Männyn oksan juurruttaminen?
Pystyykö männystä katkennutta pientä oksaa juurruttamaan? Olen yrittänyt googlata mutta eipä löydy männyn juurruttamisesta mitään, mikä kenties jo kertonee että ei ole mahdollista, mutta kysynpä silti. Jotain pajuja ainakin pystyy, mutta kenties vain pajuja, tai vain lehtipuita?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Kun käyt marjassa tai sienessä. Ota maasta joku pudonnut käpy ja vie kotiisi ja tutki onko siemeniä.
Jokamiehen oikeudet ei koske käpyjä , risuja, oksia, multaa, kiviä.
Koskee vain marjoja ja sieniä.
Maata voi viedä metsästä sen verran mitä kynsien alle jää.
Kyllähän havupuitakin voi lisätä pistokkaista (toisin kuin tässä ketjussa joku väitti) ja lisätäänkin mutta asia erikseen on se, että onnistuuko se kotioloissa. Tarvii ainakin juurrutushormonia.
Noilla tietotaidoilla parasta unohtaa koko juttu.
Mun pihalla kasvaa mäntyjä ja niillä taisi olla just pari päivää sitten 'siemennys', istuin iltapäivällä portailla ja kuulin miten puista kuului ihan pientä rapinaa lämpimässä auringossa. Olen ennenkin havainnut samanlaista, ja auton pelleillä löytyi myöhemmin melkoisesti pieniä siivekkäitä siemeniä. Tyhjät kävyt putoilevat sitten aikanaan maahan.
Olen joskus ollut ulkona kuusimetsässä keväällä aurinkoisena päivänä kun kuusenkävyt aukeavat ja se on varsinaista rapinaa ja sitten sadetta kun siemenet leijuvat maahan. Nyt siis voisi helposti löytyä siemeniä kasvatettavaksi jos haluaa kokeilla ja varmasti saa metsästä ottaa ja löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli ei siis onnistu. Ja olisin halunnut juurruttaa koska pidän puista, mietin oisko tuossa ollut oikotie männyntaimeen. -ap
Käy vaikka hakemassa pieni männyntaimi jostain metsäautotien ojapientareelta, maata vähän mukaan, kukkamullasta mänty ei ehkä tykkää.
Tuo on sama asia kuin varastaminen. Metsäautotie on jonkun maanomistajan maalla ihan konkreettisesti ja se pientareen taimi on maanomistajan omaisuutta.
Kyllä saa ihan vapaasti viedä metsätien pientareelta taimia, niistä ei ole siellä muutakuin haittaa.
Istun tässä junassa ja katselen ohi vilistävää maisemaa. Nyt kyn ruoho ei vielä viherrä, näkyy hyvin että ratapenkat ja muiden teiden ojanpielet ovat vihreänään männyn- ja kuusentaimia, jotka kaikki raivataan sieltä alas muutaman vuoden välein. Täysikasvuiseksi tai edes joulukuusikokoon niitä ei kasvateta.
Jos käytte hakemassa yksittäisiä taimia, ottakaa isompien teiden varsilta. Pienteiden osakkaissa voi olla vaikka minkälaista änkyrää, mutta isoissa organisaatioissa ei juututa varpuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli ei siis onnistu. Ja olisin halunnut juurruttaa koska pidän puista, mietin oisko tuossa ollut oikotie männyntaimeen. -ap
Käy vaikka hakemassa pieni männyntaimi jostain metsäautotien ojapientareelta, maata vähän mukaan, kukkamullasta mänty ei ehkä tykkää.
Tuo on sama asia kuin varastaminen. Metsäautotie on jonkun maanomistajan maalla ihan konkreettisesti ja se pientareen taimi on maanomistajan omaisuutta.
Otat jonkun taimen siististi metsäautotien puolelta ojaa. Sillä alueella ei kukaan kasvata mitään, vaan ne pientareet raivataan sopivin välein vesakoista. Sitten täytät tekemäsi kuopan.
Jos joku sattuu paikalle ja alkaa nillittää, kysyt kohteliaasti tiehoitokunnan puheenjohtajan yhteystietoja, soitat hänelle ja keskustelet asian kohteliaasti. Tarjoat viitosen taimista.
