Outo nainen koiransa kanssa - välillä retuuttaa ja karjuu koiralle tyhmästä syystä.
En vain saa tätä mielestäni ja mietin, voisinko tehdä jotain. Koronan takia olen kävellyt usein aamuvarhain lähimetsässä ja yhtenä aamuna kun palasin aamukävelyltä ohitin tämän naisen ja koiran. Nainen veti koiraa jotenkin kärsimättömästi ja näytti hyvin ärtyneeltä, kun näki minut. Ohitin kaukaa ja kun olin jo kauempana oman kerrostaloni etuovella, kuului: "Mikä helvetti SUA VAIVAA?!" ja retuutti koiraa ottamalla naamasta kiinni. Olin ainoa lähettyvillä oleva, mutta paikka, missä nainen huusi, kaikui pitkälle. Sitten äkkiä kipitti pois metsään koiraraukka perässään. Ei koira tehnyt mitään! Olisi vain uteliaana halunnut seurata minua ja tietysti haistella. Se halusi minun suuntaani, kun olin kävelemässä ohi, mutta nainen piti hihnasta kiinni ja kiroili. Moni utelias koirahan tekee niin, hyvin kiltiltä vaikutti. Tänään aamuna näin hänet koiran kanssa taas monen viikon jälkeen ja koska luulin häntä aluksi naapuriksi, nostin käteni ja moikkasin. Erehdyin siksi, koska seisoi kerrostalon piha-alueella ja alakerrassa asuu yksi nainen koiran kanssa. Kun näin koiran olevankin eri, tajusin ettei ollutkaan naapuri. Nainen selvästi ärsyyntyi ja alkoi kävellä poispäin, kuin ei olisi halunnut tulla huomatuksi. Klo oli seitsemän aamulla. Ainakaan tällä kertaa ei koiralle huudettu tai mitään. Mietin sitä koiraa tai sitä, että minun olisi viime kerralla pitänyt tehdä jotain, kun ei muita ollut (en ainakaan nähnyt). Ei ehkä kuulu minulle, mutta asia vaivaa silti. En tunne naista ja näytti niin vihaiselta, että jos olisin sanonut jotain, olisin kai saanut itse huudot päälle ja jonkinlainen kohtausnäytös olisi kai tapahtunut, mitä kerrostalon asukkaat olisi voineet seurata ikkunoista...
Kommentit (47)
Yhden tai kahden tilanteen perusteella ei voi vielä sanoa mitään koiran yleisestä käyttäytymisestä. Et voi ap, millään tietää, vaikka koira olisi juuri hetki sitten rähissyt, syönyt ulosteita, repinyt hihnassa tai hyökkinyt muita koiria ja ihmisiä päin. Koiran huono käytös saa ennen pitkää omistajan pinnan palamaan, varsinkin jos omistajalla on itsellään ongelmia, tai hän kokee neuvottomuutta ja turhautumista koiran käyttäytymisongelmien vuoksi. Mikään näistä ei tietenkää oikeuta koiran huonoa kohtelua, mutta täytyy ymmärtää, että asia on hiukan moniulotteisempi kuin vain että joku narsisiti siellä taas huutaa viattomalle koiraparalle.
Koiraa et voi keskustelemalla saada pois vaikka jonkun linnunraadon kimpusta. Omani yrittää syödä kaiken mitä eteen tulee. Kuonokoppaa on välillä pakko käyttää.
Nyt pistää miettimään, kun osa sanoo että ilmoitus ja osa ei. Minun perheessäni on ns. kierrätyskoira, jota on jouduttu vetämään kyllä ja ääntä korottamaan, mutta KOSKAAN ei ole napattu lujaa naamasta ja roikotettu. Sitten hihna on väriltään keltainen eli varoittaa muita, jotka tietävät tästä hihnajutusta. Joten minä tiedän jonkun verran koirista, jos jotkut koiranomistajat täällä väittävät muuta. Perheeni koira on selvästi hankalampi tapaus kuin tämän naisen, mutta silti sitä ei ole koskaan kunnolla retuutettu tai karjuttu, ei, pikemminkin kiljuttu, koska sitä se nainen teki. Perheeni koira haukkui herkästi, oli herkkä puremaan ja veti, minkä vuoksi hihnana on valjaat ettei ota kurkkuun vetäessä ja koirakoulussakin käyty. Rauhoittunut paljon.
