Lue keskustelun säännöt.
Kallaveden ufonpalanen
15.04.2020 |
29.8.1964
Lauantaina elokuun 29. päivänä vuonna 1964 kuopiolainen Raimo Blomqvist matkasi vanhempiensa mukana viettämään viikonloppua perheen kesämökille, pieneen Kallaveden saareen 13 kilometrin päässä Kuopiosta. Sää oli tyyni ja vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmin, mutta tunnelmaa häiritsi hieman taivaalla roikkuva yhtenäinen pilviverho ja ilmassa leijuva sateen uhka.
Kun tavanomaiset tuloaskareet oli hoidettu, Raimo Blomqvist päätti poiketa pienelle kävelyretkelle ja suuntasi askeleensa saaren toisella puolla kohoavalle rantakalliolle. Aikansa kalliolla istuskeltuaan hän havaitsi - joskus kello 19 paikkeilla - koillisen suunnalla suuren tähden kaltaisen valon, jonka kirkkaus kasvoi nopeasti. Ensimmäiseksi hänen mieleensä juolahti meteoriitti ja hän ryhtyi uteliaana seuraamaan kohdetta.
Pian Blomqvist totesi valon olevan liikkeessä suoraan kohti saarta. Valo liikkui hyvin matalalla ja tuntui olevan loivassa laskussa. Alussa hän arvioi etäisyyden viideksi kilometriksi, mutta jo muutaman sekunnin kuluessa valo oli ehtinyt aivan saaren tuntumaan. Sitten sen vauhti hidastui, se liukui äänettömästi suunnilleen kymmenen metrin päähän rannasta ja pysähtyi muutaman metrin korkeuteen vesirajasta.
Jostakin syystä Blomqvist suhtautui edessään leijuvaan kapistukseen hyvin rauhallisesti: hän ei ollut lainkaan pelästynyt, ehkä jotenkin varautunut ja hieman jännittynyt. Hänestä tuntui kuin hän olisi jonkinlaisessa voimakentässä ja katsoi sen tähden viisaimmaksi olla liikkumatta mihinkään. Valo sai nyt uusia yksityiskohtia, se väreili monivärisenä ja harsomaisen valokehän sisältä piirtyi himmeästi esiin soikea lautasmainen esine, "kuin pullea kalakukko".
Esine oli halkaisijaltaan vain ehkä neljä metriä ja korkeudeltaan pari metriä. Sen toinen reuna vaikutti kummallisesti ylöspäin vääntyneeltä, aivan kuin se olisi törmännyt johonkin. Vaikka esineestä säteilevä valo olikin suhteellisen kirkas, se ei heijastunut mainittavasti veden pinnasta. Sen sijaan vedessä lautasen alla näkyi väreilyä, aivan kuin siihen olisi käynyt heikko tuulenvire. Esineen hahmo oli niin sumea, ettei mitään ikkunoita tai muita yksityiskohtia erottunut.
Noin kahdenkymmenen sekunnin havainnoinnin jälkeen lautasen alta tipahti jotakin ja putosi sihahtaen veteen aivan rannan tuntumaan. Irtautuva möhkäle näytti tulikuumalta ja hehkui kirkkaana, jokseenkin sinertävän hitsausliekin värisenä. Blomqvistista tuntui kuin outo "muniminen" olisikin ollut esineen vierailun varsinaisena tarkoituksena, sillä heti sen jälkeen lautasen toiminnassa ilmeni poislähtöön viittaavia merkkejä. Esineen kyljessä erottuivat keltaiset, vihreät ja oranssiset raidat alkoivat hehkua voimakkaasti, valo tiheni ja väreili - ja sitten lautanen ponnahti taivalle niin nopeasti, ettei Blomqvist ehtinyt oikein kunnolla sitä tajuta. Tuskin sekuntiakaan oli kulunut, kun esine oli jo ampaissut 300 metrin korkeudella olevan pilvikerroksen lävitse.
