Naiset, miten lapsen syntymä muutti rakkautta mieheen?

up

Kyllä ainakin meillä lapsen syntymä vain lisäsi rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta toisen kanssa. Eivätkä tunteet ole hävinneet minnekään, vaikka lapsi on jo 6 v. 

Mies on aina osallistunut lapsen hoitoon todella aktiivisesti, eli en ole missään vaiheessa "ominut" lasta ja isä jäänyt/jättäytynyt ulkopuoliseksi. Olemme perheenä hyvä tiimi. :)

Ei mitenkään. Hienoin asia, jonka olemme yhdessä saaneet aikaan on lapsi. Vain se miten mies osallistuu tai ei osallistu lapsen hoitoon voisi vaikuttaa. Se  miten mies asettaa rajat esim omalle äidilleen mummona, alkaa suojella perhettään jopa äidiltään, miten ottaa itse hoitovastuun lapsestaan ja ymmärtää vaimonsa toipilasajan synnytyksen jälkeen.

Vei joitakin kuukausia aikaa, ennen kuin saavutin kehoni hallinnan uudestaan synnytyksen jälkeen. Imettäminen oli yksi hienoimmista kokemuksista myös, joskin alussa vaikeaa, niin myöhemmin palkitsevaa.  Sitä en olisi antanut miehenkään minulta riistää. Imetys kuntoutti kehoni ja teki vauvan yöhoidosta pidemmän päälle helpompaa. Tarvitsin myös miestä kantamaan kauppakasseja ja vauvaa silloin, kun oloni oli heikko. Vaikka nainen on synnyttäessään vahva, niin sen jälkeen kun lapsi on saatu maailmaan, tarvitaan molempia vanhempia.

Ei rakkaus kylmennyt mihinkään. Vauvan hoitaminen ja tolkuton väsymys vei aikaa ja jaksamista niin paljon, että voimia ei muuhun jäänytkään. Olin kyllä pettynyt, kun mies jatkoi elämää lähes kuten ennenkin. Minulla olisi riittänyt enemmän huomiota, jos hän olisi tehnyt enemmän kotitöitä ja hoitanut vauvaa niin, että olisin saanut nukuttua. Kolme tunnin pätkää unta yössä oli ihan liian vähän.

Kyllä se lapsen syntymä aika lailla viilensi tunteita mieheen, esim. valvoessani synnytyksen käynnistyttyä olohuoneessa yksin hiljaa lukien, kun en kivuliailta supistuksilta saanut nukuttua, mies syöksyi makuuhuoneesta raivoamaan, kuinka oven alta tuleva valo häiritsi hänen yöuntaan ja poistui työhuoneeseen ovia paiskoen. Synnytyslaitokselle siirryttyämme jaksoi jatkuvasti valittaa, kuinka tylsää hänellä on. Ainoassa synnytyksen vaiheessa, jolloin olisin tarvinnut tukea, hän poistui hakemaan ruokaa, vaikka pyysin, että voisi 15 minuuttia odottaa, jotta riski tilani romahtamisesta olisi ohi (jäin yksin huoneeseen).

Aivan hirveä mies kaikissa elämän kriisitilanteissa. On ollut jo kauan entinen.

Jos mies ei hoida omaa osuuttaan vauvan hoidosta ja kotihommista, niin en varmasti enää jaksa häntäkin "hoitaa". Nyt kahden lapsen äitinä vaan vit**taa, jos mies tulee vonkaamaan seksiä pitkän päivän jälkeen. Iltaisin haluan olla vain hetken rauhassa ilman velvollisuuksia kenellekään. Toisaalta, jos mies on osallistunut päivällä ja olen saanut vähän taukoa hälinästä, saattaa jaksaa sitten illalla muutakin.

