Lue keskustelun säännöt.
Muita lapsettomia lapsia, jonka miehellä jälkikasvua edellisestä liitosta/suhteesta?
13.04.2020 |
Vertaistukea kaipaisin. Ei ole todellakaan mitään helppoa, kun tuntuu, että lapsi ja tätä myötä koko miehen menneisyys lävähtää joka päivä useita kertoja esille. Olisiko tässä kasvun paikka vai hyväksyä vain se, ettei vain ole minun juttu tai minua varten tällainen. Mies ei tue lainkaan, eikä ymmärrä ollenkaan kipuiluani. Ajattelin, että vertaistuki samanlaisessa tilanteessa olevilta voisi auttaa.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen jälkeen, kun oma lapseni muutti pois kotoa, minulle oli päivänselvää, etten enää huolisi miestä, jolla vielä on kotona asuvia lapsia. Kyse ei ollut mistään miehen menneisyydestä vaan siitä, että en todellakaan olisi aloittanut uudestaan lapsiperhe-elämää.
En olisi myöskään alkanut suhdetta lapsellisen miehen kanssa silloin, kun itselläni ei vielä ollut lasta.
Miehelläni on vuoroviikkolapsia. Vietän suurimman osan lasten isäviikoista omassa asunnossani, en haluaisi muutenkaan asua yhdessä. Ollaan aikuisia, joten kummallakin on menneisyys, vaikka vain miehellä onkin lapsia.
olin vähän aikaan suhteessa miehen kanssa jolla oli lapsia. ei ollut mun juttu.
Menin yhteen 25-vuotiaana 35-vuotiaan miehen kanssa, jolla oli edellisestä liitosta 7-vuotias lapsi. Kyllä kuulostaa tutulta kipuilu ja kaikki tunteet: ärsytys, mustasukkaisuus miehen huomiosta, epävarmuus... mutta toisaalta välillä myös ilo kivoista hetkistä lapsen kanssa. Mietin samaa kuin sinä, että onko minusta tähän. Minulle henkilökohtaisesti kaikkein vaikeinta oli se, että koin, että en saanut olla se ykkönen miehelleni. Lapsi on tietysti aina kaikkien muiden edellä (jos on hyvä vanhempi - kuten mieheni on). Meillä auttoi se, että pystyimme avoimesti puhumaan näistä ajatuksista ja mieheni oli ymmärtäväinen. Erittäin tärkeää oli myös kahdenkeskinen aika, kun lapsi oli äidillään (viikko-viikko). Myös se auttoi, että lapsi on tosi reipas ja hän otti minut tosi hyvin vastaan, mm. heti alusta alkaen kyseli että koska nähdään taas jne. Ja mitä isommaksi ja itsenäisemmäksi hän tuli, sitä enemmän helpotti. Nyt odotamme miehen kanssa ensimmäistä yhteistä lastamme. Olemme olleet yhdessä 5v ja miehen lapsi on siis nyt 12. Nyt on rauha itsellänikin, koen miehen lapsen omaksi perheenjäseneksenikin ja odotan jo innolla sitä että hän saa pikkusisaruksen ja voimme viettää aikaa perheenä.
Eli meillä avaimet onnistumiseen olivat puhuminen, lapsivapaa parisuhdeaika ja se, että kävi hyvä tuuri ja kemiat kohtasivat lapsen kanssa. Mutta helppoa ei tuo kuvio ole ja Ap ymmärrän sinua täysin. Jos esim. mies ei olisi tukenut, niin en varmaan olisi pystynyt itsekään jatkamaan suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen suhteessa miehen kanssa, joka on pienen lapsen yksinhuoltaja. En ole koskaan ymmärtänyt uusperheiden nälvintää. Meillä ei ole ollut ongelmia asian kanssa. Tiedostan, että lapsi on osa pakettia. Lapsi on todella kiva ja tullaan hyvin toimeen. Lapsi ei kuitenkaan ole minun, vaan miehen. Mies huolehtii lapsesta, mutta tehdään kaikki kolme yhdessä asioita. Mun mielestä on vain ollut kiva heti nähdä miehessä ne pehmeät puolet ja millainen on isänä. Aiotaan hankkia yhdessä lisää lapsi tai kaksi kunhan suhde on kestänyt pidempään ja on sopiva aika. Kohtelisin kaikki lapsia silloin ihan tasavertaisesti.
Facebookista löytyy varmaankin ryhmiä aiheesta.
Kaverini ei kipuile asian suhteen, koska eivät asu yhdessä. Lapset saavat isän jakamattoman huomion silloin kun ovat isän kanssa. Tekevät yhdessäkin juttuja, mutta kaveri on selkeästi vain isän tyttöystävä, eikä äitipuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ala hukkaamaan elämääni muiden kakaroiden tähden
Ööö, siis lapsettomia naisia, ei lapsia. 😅
Ap