Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen huono äiti
15.04.2020 |
Olen masentunut. Siitä ei ole epäilystäkään. Parisuhteeni on mennyt melko huonosti jo 2,5 vuotta, vaikka ennen oltiin miehen kanssa aina niitä jotka vetivät yhtä köyttä kaikessa.
Nyt me riidellään jatkuvasti ja tuntuu, että kasvetaan erilleen hitaasti mutta varmasti. En haluisi näin tapahtuvan, koska mies on ollut elämäni rakkaus ja haluaisin saada elämäni joten kuten ennalleen.
Miehen ja minun riitely näkyy myös arjessa ja siinä etten enää jaksa olla aina se kiltti ja pullan tuoksuinen äiti, joka olin ennen.
Koen syyllisyyttä, mutta silti ajaudun myös riitaan lapsemme kanssa. Minusta tuntuu, että joudun yhä enemmän siihen ”huonomman” vanhemman rooliin, koska joudun esim. nyt kotikoulussa patistamaan lasta läksyihin ja isi sitten pääsee hoitamaan töiltään enemmän lapsen kanssa niitä kivoja juttuja. Pelailee lapsen kanssa ja touhuilee lapsen kanssa mieluisia juttuja.
Tämä taas näkyy siinä, että isän ja lapsemme suhde on vankempi ja läheisempi.
Itse koen ettei minulla pysy enää langat käsissä, mitä tulee vanhemmuuteen tai arjen pyörittämiseen ja koen vain syvempää masennusta.
Yritän tehdä hyvää ruokaa ja lasta sekä miestä miellyttäen, mutta aina koen riittämättömyyttä, koska yleensä ruoassa on jotain mistä lapsi ei pidä ja minä päädyn sitten nalkuttamaan, että kun pitäis sitä terveellistäkin ruokaa syödä.
Mies syyttää minua mustasukkaisuudesta hänen ja lapsemme väleistä ja sanoo minun olevan sairas ja hoitoa vailla. Tämä loukkaa minua syvästi. Ymmärrän että tarvitsisin terapiaa masennukseeni, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Tämän kaiken lisäksi miehelläkin on omia käsittelemättömiä asioita joihin tarvisi ammattiapua, muttei sitä aio hakea.
Ähh, sekava texti mutta toivottavasti saitte kiinni tästä.
Vertaistukea pliis?
Oletteko kokeneet vastaavia tunteita?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Minä olen se huono äiti jolta vietiin äitiys kokonaan, joten et varmaan mielipidettäni kaipaa. Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, toisaalta kääntyy puoleeni kun tarvitsee apua, ja minua ärsyttää että eikö hän todellakasn ymmärrä miten on minua haukkunut.
Toisen lapsrn kohdalla tilanne näyttää olevan erilainen. En ole tavannut puoleen vuoteen ainakaan, mutta netin kautta voidaan riidellä/keskustella.
Tai siis kakkosen kanssa ei riidellä, onkohan sekin jotenkin vaurioitunut koska ei riitele?
Helvetin vaikeaa tämä on.
Miten sinulle kävi niin, että ajauduitte lapsesi kanssa niin eri teille?
Oma lapseni on vielä pieni koululainen ja pelkään, että jos en saa elämänlankoja enää kohdilleen, niin lapseni katkeroituu ja hylkää minut äitinä täysin. Rakastan lastani mutta tämä masennus ja parisuhdetilanteeni repii minut täysin rikki, ja huomaan aina nalkuttavani ja olevani vihainen. Lapsenikin sanoo aina, että
” äiti miks oot aina niin vihainen” 😢
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Soita neuvolaan ja kysy apua. Ei noinkaan voi jatkua.
Ensiavuksi sanoisin, että lopeta miehen kasvattaminen. Keskity itseesi ja lapseen. Kun mies ja lapsi viihtyy keskenään, asiat on hyvin. Ota silloin omaa aikaa, ulkoile ja lepää.
Kun olet tervehtynyt, siirrä opetus ym-vastuuta miehelle sen verran kuin mihin hän kykenee.
Pyydä lapselta anteeksi, kun olet tehnyt väärin.
ÄLÄ YRITÄ LIIKAA. Tyydy tavalliseen, riittävään arkeen! Lopeta täydellisyyden tavoittelu.
Jos mies sanoo, että olet sairas ja tarvitset hoitoa, mutta ei yritä auttaa sinua, on parisuhde syy huonoon oloosi. Mies pääsee helpolla ja haukkuu sinua, kun yrität kasvattaa lastasi, ei mikään ihme, että voit huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin olet. Mutta jos se yhtään lohduttaa, niin täällä av:lla olet vertaistesi joukossa.
