Miksi joku ei kykene ottamaan toista huomioon (avioliitto)?
Useampikin ketju ollut täällä, jossa ikäviä huomioita puolisosta, joka ei osaa ottaa huomioon.
Aloin miettiä ja valitettava totuus on, että oma mieheni on sellainen :(
Arki sujuu jne. Mutta. Suurinosa riidoista ja erimielisyyksistä syntyy, kun hän ei ota minua huomioon.
Kaikki, mitä suunnittelen (kysyn hänen mielipidettään tottakai) on hänelle "ihan sama". Jos kyse isommista asioista, vastaus yleensä "ei / en tiedä".
Ymmärrätte, miten hankala sopia mitään tuollaisen kanssa :(
Noh, kun hän haluaa jotain, minulta ei kysytä.
Riita tulee, kun kerron oman mielipiteeni. Kuulostaa tosi tyhmältä, jospa joku ymmärtää mitä ajan takaa?
Karkeasti sanottuna hän tekee mitä haluaa (kyllä, olen jäänyt sairaiden lasten kanssa yksin pärjäämään kun hänelle tullut "kissanristiäiset" jne...).
Ärsyttää! Joo, ota ero ja jätä se sika... Ei sitä aikoinaan noita merkkejä huomannut...
Puhuminen ei auta. Mikä auttaisi? Vai onko mies todellakin k.sipää.
Mikäli minulle sanotaan asiasta, pyrin muuttamaan käytöstäni.
Viimeksi kun puhuimme asiasta, mies sanoi "sinä saat tehdä mitä haluat". Käsitin asian niin, että jos teen, hän ei välttämättä tulekaan mukana?
Pitää löysässä h-rressä, olen altavastaaja?
Jollaintasolla vaistoan, että mies pelkää k-ollakseen vastuunottoa?
Kommentit (21)
Jos toinen tekee vain oman mielensä mukaan, niin onko han silloin oikeasti suhteessa? Minusta suhteessa asioista jutellaan ja tehdään kompromissejä puolin ja toisin. Sinkkuna voin tulla ja mennä mieeni mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on alkanut tuntumaan että onnistuneen parisuhteen salaisuus on kuinka hyvin sietää miesten itsekeskeisyyttä. Minun suhteissani se on ollut toistuva teema, samoin ystävien, myös tämän palstan parisuhdeongelmissa.
Hyvin kiteytetty! (valitettavasti kuitenkin)
Joko siedän tai sitten lähden. Voi hemmetti että osaa olla...valitse kahdesta pahasta! Erota kun en halua.
On varmasti sellaisiakin miehiä, jotka todella haluaa ja osaa ottaa toisen huomioon. Harmi ettei omalle kohdalle osunut.
Tuli vielä mieleen yksi riita. Sain kuulla "itsepä halusit kanssani olla". En voi tajuta? Pokkaa syyllistää minua.
aloittaja
Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että miehesi käytös muuttui vasta avioliiton myötä ? Kukaan ei ole niin hyvä näyttejilä, että kykenee esittämään vuosia huolehtivaista ja huomioonottavaa, ellei sitä todellisuudessa ole. Vai onko kyseessä jälleen tällainen : muutetaan yhteen välittömästi/heti naimisiin pariskunta ? En usko hetkeäkään, etteikö olisi ollut merkkejä näkyvissä ennen papin aamenta.
Vai oletko jälleen niitä naisia, jotka kuvittelevat, että toista voi muuttaa ?
Sinä olet itse miehesi valinnut, joten.
Vierailija kirjoitti:
Jos toinen tekee vain oman mielensä mukaan, niin onko han silloin oikeasti suhteessa? Minusta suhteessa asioista jutellaan ja tehdään kompromissejä puolin ja toisin. Sinkkuna voin tulla ja mennä mieeni mukaan.
Totta tämäkin! Herranenaika!! Välillä tosiaan "en voi elää ilman sinua". Sitten "teen mitä haluan, ei tämä mitään haittaa"!
Kuumaa-kylmää, kuten siinä toisessa ketjussa täällä! Hän ei tee kompromisseja, minun pitää aina antaa periksi!