Hetken ällisteltyään Blomqvist kapusi vedenrajaan etsimään pudonnutta kappaletta. Se löytyi helposti vaaleasta hiekkapohjasta ja osoittautui levymäiseksi, tummahkoksi, epäsäännöllisen muotoiseksi ja hieman rosoreunaiseksi möhkäleeksi, jolla oli pituutta noin neljä senttiä. Hän sujautti kappaleen taskuunsa ja palasi mökille, mutta päätti olla mainitsematta tapauksestaan vanhemmilleen epäillen ettei hänen kertomaansa kuitenkaan uskottaisi. Yli kymmenen vuoden ajan kappale lojui pöytälaatikossa, kunnes se vuonna 1975 saatiin tutkittavaksi Blomqvistin kerrottua siitä ufotutkijoille.
Kommentit (46)
Tuli vaan mieleen, että tarkoittaakohan se kalla kalaa? Vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Porin seitsemän ilmapalloa
12.4.1969
"Ammattilentäjät eivät koskaan ole nähneet ufoja." Tämä aikoinaan hyvin suosittu päivälehtiväittämä on onneksi jo lähes tyystin hävinnyt pois käytöstä. Seuraava kymmenien suomalaisten lentäjien havainto on saattanut olla omalta osaltaan vaikuttamassa asiaan.
Huhtikuun 12. päivänä vuonna 1969 oli Ilmavoimissa palveleva Jouko Kuronen lähdössä Porin lentokentältä suorittamaan lentäjätoverinsa kanssa Kuopioon aiottua suunnistuslentoa joskus puolen päivän paikkeilla. Sää oli kirkas ja aurinkoinen. Maan pinnalla kävi heikko tuuli, mutta tarkemmat säätiedot kertoivat, että jo kolmen kilometrin korkeudessa vallitsi voimakas, noin 185 tuntikilometrin pohjoistuuli.
Kuronen rullasi koneensa lennonjohdon antamien ohjeiden mukaisesti kiitoradalle noustakseen lentoon. Silloin hän tuli kiinnittäneeksi huomionsa radiosta kuuluvaan keskusteluun, jota kävivät tähtäysharjoituksia paraikaa suorittavien Fouga Magister -koneiden valvoja ja eräs juuri tähtäyssyöksyä aloittava ohjaaja, taistelulentäjä Tarmo Tukeva. " Hei 286, keskeytäpä syöksysi ja katso, mitä noin seitsemän ilmapalloa yläpuolellasi ovat", viestitti valvoja. Radiosta kuului Tukevan kuittaus: "Selvä, keskeytän - kaarran niitä kohti oikean kautta". "Ne seisovat paikallaan tässä kentän päällä - olisiko korkeus joku 1500-3000 metriä - ja niitä näyttää olevan seitsemän kappaletta". "Selvä, aloitan nousun."
Keskustelua kuunnellessaan Kuronen ohjasi oman, kentällä olevan koneensa pieneen käännökseen saadakseen "ilmapallot" näkyviin. Siinä samassa hän havaitsikin seitsemän keltaisen, pallon tai levyn muotoisen esineen ryhmän leijuvan ikään kuin tarkkailuasemissa kentän yläpuolella. Sitten hän huomasi Fougan lähestyvän esineitä ja kuuli radioliikenteen taas heräävän henkiin. Ensin lennonjohto ja heti perään tutka ilmoittivat saaneensa kohteisiin tarkkailukosketuksen.
Käskyn saatuaan Tukeva käänsi koneensa kohti Porin kaupunkia mennäkseen ottamaan selvää tilanteesta. Saadessaan pallot näkyviin hän totesi ne yleismuodoltaan pyöreiksi, mutta hahmoltaan hieman epätarkoiksi. Kiintopisteiden puuttuessa oli etäisyyttä niihin mahdotonta arvioida. Sitten tapahtui yllättävä käänne. äkkiä esineet asettuivat muodostelmaan ja läksivät liikkeelle kohti pohjoista nopeasti kiihtyvällä vauhdilla. Kovalla vastatuulella ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta niiden hurjaan menoon. "Et sä saa niitä enää kiinni", ilmoitti valvoja Tukevalle, "ne häipyvät pohjoisen taivaalle". Ja aivan oikein: "ilmapallojen" vauhti oli kohonnut niin huimaavaksi että niitä 700 tuntikilometrin vauhdilla lähestyvä kone jäi kuin seisomaan. Esineiden käsittämättömän nopeaa menoa kuvaa parhaiten se, että samalla minuutilla ne havaittiin jo Vaasassa, vajaat 200 kilometriä pohoisempana.
