Miksi ihmiset eivät nauti sinkkuajastaan 25-30vuotisina?

Sinkkuudessa ei ole mitään nautittavaa. Yksinäisyys on ihan hanurista. 

T. vasta eronnut, koronan eristämä. 

Itte ainakin pelkään, että päiväys menee pilalle ennen kuin löydän hyvän miehen.

Jos haluaa biologisia lapsia, niin olisi naisena hyvä olla tuolloin jo sitoutunut.

Joo sinkkuajassa ei ollut kyllä mitään kehumista, yksinäistä elämää ja huonoja yhden illan juttuja (tai jopa pidempiäkin, mutta pääasiassa huonoa seksiä). Ja kyllä nyt 30v iässä saisi alkaa lopettaa sinkkuajasta nauttimisen jos on suunnitelmissa hankkia lapsia.

Kyllä minä nautinkin tuolloin sinkkuajasta. Voi niitä kaikkia ihania muistoja.

Kauniina sinkkuelämä on kyllä 6/5.

N26

Vähän vaikeata, kun sain esikoiseni 25-vuotiaana. Mutta nyt viiskymppisenä oon vapaa, hähhähhäää....!

Nautin siitä aikanaan. Tuli testattua monta miestä seksin merkeissä!

Nautin vuodet 25-29 vuotiaana dinkkuilusta. Asuimme vaimon kanssa kahdestaan, matkustelimme kahdestaan, valvoimme öitä, tanssimme kun huvitti ja nautimme elämästä.

Se oli upeaa aikansa.

Nykyään nautimme vanhemmuudesta ja otamme vastaan sen tuomat ilot ja haasteet. Molemmissa elämäntavoissa on puolensa.

Sinkkuilu sopii varmasti monelle. Minä löysin kuitenkin vaimoni jo nuorena opiskeluaikoina. Hän vaikutti paremmalta kuin sinkkuilu, enkä ole katunut. En haluaisi elää ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hienoa sinkkuajassa?

Saa erikokoista-, näköistä- ja väristä kul-lia.

Parempi se on nuorena saada koko paska pois alta niin voi alkaa nauttia elämästä neljänkympin jälkeen. Nuorena kuitenkaan elämä ei ole mitenkään merkittävää eikä mielenkiintoista. Mitä vanhemmaksi tulee sitä mielekkäämmäksi elämäkin muodostuu. Näin olen huomannut, eli hyvä kun tuli pakolliset kuviot hoidettua heti kun oli mahdollisuus. Tässä iässä ei kiinnosta enää rääkyvät kakarat eikä kotihelvetti. Haluan nauttia siististä kodista, alkoholia milloin haluan, matkustaa milloin haluan ja luonnollisesti ei ole puolisoakaan riesana estämässä hyvää elämää.

Vietin yhden vuoden villiä sinkkuaikaa yliopiston ensimmäisenä vuonna. Siihen se hohto sitten loppuikin. Kaikki bileet ja baarit oli nähty. Kaikki kaveritkin pariutuivat. Olihan se kivaa sen vuoden verran, mutta sen jälkeen olen ollut tyytyväinen parisuhteessa. Olen muutenkin ollut aina semmoinen henkisesti vähän vanhempi ihminen, joka toivoo ihan tavallista elämää ja ihan tavallista parisuhdetta. Nyt asutaan yhdessä omistamassamme rivitalo asunnossa ja tällä hetkellä lempipuuhaa on mm. Puutarhan perustaminen ja grillaus... ei ehkä uskoisi tämmöselle 25-vuotiaalle. Eipä mun työkaveritkaan ikinä muista että oon niitä 10-20 vuotta nuorempi.

Koska kaikille sinkkuus ei ole oma valinta. Itse olen 32-vuotias nainen, joka ei ole koskaan kelvannut parisuhteeseen. Olen toki nauttinut elämästä, mutta on kieltämättä kurjaa jäädä yksin aina ja kaikkialla, kaverit katoavat omiin suhteisiinsa ja huomaa pikkuhiljaa, miten kaikki haaveet omasta perheestä muuttuvat mahdottomiksi.