Ap
Tunnen SM-tason koirien kouluttajia, jotka näin toimien saavat koiran tottelemaan, käyttävät jotkut myös tätä keinoa, että ottavat naamasta kiinni, sekin voidaan tehdä tietenkin monella tapaa. En tiedä, onko se oikea keino, sitä en mene väittämään. Myös kyseinen koiran ulkoiluttaja saattaa kouluttaa koiraansa, joskus se täytyy tehdä remmiä nykäisemällä tai komentamalla kovaan ääneen. Jotkut myös kouluttavat koiransa niin, että niillä on tietty aika lenkillä, jolloin saavat nuuhkia, ja sitten kun komennetaan, kun nuuhkiminen pitää lopettaa. Varsinkin isot ja vaarallisiksi tiedetyt koirat pitää opettaa tottelemaan omistajaansa aina, ettei satu näitä hyökkäyksiä. Mutta jos säännöllisesti purkaa pahaa oloaan koiraan, niin silloinhan se on väärin ja tässä tarkoituksessa retuuttaa, sen on väärin. Poliisit ei tällaisiin puutu, joten voithan vähän vihjata, että olet huomannut hänen käytöksensä, katso paheksuvasti pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan vaikutan joskus tällaiselta m*lkulta koiranomistajalta... Toinen koirani ei tottele, jollei sano tosi kovasti, ärähtämällä. On ollut aina tällainen, toinen uskoo ihan normipuheen ja kerrasta, eli syy on luonteessa, ei koulutuksessa. Koska koira myös rähisee vastaantuleville muille koirille (on pikkukoira), mun on pakko pitää sille kova kuri, ettei provoa isompia käymään kimppuunsa. Ulkopuolisen korviin kuulostaa varmasti hirveältä ja siltä, että rääkkään koiraani, mikä ei ole totta ollenkaan.
Eli kyse voi olla kovapäisestä koirasta, jolle mikään nätti sanominen ei mene perille ja tilanne esim. se, että yritetään opettaa koiraa ohittamaan muut huomioimatta heitä. Toki ap:n kuvailusta tuli itsellekin se fiilis, että on menty yli ja keinot on vääriä, mutta toistan vielä, kaikille koirille vaan ei se lässyttäminen riitä, vaan joutuu sanomaan kovasti tietyissä tilanteissa. Koira ei siitä mene rikki, omani ainakin vaan mulkaisee päälle ja yleensä haukahtaa vielä sen "viimeisen sanan" komennon jälkeen :D ja sitten ollaan taas parhaita kavereita.
Siis tässä on selvästi ystävällisen oloinen koira. Ei vedä, ei hauku tai mitään. Koronan takia en mene omistajan lähelle tai anna koiran nuuhkia. Mutta mistä minä tiedän. Selvästi täällä on ihmisiä, jotka oikeuttavat koiran fyysisen kurittamisen... Viekää koirakouluun tai pyytäkää ammattilaisen apua, jos homma on liian hankala. Ja en ole kyylääjä, on tullut sattumalta vastaan.
En hyväksy koiran fyysistä kurittamista, siksi sanoinkin, että vaikuttaa menneen keinot yli ap:n kuvailemassa tapauksessa. Mutta ap ei voi kysymättä tietää, mistä on kyse ja mihin omistaja pyrkii käytöksellään, eikä sitä, millainen se kiltin oloinen koira on silloin, kun vastaantulija tulee kosketusetäisyydelle. Saattaa nimittäin olla jotain ihan muuta kuin kiltti ja siksi omistaja pitää etäisyyden.
Täytyy myöntää, että en minäkään ollut aina kärsivällinen ja iloinen kun olin ulkona koiran kanssa. Joskus oli tosiaankin aivan hirveä kiire, tai sitten olin kipeä ja pinna kireällä ja koira tämän vaistosi ja alkoi vetämään hihnassa. Ei se tietenkään oikeuta kohtelemaan koiraa huonosti, mutta ihmisiä me kaikki vaan ollaan. Silloin ei todellakaan auta, että joku naapurikyttä tekee vielä ilmoituksia jokaisesta asiasta. Koira ei tykännyt vieraista ihmisistä, se aina haukkui niille, sen takia en antanut tervehtiä ulkona kun koira selkeästi ei halunnut. Koirani eli 15 vuotta, sillä oli ihan hyvä elämä.
