TRAGEDIA: Kiuruveden Kalliosydämen asukkaista JO 37% KUOLLUT KORONAAN! :(
30-paikkainen hoitokoti (Lähde: Attendo) ja tähän mennessä kuollut koronaan jo 11 asukasta (Lähde: YLE 16.4.2020).
Ei liene vaikea arvata, että henkilökunnalle, asukkaille ja asukkaiden omaisille ajat ovat traumaattinen tragedia. Pelkoa, kipua, järkytystä, surua, syyllisyydentunnetta, vihaa, katkeruutta jne.
Varmasti tekevät parhaansa, mutta silti yksi toisensa perään kuolee.
Hyvä esimerkki siitä, että KORONAVIRUS TARTTUU KAIKKIIN SAMOISSA TILOISSA PIDEMPÄÄN OLESKELEVIIN. Niin asukkaisiin kuin hoitohenkilökuntaan ja hoitohenkilökunnan perheeseen ja sitä kautta toisen vanhemman työpaikalle.
Kommentit (74)
Yksityinen sektori on tässäkin julkista tehokkaampi. Ja voitot käärii osakkeenomistaja :)
Eivät kuulemma ole voineet esimerkiksi nostaa siivousta tilanteen vaatimalle tasolle.
Eli ei ole palkanmaksuhalua Attendolla.
Ihana yksityinen terveydenhuolto <3
Uusia asukkaita kyllä Kiuruvedellä riittää. Vaikka onhan tuolla jo kohta kuollut prosentti koko kunnan asukkaista.
Älä täällä meuhkaa. Helsingissä sama juttu, mutta ei saa kertoa.
Kuulostaa siltä, että ko. hoitokodissa ei nyt yhtään osata hoitaa tätä tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Eivät kuulemma ole voineet esimerkiksi nostaa siivousta tilanteen vaatimalle tasolle.
Eli ei ole palkanmaksuhalua Attendolla.
Ihana yksityinen terveydenhuolto <3
Eikö näiden toimari kertonut ettei heidän tarvi noudattaa hoitajavaatimuksia koska laki on typerä?
Nämä hoivakodeissa asuvat vanhukset on muutenkin jo toinen jalka haudassa. Osa ei edes tiedä kuka on ja mistä tulee. Moni kuihtuu noissa hoitopaikoissa kuoliaaksi jopa vuosia. Mielestäni parempi tapa kärsimyksen loppumiselle tuo virus kuin vuosien makaaminen sängyssä.
Olin nuorena apulaisena vanhainkodissa ja siellä ne hoitajat pistivät talvella ikkunat auki ja kun ihmetelin, että eikö huoneen asukkaat vilustu, että "keuhkokuume on vanhuksen paras ystävä". Minä järkytyin syvästi, mutta katseltuani sitä vanhainkodin vuodeosaston elämää vähän pidempään tajusin, että ei se kyllä mitään elämää ole ja itsekin mieluummin lähtisin johonkin tautiin kuin makaisin vaipoissa siellä päivästä, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen.
En siis osaa varsinaisesti nähdä kauheana tragediana, koska tuollaisiin laitoksiin ei hyväkuntoisia edes oteta, sellaisia joilla vielä on jotain elämänlaatua jäljellä. Mutta ehdottomasti virheitä tehty hoidon käytännöissä, eikä tuollaista saisi päästä tapahtumaan silti.
Mikähän rikosnimike tuohon pätee?
Törkeä kuolemantuottamus, törkeä virkavelvollisuuden rikkominen?
Vierailija kirjoitti:
Eivät kuulemma ole voineet esimerkiksi nostaa siivousta tilanteen vaatimalle tasolle.
Eli ei ole palkanmaksuhalua Attendolla.
Ihana yksityinen terveydenhuolto <3
Ei siivous vaikuta juuri mitään koronaan, koska virukset leviävät hengitysteitse ja leijailevat vaikka toiseen päähän taloa.
Vierailija kirjoitti:
Älä täällä meuhkaa. Helsingissä sama juttu, mutta ei saa kertoa.
Yhden uutisen mukaan Helsingin koronakuolleista puolet on hoivakotien asukkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kuulemma ole voineet esimerkiksi nostaa siivousta tilanteen vaatimalle tasolle.
Eli ei ole palkanmaksuhalua Attendolla.
Ihana yksityinen terveydenhuolto <3
Eikö näiden toimari kertonut ettei heidän tarvi noudattaa hoitajavaatimuksia koska laki on typerä?
