Kummallisin asia, jota olet salannut puolisoltasi tai muulta lähipiiriltä?

Teen puolisoltani salaa perheellemme ruokaa vanhentuneista elintarvikkeista. Puoliso on hysteerinen parasta ennen -päiväyksen valvoja. Tyyliin munat ja maito lentävät välittömästi roskiin kun päiväys on mennyt. Niinpä teen niistä ruokaa ennen kuin se huomaa ja hautaan tyhjät purkit roskiksen pohjalle.

Tähän mennessä kukaan ei ole vielä sairastunut... ei edes puoliso, joka väittää saavansa heti mahataudin jos on vanhaa ruokaa.

Minä taas piilotan salaa kasviksia ruokaan. Lasagnessa on paprikaa ja keitettyä porkkanaa kastikkeessa. Vihje: kun ne surauttaa tehosekoittimessa tomaattimurskan ja sipulin kanssa, niitä ei edes huomaa. Lasagnemme on hiukan tavanomaista kasvispitoisempaa. Piilotan myös beluga-linssejä tai punaisia linssejä jauhelihakastikkeeseen.

En ole kertonut kenellekään lähipiiristäni, että olen mennyt rahasta naimisiin muutamaa vuotta ennen tätä rakkausliittoani suomalaisen mieheni kanssa.

Nuorempana minua pyydettiin jelppimään yhtä ulkomaalaista saamaan oleskelulupa Suomeen ja suostuin avioliittoon sen vuoksi. Onneksi sain eropaperit hoidettua niin ettei mieheni tiedä tästä mitään. Sain pari tonnia rahaa käteen eli halvalla myin itseni paperilla.

Mun nykyinen mies ei tiedä mun todellisia haaveita. Osittain siksi, koska monet haaveet ovat epärealistisia ja mies pitää sellaista ""turhana hömpötyksenä, johon ei kannata käyttää aikaa eikä edes miettiä sellaisia". Mitäpä tuota sitten taivaita maalailemaan, kun toista ei kiinnosta. Voihan se olla, että silti joskus jotain haaveitani toteutan, mutta sen tiedän, että tukea on turha odottaa.

Mies pystyy kyllä tukemaan ja kannustamaan niissä asioissa, jotka hänestä ovat realistisia. Esimerkiksi opiskellessani toisen ammatin, hän kyllä tuki ja kannusti paljon. Mutta jos haaveilen vaikka kirjan kirjoittamisesta tai ulkomaille väliaikaisesti muuttamisesta, niin jonkinlainen aggressio iskee heti suhtautumisesta läpi. Joten aika monta muuta haavetta jää ihan mun oman pääni sisälle.

On se oikeastaan aika surullista, kun ei voi puhua mitä oikeasti päässään miettii. Haaveet, erityisesti jos niistä saisi edes osittain yhteisiä, voisi olla suuri voimavara. Toisinaan tuntuu että mies ei tunne mua lainkaan, eikä haluakaan tuntea. Ei tämä tällaista aina ole ollut, mutta jotenkin tilanne on tähän ajautunut. Minä haaveilen ja olen eskapisti, miestä ei kiinnosta kuin perusarki ja sekin lyhyellä tähtäimellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun nykyinen mies ei tiedä mun todellisia haaveita. Osittain siksi, koska monet haaveet ovat epärealistisia ja mies pitää sellaista ""turhana hömpötyksenä, johon ei kannata käyttää aikaa eikä edes miettiä sellaisia". Mitäpä tuota sitten taivaita maalailemaan, kun toista ei kiinnosta. Voihan se olla, että silti joskus jotain haaveitani toteutan, mutta sen tiedän, että tukea on turha odottaa.

Mies pystyy kyllä tukemaan ja kannustamaan niissä asioissa, jotka hänestä ovat realistisia. Esimerkiksi opiskellessani toisen ammatin, hän kyllä tuki ja kannusti paljon. Mutta jos haaveilen vaikka kirjan kirjoittamisesta tai ulkomaille väliaikaisesti muuttamisesta, niin jonkinlainen aggressio iskee heti suhtautumisesta läpi. Joten aika monta muuta haavetta jää ihan mun oman pääni sisälle.

On se oikeastaan aika surullista, kun ei voi puhua mitä oikeasti päässään miettii. Haaveet, erityisesti jos niistä saisi edes osittain yhteisiä, voisi olla suuri voimavara. Toisinaan tuntuu että mies ei tunne mua lainkaan, eikä haluakaan tuntea. Ei tämä tällaista aina ole ollut, mutta jotenkin tilanne on tähän ajautunut. Minä haaveilen ja olen eskapisti, miestä ei kiinnosta kuin perusarki ja sekin lyhyellä tähtäimellä.