Asiat hoituu puhumalla. Pahoittele aiheuttamaasi vaivaa ja hoida asia rauhallisesti. Jos siis joku valittaa. En usko että valittaa, mutta kaikenlaisia ihmisiä on.
No todellakin valittaisin, jos joku kaivaisi puuntaimia metsästäni ja mitä tekemistä tienhoitokunnalla on jonkun yksityisen ihmisen puiden kanssa. Kyllä sä pihalla olet. Näitä puunhaluajia varten on ne taimistot.
Edeltävä kirjoittaja on malliesimerkki tyypistä, joihin maalla saattaa törmätä. Metsäautotie on tiekunnan hallinnoimaa tiealuetta, ei sinun metsääsi.
Mutta kun maanomistajallekin näyttää olevan epäselvää mikä on hänen aluettaan, on parasta että ap käy hakemassa taimet taimitarhalta.
Yritä nyt selventää ihan aluksi itsellesi mitä tarkoittaa metsäautotie. Jos joku tulee minun mailleni, minun metsäautotielleni, saa tämä hyvin nopeasti lähteä etsimään muita teitä. Olet varmasti näitä tyyppiesimerkkejä niistä, jotka kuvittelevat kaiken olevan yhteistä omaisuutta. Suuntaa vähän enemmän itään ja sieltä löydät näitä samoin ajattelevia. Sellainen, jolla ei metsää tai maata ole, ei sitä ymmärrä miten raivostuttavia tällaiset ihmiset ovat. Itse, kun meinaa mennä mustikoita keräämään, on siellä jo kymmenen akkaa perse pystyssä keräämässä niitä tai sitten ei ole muuta, kuin kengänjäljet mustikkamättäissä ja kaikki viety. Minä maksa, joka vuosi veroissa tästä metsästä sekä siitä, että olen tämän ostanut. Eli menkää hakemaan puut ja ihan kaikki jostain ihan muualta.

Yritä nyt selventää ihan aluksi itsellesi mitä tarkoittaa metsäautotie. Jos joku tulee minun mailleni, minun metsäautotielleni, saa tämä hyvin nopeasti lähteä etsimään muita teitä. Olet varmasti näitä tyyppiesimerkkejä niistä, jotka kuvittelevat kaiken olevan yhteistä omaisuutta. Suuntaa vähän enemmän itään ja sieltä löydät näitä samoin ajattelevia. Sellainen, jolla ei metsää tai maata ole, ei sitä ymmärrä miten raivostuttavia tällaiset ihmiset ovat. Itse, kun meinaa mennä mustikoita keräämään, on siellä jo kymmenen akkaa perse pystyssä keräämässä niitä tai sitten ei ole muuta, kuin kengänjäljet mustikkamättäissä ja kaikki viety. Minä maksa, joka vuosi veroissa tästä metsästä sekä siitä, että olen tämän ostanut. Eli menkää hakemaan puut ja ihan kaikki jostain ihan muualta.[/quote
Ne akat saavat poimia maaltasi sienet ja mustikat, kunhan eivät piha-alueellesi tule. Sille et voi mitään.
Metsänomistaja itsekin olen, mutta järki päässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän havupuitakin voi lisätä pistokkaista (toisin kuin tässä ketjussa joku väitti) ja lisätäänkin mutta asia erikseen on se, että onnistuuko se kotioloissa. Tarvii ainakin juurrutushormonia.
Just juurrutushormonia ja laboratoriotason välineitähän sitä kannattaa hankkia, jos Suomessa haluaa saada itselleen muutaman männyntaimen. Kyllä minäkin lähtisin tuolle linjalle, ja mahdollisesti virittelisin siihen jotain geenimuuntelua lisäksi. Vaikka koettaisin saada puolimetriset neulaset niihin mäntyihin. Lainaan lapsilta pikku kotikemistin välineitä, niill pääsee varmasti alkuun tällaisessa männynkasvatusprojektissa. Ohis.

Kyse ei nyt ollutkaan siitä että mikä kannattaa vaan siitä, mikä on ylipäänsä mahdollista.