Porin merkillisten ilmapallojen lentonäytöksessä oli erinomainen yhteensattuma se, että silminnäkijöiden havaintoja oli tukemassa kehittynein sen aikainen tekninen välineistö. Sen avulla voitiin varmistua siitä, että tavallisimmat virhetulkinnat, kuten lentokoneet, sääluotaimet ja optiset näköharhat, putosivat pois laskuista. Mutta "ilmapallot" jäivät selitystä vaille.
Imjärven humanoidi
7.1.1970
Jos avaatte jonkin suuressa maailmassa toimitetun ufokirjan, saattaa silmiinne osua kuva, jossa kaksi muhkeisiin turkiksiin sulloutunutta raavasta miestä polkee lumikengät jalassaan metrin korkuista nietosta jylhässä vuoristomaisemassa. Hieraisette hämmästyksestä silmiänne, kun luette kuvatekstistä, että nuo vaikuttavat hahmot ovat nimeltään Aarno Heinonen ja Esko Viljo. Olette törmännyt kansainvälisesti kuuluisimpaan suomalaiseen ufotapaukseen, joka on alkanut elää "maassa maan tavalla". Mutta mitä todella tapahtui?
Tammikuun 7. päivänä vuonna 1970 Heinolan maalaiskunnan Imjärvellä asuvat Heinonen ja Viljo olivat laittautuneet tavanomaiselle hiihtolenkilleen suunnilleen neljän maissa iltapäivällä. Sää oli kirkas, pakkasta oli noin 17 astetta. Puolisen tuntia hiihdettyäään miehet päättivät suoda itselleen pienen levähdystauon. Silloin alkoi odottamaton ja pitkäaikaisia seurauksia aiheuttanut tapahtumasarja.
Ensimmäiseksi havahtui Esko Viljo. Etelästä päin lähestyi pitkänomainen, tulen värinen esine, jolla näytti olevan aivan kuin jonkinlainen soihtu perässään. Mitään ääntä ei kuulunut. Sen jälkeen esine katosi hetkeksi, mutta äkkiä hiihtäjien yläpuolelle ilmestyi vaalealta pilveltä vaikuttava outo valopurkaus. Nyt kuului mehiläisparven ääntä muistuttava surina ja seuraavassa hetkessä heidän yläpuolellaan, kolmen neljän metrin korkeudella, näkyi vaaleanharmaa lautasmainen esine. Aarno Heinonen yritti lähteä pakoon, mutta ei pystynyt liikkumaan. Kummajainen oli halkaisijaltaan pari metriä ja sen pohjasta erottui kolme vaaleaa puolipalloa. Niiden keskeltä kohosi esineen sisään torvimainen osa, jonka molemmin puolin kajasti valoa. Esineen vakautettua asemansa sen suunnalla purkautui harmaanpunertavaa sumua. Ilmassa tuntui rikkiä muistuttava haju, joka pisteli hieman nenässä ja kurkussa. Sumun käydessä jatkuvasti sakeammaksi sen keskeltä ilmestyi näkyviin 15 -senttinen valopallo, joka laskeutui noin metrin korkeudelle lumen yläpuolelle. Seuraavassa hetkessä valopallo "levisi" lumelle ja siitä kehkeytyi kirkas metrin läpimittainen kiekko, jonka väri vähä vähältä tummeni vaaleasta tulenpunaiseen päin. Kiekon ympärillä kiersi sentin paksuinen tumma rengas.
Seuraavaksi pikkukiekko ryhtyi merkillisiin puuhiin. Parin kolmen sekunnin ajan siitä sinkoili kaaressa kaikkiin suuntiin kymmenisen senttiä pitkiä tulenpunaisia, vihreitä ja violetteja säteitä, jotka lennähtivät noin kolmen metrin päähän. Samaan aikaan Aarno Heinonen tunsi, kuinka häntä aivan kuin vedettiin lujasti lantion kohdalta taaksepäin. Sitten kiekon tumma rengas alkoi supistua reunalta nousten samalla ylöspäin ja pian se näytti pyörähtävän eräänlaiseen soikeahahmoiseen palloon, joka sitten vilahti ylös.