Jos ei ole asiaa, ei tarvitse kirjoittaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Minä olen se huono äiti jolta vietiin äitiys kokonaan, joten et varmaan mielipidettäni kaipaa. Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, toisaalta kääntyy puoleeni kun tarvitsee apua, ja minua ärsyttää että eikö hän todellakasn ymmärrä miten on minua haukkunut.
Toisen lapsrn kohdalla tilanne näyttää olevan erilainen. En ole tavannut puoleen vuoteen ainakaan, mutta netin kautta voidaan riidellä/keskustella.
Tai siis kakkosen kanssa ei riidellä, onkohan sekin jotenkin vaurioitunut koska ei riitele?
Helvetin vaikeaa tämä on.
Onpa katkeraa. Aikuistunut lapsesi yrittää pitää yhteyttä ja korjata välejänne, ja sinä sen kun kiukuttelet vaikka taisit mokata ihan itse.
Olet perheenne todellinen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.
Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Jatkan vielä, että on minulla toisinaan niitä hyviäkin hetkiä lapsen kanssa, mutta tällä hetkellä voimavarat on niin lopussa, että enemmän olen kokenut olevani se komentaja meidän kotonamme ja masentaa, kun koen että miehelläni ja lapsellani olisi parempi olla ilman minua.
Olen eroakin ehdottanut, mutta mies suuttuu siitäkin minulle ja sanoo, ettei meillä sitten ole enää puhuttavaa jos olen kerta päättänyt erota.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.
Muista kertoa lapsellesi, että tämä ei ole hänen vikansa. Tämä on sairaus, josta paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Minä olen se huono äiti jolta vietiin äitiys kokonaan, joten et varmaan mielipidettäni kaipaa. Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, toisaalta kääntyy puoleeni kun tarvitsee apua, ja minua ärsyttää että eikö hän todellakasn ymmärrä miten on minua haukkunut.
Toisen lapsrn kohdalla tilanne näyttää olevan erilainen. En ole tavannut puoleen vuoteen ainakaan, mutta netin kautta voidaan riidellä/keskustella.
Tai siis kakkosen kanssa ei riidellä, onkohan sekin jotenkin vaurioitunut koska ei riitele?
Helvetin vaikeaa tämä on.Onpa katkeraa. Aikuistunut lapsesi yrittää pitää yhteyttä ja korjata välejänne, ja sinä sen kun kiukuttelet vaikka taisit mokata ihan itse.
Olet perheenne todellinen lapsi.
Ei yritä korjata, kiihtyy nollasta sataan ja haukkuu minut. Sitten taas pyytää apua. Ja minä taivun, autan, neuvon, kunnes taas minut haukutaan. Olen siis ollut ihan v**un paska, tulen aina olemaan v* un paska hullu ja sairas, kaikki sukunsa äidit ovat parempia. Mutta auta armas kun hän tarvitsee neuvoa niin ottaa yhteyttä.
Ei edes myönnä että aikoi vasaralla hakata pääni muusiksi kun viimeksi näimme.
Aivan kun ei muistaisi.
Se olen varmaankin minä joka yrittää korjata välit, mutta en aina tiedä miten olla ärsyttämättä. Enkä aina tosiaan tiedä onko viisasta edes olla kuin en olisi loukkaantunut.
Että kiitos sinullekin tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Siis hetkinen, saat raivarit, kun et onnistu muuttamaan miestäsi mieleiseksesi? Ne ei ole ihmekään, ettei parisuhteenne ole oikein hyvässä jamassa. Unohda miehesi vähäksi aikaa, keskity olemaan kiukuttelematta lapsellesi. Jos miehellä ja lapsella on kivaa keskenään, jätä heidät rauhaan ja tee jotain josta itse tykkäät. Kun et ole koko ajan miehen kimpussa, hänenkään ei tarvitse olla koko aikaa puolustuskannalla, ja suhteenne normalisoituu. Se mikä on ollut ennen, on mennyttä iäksi, sitä et saa takaisin vaikka kuinka raivoaisit. Keskity tekemään nykyhetkestä paras mahdollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Minä olen se huono äiti jolta vietiin äitiys kokonaan, joten et varmaan mielipidettäni kaipaa. Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, toisaalta kääntyy puoleeni kun tarvitsee apua, ja minua ärsyttää että eikö hän todellakasn ymmärrä miten on minua haukkunut.