Juurrutushormonia saa sitä paitsi jokainen ostettua mistä tahansa puutarhakaupasta eikä sen käyttö ole mitään rakettitiedettä. Ohistelija nro 2.

Ei sentään mistä tahansa, mutta näppärinhän valmistaa juurrutushormonia ihan itse pajusta.
Just eilen nypin takapilta pois ison nipun kuusen taimia. Vois olla mäännynkin taimia tuossa toisessa päädyssä, jota en vielä käynyt siistimässä.
Tuo oli ihan hyvä idea että nappaat taimia jostain tieojanpenkasta, eihän sekään asiallisesti ottaen ole luvallista, mutta ei siitä kenellekkään mitään vahinkoa synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli ei siis onnistu. Ja olisin halunnut juurruttaa koska pidän puista, mietin oisko tuossa ollut oikotie männyntaimeen. -ap
Käy vaikka hakemassa pieni männyntaimi jostain metsäautotien ojapientareelta, maata vähän mukaan, kukkamullasta mänty ei ehkä tykkää.
Tuo on sama asia kuin varastaminen. Metsäautotie on jonkun maanomistajan maalla ihan konkreettisesti ja se pientareen taimi on maanomistajan omaisuutta.
Otat jonkun taimen siististi metsäautotien puolelta ojaa. Sillä alueella ei kukaan kasvata mitään, vaan ne pientareet raivataan sopivin välein vesakoista. Sitten täytät tekemäsi kuopan.
Jos joku sattuu paikalle ja alkaa nillittää, kysyt kohteliaasti tiehoitokunnan puheenjohtajan yhteystietoja, soitat hänelle ja keskustelet asian kohteliaasti. Tarjoat viitosen taimista.
Asiat hoituu puhumalla. Pahoittele aiheuttamaasi vaivaa ja hoida asia rauhallisesti. Jos siis joku valittaa. En usko että valittaa, mutta kaikenlaisia ihmisiä on.
No todellakin valittaisin, jos joku kaivaisi puuntaimia metsästäni ja mitä tekemistä tienhoitokunnalla on jonkun yksityisen ihmisen puiden kanssa. Kyllä sä pihalla olet. Näitä puunhaluajia varten on ne taimistot.
Edeltävä kirjoittaja on malliesimerkki tyypistä, joihin maalla saattaa törmätä. Metsäautotie on tiekunnan hallinnoimaa tiealuetta, ei sinun metsääsi.
Mutta kun maanomistajallekin näyttää olevan epäselvää mikä on hänen aluettaan, on parasta että ap käy hakemassa taimet taimitarhalta.
Yritä nyt selventää ihan aluksi itsellesi mitä tarkoittaa metsäautotie. Jos joku tulee minun mailleni, minun metsäautotielleni, saa tämä hyvin nopeasti lähteä etsimään muita teitä. Olet varmasti näitä tyyppiesimerkkejä niistä, jotka kuvittelevat kaiken olevan yhteistä omaisuutta. Suuntaa vähän enemmän itään ja sieltä löydät näitä samoin ajattelevia. Sellainen, jolla ei metsää tai maata ole, ei sitä ymmärrä miten raivostuttavia tällaiset ihmiset ovat. Itse, kun meinaa mennä mustikoita keräämään, on siellä jo kymmenen akkaa perse pystyssä keräämässä niitä tai sitten ei ole muuta, kuin kengänjäljet mustikkamättäissä ja kaikki viety. Minä maksa, joka vuosi veroissa tästä metsästä sekä siitä, että olen tämän ostanut. Eli menkää hakemaan puut ja ihan kaikki jostain ihan muualta.
Metsätalousmaasta ei makseta kiintestöveroa. Ja autolla saa ajaa tiellä, jos siinä ei ole laillista kieltomerkkiä. Taidat vain haaveilla omistavasi maata ja metsäautoteitä.
Taimen hakemisessa tienpenkalta se ongelma ei ole itse taimi, vaan maa-aines, jonka joudut ottamaan taimelle juuripaakuksi, jotta taimi selviää hengissä siihen asti, että istutat sen uuteen paikkaan.