AP, no mä annan seuraavalla kerralla mun lähemmäs 80kg koiran tulla sua vapaasti moikkaa sovitaanko? 🙂 Mitäs siitä vaikka on vähän koulutus kesken ja sellainen rotu joka on jästipää , ota ihan vapaasti syliin toi rakkaus pakkaus lupaan että en komenna ja en varmasti yhtään vedä hihnasta, katotaan miten pärjäät.
En edes tunne naista, joten mitään ilmoitusta en ole nyt tässä tekemässä. Sanoin, että teen vain, jos ilmenee jotain oikein vakavaa. Enkä nyt rupea kyttäilemään, luulen jonkun täällä lähipiirissäni tekevän sitä jo. Asun vilkkaalla alueella, joten tuskin olen ainoa. Plus voi olla, että joku naapuristani on jutellut naisen kanssa (tämä koiranulkoiluttaja) . Häneltäkin voisi kysyä, tietääkö. Ainakin hän tietää koirista, kun hänen oma koiransa on hyvin kiltti ja tulee toimeen. Varmasti jutellut joskus, kun juttelee muidenkin koiranulkoiluttajien kanssa (nähnyt itse pihalla).
Ap
No tuo ap:han lähinnä kysyi neuvoa pitäiskö vai eikö pitäisi tehdä mitään ja minusta oli hyvä että hän oli jäänyt tätä asiaa miettimään.
Älkää nyt heti olko Että minä kun tulen tuon 80-kiloisen koirani kanssa...jne. Vastatkaa ihan asiallisesti ja ystävällisesti.
Jos se koira selvästi pelkää omistajaansa, voi olla aihetta ilmoitukseen. Kannattaa olla varma tilanteesta ennen ilmoitteluja.
AP, koira kouluttajia on eri koulukuntia , jotkut kouluttaa namipaloin, eli kun tulee hetki jolloin koiran huomio pitää saada muualle ettei koira käyttäyty huonosti niin tungetaan namupaloja suuhun vähän palkinnoksi sitten on vähän siitä seuraava että kun saadaan koira tottelemaan annetaan palkinto on myös laumajärjestykseen perustuva kouluttaja .
Koiria on erilaisia ja rodusta riippuen ne tarvitsee eri tyylisiä koulutus tapoja.
Poliisi koiria ei kouluteta Fifi tyyliin.... Ihan pikku vinkki saati sotilaskoiria.
Vierailija kirjoitti:
En edes tunne naista, joten mitään ilmoitusta en ole nyt tässä tekemässä. Sanoin, että teen vain, jos ilmenee jotain oikein vakavaa. Enkä nyt rupea kyttäilemään, luulen jonkun täällä lähipiirissäni tekevän sitä jo. Asun vilkkaalla alueella, joten tuskin olen ainoa. Plus voi olla, että joku naapuristani on jutellut naisen kanssa (tämä koiranulkoiluttaja) . Häneltäkin voisi kysyä, tietääkö. Ainakin hän tietää koirista, kun hänen oma koiransa on hyvin kiltti ja tulee toimeen. Varmasti jutellut joskus, kun juttelee muidenkin koiranulkoiluttajien kanssa (nähnyt itse pihalla).
Ap
Minä olen syyllistynyt juuri tohon samaan, "mikä helvetti sua vaivaa?" ja juuri ottanut naamasta kiinni. Tätä oikeasti suositeltiin ihan pentukirjassa, piti ottaa naamasta kiinni ja tuijottaa koiraa ja sanoa että "ei saa tehdä noi, ja blaa blaa". Tiedän, aivan naurettavaa, ja häpeän kun en silloin tajunnut miten typerää se oli. Välillä meni hermot, ja hävetti kun koira haukkui ihmisille, en ole tosiaankaan läheskään täydellinen.