Toisen lapsrn kohdalla tilanne näyttää olevan erilainen. En ole tavannut puoleen vuoteen ainakaan, mutta netin kautta voidaan riidellä/keskustella.
Tai siis kakkosen kanssa ei riidellä, onkohan sekin jotenkin vaurioitunut koska ei riitele?
Helvetin vaikeaa tämä on.Onpa katkeraa. Aikuistunut lapsesi yrittää pitää yhteyttä ja korjata välejänne, ja sinä sen kun kiukuttelet vaikka taisit mokata ihan itse.
Olet perheenne todellinen lapsi.Ei yritä korjata, kiihtyy nollasta sataan ja haukkuu minut. Sitten taas pyytää apua. Ja minä taivun, autan, neuvon, kunnes taas minut haukutaan. Olen siis ollut ihan v**un paska, tulen aina olemaan v* un paska hullu ja sairas, kaikki sukunsa äidit ovat parempia. Mutta auta armas kun hän tarvitsee neuvoa niin ottaa yhteyttä.
Ei edes myönnä että aikoi vasaralla hakata pääni muusiksi kun viimeksi näimme.
Aivan kun ei muistaisi.
Se olen varmaankin minä joka yrittää korjata välit, mutta en aina tiedä miten olla ärsyttämättä. Enkä aina tosiaan tiedä onko viisasta edes olla kuin en olisi loukkaantunut.
Että kiitos sinullekin tästä.
Mistä? Et kirjoittanut aluksi mitään tuohon viittaavaa.
Lienette kaikki sekaisin, mutta veikkaanpa että sinä aloitit.
Jos tilanne on tuo, niin anna olla. Älä vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.
Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Siis hetkinen, saat raivarit, kun et onnistu muuttamaan miestäsi mieleiseksesi? Ne ei ole ihmekään, ettei parisuhteenne ole oikein hyvässä jamassa. Unohda miehesi vähäksi aikaa, keskity olemaan kiukuttelematta lapsellesi. Jos miehellä ja lapsella on kivaa keskenään, jätä heidät rauhaan ja tee jotain josta itse tykkäät. Kun et ole koko ajan miehen kimpussa, hänenkään ei tarvitse olla koko aikaa puolustuskannalla, ja suhteenne normalisoituu. Se mikä on ollut ennen, on mennyttä iäksi, sitä et saa takaisin vaikka kuinka raivoaisit. Keskity tekemään nykyhetkestä paras mahdollinen.
Juuri näin.
Pois miehessä riippuminen ja menneessä eläminen. Fokus omaan ja lapsen hyvinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan parempi, että pistäisit suhteen hetkeksi tauolle?
Tuo tie ei johda mihinkään, ja on pois lapsen hyvinvoinnista.
Mies ei ota aikuisen vastuuta. Liika nöyristely vinouttaa keskinäisiä valtasuhteita, samalla se on myös kontrollointia. Se johtaa epäterveeseen riippuvuuteen. Ei ole kahta tasa-arvoista aikuista, vaan painostava ja pakeneva ihmissuhdemöykky.
Ehkä mies ei tiedä miten suhtautua masennukseen ylipäätään. Hän enemmänkin luistelee elämässään.
Painostava paapominen vain karkottaa hänet kauemmas, koska hän ei kykene siihen mitä vaaditaan.Olen tätä miettinyt, mutta mies sanoo että se on täysi ero sitten eikä mitään taukoja.
Olen lapsenkin takia yrittänyt, koska joutuisin liian kauaksi hänestä jos lähden. Haluaa jäädä isänsä kanssa asumaan.
Antakaa minulle armoa ihmiset hyvät, älkääkä lynkatko. Tiedän että kuulostan säälittävältä paskaläjältä, mutten ole vielä yli 30 vuotisen elämäni aikana kokenut näin pahaa masennusta, joka toisinaan vetää täysin sängyn pohjalle itkemään.
Oletko hakenut siihen apua?
Miksi lähtisit kauas?
