kun koulut nyt avataankin jo aiemmin, laitatko lapsesi heti kouluun??
Itse en todellakaan. Vaikka epidemiahuippu uudellamaalla jo ohi, muualla se vielä edessä.
Kommentit (81)
En laita.
Lapseni pärjää etäopetuksessa paremmin kuin koulussa, jakson numerot ovat nousseet huimasti. Ilmeisesti koulussa on liikaa hälinää, ettei opi siellä tai opetus on heikkolaatuista. Itsenäisessä etäopetuksessa hän on oppinut ottamaan vastuun opiskelusta ihan eri tavalla. Poika on.
Kuulumme riskiryhmään on toinen pointti, miksi emme laittaisi, vaikka lapsemme ei oppisi mitään etäopetuksessa.
Tästä taudista ei tiedä vielä kunnolla, miten se tarttuu lasten kautta. Joidenkin tutkimusten mukaan lapset levittävät sitä kuten aikuisetkin.
En halua saada tautia, joten en myöskään halua laittaa lastani kouluun.
Lisäksi myös osa lapsista sairastuu vakavastikin. Pelkään vammoja keuhkoihin ja sisäelimiin.
(itselläni oli keuhkokuume noin 8-vuotiaana ja röntgenkuvissa siitä näkyy vielä arpia keuhkoissa. Keuhkokuume tulee yleensä vain yhteen lohkoon. Korona menee molempien keuhkojen kaikkiin lohkoihin)
Koulujen alun idea olisi taudin levittäminen ehkä lieviten sairastuvan ryhmään laumaimmuniteetin saamiseksi.
En halua lapseni osallistuvan tuollaiseen järjettömyyteen. Pelkään, että levittää sitä tänne kotiinkin me vanhemmat enne sairastu lievimmin.
Etäkoulu voiis jatkua rokotteen jakeluun asti, mikä tapahtuu todennäköisimmin ensi vuoden alussa.
En tietenkään. Muutaman viikon takia emme lähde tietoisesti hankkimaan koronaa. Tuntuu että meillä päättäjät ovat niin pihalla ja sokeana seuraavat mitä Euroopassa tapahtuu eivätkä tyhminä ymmärrä että Euroopassa koulujen kevätlukukausi loppuu PALJON myöhemmin kuin täällä.
Jos tätä perustellaan esim sillä, että lapsilla on paha olo olla kotona tms, niin meidän perheessä näin ei ole. Emme ole ns. Ongelma perhe.
Ei ole tarvetta pitää lapsia jossain, jotta voisivat paremmin. Voisi olla niin, että halukkaat saavat laittaa. Minä en halua laittaa.
Eilen telkkarissa joku asiantuntija sanoi, että ei kannata koulujen avaamista. Oikeasti ei tiedetä lasten rooli levittäjinä ja ensin pitäisi katsoa, miten niille maille käy, jotka jo avasivat koulunsa.
Suomi on pari kolme viikkoa muit maita jäljessä. Katsotaan ensin, miten niissä maissa käy, joissa koulut avataan.
En halua lapsiani kouluun. Etäkoulu ok hyvä.
En halua lapsen tuovan tautia meille.
Miksi tavislapset joutuvat kärsimään, jos joissain perheissä on Alko tai mt-ongelmaa.
Eikö ne ongelmat voitais hoitaa muull a tavoin kuin avaamalla koulut.
Laitan. Pikkukunnassamme ei ole kuin 4 todettua tartuntaa ja koulu on pieni. Lapsi kaipaa kavereita ja ohjattua toimintaa. Itse kaipaan työrauhaa. Emme kuulu edes riskiryhmiin, joten koulun hyödyt ovat ihan selvästi isommat.
En laita. Pari oäivää ennen lesälimaa ei vaikuta oppimiseen enää mitenkään,mutta voi tuoda meille taudin ja perheessä on useampi riskiryhmäläinen. Lisäksi lapseni on tasapainoinen ja hyvinvoiva, eikä mitään ongelmaryhmää. Sehän se oikea selitys on koulujen avaamishalulle nimittäin, kuvitelma, että perheissä on isoja ongelmia ja että lapset pitää pelastaa niistä julkisen sektorin ammattilaisten valvonnan alle.
Vierailija kirjoitti:
En laita.
Lapseni pärjää etäopetuksessa paremmin kuin koulussa, jakson numerot ovat nousseet huimasti. Ilmeisesti koulussa on liikaa hälinää, ettei opi siellä tai opetus on heikkolaatuista. Itsenäisessä etäopetuksessa hän on oppinut ottamaan vastuun opiskelusta ihan eri tavalla. Poika on.
Kuulumme riskiryhmään on toinen pointti, miksi emme laittaisi, vaikka lapsemme ei oppisi mitään etäopetuksessa.
Riskiryhmäläis vanhempana voisin antaa lapseni koulukotiin, jossa voisi lapsi asu ja josta käydä koulua. Sitten kun olisi sairastanut koronan (todennäköisesti lievänä), voisi tulla kotiin takaisin, testattuna tietenkin.
Voisin antaa myös lapseni mennä kouluun, jos hänelle annettasiin fpp3 Maski, suojalasit, kumikäsineet ja suojapuku joka koulupäivä, niin ettei mitään riskiä tartuntaan ole. Tämä olisi hieno ratkaisu.
Näin voisin olla turvallisella mielellä. Ja lapseni pääsisi korona maailmassa koulunpenkille.
Jos kyseessä on nyt siis pelkkä koulujen avaaminen, niin lapsi ei voi sinne valitettavasti mennä.
Oma terveyteni menee tässä asiassa edelle.
Miksi antaisin tartuttaa lapselleni vielä erittäin tuntemattoman taudin, jonka jälkivaikutuksia kukan ei tiedä.
Ulkomailla on havaittu (Etelä Korea), että tauti jää elimistöön. Kahden negatiivisen testin jälkeen voi kuitenkin tull positiivinen jopa 5 viikon kuluttua.
Entäpä, jos tauti jää lapsenkin muhimaan. Mitä se aiheuttaa myöhemmin.
Tulee odottaa rokotetta ensi vuoden alkupuolella ennen kuin lapset uhrataan.
Olen viiskymppinen. Tämän ikäisiä on jo paljon joutuu ut sairaalaan koronan takia.
En uskalla laittaa.
Lisäksi pelkään koronan jälkivaikutuksia lapsellekin.
No, eikö sinne voiis ottaa huonostivoivien perheiden lapsiäet vain.
Tällöin ei olisi myöskään liikaa porukkaa siellä.
Etäkoulu jatkuisi muille vuoden loppuun asti.
Oppilaat saavat kiitokseksi koronan kesälomille😁
En.