Miksi vain naisilla on syömishäiriöitä?
Miehillä tosi harvinaista. Naisilla taas tosi yleistä. Mistä johtuu? Miksei naiset ei osaa suhtautua terveesti ruokaan?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Miehille ei ole yhtä epärealistisia vaatimuksia mille pitäisi yhteiskunnan silmin näyttää.
Naisten pitäisi olla siroja, hoikkia, lihaksikkaita ja muodokkaita yhtä aikaa. Sitten siihen päälle olla vielä tietenkin kaunis, naisellinen ja huoliteltu, mutta au naturel.
Urheilullinen, muttei liikaa ettei ole miehekäs. Seksikäs, muttei tyrkky.
Äidillinen, muttei liikaa.Niin ja vanhanakin mahdollisimman nuorekas, mutta oman ikäisen näköinen, ettei ole nolo. Ryppyjä saa olla vain kohtuudella, lähinnä muutama charmantti naurujuonne ja maksaläiskät on nou nou.
Jännä juttu että naisten mielenterveys rakoilee 🤔
Ihan yhtä lailla olen naisiltakin noita vaatimuksia miesten suhteen kuullut. Yksi ei tykännyt isomahaisista miehistä. Toisen mielestä hoikan miehen pitäisi taas syödä vähän enemmän/käydä salilla lihaksia hankkimassa. Aivan laidasta laitaan löytyy vaatimuksia sieltäkin suunnasta, etenkin nyt kun viihdytään niin hyvin sinkkuina eikä eron jälkeen oteta aivan mitä tahansa ukkoa nurkkiin enää. Ei, sen miehen pitää olla hyvä kaikin puolin, myös ulkoisesti.
Koska kulttuurissamme on edelleen asioia ja seikkoja, joita tunnistetaan ja nähdään edelleen kohdistuisivan vain naisiin tai ainoasaan miehiin, vaikka näin ei olisi nyt, eikä olisi koskaan aiemminkaan ollut. Esimerkiksi syömishäiriö/t on viime vuosikymmenin mielletty monesti koskevan vain naisia, Kun taas ainaostaan miehet kaljuuntuisivat, eivätkä naiset kärsisi lainkaan laajamiiaisesta hiusten lähdösä/ kaljuuntumisesta. Ja vielä yksi esimerkki vain nainen on voinut olla seksuaalisen häirinnän kohde tai tulla pahimmillaan raiskatuksi.
Naiset ahdistuvat ja ovat muutenkin miehiä tunteellisempia vähän kaikissa asioissa eli miksei näkyisi tässäkin. Onhan kaikkea lohtu- ja tunnesyömistäkin erityisesti juuri naisilla.
Naiset ovat miehiä emotionaalisempia, ja siksi lohtusyöminen on heillä käyttäytymismuotona tavallisempi.
Miesten syömishäiriöt ovat vielä enemmän tabu kuin naisten. Olemassa on, mutta ei puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkansa. Nuorilla miehillä yhtälailla esim. anoreksiaa. Ahmimishäiriötä ja liikalihavuutta miehillä. Mutta noin keskimäärin naisiin kohdistuu enemmän ulkonäköpaineita kuin miehiin, mikä altistaa syömishäiriölle.
Liikalihavuus ei kyllä tarkoita syömishäiriötä. Ja en ole ikinä kuullutkaan miehestä jolla anoreksia. Se on kyllä naisten tauti.
Mäkihyppääjillä aika yliedustettu. Muistatteko Martin Schmittin, esimerkiksi? Kestävyysjuoksupiireissä on myös.
Mutta eihän ap näitä tiedä kun tuskin urheilee -tai osaa lukea tilastoja.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ahdistuvat ja ovat muutenkin miehiä tunteellisempia vähän kaikissa asioissa eli miksei näkyisi tässäkin. Onhan kaikkea lohtu- ja tunnesyömistäkin erityisesti juuri naisilla.
Naiset ovat miehiä emotionaalisempia, ja siksi lohtusyöminen on heillä käyttäytymismuotona tavallisempi.
