Mitä muistatte lapsuudestanne ennen kouluikää?

Onnellisuuden.

En juuri mitään, sen mitä on kerrottu (eli ei ole omia muistoja) , eiköhän tää ole ihan normaalia, kun ei lapsen muisti ole kehittynyt vielä, aikaisimmat muistot ihmisellä yleensä voivat olla noin 3vuoden iästä...

Aika vähän, mutta jotain juttuja hoitopaikasta: olohuoneen pöydän ja nahkasohvat, julisteen eteisestä (3 lasta kurahousuissa kaivon kannen päällä), nukkumishuoneen ja oman peittoni siellä, kauraleivän (hoitotäti oli leikannu reikäleivästä sellaisia ohuita kapeita viipaleita)....

Voi, paljonkin. Lapsuuskodissani lypsykarjatilalla asuivat myös isovanhemmat saman talon toisessa päässä, muuttivat erilliseen taloon kun olin 6-vuotias. Lapsuuteni oli tavallista 1980- ja 90-luvun maalaiselämää. En ollut päivähoidossa, seurakunnan päiväkerhoissa kävin kaksi kertaa viikossa. Eskaria ei tuohon aikaan varsinaisesti ollut, eskarivuonna kävin päiväkerhontapaisesssa kiertävässä päiväkodissa, jossa tehtiin myös eskaritehtäviä.

Yritä muistella jotain yleisiä kiinnekohtia, vaikka et muista. Olitko päiväkodissa? Miltä siellä näytti? Mitä ruokaa söitte kotona? Mitä jouluna tehtiin? Millainen auto teillä oli, jos oli? Oliko lemmikkejä? Miten opit uimaan? Ajamaan pyörällä? Itseltäni löytyy ainakin noihin vastaus samantien.

Muistan 4-vuotissynttärini ja siitä eteenpäin, mutta en pienintäkään asiaa ennen sitä.

Tappelin naapurin tytön kanssa, kun se yritti omia mun uuden paksurenkaisen polkupyöräni. Sain uudet kurahaalarit ja menin seisomaan vyötäisiä myöten vesiojaan. Päiväkodissa kuuluin ryhmään nimeltä Puolukat. Mustikat oli nuorempia ja Juolukat vanhempia. Päiväkodissa leivottiin joskus pullaa ja meinasin tukehtua kun söin taikinaa salaa. 

Kyllä minä muistan ihan hyvin 3-vuotaasta alkaen. Jotain myös   sitä ennen. Ne ihmisetkin muistan hyvin jotka kuolivat minun ollessa alle kouluikänen. Muistan serkkujen syntymät ja päiväkodin kaverit ja huonekalut väreinen jo 3-vuotiaasta. Muistan myös omat rattaat, jotka piti kanta mummolan portaat ylös. Muistan myös vaattee joita ommeltiin. Minun miehenikin muistaa isänsä , vaikka isä kuoli hänen ollessa  kaksi ja puoli vuotias. Olen huomannut, että noin yleisesti muistan hyvin lapsuueni.

Muistan yksittäisiä tapahtumia. Kun lähdin karkuteille 2-3 v. Kun muutettiin ja muuttokuormasta oli pihalle jäänyt joku kapine. Olin 5 v. ja menetys tuntui lopulliselta, ettei ikinä saada takaisin. Muutimme noin viiden kilometrin päähän. Kun  olimme muiden lasten kanssa omenavarkaissa ja jäimme kiinni. Piti mennä pyytämään anteeksi ja pelotti kauheasti. Jälkeen päin merkityksellisemmältä  tapahtumalta tuntuu, kun opin lukemaan noin kuuden ikäisenä. Muistan hyvin selvästi, kun kirjainten salaisuus vain aukesi minulle.

Muistan hyvin paljon 3 vuotiaasta eteenpäin ja varhaisimmat varmistetut jutut 2v 3kk.