Pitää minua epävarmuudessa, miksi? Olen kiltti ja pidän toisen huomioimisesta. Miksi minua pitäisi pitää epävarmuudessa? Että onko hän kanssani tosissaan vai ei? Menen aivan sekaisin :(
Onko niin, että minä olen tässä täysillä mukana (huomioin päivittäin). Ei minulla ole kokemusta muista miehistä, vuosikausia oltu yhdessä!
Vai onko mies tottunut siihen, että hänen on hyvä olla? Vai eikö sitten oikeasti välitäkään minusta?
ap
Minä olen alkanut epäillä, että ilmiö aiheutuu jostain fyysisestä neurobiologisesta jutusta. Voisiko olla noin.
Minäkin aikoinani kuvittelin, että mies on muuttunut vuosien myötä ikävämpään suuntaan. kunnes tuli ero miehen sivusuhteen takia. Sen jälkeen kun ihan rehellisesti kävin läpi yhteisiä vuosia totesin, että sehän oli ollut alun alkaenkin ikävä persoona. Jostain syystä sitä halusi vain ummistaa silmät itse.
Oli kalliit oppirahat kyllä, sen voin myöntää, mutta näköjään minunkin piti vain oppia kantapään kautta, että pissipää on pissipää vaikka voissa paistaisi.
Antakaa esimerkkejä, kuinka miehenne on ottanut teidät huomioon ja tehnyt kompromisseja? Olisi mukava saada vertauspohjaa?
Minun mies usein kääntää asian niin, että minä vaadin liikaa (kun kuitenkin totuus on, että hän itse on oppinut liian hyvälle kanssani, minä teen ja huomioin ja suunnittelen, hän poimii parhaat päältä, itse juurikaan antamatta...)
ap
Meillä mies elää työ- ja virtuaalimaailmassa eli lyö työpäivän jälkeen kuulokkeet päähän ja siirtyy pelimaailmaan, eikä tajua mistään mitään vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Minä olen sitten kuulemma hankala kun joudun kuuntelemaan ihan oikean elämän ääniä ja vaikka naapurin möykkäämistä jne ja tästä kommentoin hänelle. Inttää vastaan ja väittää asioista jotain tietävänsä vaikkei ole ollenkaan hajulla mitä ympärillä oikeasti tapahtuu koska vaan pelaa ja pelaa. Hänellä on kontaktit siellä virtuaalimaailmassa ja minä olen sitten yksin. Suuttuu jos haen jotakin seuraa hänestä koska nyt parisuhteessa kuitenkin ollaan. Nökötän yksin kaikki illat ja mieheltä saa vaan kuulla kuinka hankala olen ja jänkätän vaikka yritän vaan puhua hänen kanssaan ihan arkisista asioista ja hakea jotakin sosiaalista kontaktia keskustelemalla edes jotakin niinkuin nyt parisuhteessa yleensä keskustellaan vaikka seuraavan päivän ruuasta tai vaikkapa vallitsevasta säästä.
Jos sitten turhaudun ajoittain tilanteeseen niin saan vain kuulla olevani hankala ja jotenkin en saisi tuoda sitä turhautumista esiin vaan pitäisi vaan hymyillä ja olla kuuliainen ja niellä kaikki tällaisenä kun nyt on. Olen aika väsynyt tilanteeseen.
Aika tyypillinen mies, itsekäs minäminä-tyyppi. Niin mullakin. Olen opetellut sietämään, koska miehessä on hyviäkin puolia. Vanhemmiten on alkanut tajuamaan ja ottamaan huomioon mutta kauan sai sitä odottaa. Nyt ollaan onnelliset eläkeläiset kahdestaan.