Väittäisin kyllä, että tunne syömistä on ihan luultavasti (lähes) yhtä paljon miehillä kuin naisilla ellei jopa enemmän. - Naiset vain ovat uskoakseni tiedostavampia siinä mitä syövät ja miksi ja milloin syövät.
Sinkkumies
Yleisesti ottaen miesten ihannekroppaan ei niinkään paljon kuulu olla langanlaiha vaan edes jokseenkin lihaksikas. Lihaksia hankkiakseen pitää myös syödä riittävästi. Ortoreksian luulisi olevan anoreksiaa tai bulimiaa yleisempää hoikilla miehillä.
Muistan kun Suosikissa oli kauan sitten juttu julkkismiehistä joilla on anoreksia, ja siinä oli ainakin Robert Flynn ja Daniel Johns. Daniel teki anoreksiasta kappaleenkin https://www.youtube.com/watch?v=zNK_r2QAXAo
Ja monella on varmasti ahmimishäiriötä mutta miehet ei nimeä vaikeuksiaan ja hakeudu hoitoon samalla tavalla kuin naiset. Miehet ei ehkä myöskään ajattele/tiedä ahmimisen olevan samalla tavalla häiriö/sairaus kuin anoreksian.
Vierailija kirjoitti:
Miesten syömishäiriöt ovat vielä enemmän tabu kuin naisten. Olemassa on, mutta ei puhuta.
Niin. Vasaavasti on naisia, joka kärsivä voimakkaasta hiusten lähdöstä ja mahd. kaljuunumisesta mutta ei siiäkään tavata puhua / tunnistaa yleisiesi vaan kyse on juurikin tabusta.
Seksuaalinen häirintä ja raiskaus ova hirveiä tekoja, joiden kohde on meilikuvissamme edelleen todennäköisesi lähes poikkeuksetta nainen, eikä mies. - Silloin kun näiden tekojen objekti ei ole mielikuvissamme nainen, niin se on luultavasti puollustuskyvytön lapsi - Vaikka yhtä hyvin se voisi olla täysi-ikäinen, aikuinen mies
Ja näiden viimeksi mainittujen tekojen hahmottamisessa on luultavasti isoimpia ongelmia miehillä. - Tarkoitan sitä ällöttävää käytöstä, jota viimeksi mm. me too seksuaalista ahdistelua vastustava kampanjan aikana. joutui näkemään, joidenkin julkisuudessa esiintyeiden miesten tekevän.. - kerta ei heillä ollut luulavasti ensimmäinen mutta Me toon ollessa hetkellisesi kuumimmillaan olisi näidenkin miesten luullut tajuavan ja tulleen ymmärtäneeksi, mistä seksuaalisessa häirinnässä ja/ tai seksuaalisessa ahdistelussa. on kyse. Mutta ei vaikuttanut sille.
Esimerkkinä tästä ällötyksestä oli kun muutama julkisuudessakin esiintyneistä miehistä saattoi esittää, voi että voi kumpa joku ahdiselisi heitäkin seksuaalisesti (Ikäänkuin ahdieslija olisi henkilö, jonka halu luoda meilikuvaa, että haluaa tarjota toiselle iloa ja olla hänelle mieliksi seksuaalisesti). Tai kuinka joku voisi hänet (/heidätkin) raiskata.... (siis ikäänkuin raiskauksessa olsi kyse seksistä, joka vain alkaisi vähän suora viivaisemmin).
Sinkkumiess
Olen työni puolesta kohdannut anoreksiaa sairastavia teinipoikia, tyttöjä on kyllä enemmän. Sen sijaan arkielämässä epäilen, että hyvinkin monella lihavalla aikuisella miehellä on jonkin sortin ahmimishäiriö. Tiedän myös monta miestä, joilla treeni ja terveellinen ruokavalio on mennyt ihan överiksi.
No tällä palstalla jatkuvasti märistään, että mies söi lasten vanukkaat tai neljäksi päiväksi tarkoitetun ruuan. Tässä on selvä syömishäiriö, on pakonomainen tarve syödä kaikki mitä löytyy, vaikkei enää olisikaan nälkä.