Vierailija kirjoitti:

Voi, paljonkin. Lapsuuskodissani lypsykarjatilalla asuivat myös isovanhemmat saman talon toisessa päässä, muuttivat erilliseen taloon kun olin 6-vuotias. Lapsuuteni oli tavallista 1980- ja 90-luvun maalaiselämää. En ollut päivähoidossa, seurakunnan päiväkerhoissa kävin kaksi kertaa viikossa. Eskaria ei tuohon aikaan varsinaisesti ollut, eskarivuonna kävin päiväkerhontapaisesssa kiertävässä päiväkodissa, jossa tehtiin myös eskaritehtäviä.

Yritä muistella jotain yleisiä kiinnekohtia, vaikka et muista. Olitko päiväkodissa? Miltä siellä näytti? Mitä ruokaa söitte kotona? Mitä jouluna tehtiin? Millainen auto teillä oli, jos oli? Oliko lemmikkejä? Miten opit uimaan? Ajamaan pyörällä? Itseltäni löytyy ainakin noihin vastaus samantien.

Hyviä vinkkejä, mutta en saa noista mitään kiinni. Elin lapsuuteni ennen kouluikää 60-luvulla. En ole koskaan ollut päiväkodissa, koska mummo hoiti meitä lapsia. Ruoasta ei tule mitään mieleen eikä jouluistakaan ennen kouluikää. Meillä ei siihen aikaan ollut vielä autoa. Ei lemmikkejä. Uimaan opin vasta koulussa, samoin ensimmäisen polkupyörän sain vasta kouluikäisenä. 

Monet tuttavani muistavat myös paljon erilaisia asioita lapsuudestaan ja itsekin haluaisin muistaa, mutta valokuvat ovat ainoat, joista voin nähdä, mitä lapsuudessani oli. Eikä siihen aikaan ollut tapana kuvatakaan niin paljon.

Muistan huonekaluja ja leluja. Muistan roikkuneeni nahkasohvassa pää alaspäin. Muistan kuinka tein yksin tutkimusmatkoja takapihalle ja näin hämähäkkejä ja mehiläisiä. Tarha-ajan muistan jo tarkasti. Muistan leikkikaverit ja osan tarhatädeistäkin.

Sen että minulla oli ilmapallo, että en pitänyt kaalikeitosta, tipuin jokeen liukkaalta kiveltä, opin ajamaan pyörällä, kaaduin keinutuolilla, söin puuroa johon laitettiin voisilmä.

Monikohan muistikuva on sittemmin itseluotu, kun joku sukulainen kertonut vaikka tarinaa lapsuudestamme?

Vierailija kirjoitti:

Monikohan muistikuva on sittemmin itseluotu, kun joku sukulainen kertonut vaikka tarinaa lapsuudestamme?

Ei välttämättä ainutkaan. Muistan asioita, joita kukaan muu ei ole voinut minulle kertoa.

En oikein mitään.

Ainoat muistikuvani ajalta 0-9v mahtuvat 1 käden sormiin. Pissasin housuuni ulkona keinuessani, sitä en muista mitä siitä seurasi, koska taisin olla "jo" 7-8v.

Eräs ilta jäänyt mieleen, kun paettiin äidin kanssa makuuhuoneeseen ja äiti työnsi painavaa lipastoa oven eteen. Talviyö, kun mentiin ulkovarastoon isää karkuun ja toinen kun juostiin keltaiseen kuplavolkkariimme pakoon.

Sen muistan myös, kun menin väliin isän "käsitellessä" äitiä ja hän tuuppasi minut pois seurauksella, että kaaduin puuarkun teräsvahvistettuun kulmaan niin, että takaraivo aukesi ja äiti kantoi suihkuun ja verta riitti.

Hämärä muistikuva isän kaatumisesta ulko-oven edessä olevaan rappuralliin ja piti soittaa ambulanssi.

