Jaa en kyllä vieläkään ole saanut koronakirjettä
Ja Helsingissä asun.
Kommentit (23)
Yritetään jaksaa. Minä en saanut Hus:n koronatekstaria 3 eri kielellä. Nuo tiedot löytyvät netistä.
Meidän taloyhtiössä alaovet on lukossa ja ovessa on koodi. Keskiviikkonaaamuna töihin lähtiessä oven vieressä oleva ilmaisjakelupostilaatikko oli täynnä niitä koronakirjeitä. Töistä tullessa laatikko oli tyhjä eikä kirjettä löytynyt kotoa. Tiedä sitten mihin katosivat.
Minä sain, ja siinä oli samat jutut kuin mitä mediassa on miljoona kertaa toistettu.
Minä sain ja olen niitä myös jakanut. Jakopäivä oli ainakin pohjoisessa keskiviikko.
Pohjoisessa jaon teki Suorajakelu ja vissiin toinen jakaja oli Posti.
Mikä kiire saada se? Jos pystyy olemaan tällä palstalla saa tiedot netistä. Ei siinä kirjeessä ole sinulle mitään henkilökohtaista.
Eipä siinä mitään uutta ollut. Somaliksi ja arabiaksi jotkut terveiset, niistä en selvää saanut.
Meillä ilmestyi yksi kpl tuollaisia kirjeitä taloyhtiön ilmoitustaululle. Ideana että koko rapullinen ihmisiä lääppii ja lukee sen saman kirjeen? :D Fiksua.
Meille tuli. Paksu kirje, missä oli 5 vai 6 eri monistetta suomeksi ja ruotsiksi. Ei ole ollut käytetty ihan kaikkein halvinta monistuspaperia, vaan kiiltävää ja laadukasta. Kirjekuori oli suttuisen näköinen.
Mitä ihmettä te vingutte jonkun turhan kirjeen perään? Se on siis pakko saada kun muuten koette vääryyttä? Mitään uutta siinä ei ollut, turhaa paperijätettä.
Odota rauhassa kirjoitti:
Mikä kiire saada se? Jos pystyy olemaan tällä palstalla saa tiedot netistä. Ei siinä kirjeessä ole sinulle mitään henkilökohtaista.
Jos tavoitteena on ollut jakaa kirje nopealla tahdilla kattavasti kaikkiin kotitalouksiin, niin siinä ei ole onnistuttu ja sitä sopii kritisoida. Henk.koht. en kirjeellä tee mitään, mutta joku netitön vanhus voisi siitä hyötyäkin.
Yksi hallituksen petetty lupaus, ja vielä pienimmästä päästä. Ei haittaa.
Onkohan palkattu Onni Sarmaste hoitamaan jakelu...? Olisi linjassa hallituksen muidenkin hankintojen suhteen.
Meillä lukee postilaatikossa, että ei mainoksia, joten emme varmaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lukee postilaatikossa, että ei mainoksia, joten emme varmaan saa.
Kyseessä on tiedote, ei mainos.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ilmestyi yksi kpl tuollaisia kirjeitä taloyhtiön ilmoitustaululle. Ideana että koko rapullinen ihmisiä lääppii ja lukee sen saman kirjeen? :D Fiksua.[/quote
Ei siihen paperiin tarvitse koskea, lääppimisestä puhumattakaan.
Minä sain sen jopa kahteen otteeseen. Tampereella asun.