Ei ole välit viilentyneet ja seksikin on taas kivaa kun ei ole isoa mahaa ”tiellä” :D

Luulen että se on ollut avain tähän molempien tyytyväisyyteen suhteessa kun olemme jakaneet/tehneet yhdessä kotityöt ja vauvan hoitamisen. Eikä olla kyseenalaistettu toisen tapaa hoitaa asiat vaan tärkein ollut se että asiat tulee hoidettua.

Mies otti ja lähti, kun lapsi syntyi. Ilmoitti, että ei rakasta minua enää. Minkäs siinä sitten teit.

Mun on myös vaikea välillä soljua äidin roolin ja naisen/vaimon roolin välillä.

Jos on koko päivän hoitanut äitinä lasten asioita, ei oo helppoa tuntea itseään yhtäkkiä naisena haluttavaksi tai seksikkääksi, joten oma-aloitteisuus läheisyyteen miehen kanssa kärsii. Tähänkin kai se oma aika auttaisi.

hyviä vastauksia

Ei käytännössä mitenkään. Mutta toki sitä rakkauden ailahdusta tuntee enemmän kun katsoo kuinka isä hoitaa lastaan, lasta jonka minä hänelle tein oman henkeni kaupalla koska rakastan miestä ja rakastan lasta.

Samalla tavalla rakastan jokaista kolmea lastani. Rakastan myös vanhempiani ja sisaruksiani kuten ennenkin vaikka minulla on aviomies jota rakastan, kuten puolisoa rakastetaan. Sekä miehelle että minulle lapset on tärkeimmät, vasta sitten me muut, mutta sekään ei tarkoita sitä että rakastaisimme toisiamme vähemmän kuin lapsia, se vaan on erilaista rakkautta. Lapsia kohtaan tuntemaa rakkautta ei voi mikään tappaa. Puolisoa kohtaan tuntemaa rakkautta voi tappaa monella tavalla, väkivallalla, pettämisellä jne.

Miten lapsi liittyy mieheen?

Vierailija kirjoitti:

Miten lapsi liittyy mieheen?

Liittyy, jos mies on lapsen isä ja muutenkin, jos asutaan samassa taloudessa.

Lapsen syntymä ja sen aiheuttamat hormonihuurut olisivat varmasti räjäyttäneet rakkauden tunteen, mutta mies käyttäytyi tosi kusipäisesti ennen synnytystä ja sen jälkeen. Synnytystä edeltävänä päivänä olin muka sanonut rumasti hänelle, jonka hän kosti viivyttelemällä synnytykseen saapumista. Itse olin jo aamulla mennyt sovitusti käynnistykseen. Mies tuli vasta iltapäivällä, kun työkaveri kysyi häneltä eikö tämän pitäisi olla vaimonsa tukena. Muuten ei varmasti olisi tullut ollenkaan. Perhehuonetta mies ei halunnut, vaan oli ennemmin päivät töissä, kuin minun ja vauvan kanssa osastolla. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, johon mies vain totesi, että hoida pääsi kuntoon, asia ei kuulu hänelle. Kaikenlaista sattui ja tapahtui, mutta silti minulla meni vuosia ennen kuin uskoin, ettei tuosta miehestä ole puolisoksi ja kunnon isäksi. Jos mies olisi kantanut vastuunsa ja ollut tukena, olisin varmasti rakastunut häneen entistä syvemmin.

Nuorinta lasta kun mies tuli laitokselta hakemaan oli vihamielinen ja sellaiseksi jäi. Anoppi vihjaili ettei lapsi ole isänsä, mikä ei pidä paikkaansa. En ole koskaan pettänyt eikä ole edes miespuolisia kavereita. Meillä vaikutti, ei lapsi vaan miehen käytös.