Yhtenä iltapvänä muistan, että istuessani eteisen tuolilla ikäänkuin nousin siitä eteisen kattoon, sieltä sitten katselin alaspäin.

Oho, taisikin olla enemmän kuin 5 muistoa..

15 luki aloituksen huonosti. Noista voi pari poistaa, koska taisivat tapahtua ollessani 7-9v.

Eli ennen kouluikään vain muutama asia. Yhden kerran, kun olin mummon luona yötä niin muistan pohtineeni ääneen, että mitähän äitille kuuluu, huolehdin hänestä tietäen isäni, mutta en muista olinko alle 8v silloin. Äidin t-paita oli uniriepuna ja sitä haistelin.

-15-

Muistan kun oltiin siskon kanssa menossa portaita pitkin kerrostalon ylimmässä kerroksessa asuvan kaverimme luo ja hissillä meni joku ohi. Hissi pysähtyi ja sieltä tuli mies meitä kohti puukko kädessä ja pyysi meitä riisumaan housut. Minä 4 v jähmetyin, mutta onneksi vuoden vanhempi siskoni alkoi huutaa ihan hirveesti ja se mies lähti juoksee portaat alas karkuun.

Paljon muutakin muista, mm. sen kun pyromaani tuikkasi kellarissa oleva puuvaraston palamaan ( saunat lämmitettiin kaupungissakin tuollon puilla). Helsingin keskustan taloissa oli kadulta luukkuja kellareihin, jota kautta oli sytyttänyt tuon palon.

Systeri oli saanut uuden pyörän ja ajoi pesutuvan ikkunaa päin, kun ei osannut jarruttaa. Iskä oli aina viikonloppuisin kännissä. Yhden joulun muista, kun lähti hakemaan juna-asemalta joulupukkia ja pukki kävikin sillä välin. Olin vähän surullinen, kun pukki ehti käydä sillä välin, kun isä oli poissa.

Kaiken kaikkiaan muista paljon kaikkea onnellista ja mukavaa, leikittiin Temppeliaukion kallioilla kavereiden kanssa ja olin äidin kanssa paljon mukana, kun hän teki töitään talonmiehenä. Kellarissa ja pannuhuoneessa oli kiva leikkiä, kun äiti siivosi.

Monella näyttäisi ne muistot liittyvän johonkin rankkaan tapahtumaan. Voisiko sitten ollakin niin, että jos ei muista tapahtumia lainkaan, onkin elänyt suht onnellista varhaislapsuutta?

- Muistan että kotona olin yksinäinen ja eksynyt. Koin että äiti antaa rakkautta vain pikkuveljelle ja estää isää viettämästä aikaa kanssani.

- Iltaisin ja aamuisin makasin yksin pelkojen riivaamana peiton alla, enkä voinut pyytää apua keneltäkään.

- Tiesin, että sairastuminen ja itsensä satuttaminen on rikos äitiäni vastaan. Kun kaaduin pyörällä ja sain haavan polveeni, pääni täytti ajatus etten uskalla mennä kotiin. Odotin haukkumista ja kidutusta.

- Opin perheeltäni että puliukkoihin ja mustalaisiin pitää suhtautua varauksella, vaikka näkyvästi ei saa syrjiä.

- Olin rakastunut parhaaseen kaveriini - poikaan.  Odottelin häntä haikeana pihamuurin aukossa, keksimme yhdessä mahtavia seikkailuja, kokeilimme pussata toisiamme. Hänen ansiostaan elämäni oli elämän arvoista.

muistan kun vastaantulijat kyselivät äidiltäni onko se tyttö vai poika. olin jo jotain 4-5v. itselläni ei mitään epäilyjä sukupuolestani ollut ja ihmettelinkin  mitä kummaa siinä on. voisivat aikuiset ajatella mitä puhuvat lapsen kuullen , kyllä niillä korvat kumminkin on ja muistikin pelaa vieläkin näin 60v.