Ja koska yksityiset toimijat ovat selvästi eettisiä omasta vapaasta tahdostaan, niin lopputulos on nähtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorena apulaisena vanhainkodissa ja siellä ne hoitajat pistivät talvella ikkunat auki ja kun ihmetelin, että eikö huoneen asukkaat vilustu, että "keuhkokuume on vanhuksen paras ystävä". Minä järkytyin syvästi, mutta katseltuani sitä vanhainkodin vuodeosaston elämää vähän pidempään tajusin, että ei se kyllä mitään elämää ole ja itsekin mieluummin lähtisin johonkin tautiin kuin makaisin vaipoissa siellä päivästä, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen.
En siis osaa varsinaisesti nähdä kauheana tragediana, koska tuollaisiin laitoksiin ei hyväkuntoisia edes oteta, sellaisia joilla vielä on jotain elämänlaatua jäljellä. Mutta ehdottomasti virheitä tehty hoidon käytännöissä, eikä tuollaista saisi päästä tapahtumaan silti.
Minä näin tuollaista ikkunan avaamista viisi vuotta sitten pääkaupunkiseudulla esimiehen toimesta.
En ymmärrä kun kriisin alussa tunnistettiin riskiryhmät, niin miksi näiden kriisiryhmän kansa työtätekeville ei annettu heti suojaimia?
Mitä hyötyä on tunnistaa riskiryhmiä jos heidän kanssaan oleville ei anneta suojaimia ensimmäisinä?
Mielestäni tässä on hallitus epäonnistunut.
Toivotaan ettette joudu vanhainkotiin mutta miettikää mikä on vaihtoehto jos meinaatte elää vanhaksi.
Jännä, että elämän ehtoopuolella olevat toisten avusta riippuvaiset monisairaat vanhat ihmiset kuolee. Siis tosi outoa. En ymmärrä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän rikosnimike tuohon pätee?
Törkeä kuolemantuottamus, törkeä virkavelvollisuuden rikkominen?
Ikään perustuvasta syrjinnästä aiheutunut kansanmurha.
Vierailija kirjoitti:
Nämä hoivakodeissa asuvat vanhukset on muutenkin jo toinen jalka haudassa. Osa ei edes tiedä kuka on ja mistä tulee. Moni kuihtuu noissa hoitopaikoissa kuoliaaksi jopa vuosia. Mielestäni parempi tapa kärsimyksen loppumiselle tuo virus kuin vuosien makaaminen sängyssä.
Näinpä. Nykyään hoivakoteihin pääsee vasta kun kotihoidossa ei enää millään pärjää edes monta kertaa päivässä käyvän kotihoidon avulla. Kotihoidossakin on melkein vuodepotilaita nykyisin, laitoksessa joko käytännössä vuodepotilaita tai sitten pahasti dementoituneita/muistisairaita etteivät kauheasti tästä maailmasta tiedä.
Itselläni on 2 lähisukulaista nyt hoitolaitoksissa ja pakko kyllä sanoa että ei se oikein elämisen arvoiselta elämältä heidän elämä vaikuta. Oma äiti makaa 7:ttä vuotta vuodeosastolla, ainoat mitä pystyy tekemään on että hengittää ja nielee ruokaa itse. Ei puhu, ei liiku, mutta silmissä on suunnattoman tuskainen ja ahdistunut katse. Hän ei pysty kertomaan mikä on, mutta pahaa pelkään että toivoisi pääsevänä kärsimyksistä pois. Jos äiti saisi koronan ja kuolisi, surisin toki itsekkäästi omaa ikävääni, mutta äidin katsoisin päässeen kärsimyksestä pois, eli hänen kannalta parempi.
Toinen sukulainen taas on niin pahasti otsalohkodementtinen, että oli pakko saada laitokseen kun meinasi polttaa koko asuinkerrostalon, teki vahinkoa autoille jne. Vaatii siis 24/7 valvontaa. Tämä ei edes tunne omaa puolisoaan kun hän tulee katsomaan, epäilee joka kerta että se on murhamies joka tulee t appamaan. Muutenkin pelkää vähän kaikenlaista ja on ilmeiseti harhoja paljon.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kun kriisin alussa tunnistettiin riskiryhmät, niin miksi näiden kriisiryhmän kansa työtätekeville ei annettu heti suojaimia?
Mitä hyötyä on tunnistaa riskiryhmiä jos heidän kanssaan oleville ei anneta suojaimia ensimmäisinä?
Mielestäni tässä on hallitus epäonnistunut.
Onko oikeasti hallituksen ja Suomen valtion tehtävä antaa suojavarusteet verovaroin kustannettuna yrityksille, jotka tahkoavat toiminnastaan voittoa? Eikö sote-jäteillä ole mitään vastuuta ihmisten terveydestä? Raha tuntuu kelpaavan mutta vastuu kuuluu valtiolle.
Vähemmän kilpailua kaukosäätimestä.