Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmisten pollat eivät kestä
14.04.2020 |
kotona oman perheensä kanssa oleskelua? Tai ylipäätään omassa kodissa olemista?
On aika kumma, jos olet puolisoksesi valinnut ihmisen jota et oikeastaan jaksa pakollisia aikoja enempää katsella. Ja tehnyt vielä lapsia, etkä jaksa niidenkään seurassa olla.
On pakko päästä millä tahansa syyllä pois kotoa, oman perheensä luota, kun nyt on muutama viikko joutunut viettämään enemmän aikaa perheensä kanssa. Ei muka pää kestä. Mitä ihmettä? Kuinka heikko on ihmisten mielenterveys, jos se järkkyy kuukaudessa sen takia, että joutuu viettämään aikaansa perheensä kanssa.
Samoja selityksiä nuorten päästämisellä isoihin kokoontumisiin. Ei muka mielenterveys kestä. Höpö höpö. Ei varmasti mene lapsi rikki, kun kavereihin saa nykyään videoyhteyksiä, eikä olla minkään kirjeiden varassa.
Ihmisistä on tullut heikkoja ja tahdottomia. Ja tekevät huonoja valintoja, alkaen perheen perustamisesta.
Kommentit (27)
Oot oikeeessa ettei kestä. En tiedä, miksei kestä edes vaikkei ole poikkeustila. Ihmiset syövät masennuslääkkeitä, juovat, ovat burnoutissa, kuka mitäkin. Joku tässä ajassamme on vikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua hämmästyttää se, että ihmiset tosiaan ovat osoittautuneet äärimmäisen riippuvaisiksi toisten ihmisten fyysisestä lähellä olemisesta. Ollaan valmiita altistamaan muut ihmiset tartunnalle ja jopa kuolemanvaaralle vain sen vuoksi, ettei kestetä olla erossa. Toinen omituinen ryhmä on se väki, joka tulee hulluksi muutamasta viikosta oman perheensä seurassa. Oliko pakko valita puoliso ja tehdä lapset, joiden kanssa tulee hulluksi?
MInä kestän eristäytymistä poikkeuksellisen hyvin, koska olen tottunut siihen kolmenkymmenen vuoden ja erityisesti viiden viime vuoden aikana. Kukaan ei ole kiinnostunut juuri minun seurastani, ja minä olen oppinut olemaan työntymättä muiden seuraan. Taidan olla paljon ei-toivotumpaa seuraa kuin kuvittelinkaan: ihmiset menevät järjiltään sosiaalisen eristäytymisen vuoksi, mutta silti yksikään ei vuosien varrella ole hakeutunut minun kaverikseni. Mitähän muuta mielenkiintoista tämä katastrofi vielä paljastaa? :D
Ihmisillä ei ole oikeita ongelmia. Omaa elämää ja sen kuviteltua surkeutta ehditään märehtimään ja analysoimaan ihan liikaa. Mielikuvamarkkinointi ja kaverit vahvistavat kuvitelmia, kuinka elämä on paskaa.
Niitä ihmisiä, joiden pitäisi olla rakkaimpia maailmassa, kohdellaan kaikkein huonoimmin ja välinpitämättömimmin. Oma napa on rakkain maailmassa ja perheelle kostetaan, kun ei omaa itseään ja elämäänsä hyväksy.
Ihan uskomatonta, että omasta perheestä, puolisosta ja lapsista koetaan tarvitsevaan lomaa ja omaa aikaa.
Minäkään en ymmärrä.
Minusta on kiva olla kotona. Teen etätöitä, mutta niitä työtehtäviä ylipäänsä on ollut nyt aika vähän tällä hetkellä. Minulla on paljon kirjoja, joita en ole lukenut, nyt on ollut aikaa niille.
Ruoanlaittoon ja leipomiseen voi laittaa enemmän aikaa. Voi opetella soittamaan pianoa tai kitaraa, voi opetella kutomaan tai muita kädentaitoja. Voi jumpasta.
Joka päivä teen 1-2 tunnin kävelylenkin luonnossa.
Yle Areenassa on enemmän ohjelmaa kuin ehtii katsoa.