Heinonen vilkaisi Viljon suuntaan ja havaitsi hämmästyen sivummalla pienen vaaleanvihreään suojapukuun pukeutuneen olennon, joka piteli käsissään jotain mustaa laitetta. Myös suoraan valoilmiötä kohti seisova Viljo näki olennon. Olento näkyi parin sekunnin ajan ja hävisi sitten äkkiä selittämättömällä tavalla. Sumu levittäytyi edelleen miesten ympärillä, mutta sitten Heinonen näki että se aivan kuin repesi Viljon kohdalla kahtia ja haihtui pois. Kymmenisen sekuntia kestänyt mysteerionäytelmä päättyi siihen. Mitään jälkiä ei ollut havaittavissa siinä kohdassa, missä ilmiö oli majaillut.
Kaverukset seisoivat pitkän aikaa sanattomina. Sitten ehkä kolmen tai neljän minuutin kuluttua alkoi kehossa tuntua erilaisia oireita. Heinonen oli ollut tapahtuman aikana oikea kylki ilmiötä kohti kääntyneenä, ja nyt koko oikea puoli alkoi tuntua kylmältä. Hetken päästä tuli vuorostaan lämmin, joka yltyi kuumaksi. Sitten jalkaan ja käteen hiipi tunnottomuuden tunne ja niveliä alkoi aristaa. Selässä tuntui kipua, niin että se veti kumaraan. Lopuksi alkoi pahoinvointi.
Miehet kävivät raahautumaan kotiin päin. Vaikka matkaa oli vain puolisen kilometriä, sen taittaminen kesti runsaat kaksikymmentä minuuttia. Heinonen siunaili hetken kotiväelleen oloaan ja poikkesi sitten Viljoille. Viljo ei ollut aluksi huomannut itsessään mitään erikoista, mutta parin tunnin kuluttua tapauksesta hänen kasvonsa olivat jo turvoksissa ja iho niin kasvoissa kuin käsissä ja käsivarsissakin oli alkanut punoittaa. Silmiä häikäisi ja niissä tuntui painetta. Myös nivelet kipeytyivät ja päätä alkoi särkeä.
Koska miesten olo oli nyt todella surkea, he ajoivat taksilla Heinolan poliklinikalle. Lääkäri ei osannut määritellä heidän vaivaansa, vaan antoi heille lääkitykseksi unitabletteja. Miehet palasivat kotiinsa ja kävivät nukkumaan.
Seuraavana päivänä miesten kunto ei ollut lainkaan kohentunut. Heinosella oli aamulla suuria vaikeuksia päästä ylös sängystä ja kun se lopulta onnistui, jalat tuntuivat hervottomilta ja selkä oli jäykistynyt kumaraksi. Päänsärky ja oksentelu alkoivat uudelleen. Hän hakeutui taas lääkäriin, joka tällä kertaa määräsi hänelle rauhoittavia lääkkeitä. Niistä ei kuitenkaan tuntunut olevan muuta kuin haittaa, sillä seuraavina päivinä ja viikkoina Heinosen tasapainoaisti alkoi horjua, muisti meni huonoksi ja hän alkoi kärsiä painajaisunista. Vasta neljän kuukauden kuluttua olo alkoi sen verran parantua, että hän kykeni yrittämään työntekoa.
Myös Viljo kärsi aina kevään korville asti erilaisista jälkivaikutuksista, mutta hänen kuntonsa oli sen verran parempi, että hän ei menettänyt kokonaan työkykyään.
Aarno Heinosen elämässä talvisella kohtaamisella oli käänteentekevä merkitys. Hänellä alkoi ilmetä kykyjä eivätkä ufokontaktitkaan jääneet tuohon tammikuiseen tapaukseen, sillä seuraavien vuosien aikana hänellä oli kymmeniä ufohavaintoja. Niiden aikana hän kertoi tutustuneensa moniin avaruusolentoihin, joista ns. humanoidityttö on jäänyt kuuluisimmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ufot eivät tosi elämässä ole mitään siistejä ja mukavia.