Miehesi siis antaa sun määrätä isoimman osan asioista (ihan sama/en tiedä) mutta kun joissain yksittäisissä hänelle tärkeissä asioissa yrität kääntää hänen päänsä omasi mukaan, ja siitä tulee riitaa, niin mies on silloin itsekäs? Selvä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies elää työ- ja virtuaalimaailmassa eli lyö työpäivän jälkeen kuulokkeet päähän ja siirtyy pelimaailmaan, eikä tajua mistään mitään vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Minä olen sitten kuulemma hankala kun joudun kuuntelemaan ihan oikean elämän ääniä ja vaikka naapurin möykkäämistä jne ja tästä kommentoin hänelle. Inttää vastaan ja väittää asioista jotain tietävänsä vaikkei ole ollenkaan hajulla mitä ympärillä oikeasti tapahtuu koska vaan pelaa ja pelaa. Hänellä on kontaktit siellä virtuaalimaailmassa ja minä olen sitten yksin. Suuttuu jos haen jotakin seuraa hänestä koska nyt parisuhteessa kuitenkin ollaan. Nökötän yksin kaikki illat ja mieheltä saa vaan kuulla kuinka hankala olen ja jänkätän vaikka yritän vaan puhua hänen kanssaan ihan arkisista asioista ja hakea jotakin sosiaalista kontaktia keskustelemalla edes jotakin niinkuin nyt parisuhteessa yleensä keskustellaan vaikka seuraavan päivän ruuasta tai vaikkapa vallitsevasta säästä.
Jos sitten turhaudun ajoittain tilanteeseen niin saan vain kuulla olevani hankala ja jotenkin en saisi tuoda sitä turhautumista esiin vaan pitäisi vaan hymyillä ja olla kuuliainen ja niellä kaikki tällaisenä kun nyt on. Olen aika väsynyt tilanteeseen.
Täällä on tasan samanlaista! Ymmärrän sinua niin hyvin :(
Mitä tuolle seurankaipuulle osaisi tehdä? En kuitenkaan sillälailla kaipaa seuraa, että pitäisi olla ihmisiä ympärillä. Etsiä salasuhde??
Paitsi itsetuntoon on vaikuttanut tämä niin negatiivisesti, että ei sitä edes uskaltaisi...
ap
Minun mieheni oli huomioonottava ja ihana, vuosien myötä hänestä tuli itsekäs. Vasta kun olin lähdössä avioliitosta, hän teki korjausliikkeen takaisin. Mutta teki kuin tekikin!
En olisi jäänyt sietämään mitään, ymmärrän kyllä että parisuhteeseen kuuluu monenlaisia aikoja, mutta jatkuva itsekeskeisyys ei ole sellainen väliaikainen tilanne vaan asennevamma, toisen itsestäänselvyytenä pitäminen, kunnioituksen puute - perustavanlaatuinen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi siis antaa sun määrätä isoimman osan asioista (ihan sama/en tiedä) mutta kun joissain yksittäisissä hänelle tärkeissä asioissa yrität kääntää hänen päänsä omasi mukaan, ja siitä tulee riitaa, niin mies on silloin itsekäs? Selvä.
Ei todellakaan! Vaan kun hän ei ota kantaa, niin vastuut jää minulle.
Mitä syötäisiin? Ihan sama (=minä teen ruuan, mies ei koskaan)
Hei, kiva näyttely naapurikunnassa, mennäänkö? (=en jaksa, tai jos sinä ostat liput ja ajat)
Heilutellaanko peittoja illalla (= ei kiinnosta)
Maito on loppu (=mene sinä kauppaan, minulla elokuva kesken)
Vaihdetaanko vakuutus halvempaan (=jos sinä teet kaiken paperityön)
Ostetaanko tuo koiranpentu (=ei ole hyvä rotu, vuorotyön takia pitäisi molempien hoitaa ja mies ei suostu ellei ole hänelle kelpaava rotu)
Muutetaanko tuonne (=ei ole minusta hyvä paikka)
Lapsi täytyy hakea harkoista (=hae sinä kun halusitkin että harrastaa kauempana)
Mennään lomalla paikkaan x (=ei kiinnosta ja lähtee yksin toiseen kohteeseen)
Appiukko tarvitsee apuamme (=mene sinä, ei ole minun vanhempi)
Hänen isä täyttää pyöreitä (=menemme kaikki)
Eli isot asiat jää kesken, asumme minulle huonolla paikalla (mies ei välitä, koska hän viihtyy), koiraa ei ole koska rodusta kiista jne.. Kaikesta pitää hanata vastaan!