Voi opetella kieliä. Filosofiaa, historiaa, mitä vaan.
Ja lapsen kanssa on pelattu, ulkoiltu, leikitty, askarreltu. Rakennettu majaa ja legoja, tehty kauppaleikkiin ruokia ym. Hän ei edes kaipaa päiväkotiin, kun kysyin. Oli ihan hölmistynyt, että miksi hän sinne kaipaisi.
Ongelma ei välttämättä ole se perheen kanssa oleminen vaan toimettomuus, sekä pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta.
Monelle elämänsisällöksi ei riitä siivous ja liikunta. TV:n katselu passivoittaa ja kirjojakaan ei välttämättä aina jaksa lukea tai lautapelejä pelata (jos näitä nyt on kotona).
Lisäksi talouden näkymät stressaa. Moni on lomautettuna tai lomautus uhkaa. Oman taloudellisen selviämisen luotto on mennyt.
Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ei ole mitään mitä odottaa. Tämä on monelle tavoitteeliselle ihmiselle turhauttavaa.
Esimerkkinä voisin ottaa perheemme. Viihdymme hyvin yhdessä ja ne menemiset lomamatkoineen teen mieluiten perheen kanssa, en kaipaa irtiottoja perheestä. Silti on vaikea pitää pää kasassa.
Syynä kummankin perheen vanhemman lomautukset ja pelko tulevista irtisanomiskierroksista (sen verran perspektiiviä työelämään, että niitä varmasti tulee vielä). Kummankin lapsen kesätyöt on peruttu, toisen odotetut yo-juhlat on peruttu ja toisen rippileiriä ei varmaankaan järjestetä (mitään tietoa asiasta ei ole tullut). Toisen pääsykokeita ei ole ja päätöstä miten toimivat tämän sijasta ei ole vielä tiedotettu (vähän hankala valmistautuakin). Kummankin lapsen urheiluharrastukset ovat tauolla kaikkine tavoitteineen kuten SM kisat ja MM kisat. Yhtäkkiä aktiivisten ja tulevaisuuden tavoitteiden ja odotusten suhteen lasten elämä onkin muuttunut epämääräiseksi odotteluksi ja kotona oloksi.
Eli meillä tämä stressaa ja vaivaa. Ei perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on laumaeläin ja sopeutunut elämään vuorovaikutuksessa laumaan. Vaihtelu antaa energiaa elämään.
Sitten, jos ei koe mielekkääksi tätä eristäytymistä, niin alkaahan se tökkimään. Itse en piittaa paljoakaan eristäytymisestä.
En hermostu muiden hermostumisesta, jos päät hajoo naapureilla, niin mitä siitä.
Ensinnäkin, kaikki meistä emme pelkää kuolemaa lainkaan emmekä pidä sitä erityisen epätoivottavana. Jos ei pelkää, niin ei ole mitään syytä kestää juuri mitään epämukavuutta.
Toinen juttu on, että ei tässä ole kyse mistään yksin tai perheen kanssa olemisesta vaan monella meistä on vaakalaudalla työpaikka, asunto, auto, mökki, koko entinen elämä. Koska tämä korona on jo johtanut laajoihin lomautuksiin ja jos toimenpiteet eristykseen jatkuvat, alkaa kohta irtisanomisent.
Ja siis esim. itselläni raskasta on käytännön päivittäiselämässä ihan se, että ainakaan toistaiseksi ei ole lomautettu (vaikka työnantajani on jo lomauuttanut) eli teen etänä vaativaa, äärikiireistä työtä kotona, ja lisäksi totaaliyksinhuoltajana yritän huolehtia päiväkoti-ikäisestä ja kouluikäisen ADHD-lapsen koulunkäynnistä. Unet jääneet noin 3-4 tuntiin yö jo muutaman viikon, kyllä se rasittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei välttämättä ole se perheen kanssa oleminen vaan toimettomuus, sekä pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta.
Monelle elämänsisällöksi ei riitä siivous ja liikunta. TV:n katselu passivoittaa ja kirjojakaan ei välttämättä aina jaksa lukea tai lautapelejä pelata (jos näitä nyt on kotona).
