Esimies määräsi lomat toukokuulle!
Olen kaupallisella alalla. Esimies ilmoitti että lomat tulee pitää toukokuussa. Ei siinä muuten mitään, mutta olimme jo sopineet, että pidän loman heinäkuussa. Me ollaan vuokrattu 2 viikoksi mökki, 1400€. 4-henkinen perhe. . Lisäksi meillä on lentoliput heinäkuun lopussa 1200€ (nämä tosin saattaa peruuntua koronasta johtuen) .
Ehdotin, että teen etätyötä mökiltä 2 viikkoa, ei käy, silloin pitää myydä kentällä. Jännä että nyt työnantajan määräyksestä eetätyö on täysin ok.
Mitä vaihtoehtoja tässä on? Voiko työnantaja perua mielivaltaisesti jo sovitut lomat? Yritin ehdottaa että pidän 2 viikkoa toukokuussa ja 2 heinäkuussa. Ei käy. Minulle olisi sopinut myös lomautus
Kommentit (59)
Ei saa mielivaltaisesti päättää. Coronaankin jos vetoaa, tietyt pykälät täytyy täyttyä että voi toimia noin.
Pitääkö hän itsekkin lomansa toukokuussa
Tässä vaiheessa vuotta voi ihan hyvin siirtää lomia, joiden alkuun on yli 2 vko.
"Työnantajan määrätessä loman ajankohdan hänen on ilmoitettava siitä työntekijälle viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Jos tämä ei ole mahdollista, loman ajankohdasta voidaan ilmoittaa myöhemmin. Siitä on kuitenkin ilmoitettava viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista."
Lomien jälkeen voi olla lomautukset edessä, joten odottele nyt rauhassa.
Sovittuja kesälomia ei voi siirtää. Ja mitä/kenelle myyt heinäkuussa "kentällä"? Taatusti ei tule asiakastapaamisia.
Kyllä voi. Mutta todennäköisesti lomautus tulee heti kesäkuussa, joten pääset mökille. Lennoista saatat saada rahat takaisin, jos maksoit luottokortilla.
Työnantajalla on oikeus määrätä loman ajankohta. Lue vaikka laista tai omasta tes:ta.
Äläkä valehtele noin helvetisti, kukaan ihminen ei varaile mitään eikä varsinkaan maksa mitään etukäteen, ennekuin lomat on lyöty lukkoon.
Joten turha kehuskella varauksilla ja valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Sovittuja kesälomia ei voi siirtää. Ja mitä/kenelle myyt heinäkuussa "kentällä"? Taatusti ei tule asiakastapaamisia.
Missä näin sanotaan?
Ole tyytyväinen että sulla edes on töitä...
Vuosiloma pidetään touko-syyskuun kuluessa ja yhtenäisenä pätkänä, ellei työntekijä itse halua pitää pätkissä. Kahta viikkoa lyhemmissä pätkissä ei kai saisi pitää. Ajankohdan voi työnantaja päättää lomakauden sisällä.
Finlex:
20 §
Vuosiloman antamisajankohta
Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan määräämänä ajankohtana, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi loman pitämisestä 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Vuosilomasta 24 arkipäivää on sijoitettava lomakaudelle (kesäloma). Muu osa lomasta (talviloma) on annettava viimeistään seuraavan lomakauden alkuun mennessä. Kesäloma ja talviloma on annettava yhdenjaksoisena, jollei työn käynnissä pitämiseksi ole välttämätöntä jakaa sitä osaa kesälomasta, joka ylittää 12 arkipäivää, pidettäväksi yhdessä tai useammassa osassa.
Jos loman antaminen lomakaudella aiheuttaa kausiluonteisessa työssä olennaisia vaikeuksia työnantajan toiminnalle, kesäloma voidaan antaa lomakauden ulkopuolella saman kalenterivuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Sovittuja kesälomia ei voi siirtää. Ja mitä/kenelle myyt heinäkuussa "kentällä"? Taatusti ei tule asiakastapaamisia.
Miksi ei voi ja mikä on tämä sopimus? Jos kyseessä on pelkkä ap:n oletus ja lausuttu toive, niin se ei ole vielä sopimus.
No meneekös koko putiikki kiinni, kun kaikille on lomat määrätty toukokuulle.
Ja kyllä kai työnantaja toimii ihan lain sallimissa rajoissa, muutenhan se joutuisi syytetyksi virheistä ja se olisi kallis lasku.
Enpä oikein usko sinun sepustusta ollenkaan.
mä toivon todella että heinäkuussa ei saa lennellä yhtään minnekään lomailumielessä. Jos näin kävisi, niin miksi tähän eristykseen alunperinkään ruvettiin.
Mökistäkin saa vielä rahat takaisin.
Onhan sulla vielä runsaasti aikaa perua kaikki varaukset. Et ole ainoa joka joutuu näissä olosuhteissa joustamaan.
Voi olla että sairaanhoitajat eivät kesälomaa ollenkaan. Taidat olla melkoinen narsisti.
Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle vuosiloman ajankohdasta, mikäli mahdollista kuukautta ja kuitenkin viimeistään kahta viikkoa ennen loman tai sen osan alkamista. Hänen on annettava ennen loman määräämistä työntekijälle tilaisuus esittää mielipide loman ajankohdasta. Työnantajalla on kuitenkin viime kädessä oikeus määrätä loman ajankohta edellyttäen, että kesälomaosuus on lomakautena.
https://www.monster.fi/uraneuvonta/artikkeli/miten-vuosiloma-maaraytyy
Ei lomautusta yhden taukin naisen takia tehdä. Miksi lomauttaa jos töitä kerran riittää. Yrityshän elää vain ja ainoastaan asiakkaistaan.
Ap vaan kehuu miten hyvin menee, vaikka toisia on lomautettu ja irtisanottu. Sairasta.
Että oikein sopii lomaukset!
Vierailija kirjoitti:
Lomakausi alkaa 1.5
Eipäs vaan 2.5. Poikkeusoloissa jo vahvistetutkin lomat voidaan perua, valitettavasti.
Juuri nyt voi. Onko sulla kirjallista mitä on sovittiin?