Meillä tuo menee toisin päin. Miehelläni on sellaisia haaveita, joita en pidä järkevinä. Osasta hän ei edes kerro minulle. Kerran rävähti ruudulle auki hänen sähköpostinsa, kun olin itse kotikoneella. Sähköpostissa kysyttiin, kelpaako tällainen vene. Minä tietysti tivasin mieheltäni, mitä venettä meille nyt yritetään tyrkyttää. Hän vain totesi, että on vähän katsellut venettä ja ei ole puhunut siitä minulle mitään, kun heti asetun vastahankaan. Tietysti asetun. En millään lainarahalla suostu veneitä ostelemaan ja se nyt on selvä, ettei kummallakaan pankkitilin saldo riitä maksaa käteisellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun nykyinen mies ei tiedä mun todellisia haaveita. Osittain siksi, koska monet haaveet ovat epärealistisia ja mies pitää sellaista ""turhana hömpötyksenä, johon ei kannata käyttää aikaa eikä edes miettiä sellaisia". Mitäpä tuota sitten taivaita maalailemaan, kun toista ei kiinnosta. Voihan se olla, että silti joskus jotain haaveitani toteutan, mutta sen tiedän, että tukea on turha odottaa.

Mies pystyy kyllä tukemaan ja kannustamaan niissä asioissa, jotka hänestä ovat realistisia. Esimerkiksi opiskellessani toisen ammatin, hän kyllä tuki ja kannusti paljon. Mutta jos haaveilen vaikka kirjan kirjoittamisesta tai ulkomaille väliaikaisesti muuttamisesta, niin jonkinlainen aggressio iskee heti suhtautumisesta läpi. Joten aika monta muuta haavetta jää ihan mun oman pääni sisälle.

On se oikeastaan aika surullista, kun ei voi puhua mitä oikeasti päässään miettii. Haaveet, erityisesti jos niistä saisi edes osittain yhteisiä, voisi olla suuri voimavara. Toisinaan tuntuu että mies ei tunne mua lainkaan, eikä haluakaan tuntea. Ei tämä tällaista aina ole ollut, mutta jotenkin tilanne on tähän ajautunut. Minä haaveilen ja olen eskapisti, miestä ei kiinnosta kuin perusarki ja sekin lyhyellä tähtäimellä.

Onko ne sinun haaveesi toteutettavissa olevia? Jos on, niin kannattaahan niistä puhua, vaikka toinen olisi aluksi epäileväinen.

Meillä on toteutettu yhdessä monta haavetta, jotka aluksi ovat tuntuneet vähän ”pöhköiltä”. Halusin muuttaa maalle joskus 2000-luvun alussa, koska en ollut koskaan asunut maalla. Olen siis paljasjalkainen kaupunkilainen jo neljännessä sukupolvessa ja kerrostalon kasvatti. Näkymä lapsuudenkodin ikkunasta oli 5.kerroksesta vilkasliikenteiselle pääkadulle. Luin siihen aikaan paljon kirjallisuutta ekologisesta elämäntavasta. Kävimme yhdessä monta kertaa ajelulla maaseudulla ja heti kun sain työpaikan, ostettiin vanha puutalo pienestä kylästä. Oli se vaan tosi mukavaa möyriä porkkanapenkissä ja kasvattaa maissia ja perunaa. Meillä oli jopa vanhan ajan pihasauna. Ei ehkä talvella kovin käytännöllinen, mutta kesäaikaan sitäkin ihanampi. Kun vanhin lapsi alkoi lähestyä kouluikää, tuli vähän toisenlaiset haaveet. Siellä maalla ei ollut enää kouluja. Minua kauhistutti, että hän olisi joutunut kävelemään 800m pimeässä isolle tielle ja sieltä bussilla keskustaan. Etenkin kun ne bussit kiertää kaikki kylät ennen keskustaa. Tuli uusi haave asua jossain omakotitalossa mutta kaupungissa kuitenkin. Arvatenkin puolisoni kauhistui sitä, että maksetaan talolainaa 25-30 vuotta, mutta jälleen puhumalla päästiin yhteisymmärrykseen.

On niitä pienempiäkin haaveita yhdessä toteutettu. Toissa kesänä ehdoton koko perheen vaellusreissua, johon sain ensin melko passiivis-aggressiivisen vastaanoton. Kuitenkin se lopulta toteutettiin, eikä kukaan kuollut metsään, joskin nukkuminen oli kaikilla vähän tukalaa, kun ei olla telttailtu koskaan.

Nyt korona-aikana on tullut salailtua joitakin juttuja. Kävin viime viikonloppuna lenkillä. Tosiasiassa lenkkeilyä tuli 2 km ja istumista kahvilla ystäväni takapihalla 1,5 tuntia. Tämä korona ahdistaa ja kotoakin tulee painetta, että ei saa nyt tavata ketään.

