Lue keskustelun säännöt.
On suuri vääryys, että vanhat koulukiusaajani elää hyvää elämää ja itse olen kiusaamisen vuoksi menettänyt mielenterveyteni ja olen laitoskierteessä
25.04.2020 |
Asialle ei haluttu aikanaan tehdä yhtään mitään. Pieni paikkakunta ja kiusaajat silmäätekevien lapsia. Minua pidettiin ääliönä ja syyllisenä. Vanhempanikin vähätteli ja olinhan muutenkin ei-toivottu lapsi, joka minulle muistettiin tehdä selväksi. Yksi kiusaaja oli oma serkku. Jäin kaikesta ulkopuolelle, koulunkäynti meni huonosti ja kiusaajat sai mainetta ja hyvän käytöksen stipendejä. Jopa jotkut kyläläiset vanhukset sanoivat minulle ilkeästi, että parempi olisi vaikka kuolla nuorena kun jäädä rehellisten työtätekevien vaivoiksi.
Ei minulla ole peruskoulun jälkeistä koulutusta ja olen jo mielenterveydellisistä eläkkeellä, vaikka olen alle 30v. Asun tukiasunnossa ja toisinaan olen osastolla. Kiusaajani ja heidän hovipalvelijansa elävät hyvää ja onnellista elämää, vanhojen kylätuttujen ihaillessa heitä. MInua EI siellä kaivata, edes omat vanhempani ja sisarukseni.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö kuitenkin hiljoitellen pyrkiä noista menneisyyden kummituksista pääsemään eroon?
Katse tähän päivään ja huomiseen mieluummin.
Mua sylettää tämmöiset kommentit näihin aloituksiin paljon. Kun sut on rikottu, muserrettu ja nöyryytetty vuosien aikana useiden ihmisten toimesta, se aiheuttaa mieleen ja kehoon niin henkisiä kuin fyysisiä jälkiä. Se altistaa masennukselle, traumaperäiselle stressihäiriölle, syömishäiriöiille yms. Eläkkeelle täytyy olla hyvät perusteet eikä sinne päästetä sellaisia, jotka kykenee sinne huomiseen katsomaan. Nämä asiat ovat tosi monimutkaisia ja hankalia, jotka vaativat usein pitkää terapiaa ja hoitoa eikä kaikki siltikään nouse, vaikka kuinka haluaisi. Totta kai liikunta, meditaatio ja vastaavat ovat hyviä keinoja edesauttaa omaa hyvinvointia (itsekin traumaisoituneena ja masentuneena teen niitä ja mulla on onneksi jo kykyä katsoa huomiseen, mutten oleta koskaan, että kaikki kykenee samaan) Jos asioista pääsisi vain asennetta muuttamalla eroon, eihän meillä olisi edes syrjäytyneitä, masentuneita, traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsiviä, uniongelmia yms... Tiedän ne hetket, kun on niin paha olo, että se on jo iso ponnistus, kun hengittää vaan minuutin, sitten seuraavan ja kolmannen. Silloin ei katsota huomiseen, vaan seuraavaan minuuttiin. Tämmöiset kommentoijat eivät selvästi ymmärrä traumoista, mielenterveysongelmista, ihmisten erilaisista ominaisuuksista ja voimavaroista ja vastaavista juuri mitään. Ja vaikka olisi itse niistä selvinnyt, se ei tarkoita, että se on kaikille yhtä helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani puolestasi ap, mutta nyt on aika jatkaa elämää. Miten sitä en osaa sinulle kertoa, koska en tunne sinua tai olosuhteitasi. Mikäli asut vielä lapsuutesi maisemissa onko mahdollista muuttaa ja hakea apua ja eteenpäinmenoa jossain muualla suomessa, tai ulkomailla.
Mieti miten haluat elää tulevaisuudessa ja ota vaikka kuinka pieniäkin askelia sitä kohti. Kiirettä ei ole kunhan etenet kohti päämäärää.