ap
No ethän sä nyt voi vaatia toista ottamaan vastuuta asioista joita itse haluat. Peruskaavahan on sellainen, että jos mies esittää sen mielipiteensä (kuten koirarotu joka on mieleinen) niin se ei kelpaa sulle kuitenkaan vaan mies on yksiselitteisen väärässä ja itsekäs m#lkku. Olet varmasti ehdollistanut jyräämiselläsi miehen tähän tehokkaasti. Sulla ei ole mitään kykyä kompromisseihin ja toisen huomioimiseen, kaiken pitäisi mennä tahtosi mukaan. Ja meneekin, koska mies on luopunut osallisuudestaan. Tämä on itseään ruokkiva kierre. Haluat aina vain enemmän valtaa ja olet tyytyväinen vasta kun miehellä ei ole enää mitään omaa. Mutta sun johtamisvastuuta se tietenkin kasvattaa koko ajan, kun olet nujertanut toisen oman tahdon. Saahan siitä sitten jatkosyyn marmattaa ukon kelvottomuudesta.
Kuulostaa niin tutulta. Olenkin alkanut viimeisen parin vuoden aikana tekemään asiat oman mieleni mukaan enempää kyselemättä. Kannan tästä myös vastuun. Koska toinen ei ottanut vastuuta mistään aiemminkaan, vaan kaikki kotiin, lapsiin ja parisuhteeseen liittyvä oli minun harteillani, lopetin keskustelemisen yrittämisenkin. Ei ole kummoinen parisuhde vastuuttoman mieslapsen kanssa, mutta eroaminenkim hankalaaa kun toinen haraa siinäkin vastaan. Melkein kuin ei ymmärtäisi että se ero todellla tarkoittaa sitä etten enää ole hänen kanssaan millään tavalla. Tosin enemmin tai myöhemmin toteutan sen eronkin kyselemättä ja keskustelematta. Mutta toistaiseksi mennään näin
Voimia muille samassa tilanteessa oleville.
Koska kyky aitoon empatiaan on harvinaista. Moni voi myötäelää toisten tunteita esim. katsoessaan elokuvaa, mutta jos empatia tarkoittaisi että pitää muuttaa omaa käytöstään, empatia yksinkertaisesti suljetaan pois.
Jss, on olemassa normaalejakin miehiä.
Ai vitsi miten karmaisevia parisuhteita teillä on. Keskustelkaa? Oletteko kertoneet, että parisuhde on teidän mielestä huono?
Osaa taas arvostaa omaansa. Meillä tehdään asioita yhdessä ja perheenä joka päivä, jutellaan, heitetään läppää, nauretaan paljon. Huonot aikamme meilläkin on ollut, erilaisia ongelmia, mutta nuo edellä mainitut asiat ovat kuitenkin melko pysyvä vakio, joiden takia vaikeudet on ylitetty.
Vierailija kirjoitti:
No ethän sä nyt voi vaatia toista ottamaan vastuuta asioista joita itse haluat. Peruskaavahan on sellainen, että jos mies esittää sen mielipiteensä (kuten koirarotu joka on mieleinen) niin se ei kelpaa sulle kuitenkaan vaan mies on yksiselitteisen väärässä ja itsekäs m#lkku. Olet varmasti ehdollistanut jyräämiselläsi miehen tähän tehokkaasti. Sulla ei ole mitään kykyä kompromisseihin ja toisen huomioimiseen, kaiken pitäisi mennä tahtosi mukaan. Ja meneekin, koska mies on luopunut osallisuudestaan. Tämä on itseään ruokkiva kierre. Haluat aina vain enemmän valtaa ja olet tyytyväinen vasta kun miehellä ei ole enää mitään omaa. Mutta sun johtamisvastuuta se tietenkin kasvattaa koko ajan, kun olet nujertanut toisen oman tahdon. Saahan siitä sitten jatkosyyn marmattaa ukon kelvottomuudesta.
Ihan samoin ajattelin, kun luin ap:n höpötykset. Ap haluaa olla nyt se viaton enkeli ja mies on aina paha paha pazka. Olisi taas mielenkiintoista kuulla miehen kertomana asiat, sillä tarinasta vosi tulla ihan erilainen...
Minusta on alkanut tuntumaan että onnistuneen parisuhteen salaisuus on kuinka hyvin sietää miesten itsekeskeisyyttä. Minun suhteissani se on ollut toistuva teema, samoin ystävien, myös tämän palstan parisuhdeongelmissa.