Aiheuttavat just tutkimuksillaan ihmisille erinlaisia fyysisiä oireita, uskokaa, ufot on pahoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani näkivät sen. Ja nielaisin pari kertaa kun HE sanoivat, että ufo se oli. Akateemisesti koulutettuja ihmisiä..
Pahkakosken ufolaivue
19.3.1979
Jos ufoesiintymiä arvioidaan havaitsemisajan pituuden, kohteiden lukumäärän ja havaintojen voimakkuuden perusteella, on Yli-Iissä Pahkakosken voimalaitoksella 19. maaliskuuta vuonna 1979 havaittua ilmiötä pidettävä yhtenä Suomen merkittävimmistä ufohavainnoista.
Kaivinkonekuljettaja Teuvo Kovalainen oli tullut edellisenä päivänä iltakymmeneksi työvuoroonsa työmaalleen, noin 300-400 metriä voimalasta lounaaseen. Käynnissä oli pohjaveden kaivopumppaus ja Kovalaisen tehtäviin kuuluivat tunnin välein tapahtuvat mittaukset. Sää oli erittäin selkeä, pakkasta oli reilusti eikä minkäänlaista sumua tai huurua esiintynyt.
Puoliltaöin Kovalainen päätti pitää kahvitauon ja suunnisti siinä tarkoituksessa Iijoen pohjoisrannalla sijaitsevalle työmaakopilleen. Ylittäessään patosiltaa hän havaitsi itätaivaalla Kuuta isomman punertavan valon, joka oli laskeutumassa kauempana näkyvän metsikön taakse. Kovalainen arveli, että venäläiset laskivat alas jotain avaruusalustaan. Juotuaan kahvit hän palasi työmaalle.
Puoli kahdelta Kovalainen oli palaamassa mittauskierrokseltaan satakunta metriä joesta alkavalta rämeeltä ja oli juuri ylittämässä Iijokeen laskevaa metsäojaa, kun hän näki noin 400 metrin päässä voimakkaan punertavan valon, joka eteni reipasta kävelyvauhtia lännen suuntaan. Hän ihmetteli hieman valoa eikä löytänyt sille mitään kunnollista selitystä.
Pian sen jälkeen, neljännestä vaille kaksi, oli vuorossa siirtyminen ruokailutauolle. Ehtiessään voimalan sillan päähän Kovalainen huomasi noin 4000 metrin päässä voimalan alapuolella voimakkaan punertavan valon. "Täällä on outoja valoja!" hän huusi ovipuhelimeen käyttöpäivystäjälle, jolloin tämä tuli ulos katsomaan.
Miehet ryhtyivät yksissä tuumin tarkkailemaan outoa lähentelijää. Valaiseva esine lymyili vajaan kymmenen metrin korkeudella maanpinnasta ja siitä erottuvien valojen perusteella miehet päättelivät, että kysymyksessä oli jonkinlainen alus. Toisella puolella esinettä valo oli punertavaa ja vastakkaisella puolella sinertävää. Edetessään hiljalleen kohti länttä alus näytti tekevän edestakaista kiertoliikettä pystyakselinsa ympäri, jolloin punertava ja sinertävä valo olivat vuorotellen selvemmin näkyvissä. Esineestä siroava valo ei tuntunut olevan peräisin mistään erityisestä lähteestä, vaan kyseessä oli pikemmin jonkinlainen hohde, joka ulottui pari-kolme metriä aluksen ulkopuolelle.
Miehet ällistelivät esinettä puolisen tuntia. He panivat muun muassa merkille, että sen rungossa oli ylempänä havaittavissa toinen, himmeämpänä näkyvä punertavan ja sinertävän valon pari. Sitten miehillä oli vuorossa työpisteen vaihto ja he käväisivät kuuden kilometrin päässä sijaitsevalla Kierikin voimalaitoksella. Sen aikana he eivät havainneet mitään erikoista.
