Muita jotka odottaa jo kauhulla kesää ja pikkukoululaisten lomia?
Eli omat lomat on käytetty, isä joutuu käyttämään lomansa toukokuussa. Varattu kesäkerho on peruttu. 7-vuotiaalla lomaa 2,5 kk!! Ihan mahdoton tilanne :( Jos sanoo itsensä irti tulee karenssi, johon nyt ei todellakaan ole varaa.
Kommentit (29)
Minä olen syntynyt 70-luvulla, eikä meillä pikkulapset olleet yksin. Serkku vahti meitä muutamana kesänä, kunnes itse olin vanhempi ja huolehdin nuoremmista sisaruksista. Päivällä käytiin puistoruokailussa, niin että oli vielä aikuisia valvovia silmiä, eikä vaan touhuttu keskenämme.
90-luvulla hoidin sitten lapsia kavereiden kanssa ja niillä rahoilla lähdettiin interrailille.
Ap kysele lapsen kavereiden vanhemmilta, miten he aikovat järjestää kesän. Saisitteko palkattua yhteisen hoitajan tai limitettyä työaikoja ja lomia niin että kenenkään ei tarvitsisi olla yksin pitkää päivää?
Vierailija kirjoitti:
Miksi me, 60-70-80-luvuilla syntyneet pärjäisimme kesälomat yksinämme kotona? Ei ollut mikrojakaan silloin (tai ei meillä ollut), missä olisi kätevästi lämmittänyt ruokaa. Kavereitten kanssa painettiin menemään kaiket päivät avaimet kaulassa ja kun ei edes kännyköitä ollut, niin vanhemmilla oli sellainen paskahalvausolo, että missähän ne lapsikullat menevät ja mitä tekevät.. mikä on tehnyt tämän päivän lapsista sellaisia, että eivät pärjää muutamaa tuntia ilman viihdytysjoukkoja?
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2010/ksyyt_2010_2011-12-16_kat_007_fi.html
En ole valmis ottamaan sitä riskiä että minun lapseni on yksi niistä jotka ei pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Myös minä odotan kesää kauhulla. Olisin valtavasti toivonut, että lapsi olisi päässyt kouluun vielä toukokuussa. Pieni vaihtelu tähän tukalaan etäkoulu-kuvioon olisi ollut erittäin tervetullutta. Kesästä tulee tuskallinen, kun kaikki harrastuskerhot on peruttu. Lapsellamme ei ole juurikaan kavereita. Tilanne on kurja.
Koulu ei ole lapsen päivähoitopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaali 7-vuotias pärjää jo päivän kotona kun katsot että lounas on mikrossa lämmitystä vaille valmiina.
Avainsana onkin tuo NORMAALI. Nykyään on lähinnä erityislapsia ja vanhempia joiden on ihan pakko (koska he haluavat!) vääntää vähintään 4 kakaraa vaikka jo ensimmäinen oli vammainen ja nyt tämä loputon joukko huutaa kilpaa yhteiskuntaa auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaali 7-vuotias pärjää jo päivän kotona kun katsot että lounas on mikrossa lämmitystä vaille valmiina.
Pärjäsi vielä 90-luvulla, nykyiset on niin pumpulissa kasvatettu etteivät pärjää.
Jos järjellä miettii, niin ei ne oppilaat tarvitse todellakaan noin pitkiä lomia. Mutta ne opettajat...
Koulupäivien määrä on määrätty laissa. Tutkimusten mukaan ne riittävät juuri sopivasti opetussuunnitelman läpikäymiseen ja oppimiseen, muu aika on opetuksetonta aikaa niin oppilaille kuin opettajillekin. Koulu on siis asioiden opiskelua varten, ei lasten hoitoa/säilömistä varten.
Mun ehdotus olisi, että maksetaan opettajien nykyinen palkka taas vain opetuskuukausilta ja lopun aikaa saavat tehdä mitä haluavat, ihan niinkuin muutkin. Itse lähtisin maatatilalle töihin, en suinkaan hoitaisi yhtään ylimääräistä lasta.
Seksin harrastamisella voi olla jälkiseurauksia esim lapset.
Myös minä odotan kesää kauhulla. Olisin valtavasti toivonut, että lapsi olisi päässyt kouluun vielä toukokuussa. Pieni vaihtelu tähän tukalaan etäkoulu-kuvioon olisi ollut erittäin tervetullutta. Kesästä tulee tuskallinen, kun kaikki harrastuskerhot on peruttu. Lapsellamme ei ole juurikaan kavereita. Tilanne on kurja.