Lisäksi talouden näkymät stressaa. Moni on lomautettuna tai lomautus uhkaa. Oman taloudellisen selviämisen luotto on mennyt.
Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ei ole mitään mitä odottaa. Tämä on monelle tavoitteeliselle ihmiselle turhauttavaa.
Esimerkkinä voisin ottaa perheemme. Viihdymme hyvin yhdessä ja ne menemiset lomamatkoineen teen mieluiten perheen kanssa, en kaipaa irtiottoja perheestä. Silti on vaikea pitää pää kasassa.
Syynä kummankin perheen vanhemman lomautukset ja pelko tulevista irtisanomiskierroksista (sen verran perspektiiviä työelämään, että niitä varmasti tulee vielä). Kummankin lapsen kesätyöt on peruttu, toisen odotetut yo-juhlat on peruttu ja toisen rippileiriä ei varmaankaan järjestetä (mitään tietoa asiasta ei ole tullut). Toisen pääsykokeita ei ole ja päätöstä miten toimivat tämän sijasta ei ole vielä tiedotettu (vähän hankala valmistautuakin). Kummankin lapsen urheiluharrastukset ovat tauolla kaikkine tavoitteineen kuten SM kisat ja MM kisat. Yhtäkkiä aktiivisten ja tulevaisuuden tavoitteiden ja odotusten suhteen lasten elämä onkin muuttunut epämääräiseksi odotteluksi ja kotona oloksi.
Eli meillä tämä stressaa ja vaivaa. Ei perhe.
Kerroit hienosti omasta elämästäsi.
Itse olen sitä mieltä, että kaltaisillesi ihmisille tämä tilanne antaa hienon mahdollisuuden kasvuun ja kehitykseen.
Tärkein oppi lienee se, että oikeasti ihminen ei pitkällä aikavälillä pysty elämäänsä vaikuttamaan. Kaikki on loppujen lopuksi tuurista ja sattumasta kiinni. Elämää ja omaa persoonaa ei kannata sitoa tavoitteisiin.
Totta. On mielestäni surullista katsottavaa kun aikuiset, jopa perheelliset ihmiset eivät jaksa olla kotonaan muutamaa viikkoa pidempään tai se ahdistus täytyy alkoholilla, roskaruoalla yms. hukuttaa.
Meillä ei ole edes ulkonaliikkumiskieltoa mutta silti ihmisillä pää hajoaa. Nykyihminen on niin vieraantunut omasta pään sisäisestä toiminnastaan että kaikki ajatukset, tunteet yms. täytyy jollain peittää. Suosittelisin kaikille meditaatio harjoituksien tekemistä kotona ja erinäisiä lihasharjoituksia. Tutustukaa nyt saatana kerrankin omaan itseenne kun kerran siihen on mahdollisuus. Tollot.
Toinen mahdollisuus on että mennään levittämään virusta, tuhotaan ikääntynyt väestö sekä talous samalla kertaa. Ehkä sitten kaikki olisivat tyytyväisiä eikä ahdistaisi enää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksin jo varhaisessa vaiheessa että itsetutkiskelemalla aika menee kuin siivin, nyt esinahassa jo kuitenkin kolmannen asteen palovammoja, mikä avuksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei välttämättä ole se perheen kanssa oleminen vaan toimettomuus, sekä pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta.
Monelle elämänsisällöksi ei riitä siivous ja liikunta. TV:n katselu passivoittaa ja kirjojakaan ei välttämättä aina jaksa lukea tai lautapelejä pelata (jos näitä nyt on kotona).
Lisäksi talouden näkymät stressaa. Moni on lomautettuna tai lomautus uhkaa. Oman taloudellisen selviämisen luotto on mennyt.
Elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ei ole mitään mitä odottaa. Tämä on monelle tavoitteeliselle ihmiselle turhauttavaa.
Esimerkkinä voisin ottaa perheemme. Viihdymme hyvin yhdessä ja ne menemiset lomamatkoineen teen mieluiten perheen kanssa, en kaipaa irtiottoja perheestä. Silti on vaikea pitää pää kasassa.