Tullessaan hieman ennen kolmea takaisin Pahkakoskelle ja sen patosillalle miehet kokivat melkoisen yllätyksen. Ensiksi heidän huomionsa kiinnittyi siihen, että aiemman yhden esineen asemasta metsän yläpuolella näkyi nyt kaksi esinettä noin 600 metrin päässä sillalta lounaaseen. Mutta seuraavassa hetkessä he havaitsivat näistä kahdesta vasemmalle lukuisia muitakin valoja. He yrittivät laskea niiden lukumäärää, mutta se ei ollut helppoa sillä valot liikehtivät jatkuvasti lähellä maanpintaa. He päätyivät lukuun 14 tai 15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttöpäivystäjän oli tässä vaiheessa palattava takaisin lukemaan mittareita ja miehet ajoivat nyt autolla voimalaan. Pian Kovalainen palasi yksikseen patosillalle ja ryhtyi tekemään entistä tarkempia huomioita esineistä, jotka leijailivat edelleen lähes entisillä paikoillaan. Hän pani merkille, että kahdella lähimpänä olevalla esineellä oli näkyvissä jonkinlaiset suuntavalot. Toisen esineen valot osoittivat Ouluun päin, toisen patosillalle.
Äkkiä jälkimmäinen esine teki sekunnin verran kestäneen hämmästyttävän nopean liikkeeen siirtyen pari-kolmesataa metriä vasemmalle metsikön suojaan. Ouluun päin valaiseva esine vuorostaan laskeutui alemmaksi aivan lähelle lumen peittämää maata. Pimeässä yössä se oli nyt ensimmäistä kertaa selvemmin hahmotettavissa, sillä sen valot heijastuivat takaisin lumisista puista ja valaisivat esinettä itseään. Kovalainen totesi sen kiekon muotoiseksi ja arvioi sen läpimitaksi kolmisenkymmentä metriä. Esine jakautui kahteen selvästi erottuvaan osaan. Yläosassa näkyi kaksi vastakkaisilla sivuilla olevaa aukkoa, joiden läpimitta oli pari-kolme metriä. Alaosan pohja oli keskeltä tasainen ja tämän laakean osan läpimitaksi Kovalainen arvioi kymmenisen metriä.
Seuraavan puolen tunnin ajan Kovalainen seurasi hellittämättä edessään suolla avautuvaa mahtavaa näkyä. Hänen mieleensä juolahti tietenkin mennä katsomaan esineitä lähempää, mutta varovaisuus vei voiton. Koko pitkän yöllisen tarkkailun aikana esineissä ei näkynyt mitään tulenlieskoja, savua tai kaasupurkauksia eikä kuulunut ääniä. Jossakin vaiheessa lumen valaiseman esineen alaosasta suunnattiin maahan kirkas valokiila ja esine teki edestakaista vaappuvaa liikettä pystysuunnassa.
Vähitellen kaikki esineet siirtyivät länteen päin. Kovalainen seurasi niiden hiljaista kulkuetta aamun tuloon asti. Viimeinen niistä oli näkyvissä vielä neljännestä vaille kuusi, jolloin oli jo kirkasta. Se oli edennyt varsin kauas, mutta siinteli vielä silmään "suurena kuin omakotitalo".
Yön tapahtumien perusteella voi esittää monenlaisia kysymyksiä. Miksi omituinen seurue viipyi niin pitkään voimalan läheisyydessä, yli neljän tunnin ajan? Oliko lähimpänä voimalaa käväisseellä esineellä jonkinlaisia vaikeuksia? Hakiko se varavoimaa voimalasta? Kun voimaloiden ja voimalinjojen läheisyydessä eri puolilla maailmaa tehdyt ufohavainnot ovat suhteellisesti ajatellen varsin yleisiä, nousee mieleen hieman hupaisa ajatus, että kenties taivaankulkijat käsittivät meidän planeettamme voimalat jonkinlaisiksi huoltoasemiksi!
Eikö muka löytynyt edes tuntemattomia alkuaineita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wanha ketju
Mutta wanha on juttukin
Zinc
Olen lukenut tämän jo 10 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Wanha ketju
Mutta wanha on juttukin
Zinc
Olen lukenut tämän jo 10 vuotta sitten
Vanha? Eilen tehty ketju. Olisi kiva saada lähteet tietoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wanha ketju
Mutta wanha on juttukin
Zinc
Olen lukenut tämän jo 10 vuotta sitten
Vanha? Eilen tehty ketju. Olisi kiva saada lähteet tietoon.
