Shape of water on hyvä leffa!
En yhtään ihmettele, että voitti Oscareita. Suosittelen katsomaan.
Kommentit (10)
Luulin aluksi, ettei ole hyvä elokuva, mutta oli kyllä taidokkaasti tehty.
Aivan järkyttävän huono. Sarja Birdman- tekotaiteellista p.skaa joka juuri siksi voitti Oscareita. Suosittelen katsomaan kännissä, muuten menee järki.
Mielestäni aivan korni elokuva, kuten myös Black Swan. Olin molempiin aika pettynyt, silloin kun tuntee myötähäpeää jotain on pielessä
Visuaalisesti etenkin 4k versio oli hieno, mutta tarina erittäin kliseistä hollywood höttöä. Pan's Labyrinth on omaperäisempi.
Huonoin elokuva jonka olen koskaan katsonut! En voi käsittää miten voittanut palkintoja.
Minäkin tykkäsin. Oli jotenkin tunnelmaltaan aivan poikkeuksellisen hieno. Tykkäsin myös elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Pahis oli aika kliseisen paha, mutta muuten hahmot olivat kiinnostavia ja näyttelijäsuoritukset onnistuneita.
Huikea oli. Visuaalisesti erityisen taidokas ja musiikki myös hieno. Oscarit menivät oikeaan osoitteeseen. Doug Jones oli hyvä kuten aina.
Katson sitten jahka tulee televiisiosta.
Se oli hyvä, mutta ajoittain tuntui pitkästyttävältä ja oli hidastempoinen. Muuten hyvä.
Parempi kuin Lighthouse (joka oli tekotaiteellista paskaa) ja huonompi kuin Parasite (suosittelen katsomaan)
Arvelen elokuvan kalaihmisen sijoittuvan Hellboy:hin (kahteen vanhempaan elokuvaan)
Sama ohjaaja
Olen elokuvaharrastaja, ja olen katsonut elämäni aikana lukemattomia elokuvia, välillä huonojakin. En tiedä mikä siinä oli, mutta tämän elokuvan katsomisen jätin kesken. Alkukiinnostus vain lopahti sille asteelle, että ei enää jaksanut katsoa.