Kaikki miehiin kohdistuvat asiat on tabuja
Esim parisuhdeväkivallan uhri, syömishäiriöt, ra.iskauden uhri yms
Ja se on väärin.
Onneksi nyt tuli julki se, että johnny depp oli uhri eikä lyöjä, mutta ei se saanut yhtä paljon huomiota kuin se että hän olisi ollut lyöjä.
"Sä oot mies ei sua uskota" kuului sen oikean lyöjän suusta.
Sama pätee kaikkeen muuhunkin...
Miesten laihuutta ei ole ikinä ihannoitu. Varsinkin ennen kaikki naismallit olivat anorektisia. Miesmallit eivät ole ikinä olleet todella laihoja, vaan lihaksikkaita. Syömishäiriöt ovat paljon harvinaisempia miehillä tämän takia.
Vierailija kirjoitti:
Miehille ei ole yhtä epärealistisia vaatimuksia mille pitäisi yhteiskunnan silmin näyttää.
Laitoin nuoruudessani Deitti.netiin tämäntapaisen ilmoituksen.
"Hei!
Olen reilut puoli vuotta sitten sinkuksi jäänyt 23-vuotias yliopisto-opiskelija. En ole ulkonäöllisesti missi, mutta en rumakaan. Painoindeksini on 26, joten olen lievästi ylipainoinen.
Läheisyys ja seksi kelpaisivat, mutta vaikka seksiä etsinkin, annan suuren arvon myös keskustelutaidolle ja vastuulliselle perusfiksuudelle.
En tahdo tavata heti edes kahvilla, joten jos et ole kirjoittelevaa tyyppiä, ei kannata nähdä vaivaa.
Ystävällisesti, XXX"
Vastauksia tuli satoja. Niistä vähintään viidesosa oli pitkiä ja erinomaisella suomella kirjoitettuja.
En tiedä, mitä tarkoitetaan yhteiskunnan vaatimuksilla, mutta ainakin lievästi ylipainoinen perusnainen kelpasi mainiosti fiksuille miehille.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nähnyt, miten nuoret miehet suhtautuvat epäterveesti ruokaan. Etenkin salipellet saattavat olla tällaisia.
Hyvä pointti mutta tässä yhteydessä ei ole asiallista haukkua syömishäiriöstä kärsivää ja pakonomaisesti liikuntaa harrastavaa ihmistä "salipelleksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nähnyt, miten nuoret miehet suhtautuvat epäterveesti ruokaan. Etenkin salipellet saattavat olla tällaisia.
Miten? Syön kananmunia, puuroa, voita, lihaa, perunaa, riisiä ja erillaisia vihanneksia sekä hedelmiä.
En oo alkuperäinen kirjoittaja. Ei minusta saliharrastus automaattisesti tarkoita syömishäiriötä. Jos treenaamisesta ja terveellisestä ruuasta saa hyvää mieltä ja energiaa niin sehän on positiivinen juttu. Jos treenaaminen lähtee itseinhosta eikä treenattukaan kroppa näytä omissa silmissä hyvälle vaan katsoessa aiheuttaa inhoa on kyse syömishäiriöstä. Kun painoin 54kg, säännöstelin ruokaa ja treenasin hulluna, inhosin kroppaani. Vuosia meni saada pää kuntoon. Nyt oon hieman ylipainoinen, treenaan edelleen ja oon tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan ennen vioista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä paikkansa. Nuorilla miehillä yhtälailla esim. anoreksiaa. Ahmimishäiriötä ja liikalihavuutta miehillä. Mutta noin keskimäärin naisiin kohdistuu enemmän ulkonäköpaineita kuin miehiin, mikä altistaa syömishäiriölle.
Liikalihavuus ei kyllä tarkoita syömishäiriötä. Ja en ole ikinä kuullutkaan miehestä jolla anoreksia. Se on kyllä naisten tauti.
https://americanaddictioncenters.org/male-eating-disorders/anorexia
Voit lukea tuosta, jos aihe kiinnostaa.
