

Olen vielä vähän alle kolmenkymmenen, eli perheen perustamisen kanssa ei vielä varsinaisesti ole kiire. Vuodet vain tuntuvat kuluvan niin kamalan nopeasti, ja huolettaa, löydänkö koskaan ketään sopivaa.

Kyllä sitä kannattaisi vuosi seurustella ennen yhteen muuttoa ja yhdessä asua ainakin vuosi, ennenkuin lapsia alkaa yrittämään. Raskaaksi tulossa voi kestää kauemmin yli 30-v.:llä ja lapset olisi hyvä olla tehtynä alle 35v., koska sitten hedelmällisyys kääntyy jyrkkään laskuun.

Ikävä juttu

Zinc

Ei masenna. Joka päivälle ja sormelle olis mies seuraa mutta viihdyn myös omissa oloissani. Minä päätän milloin haluan tavata miehiä ja mitä niiden kanssa teen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittanut kyllä se jokapaikassa toistettu väite, että parisuhteen hakeminen nykyisin on helpompaa kuin koskaan. Bullshit! Kyllä se ennen oli paljon helpompaa, kun ei ollut näin paljon tarjontaa ja helppoutta joka tekee koko touhusta suoranaisen farssin. Kukaan ei kelpuuta mitään kun aina tekee mieli parempaa.

Ja miksi pitäisi kelpuuttaa huonompi, kuin mitä voi saada? Idioottimainen ajatus.

Niinpä, sitähän se on kun omat tasot liitelee taivaissa kun kaikenmaailman puunkoloja nylkyttävät panokallet antaa vaikutelman kuin olisi kovinkin kuuma catch. Lopulta huomaa, että ketään ei löytynyt ja olen jo rupsahtanut, mitenkäs tässä näin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kieltämättä ne jatkuvat pettymykset saavat lannistumaan kerta toisensa jälkeen. Mutta ei kai siinä muu auta kuin aina nostaa pää takaisin pystyyn ja laittaa uutta hakua päälle.

Mulla kyllä miehiä pörrää ympärillä, mutta kukaan ei niistä ei koskaan ole halunnut mitään vakavaa. Sanovat, että eivät ylipäätään, mutta ehkä totuus onkin, että eivät vain minun kanssani. Mistä sitä tietää.

Olen vielä vähän alle kolmenkymmenen, eli perheen perustamisen kanssa ei vielä varsinaisesti ole kiire. Vuodet vain tuntuvat kuluvan niin kamalan nopeasti, ja huolettaa, löydänkö koskaan ketään sopivaa.

Kyllä sitä kannattaisi vuosi seurustella ennen yhteen muuttoa ja yhdessä asua ainakin vuosi, ennenkuin lapsia alkaa yrittämään. Raskaaksi tulossa voi kestää kauemmin yli 30-v.:llä ja lapset olisi hyvä olla tehtynä alle 35v., koska sitten hedelmällisyys kääntyy jyrkkään laskuun.

36 v. "äiti" voi olla jo mummo 

Zinc

36 vuotiaalla voi olla jo lapsenlapsia, jos lapset tehty 18 v.

Kyllä olen lannistunut. Tinderissa en viihtynyt enkä tiedä mistä löytäisin miehen joka haluaa parisuhteen. Se ei ole itsestäänselvaa. Milta tuntuu olla loppuelama yksin? Kertokaa te jotka elätte ilman kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen lannistunut. Tinderissa en viihtynyt enkä tiedä mistä löytäisin miehen joka haluaa parisuhteen. Se ei ole itsestäänselvaa. Milta tuntuu olla loppuelama yksin? Kertokaa te jotka elätte ilman kumppania.

Veikkaisin, että loppuelämä ilman kumppania tuntuu aivan samalta kuin tähän 40 ikävuoteenkin asti. Toisinaan hieman ikävältä, mutta toisinaan taas ihan siedettävältä, ehkä jopa hienolta.

Kukaan nainen ei etsi minua. En tosin ole tinderissä enkä muuallakaan. Kadulla mut voi pysäyttää tai kaupan kassajonossa. Ei niitä etsijöitä ole oikeasti olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Huvittanut kyllä se jokapaikassa toistettu väite, että parisuhteen hakeminen nykyisin on helpompaa kuin koskaan. Bullshit! Kyllä se ennen oli paljon helpompaa, kun ei ollut näin paljon tarjontaa ja helppoutta joka tekee koko touhusta suoranaisen farssin. Kukaan ei kelpuuta mitään kun aina tekee mieli parempaa.

Niiiin totta! Erosin 5 vuotta sitten, deittailin ja se oli ehkäpä rasittavinta mitä olen koskaan joutunut tekemään. Sitten löysin nykyisen mieheni harrastuksen parista. Jos tämä suhde joskus päättyy, sitten saa seuraava tulla kotoa hakemaan, deittiruljanssiin en enää ala 😅

Masentaa. Viisi vuotta jo kohta mennyt yksin. Mun jälkeen eronneet kaverit on jo pariutuneet moneenkin otteeseen. Joillain tulee miehiä ovista ja ikkunoista, itse en ole edes selvinpäin suudellut ketään eroni jälkeen. Itkettää olla tämmöinen hylkiö.

Ei sinkkuus ole jatkuvaa miehen etsimistä kuin niillä, jotka ei itseään pysty määrittelemään kuin parisuhteen kautta. Kuten joku tuolla ylempänä sanoi olleensa "between relationships" niin mullakin oli noin 8 vuoden tauko ilman parisuhdetta, enkä sitä edes etsinyt. Siinä oli monta hyvää vuotta aikaa tutustua ihan itseensä ja miettiä mikä oikeasti on tärkeää.