Syynä kummankin perheen vanhemman lomautukset ja pelko tulevista irtisanomiskierroksista (sen verran perspektiiviä työelämään, että niitä varmasti tulee vielä). Kummankin lapsen kesätyöt on peruttu, toisen odotetut yo-juhlat on peruttu ja toisen rippileiriä ei varmaankaan järjestetä (mitään tietoa asiasta ei ole tullut). Toisen pääsykokeita ei ole ja päätöstä miten toimivat tämän sijasta ei ole vielä tiedotettu (vähän hankala valmistautuakin). Kummankin lapsen urheiluharrastukset ovat tauolla kaikkine tavoitteineen kuten SM kisat ja MM kisat. Yhtäkkiä aktiivisten ja tulevaisuuden tavoitteiden ja odotusten suhteen lasten elämä onkin muuttunut epämääräiseksi odotteluksi ja kotona oloksi.
Eli meillä tämä stressaa ja vaivaa. Ei perhe.
Kerroit hienosti omasta elämästäsi.
Itse olen sitä mieltä, että kaltaisillesi ihmisille tämä tilanne antaa hienon mahdollisuuden kasvuun ja kehitykseen.
Tärkein oppi lienee se, että oikeasti ihminen ei pitkällä aikavälillä pysty elämäänsä vaikuttamaan. Kaikki on loppujen lopuksi tuurista ja sattumasta kiinni. Elämää ja omaa persoonaa ei kannata sitoa tavoitteisiin.
Uskon että vaikka kaikkeen ei pystykään vaikuttamaan, niin moneen asiaan elämässään pystyy. Kyllä omilla valinnoilla on merkitystä esim. saatko opiskelupaikan ja sitä kautta millaisen työpaikan. Jos et tavoittele ja tee mitään, niin et voi mitään saavuttaa. Ihan taivaanrannan maalariksi ei kannata ryhtyä sen vuoksi ettei pysty elämäänsä vaikuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska mulle perheen perustaminen ei tarkoita sitä, että ollaan kaikki koko ajan kotona, lapset eivät käy koulussa ja päiväkodissa, mä en voi tehdä töitä, ei voi käydä missään muualla kuin ulkoilemassa, koko ajan pitää laittaa ruokaa ja takaraivossa tykyttää koko ajan huoli siitä, sairastuuko joku ja miten toimeentulolle käy.
Mä en ymmärrä, miten nämä urpot kyselee tätä samaa uudelleen ja uudelleen. Silkkaa tyhmyyttäkö se on?
Vierailija kirjoitti:
Koska mulle perheen perustaminen ei tarkoita sitä, että ollaan kaikki koko ajan kotona, lapset eivät käy koulussa ja päiväkodissa, mä en voi tehdä töitä, ei voi käydä missään muualla kuin ulkoilemassa, koko ajan pitää laittaa ruokaa ja takaraivossa tykyttää koko ajan huoli siitä, sairastuuko joku ja miten toimeentulolle käy.
Mä en ymmärrä, miten nämä urpot kyselee tätä samaa uudelleen ja uudelleen. Silkkaa tyhmyyttäkö se on?
Ihmisaines on selvästi rapistunut muutaman vuosikymmenen aikana. Talvisota olisi loppunut hyvin lyhyeen ja surullisesti, jos sinun kaltaistesi varassa olisi oltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska mulle perheen perustaminen ei tarkoita sitä, että ollaan kaikki koko ajan kotona, lapset eivät käy koulussa ja päiväkodissa, mä en voi tehdä töitä, ei voi käydä missään muualla kuin ulkoilemassa, koko ajan pitää laittaa ruokaa ja takaraivossa tykyttää koko ajan huoli siitä, sairastuuko joku ja miten toimeentulolle käy.
Mä en ymmärrä, miten nämä urpot kyselee tätä samaa uudelleen ja uudelleen. Silkkaa tyhmyyttäkö se on?
Ihmisaines on selvästi rapistunut muutaman vuosikymmenen aikana. Talvisota olisi loppunut hyvin lyhyeen ja surullisesti, jos sinun kaltaistesi varassa olisi oltu.