Vaikea tai sairaalloinen lihavuus on usein merkki syömishäiriöstä, koska normaali herkuttelu on hallittavissa. Jos ylipainoa on vaikka 50 kiloa, elämä on jo aika hankalaa ja terve ihminen pystyy siinä vaiheessa lopettamaan syömisen, mutta sairas ei, ainakaan ilman apua.
Valitettavasti lihavuuteen liittyvistä syömishäiriöistä puhutaan vähän, eivätkä kaikki lääkäritkään niistä oikein tiedä. On vaikeampi saada syömishäiriödiagnoosi lihavana kuin laihana. Syömishäiriöön vetoaminen saatetaan myös nähdä tekosyynä, ettei viitsi edes yrittää laihtua. Lihavuuteen liittyy niin paljon stigmaa, että on vaikea saada apua keltään.
Varmasti myös miehillä syömishäiriöön liittyy stigma, koska ne koetaan naisten tauteina. Voin kuvitella että monia miehiä hävettää myöntää syömishäiriönsä tai hakea apua. Se on naisellekin monesti vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehille ei ole yhtä epärealistisia vaatimuksia mille pitäisi yhteiskunnan silmin näyttää.
Laitoin nuoruudessani Deitti.netiin tämäntapaisen ilmoituksen.
"Hei!
Olen reilut puoli vuotta sitten sinkuksi jäänyt 23-vuotias yliopisto-opiskelija. En ole ulkonäöllisesti missi, mutta en rumakaan. Painoindeksini on 26, joten olen lievästi ylipainoinen.
Läheisyys ja seksi kelpaisivat, mutta vaikka seksiä etsinkin, annan suuren arvon myös keskustelutaidolle ja vastuulliselle perusfiksuudelle.
En tahdo tavata heti edes kahvilla, joten jos et ole kirjoittelevaa tyyppiä, ei kannata nähdä vaivaa.
Ystävällisesti, XXX"
Vastauksia tuli satoja. Niistä vähintään viidesosa oli pitkiä ja erinomaisella suomella kirjoitettuja.
En tiedä, mitä tarkoitetaan yhteiskunnan vaatimuksilla, mutta ainakin lievästi ylipainoinen perusnainen kelpasi mainiosti fiksuille miehille.
Laitapa tuo sama tinderiin ilman kuvaa tänäpäivänä ja kato montako yhteydenottoa saat.

Aivan hirveästi. Nuori, lievästi ylipainoinen korkeakoulussa opiskeleva nainen on kovaa kamaa seksimarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nähnyt, miten nuoret miehet suhtautuvat epäterveesti ruokaan. Etenkin salipellet saattavat olla tällaisia.
Miten? Syön kananmunia, puuroa, voita, lihaa, perunaa, riisiä ja erillaisia vihanneksia sekä hedelmiä.
En oo alkuperäinen kirjoittaja. Ei minusta saliharrastus automaattisesti tarkoita syömishäiriötä. Jos treenaamisesta ja terveellisestä ruuasta saa hyvää mieltä ja energiaa niin sehän on positiivinen juttu. Jos treenaaminen lähtee itseinhosta eikä treenattukaan kroppa näytä omissa silmissä hyvälle vaan katsoessa aiheuttaa inhoa on kyse syömishäiriöstä. Kun painoin 54kg, säännöstelin ruokaa ja treenasin hulluna, inhosin kroppaani. Vuosia meni saada pää kuntoon. Nyt oon hieman ylipainoinen, treenaan edelleen ja oon tyytyväisempi kroppaani kuin koskaan ennen vioista huolimatta.
Aijaa. Mun ei ole tarvinnut nälkää kyllä nähdä. 4v jälkeen painoa olen laittanut 17kg ilman että maha on kasvanut. Noh kukin tyylillään.
No kylläpäs pitää paikkaansa.
Miesten ja poikien osuus kaikista syömishäiriöistä on arvioitu olevan lähteestä riippuen 10–20 %. Ahmintahäiriön eli BED:n kohdalla osuus on selvästi suurempi. On arvioitu, että jopa kolmasosa ahmintahäiriötä sairastavista on miehiä.