Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Te, jotka tapasitte miehenne parikymppisenä tai nuorempana. Mietittekö miehen taloudellista statusta?
12.04.2020 |
Minä en ikinä miettinyt rahaa, en miettinyt asioita pidemmälle. Olisihan se ollut fiksua silloin ettiä joku massipäällikkö vanhempi mies. No valitsin sydämellä ja rouva fortuna oli suotuisa. Mietittekö muut rahaa ton ikäisinä?
Kommentit (65)
Oltiin molemmat opiskelijoita ja raha ei kiinnostanut. Korkeintaan mietittiin, miten saada rahat riittämään kuun loppuun. Nykyään ollaan molemmat töissä ja tienataan suunnilleen saman verran. Tasapuolinen suhde siinäkin mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ole miettinyt rahaa, en nuorena enkä vanhempanakaan kun aloitin uuden suhteen. Muut arvot ja ihmisen luonne ovat aina merkinneet minulle rikkauksia enemmän. Olen myös pitänyt huolen omasta varallisuudestani, niin että tulen hyvin toimeen omillani ilman kumppanin rahojen tukea ja on aina pidetty tilit ja omistukset erillään.
Vierailija kirjoitti:
En ajatellut rahaa. Mietin kyllä sitä, että mies oli maatilan vanhin poika ja en halunnut maatilalle emännäksi. Mutta onneksi muutti itsekin mieltään ja velipoika ryhtyi isännäksi, meistä tuli keskiluokkaisia hyvin toimeentulevia.
Nyt jos pitäisi pariutua, niin kyllä raha vaikuttaisi enemmän. En haluaisi elättää miestä vaan niin että molemmat tulevat omillaan toimeen. En välttämättä myös haluaisi olla kenenkään huomattavasti rikkaamman kanssa.
Tuo viimeinen osuus, eli jos nyt pitäisi pariutua, niin raha vaikuttaisi enemmän olisi minullakin totta. Nuorena en sitä miettinyt yhtään, mutta nyt 45 vuotiaana se olisi tärkeämpi juttu. Olen onnellisesti naimisissa, mutta jos hieman leikin ajatuksella, että olisin vapaa, niin katsoisin aika tarkkaan miehen raha-asiat ja suhtautumisen rahaan. Kun itse on tehnyt töitä saadakseen omansa ja hyvän elämän, niin en todellakaan huolisi mitään huliviliä vierelleni. Tuskin olisin myöskään kiinnostunut tyypistä, joka on saanut rahansa liian helposti ja joka suhtautuu ylimielisesti rahaan. En tiedä voisinko olla edes ystävä edellä mainittujen ihmisten kanssa.
Tapasin mieheni parikymppisenä. Muistan että aina haaveilin ns. Suuresta rakkaudesta, ihan sama onko työtön, varas tai rikollinen. Tärkeintä oli tunteiden palo.
Olen edelleen yhdessä, lähestymme viittäkymppiä kumpikin.
Olen miettinyt että jos nyt syystä tai toisesta jäisin yksin, valintaan vaikuttaisi paljon muukin nykyään. En todellakaan ottaisi työtöntä, en sellaista joka ei urheile, huonossa työssä tms. En itseäni lyhyempää ellei nyt olisi aivan sikamaisen rikas.
Kun ihminen vanhenee ajatukset muuttuvat myös paria valitessa. Onko se sitten hyvä vai huono?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En miettinyt, mutta pärjättiin, kumpikin töissä. Tarjolla olisi ollut varakkaampaa, mutten halunnut määräilevää ja itsekästä miestä. Sittemmin erottiin 20v jälkeen, muttei rahan takia.
Parikymppisenä miesten status ja esim koulutustausta oli mulle jostain syystä todella tärkeää, ulkonäkö taas ei ollut.
Huvittavaa on, että vasta nyt vanhempana, kun tapasin aviomieheni ja menin naimisiin, sillä ei ollut mitään merkitystä enää. Mies on rutiköyhä ja huonommin koulutettu kuin minä ja lomsutettu parhaillaankin. Itselläni on sen sijaan tullut ura, rahaa ja asemaa, enkä tarvitse sitä siis enää enempää kenenkään toisen kautta. Miehen ulkonäkö ja seksikkyys oli tärkeämpää nyt vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Samanlaisia tyhjätaskuja oltiin silloin kuten kaikki muutkin ikäisemme.
Sanni16kerava kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päässä vikaa, jos merkkilaukut ym menevät sydämen edelle.
Ai.
Ennemmin itken Mersussa kuin polkupyörän tarakalla.
Eikö se mee niin että ennemmin hymyilen polkupyörän tarakalla kuin itken mersussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin molemmat 20 vuotiaita, kun tavattiin. Ei, en miettinyt. Mies oli työtön ja itse opiskelin. Jossain vaiheessa muutettiin yhteen ja meillä oli välillä tosi tiukkaa rahallisesti. Muistan, kun lainasin kaverilta 20 euroa, että päästiin kauppaan.