Teetin suhteen alkuaikoina sterilisaation valehdellen sairaalakäynnin endometrioosin hoidoksi. Tosin puoliso tietää, etten halua koskaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Teetin suhteen alkuaikoina sterilisaation valehdellen sairaalakäynnin endometrioosin hoidoksi. Tosin puoliso tietää, etten halua koskaan lapsia.

Ja se on sinusta kummallisin asia, jonka olet salannut? Voin kertoa, että hyvin moni nainen ja varmasti mieskin salaa näitä asioita. Työskentelin yhden vuoden ehkäisyneuvolassa sijaisena. Jotenkin tuli sellainen tunne, että suomalaiset puhuvat vähän ehkäisyasioista parisuhteissaan. Itse kehotin aina sterilisaatiota miettivää keskustelemaan puolison kanssa. Moni sanoi kuitenkin, että ei aio tehdä sitä, koska kyseessä on oma päätös tai että puoliso vastustaa asiaa. Sterilisaation lisäksi teetetään salassa abortteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun nykyinen mies ei tiedä mun todellisia haaveita. Osittain siksi, koska monet haaveet ovat epärealistisia ja mies pitää sellaista ""turhana hömpötyksenä, johon ei kannata käyttää aikaa eikä edes miettiä sellaisia". Mitäpä tuota sitten taivaita maalailemaan, kun toista ei kiinnosta. Voihan se olla, että silti joskus jotain haaveitani toteutan, mutta sen tiedän, että tukea on turha odottaa.

Mies pystyy kyllä tukemaan ja kannustamaan niissä asioissa, jotka hänestä ovat realistisia. Esimerkiksi opiskellessani toisen ammatin, hän kyllä tuki ja kannusti paljon. Mutta jos haaveilen vaikka kirjan kirjoittamisesta tai ulkomaille väliaikaisesti muuttamisesta, niin jonkinlainen aggressio iskee heti suhtautumisesta läpi. Joten aika monta muuta haavetta jää ihan mun oman pääni sisälle.

On se oikeastaan aika surullista, kun ei voi puhua mitä oikeasti päässään miettii. Haaveet, erityisesti jos niistä saisi edes osittain yhteisiä, voisi olla suuri voimavara. Toisinaan tuntuu että mies ei tunne mua lainkaan, eikä haluakaan tuntea. Ei tämä tällaista aina ole ollut, mutta jotenkin tilanne on tähän ajautunut. Minä haaveilen ja olen eskapisti, miestä ei kiinnosta kuin perusarki ja sekin lyhyellä tähtäimellä.

Meillä tuo menee toisin päin. Miehelläni on sellaisia haaveita, joita en pidä järkevinä. Osasta hän ei edes kerro minulle. Kerran rävähti ruudulle auki hänen sähköpostinsa, kun olin itse kotikoneella. Sähköpostissa kysyttiin, kelpaako tällainen vene. Minä tietysti tivasin mieheltäni, mitä venettä meille nyt yritetään tyrkyttää. Hän vain totesi, että on vähän katsellut venettä ja ei ole puhunut siitä minulle mitään, kun heti asetun vastahankaan. Tietysti asetun. En millään lainarahalla suostu veneitä ostelemaan ja se nyt on selvä, ettei kummallakaan pankkitilin saldo riitä maksaa käteisellä.

Teidän perheessä tuo menee onneksi noin, että mitään ei kuitenkaan osteta salaa. Meillä aiheuttaa eripuraa se, että kotiin ilmestyy jotain, mihin ei ole varaa.

Minä en halua syödä kaurapuuroa ja hernesoppaa vain sen takia, että jokin turhake saadaan maksettua. Aikuinen ihminen ja menee ostamaan kaikenlaista typerää. Meillä on peräkärry, jolle ei ole käyttöä. Ulkoporeallas, joka oli aivan liian kallis ja jota maksettiin osarilla ainakin vuosi, enkä edes tiennyt hankinnasta ennenkuin se oli tuotu terassille. Lapsilla on myös pomppulinna, joka oli ostettu osarilla. Se ei tietenkään mahdu sisälle ja Suomen sääoloissa sitä voi käyttää vain hyvällä säällä ulkona. Sen turhakkeen täyttämiseen ja tyhjentämiseen menee enemmän aikaa kuin varsinaiseen pomppimiseen.

Välillä tuntuu, että mistään hankinnoista ei ole toisella halua keskustella kuin aikuiset puolisot, vaan kaiken hän hankkii yksipuolisella päätöksellä, osamaksulla ja mikä pahinta, hetken mielijohteesta.

Lapsuudenkodissa oli sellainen ilmapiiri, että jos jonkun kanssa seurustelet, se on heti kihlat ja naimisiin. Niin olivat vanhempani tehneet ja heidän molempien koko suku. Oli pakko tapailla poikia salassa, koska en ollut 16-18-vuotiaana kypsä mihinkään vakavaan suhteeseen.