Kysy apua viranomaisilta, ei tuo selviä muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovasti voimia, rivien välistä kuulostat ihanalta ja herkältä. 😢❤ Ensinnäkin: ala tehdä joka päivä jotain, mikä on ihan vain sinulle itsellesi ja, mistä saat mielihyvää. Joku ihan oma juttu, vaikka pikkiriikkinenkin. Jää esimerkiksi ihastelemaan kevään merkkejä, kun viet roskat ulos. Katsele luontoa, taivasta, hengitä. Toinen: suositus tietenkin avun hakemiseen. Kolmas: Anna niiden rutista. Päätä, että itsetuntosi ei ole siitä kiinni, että TÄLLÄ HETKELLÄ ruokasi ei kelpaa. TÄLLÄ HETKELLÄ olet se kurjempi vanhempi. Rajojen asettajalla on todella suuri merkitys lapsen kehitykselle ja niissäkin hetkissä voi silti antaa rakkautta. Rakkauden osoitukset lapselle voivat olla näennäisesti pieniä (oikeasti valtavan isoja): näytä pystypeukkua, kun lapsellasi sujuu joku asia hyvin, tajuta olkapäälle, pörrötä tukkaa, katso ihailevin silmin. Tätä arjen keskellä, siihen ei tarvita erikseen järjestettyjä pelihetkiä.
Parisuhdekin kuulostaa jotain muuta kaipaavan, mutta ei kaikkia asioita kerrallaan tarvitse aina kuntoon laittaa. Perheen dynamiikkaa kuin patisuhteenkin, voi yhden osasen myönteinen muutos, alkaa kuin itsestään parantamaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos ihanan tsemppaavasta viestistäsi!
Tämä sai kyyneleet silmiini, kun mietin vain kuinka hyviä ja kilttejäkin ihmisiä on vielä olemassa.
Yritän ottaa joka päivä aina pienen hetken itselleni. Treenailen tai vain hoidan kotiamme korvalaput korvissa kuunnellen mieleistäni musiikkia.
Mutta minussa asuu tällä hetkellä jotain todella synkkää.. Tuntuu pahalta etten saa rakastamaltani mieheltä samalla tavoin huomiota kuin ennen ja tuntuu, että hän pönkittää omaa itsentuntoaan syyllistämällä minua monista asioista.
Olen yrittänyt rakastaa hänet takaisin sellaiseksi kuin hän oli ennen. Olen yrittänyt liikaakin miellyttää jopa siihen pisteeseen, että väsyn ja saan raivarit, kun tuntuu etten saa entistä miestäni takaisin.. Eli sitä lempeää, huomaavaista hellää ja hyvää rakastajaa.
Mutta tuntuu ettei mikään enää auta.Oloni on arvoton ja mietin välillä niin synkkiä ja toivottomia ajatuksia etten uskalla sanoa niitä edes ääneen.
Siis hetkinen, saat raivarit, kun et onnistu muuttamaan miestäsi mieleiseksesi? Ne ei ole ihmekään, ettei parisuhteenne ole oikein hyvässä jamassa. Unohda miehesi vähäksi aikaa, keskity olemaan kiukuttelematta lapsellesi. Jos miehellä ja lapsella on kivaa keskenään, jätä heidät rauhaan ja tee jotain josta itse tykkäät. Kun et ole koko ajan miehen kimpussa, hänenkään ei tarvitse olla koko aikaa puolustuskannalla, ja suhteenne normalisoituu. Se mikä on ollut ennen, on mennyttä iäksi, sitä et saa takaisin vaikka kuinka raivoaisit. Keskity tekemään nykyhetkestä paras mahdollinen.
Tämäkin johtuu ihan vain siitä, että mieheni on todella mustasukkainen ja on jo pidempään syytellyt minua toisen miehen kanssa rakastelusta.
Tämä ei pidä paikkaansa, mutta jollain sairaalla tavalla olen yrittänyt vain miellyttää miestä ettei hänen tarvitsisi kuvitella minusta noin pahoja asioita. Jos en itse osoita huomiota miehelle, niin hän mököttää ja kuvittelee varmaan nytkin minun pitävän hauskaa jollekin toiselle miehelle kirjoittaen. Ap
Oletko ap ollut aikaisemmin masentunut?
Kuulostat siltä.
Alue: Aihe vapaa
Otan osaa. Minä olen se huono äiti jolta vietiin äitiys kokonaan, joten et varmaan mielipidettäni kaipaa. Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, toisaalta kääntyy puoleeni kun tarvitsee apua, ja minua ärsyttää että eikö hän todellakasn ymmärrä miten on minua haukkunut.
Toisen lapsrn kohdalla tilanne näyttää olevan erilainen. En ole tavannut puoleen vuoteen ainakaan, mutta netin kautta voidaan riidellä/keskustella.
Tai siis kakkosen kanssa ei riidellä, onkohan sekin jotenkin vaurioitunut koska ei riitele?
Helvetin vaikeaa tämä on.