Maa-aineskaan ei ole ongelma, jos niitä taimia ottaa vain yhden. Mutta jos vaikkapa 10 ihmistä saa päähänsä hakea saman metsäautotien varresta taimia juuripaakkuineen, alkaa se maan katoaminen tien penkasta käydä jo ongelmalliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli ei siis onnistu. Ja olisin halunnut juurruttaa koska pidän puista, mietin oisko tuossa ollut oikotie männyntaimeen. -ap
Käy vaikka hakemassa pieni männyntaimi jostain metsäautotien ojapientareelta, maata vähän mukaan, kukkamullasta mänty ei ehkä tykkää.
Tuo on sama asia kuin varastaminen. Metsäautotie on jonkun maanomistajan maalla ihan konkreettisesti ja se pientareen taimi on maanomistajan omaisuutta.
Asun metsän reunassa ja niitä männyntaimia on kuin rikkaruohoja.
Saa hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli ei siis onnistu. Ja olisin halunnut juurruttaa koska pidän puista, mietin oisko tuossa ollut oikotie männyntaimeen. -ap
Käy vaikka hakemassa pieni männyntaimi jostain metsäautotien ojapientareelta, maata vähän mukaan, kukkamullasta mänty ei ehkä tykkää.
Tuo on sama asia kuin varastaminen. Metsäautotie on jonkun maanomistajan maalla ihan konkreettisesti ja se pientareen taimi on maanomistajan omaisuutta.
Otat jonkun taimen siististi metsäautotien puolelta ojaa. Sillä alueella ei kukaan kasvata mitään, vaan ne pientareet raivataan sopivin välein vesakoista. Sitten täytät tekemäsi kuopan.
Jos joku sattuu paikalle ja alkaa nillittää, kysyt kohteliaasti tiehoitokunnan puheenjohtajan yhteystietoja, soitat hänelle ja keskustelet asian kohteliaasti. Tarjoat viitosen taimista.
Asiat hoituu puhumalla. Pahoittele aiheuttamaasi vaivaa ja hoida asia rauhallisesti. Jos siis joku valittaa. En usko että valittaa, mutta kaikenlaisia ihmisiä on.
No todellakin valittaisin, jos joku kaivaisi puuntaimia metsästäni ja mitä tekemistä tienhoitokunnalla on jonkun yksityisen ihmisen puiden kanssa. Kyllä sä pihalla olet. Näitä puunhaluajia varten on ne taimistot.
Edeltävä kirjoittaja on malliesimerkki tyypistä, joihin maalla saattaa törmätä. Metsäautotie on tiekunnan hallinnoimaa tiealuetta, ei sinun metsääsi.
Mutta kun maanomistajallekin näyttää olevan epäselvää mikä on hänen aluettaan, on parasta että ap käy hakemassa taimet taimitarhalta.
Yritä nyt selventää ihan aluksi itsellesi mitä tarkoittaa metsäautotie. Jos joku tulee minun mailleni, minun metsäautotielleni, saa tämä hyvin nopeasti lähteä etsimään muita teitä. Olet varmasti näitä tyyppiesimerkkejä niistä, jotka kuvittelevat kaiken olevan yhteistä omaisuutta. Suuntaa vähän enemmän itään ja sieltä löydät näitä samoin ajattelevia. Sellainen, jolla ei metsää tai maata ole, ei sitä ymmärrä miten raivostuttavia tällaiset ihmiset ovat. Itse, kun meinaa mennä mustikoita keräämään, on siellä jo kymmenen akkaa perse pystyssä keräämässä niitä tai sitten ei ole muuta, kuin kengänjäljet mustikkamättäissä ja kaikki viety. Minä maksa, joka vuosi veroissa tästä metsästä sekä siitä, että olen tämän ostanut. Eli menkää hakemaan puut ja ihan kaikki jostain ihan muualta.
Metsätalousmaasta ei makseta kiintestöveroa. Ja autolla saa ajaa tiellä, jos siinä ei ole laillista kieltomerkkiä. Taidat vain haaveilla omistavasi maata ja metsäautoteitä.
Ei kiinteistöveroa , mutta muita veroja.
Se on nääs omaisuutta.