Mitä mieltä ap olet miehenä näistä vastauksista? Mietityttääkö yhtään se, että miten vastasyntyneiden lasten isät kohtelee lapsensa äitiä? Minua naisena kyllä ihmetyttää. Jos minulle joku tekisi lapsen olisin ylitsevuotavan kiitollinen ja tekisin ihan kaikkeni auttaakseni sitä henkilöä, raskauden aikana, synnytyksen aikana ja lapsen syntymän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä ap olet miehenä näistä vastauksista? Mietityttääkö yhtään se, että miten vastasyntyneiden lasten isät kohtelee lapsensa äitiä? Minua naisena kyllä ihmetyttää. Jos minulle joku tekisi lapsen olisin ylitsevuotavan kiitollinen ja tekisin ihan kaikkeni auttaakseni sitä henkilöä, raskauden aikana, synnytyksen aikana ja lapsen syntymän jälkeen.

Et ole mies.

Rakkaus ei ole sellainen anti, jota on vain tietty määrä ja jos syntyy lapsia, mies jää auttamatta vähemmälle, kun rakkauden jakajia on enemmän. Jokaiselle rakkauden kohteelle riittää kyllä rakkautta. Aika on kuitenkin konkreettinen mitta ja sitä joutuu jakamaan kaikille tasapuolisesti.

Meistä tuli hyvä parivaljakko miehen kanssa, kun lapset syntyivät. Hoidimme yhdessä hommat ja saimme siten järjesteltyä toisillemme aikaa ja ylläpidettyä jaksamista. Nyt lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois, mutta rakkaus välillämme on edelleen voimissaan. On hauska olla jälleen kahdestaan ja olla vapaa puhumaan ja tekemään mitä haluaa toisen kanssa ilman varomisia.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä ap olet miehenä näistä vastauksista? Mietityttääkö yhtään se, että miten vastasyntyneiden lasten isät kohtelee lapsensa äitiä? Minua naisena kyllä ihmetyttää. Jos minulle joku tekisi lapsen olisin ylitsevuotavan kiitollinen ja tekisin ihan kaikkeni auttaakseni sitä henkilöä, raskauden aikana, synnytyksen aikana ja lapsen syntymän jälkeen.

Nuo vastaukset joissa kerrotaan rakkauden säilyneen ja syventyneen ovat kivaa luettavaa. Olen samaa mieltä sen kanssa mitä lopussa kerrot. Kun mietin päässäni tilannetta, jossa yhteisellä päätöksellä hankin jonkun naisen kanssa lapsen, niin päällimmäinen tunne on halu auttaa ja suojella naista sekä lasta. Ehkä näissä miesten negatiivisissa reaktioissa on ollut kyse jonkinlaisesta haluttomuudesta tulla isäksi. Tai ehkä naisen halu saada lapsia on ollut niin paljon suurempi, että mies on suostunut lapsentekoon olettaen, ettei oman panostuksen kasvatukseen ja hoivaamiseen tarvitse olla iso.

Lapsen syntymä ei vaikuttanut, mutta pikkuhiljaa paljastunut miehen kyvyttömyys laittaa lasten tarpeet omiensa edelle ja käyttäytyä kuin aikuinen, vastuullinen ihminen. 

Ex-mies ei ollut mikään kammottavin tapaus, mutta paljasti mm. jälkikäteen, että kun valittelin väsymystä vauvan valvottaessa, mies valehteli olevansa myös väsynyt, niin että en pyytäisi hoitamaan vauvaa enemmän. 

Miehellä oli aina joku "projekti", joka ajoi kaiken ohi. Auto, työ, mökki, remontti... periaatteessa siis ihan hyviä syitä ja perheen yhteiseksi hyödyksi, mutta aloittaessa ja aikatauluttaessa, hän ei koskaan miettinyt, miten projekti vaikuttaa muuhun perheeseen. Minun tekemiseni ja myöhemmin esim. lasten harrastukset olivat aina kakkossijalla, jos projektia piti edistää. 

Projektien perimmäisenä motiivina ei ollut hyvinvoinnin lisääminen perheelle, vaan se että pääsi näyttämään, miten hän osaa rakentaa mökin tai menestyä työelämässä. Kaverien ja sukulaisten piti päästä näkemään, että hän tosi mies. 

Minun rakkauteni hän luuli olevan muuttumatonta.