No 10 wuotta sitten olen lukenut nämä jutut, eli melko wanha minulle
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wanha ketju
Mutta wanha on juttukin
Zinc
Olen lukenut tämän jo 10 vuotta sitten
Vanha? Eilen tehty ketju. Olisi kiva saada lähteet tietoon.
No 10 wuotta sitten olen lukenut nämä jutut, eli melko wanha minulle
Zinc
Väitit KETJUA myös vanhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wanha ketju
Mutta wanha on juttukin
Zinc
Olen lukenut tämän jo 10 vuotta sitten
Vanha? Eilen tehty ketju. Olisi kiva saada lähteet tietoon.
No 10 wuotta sitten olen lukenut nämä jutut, eli melko wanha minulle
Zinc
Väitit KETJUA myös vanhaksi.
Niin se onkin 10 vuotta vanha. Voihan sen tänne laittaa vaikka vuoden välein. On se silti 10 vuotta vanha.
Zinc
Senkin robotti
Vanhemmatkin nielaisivat 10 vuotta sitten. Vai nielaisi kuka nielaisi.
Zinc
Samat on jututkin
Robotit
Tässä tapauksessa tutkijoita kiinnosti erityisesti juuri ufosta pudonnut möhkäle, olihan se ensimmäinen laatuaan suomalaisen ufotutkimuksen historiassa. Sitä tutkittiin ainakin kahdessa yliopistossa ja neljässä metallurgian laboratoriossa Pohjanlahden molemmin puolin. Kappaleesta löytyi kaikkiaan 25 alkuainetta, suuremmassa määrin kahtatoista. Se ei ollut epätavallisen radioaktiivinen, sen sähkönjohtavuus oli yhtä huono kuin eristeillä, mutta se oli selvästä magneettinen.
Ensimmäiseksi oletettiin, että kyseessä olisi "luonnollinen" geologinen tuote. Tämän olettamuksen kumosi professori Edelman Åbo Akademin geologiselta laitokselta kuultuaan, mistä kappale oli löydetty. Mutta olisiko kysymyksessä meteoriitti? Tämän mahdollisuuden puolestaan torjui esitetyn alkuaineanalyysin perusteella Turun yliopiston meteoriittiasiantuntija professori Papunen. Nyt voitiin olla täysin varmoja siitä, että kysymyksessä oli ns. tekninen kappale eli teollisen valmisteen osa. Jatkotutkimukset paljastivat, ettei se voinut olla avaruusromua eikä normaalia käyttömetallia. Loppujen lopuksi tutkimuksissa ei ilmennyt mitään, mikä olisi ollut ristiriidassa havainnontekijän esittämien tietojen kanssa. Kappaleen alkuperällle ei siten löydetty mitään tavanomaista selitystä.
Raimo Blomqvistin havaintokertomuksessa on yksi erityisen kiinnostava yksityiskohta, joka antaa hänen kokemukselleen lisää uskottavuutta ikäänkuin mutkan kautta. Ensi kuulemalta havainto lautasen reunan vääntyneisyydestä vaikuttaa aivan pähkähullulta, mutta havainto on oikeastaan verraten tavallinen. Vastaavanlaisia piirteitä on nähtävissä esimerkiksi eräissä kuvissa, joita kiistelty George Adamski otti muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä Marylandissa Yhdysvalloissa puoli vuotta myöhemmin. Ilmiön aiheuttajaksi on arveltu esineen ympärillä olevaa voimakasta sähkömagneettista kenttää, joka toimii linssin tavoin ja varsinkin lähietäisyydellä vääristää esineestä syntyvää näkövaikutelmaa. Raimo Blomqvistin maininta voimakentässä olemisesta sopii hyvin tähän kuvaan.
Miksi vieras alus kävi tipauttamassa metallinmakuisia terveisiään Kallaveden yksinäisen saaren rantaan? Kappaleen säännöttömän muodon perusteella on vaikea kuvitella, että se olisi jokin huolto- tai korjausoperaatiossa korvattu kulunut tai rikkoutunut osa.