-Se jolla oli 15v koira
AP itse ei ole asiallinen eikä lainkaan järkevä ainakaan. Ja kyllä minä ihan mielelläni haluan katsoa miten tollaset lässyttäjät pärjää ison koiran kanssa, sehän se hauskaa olisi kun ojanpohjat vaan vilisee kun koira vie taluttajaa.🙂
Vierailija kirjoitti:
No tuo ap:han lähinnä kysyi neuvoa pitäiskö vai eikö pitäisi tehdä mitään ja minusta oli hyvä että hän oli jäänyt tätä asiaa miettimään.
Älkää nyt heti olko Että minä kun tulen tuon 80-kiloisen koirani kanssa...jne. Vastatkaa ihan asiallisesti ja ystävällisesti.
Täällä palstalla tapana olla ilkeitä, valitettavasti. Helppoahan on kaikkea sanoa, kun nimettömiä ollaan. Ihmekös, että masennusta ja ahdistusta on enemmän.
Nyt ihan oikeasti lakatkaa haukkumasta apia. Sanoisitteko noin ihan livenä? En usko. Nyt ymmärrän, miksi tän paikan nimi on Vauvapalsta: muka-aikuiset haukkumassa ja trollaamassa kuin jotkut vauvat.
Naamasta kiinni ottamalla saadaan katse kontakti resuavaan koiraan. Ei sitä naamasta sen tähden oteta, että fyysisellä kivulla rangaistaisiin. Joku ilkiö tietysti voi tehdäkin niin.
Olette te pikkufifien omistajat kuulleet ikinä koiran ehdollistamisesta ja koiran alistamisesta ? Koira on edelleen laumaeläin ja laumalla järjestys ja johtaja (sen siis pitäisi olla koiranomistaja).
usein pikkukoirilla se räkytys luonnehditaan peloksi, näinhän se ei ole mutta ne kellä se pikkukoira on sohvankoriste ja kun joku tulee viemään sen paikkaa niin sitten äristään ja purraan... Siinä kohdin on menty ihan metsään sen hierarkian kanssa, se Fifi on pomo tollasissa perheissä.
Käy vaan omilla kävelyilläsi ja yritä olla miettimättä. Et voi tietää, mutta siksihän täällä asiaa pohditkin. Tämä on niitä asioita, että ei vaan voi tietää. Joku on tätä mieltä ja toinen toista. Sille ei voi mitään. Et ehkä näe tuota naista enää koskaan, mistä sen tietää. Keskity omaan elämääsi. Täällä tietysti kaikki voivat nimettöminä kirjoittaa asiattomia kommentteja ja mielipiteitä, mutta muista, että tämä on vain nettipalsta. Keskustele vaikka ystäväsi kanssa asiasta.
Mun koira otti kerran lenkillä suuhunsa kuolleen linnun raadon. Huudahdin aika isoon ääneen "EI! IRTI!", ja normaalisti koirani tuossa vaiheessa tiputtaa suustaan sen, minkä ikinä onkaan suuhunsa laittanut, mutta tuolla kertaa ei tehnyt niin. Aukaisin koiran suun ja viskasin raadon mäkeen sieltä.
Samalla mutkan takaa tuli nainen, joka ilmeisesti näki tilanteen, kun otin otteen koiran kuonosta ja avasin suun ja tämä nainen sitten sanoi että ei saa koiraa rääkätä ja mitä ihmettä teen, että lyönkö koiraa.
Selitin tilanteen ja näytin linnunraadon jonka olin viskannu maahan.
Nainen naurahti ja oli selvästi huojentuneen oloinen 😂
Asia oli siis ok ja itse jopa kiitin naista siitä että välittää ja puuttui tilanteeseen, jos vähänkään epäröi että eläintä kohdellaan kaltoin. En pahastunut.
Mun mielestä ihmisten pitäs enempi välittää ja puuttua oikeesti näihin eläinten kaltoin kohteluihin. Jos selvästi näet että esim koiraa lyödään, älä jää vain seisomaan tumput suorana! Jos et ole varma, kysy asiasta!
Herran tähden jos nyt nykäisyistä ja komentamisesta ollaan huolissaan ja tekemässä ilmoituksia. Nyt jotain rajaa tähän mussun mussun meininkiin. Sitten jos koira ulisee ja selvästi pahoinpidellään, saa ja pitääkin puuttua.