Mitäpä jos et puhuisi asioista, josta et tiedä mitään ja josta ei ole mitään kokemusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska mulle perheen perustaminen ei tarkoita sitä, että ollaan kaikki koko ajan kotona, lapset eivät käy koulussa ja päiväkodissa, mä en voi tehdä töitä, ei voi käydä missään muualla kuin ulkoilemassa, koko ajan pitää laittaa ruokaa ja takaraivossa tykyttää koko ajan huoli siitä, sairastuuko joku ja miten toimeentulolle käy.
Mä en ymmärrä, miten nämä urpot kyselee tätä samaa uudelleen ja uudelleen. Silkkaa tyhmyyttäkö se on?
Ihmisaines on selvästi rapistunut muutaman vuosikymmenen aikana. Talvisota olisi loppunut hyvin lyhyeen ja surullisesti, jos sinun kaltaistesi varassa olisi oltu.
Mitäpä jos et puhuisi asioista, josta et tiedä mitään ja josta ei ole mitään kokemusta?
Olen riittävän vanha muistamaan kaikenlaista ja olen koko ikäni tuntenut sodan sekä rintamalla että kotirintamalla käyneitä ihmisiä. Heidän kynästään ei sinun ruikutuksesi kaltaista roskaa ole lähtenyt. Häpeäisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska mulle perheen perustaminen ei tarkoita sitä, että ollaan kaikki koko ajan kotona, lapset eivät käy koulussa ja päiväkodissa, mä en voi tehdä töitä, ei voi käydä missään muualla kuin ulkoilemassa, koko ajan pitää laittaa ruokaa ja takaraivossa tykyttää koko ajan huoli siitä, sairastuuko joku ja miten toimeentulolle käy.
Mä en ymmärrä, miten nämä urpot kyselee tätä samaa uudelleen ja uudelleen. Silkkaa tyhmyyttäkö se on?
Ihmisaines on selvästi rapistunut muutaman vuosikymmenen aikana. Talvisota olisi loppunut hyvin lyhyeen ja surullisesti, jos sinun kaltaistesi varassa olisi oltu.
Mitäpä jos et puhuisi asioista, josta et tiedä mitään ja josta ei ole mitään kokemusta?
Olen riittävän vanha muistamaan kaikenlaista ja olen koko ikäni tuntenut sodan sekä rintamalla että kotirintamalla käyneitä ihmisiä. Heidän kynästään ei sinun ruikutuksesi kaltaista roskaa ole lähtenyt. Häpeäisit.
Mä en voi kuin nauraa sulle. Täällä sä käyt valittamassa nettipalstalla siitä, miten sua ahdistaa toisten ihmisten tunteet, ja sitten käytät tekosyynä jotain ihmisiä, jotka ovat eläneet sodan aikana. Voi että, pitäisikö mun nyt tarjota sulle sääliä ja sympatiaa?
Koska he ovat onnettomia pullamössö-nyhveröitä, joilla alkaa alahuuli väpättämään mitä pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Toivottavasti mitään todella rankkaa kriisitilannetta ei koskaan tule, sillä se peli ollaan tällä ulisijakansalla hävitty jo ennen kuin se alkaakaan.
Tässä se ekstroverttien heikkous näkyy. Ilman lauman jatkuvaa tukea ne hajoaa täysin.
Kummallista, että Suomessa on näinkin paljon laumasieluja, vaikka tämän pitäisi olla introverttien ja yksinpärjääjien luvattu maa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä se ekstroverttien heikkous näkyy. Ilman lauman jatkuvaa tukea ne hajoaa täysin.
Kummallista, että Suomessa on näinkin paljon laumasieluja, vaikka tämän pitäisi olla introverttien ja yksinpärjääjien luvattu maa.
V ttu nämä uniikit introvertit. Joo, kyllä on ihmisen sivilisaatiot rakennettu sillä tavalla, että jotkut erakot luolissaan eivät puhu toisilleen. Ihminen on laumaeläin, ja sen takia tekin olette täällä nettipalstoilla ulisemassa, miten on hienoa olla introvertti. Jos ette oikeasti kaipaisi ketään, pysyisitte todella kaukana näistä palstoista ja olisitte tyytyväisiä ihmiskontaktien puutteesta.
Jokaisella on vain minä minä, eikä kukaan muu kiinnosta