Vuoden päästä valmistuin ja sain oman alan töitäni ja mies onnistui myös pääsemään töihin. Nyt olemme hieman yli 30 vuotiaita ja perheeseen kuuluu myös kaksi lasta. On asuntolainaa ja perheen tulot on (ainakin meidän mielestämme hyvät), nettona eli tilille tuleva määrä yhteensä on 3900 euroa/kk. Pärjäämme IHAN hyvin ja elämä on muutenkin "ihan mallillaan"
Ihastuin 20 vuotiaana hyväkäytöksiseen, empaattiseen ja muut huomioon ottavaan nuoreen mieheen. Nykyiseen aviomieheeni <3
Molemmat oltiin yhtä persaukisia, kun tavattiin 19-vuotiaina. Kumpikaan tuskin kuvitteltiin, että kesäromanssi ennen opintojen aloittamista kestää kovin pitkään, joten toisen taloudellisella tilanteella ei ollut mitään merkitystä. No, tässä ollaan 20 vuotta myöhemmin yhteistä taloutta pyörittämässä. Mitään rikkaita ei olla, mutta mitään ei oikeastaan puutukaan.
Nyt jos uutta heilaa haeskelisin, miehen taloustilanne merkitsisi huomattavan paljon. Elättäjää en kaipaa, enkä elättäjäksi ryhdy, talouden täytyy olla kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu joku rikas vanhempi herrasmies, nou thanks. Minulle raha ei ole mikään itseisarvo vaan väline jota käytetään elämänlaadun nostamiseen. Koska väärä mies on minusta elämänlaadun pilaaja nro 1, en näe kertakaikkiaan mitään järkeä vaihtaa rakkautta rahaan. Mieluummin syön makaronia ja tonnikalaa rakkaan kanssa kuin juon samppanjaa jonkun rikkaan sedän kainalossa. Ei tarvitse edes miettiä.
En miettinyt mutta todellakin olisi pitänyt. Köyhä mies ja köyhä lapsuudenkoti miehellä, siis myös henkisesti köyhä eli sivan hirveet appivanhemmat.
Olen kompensoinut tätä kouluttautumalla itse ja edennyt uralla hyväpalkkaisiin johtohommiin. Onnistui se naiseltakin, eli ei kannata harmitella liikaa että ”mies ei oöe sitä, tätä, jne”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menee ehkä vähän aiheen ohi, mutta olen tyytyväinen siihen, että me kaksi silloista persaukista nuorta ollaan rakennettu yhdessä hyvä elämä. Meidän ei tarvitse laskea tai luetella, mikä on kummankin omaa, kun kaikki on yhteistä. Voidaan keskittyä siihen mikä elämässä on olennaista.
Tärkeämpää toisessa on suhtautuminen rahaan ja sen käyttämiseen kuin rahan määrä. Miljonääri, joka on sairaalloisen pihi on yhtä houkutteleva kuin miljonääri, joka tuhlaa kaiken viimeistä penniä myöten. Hyvään elämään ei tarvitse isoja tuloja.
Enpä miettinyt enkä miettinyt 20 vuotta myöhemminkään, kun rakastuin toiseen mieheen.
En miettinyt. Silloin lukion ensimmäisellä 16-vuotiaana kummallakaan ei ollut mitään tuloja ja asuttiin vanhempien luona. Kummallakaan ei ollut edes tietoa, mihin lähteä opiskelemaan lukion jälkeen. Nyt ollaan yli 30, opiskelualat tuli valittua hyvin ja työllistyttyä. Tärkeämpää on silti, että edelleen toinen tuo päivittäin hymyn huulille.
Totta kai. Rakkaus edellä tietenkin mutta en olisi voinut rakastua mihinkään huithapeli-rahankäyttäjään, omaisuudettomaan tai päämäärätiedottomaan/vailla taloudellisia tulevaisuuden näkymiä olevaan.
Itse en rahaa tarvinnut enkä tarvitse kun sitä on riittävästi. Tasavertainen taloudellinen panos ja näkeykset on tärkeitä.
Tapasin mieheni 19-vuotiaana ja mieheni oli silloin 29. Nyt on aikaa kulunut jo 15 vuotta tuosta. Lapset, avioliitto ja myös talous kukoistaa.
Alue: Aihe vapaa
En miettinyt, mutta olisi pitänyt kyllä tajuta huomioida millainen rahankäyttäjä mies on.
Olin todella naiivi. En tiennyt mitä tarkoittaa kirje Intrum justitialta. En miettinyt miksi työssä käyvän pitää lainata rahaa opiskelijalta, miten ei palkka riitä.
Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, meillä menee kuitenkin hyvin. Minä vastaan raha-asioista, mies on jotain oppinut mutta edelleen kaikki menee mikä tulee sen jälkeen kun on siirtänyt pakollisten menojen verran minulle. Rahasta on riidelty eniten suhteem aikana.
Jos joskus olisin vielä uutta miestä etsimässä niin ehdottomasti tähän rahan käyttöön kiinnittäisin huomiota. Rikas ei tarvitse olla, mutta jos rahaa on osannut käyttää niin nelikymppisenä pitäisi olla ihan ok tilanne.