Miksi anoppi kiusaa minua :(

Iänikuinen tarina anopista ja miniästä. Poika valitsee ihan muuta kuin äiti hänelle puolisoksi toivoi.

Ainoa, joka tarinassa joutuu muuttamaan asennettaan olet sinä.

Anoppisi ei tuosta viisastu yhtään mihinkään ja käyttäytyy ajattelemattomasti kuolemaansa asti, Hän ei ole oppinut pitämään suutaan kiinni silloin, kun mielipide koskee hänen poikaansa ja pojan perhettä. Se on rasittavaa, ikävää, loukkaavaa, tylsää. Ymmärrän.

Puhuminen suoraan ei auta. Anoppisi ikäinen ei ota palautetta vastaan sinun ikäiseltäsi. Siinä ikä astuu sinua vastaan.

Mutta päätä, ettet välitä anopin mielipiteistä. Pysyttele kauempana. Lähde pois tilanteesta, jos hän on taas jotakin mieltä lasten vaatteista. Suojaa itsesi henkisesti ja kuvittele ympärillesi vaikka lasinen kupla, jonka läpi et kuule hänen sanojaan. Harvenna tapaamisia, jos mahdollista, ja menette silloin, kun sinä pystyt katselemaan anoppiasi pari tuntia. Luo välillenne suhde, jonka myös sinä hallitset ja pidät anopin etäällä.

Miehesi on hyvä mies pitäessään puoliasi. Se on tärkeää.

Joidenkin ihmisten on vaikea hyväksyä toisenlaista elämäntapaa kuin omansa, ainakin jos sitä elämäntapaa toteuttava ihminen on heille läheinen (kuten teillä oma poika). 

Meilläkin on vastaava tilanne, sillä erotuksella, että anoppi oli se tip top-ihminen ja minä taas en.  Olen sanonut anopille, että minä en nauti siivoamisesta enkä kodin laittamisesta. Haluan ulkoilla ja että meillä on eläimiä (mistä tietysti tulee myös kuraa ja karvaa).

Luulen, että siinä tulee jokin sellainen juttu, että toisen erilainen elämäntapa koetaan kannanottona omaan elämäntapaan ("pitää omaa tapaansa parempana, kun ei elä samoin kuin minä"). Anoppisi on myös ehkä sitä vanhempaa ikäpolvea, joka on nuorena kuullut vaatimuksia, että kaiken pitäisi olla tip top... ehkä yhdistää teidän elämäntapanne niihin ihmisiin, jotka on ehkä aiemmin moittineet hänen tapaansa antaa lasten liata vaatteensa ja syödä eineksiä.

Älä välitä. Joillain naisilla on todella erikoinen suhde poikiinsa ja miniä on huono, vaikka hän olisi miten hyvä tahansa. Naapurissa käy tollanen anoppi siivoomassa ja pihapuuhissa. Miniä ei kuulemma osaa siivota, hoitaa hänen poikansa pihaa, eikä se edes leivo hänen pojalleen ja pojanpojilleen hiivaleipää. Mä varmaan vielä pamautan sitä haravalla päähän, vaikka itsekin olen anoppi.

Toisen elämän kommentointi ja määrittely on anopilta ikävää käytöstä. Hänen pitäisi antaa teille tilaa hengittää. Oma anoppini on todellinen kyylä, kyselee lapsilta kaiken meidän arjesta, mitä äiti tekee ruuaksi,siivoaako äiti, millä mielellä se äiti siellä on. Silmät meinaa pudota päästä kun kyttää meidän vaatteet että onko pekan pipo likainen, hänpä ottaa ja pesee. Kerran hän näki autossa töihin ottamani eväät ja tunki päänsä sinne autoon kytätäkseen että oliko epäterveelliset eväät.

Tämä helpottaa lasten kasvaessa, hekin vain nauravat nipotukselle eivätkä enää paljasta kotoasioita.

Itsekin vastustan esim.liiallista harrastusrumbaa pienellä lapsella, mutta kun olen aikanani mummo, se ei kuulu minulle tippaakaan.

Anopinkiusaus?

Mun omat vanhemmat on tuollaisia. Tavallaan välittäviä ja kivoja, mutta juuri tuollaisia. Omassa kodissamme oli aina likaista ja sotkuista, elettiin kuin pellossa, lihottiin vuosi vuodelta ja arvosteltiin ”hienompia” ihmisiä (=eli tavallisia ihmisiä, jotka jaksoivat töiden jälkeen kokata, siivota, harrastaa). Päätin tuolloin, että pidän itse kodin siistinä, annan aikaa lapsille ja huolehdin terveellisestä ravinnosta. Ja että jaksan harrastaa itse ja myös osallistua ja olla kiinnostunut lasten harrastuksista.

Nyt vanhempana sainkin kuulla hienovaraista nälvintää: ”Onpa se tarkkaa kun pitää taas imuroida” (imuroin lattialle pudonneet isältä leikkaamani hiukset).

Vetivät ihan läskiksi kaiken, kannustivat lapsia olemaan tottelemasta ja sotkivat. Leipoivat meillä ja jättivät keittiön pommiksi. Sanoivat lapsille että saa tulla kengillä olkkariin tai että ei tartte kenkiä takapihalla kevään lämpimänä (mutta edelleen mutaisena) päivänä. Sitten toki samoilla jaloill sisään. Pahinta oli, kun isäni oli kannustanut 3-vuotiasta tuomaan leipäpussin ja voin meidän sänkyyn, ja sieltä ne illalla töistä tullessani sitten löysin. Vaari oli lepuuttanut sängyllä ja olivat leikkineet leipäkestejä. Kiva. Ihan voinen päiväpeite ja leipäpaketti levinneenä ja murenneena tyynyn takana.

Ilmaantuivat kotiimme jatkuvasti: ”me tuotiin karkkia lapsille, eikai se äiti ole niin inhottava että kieltää”. Liian usein tietenkin, ja ihan överimääriä.

Tarjosivat kielloista huolimatta herkkuja joka arkipäivä kun lapset meni sinne koulun jälkeen. ”Älä kerro äidille kun se suuttuu” ja lapset oli ihan vaikeina kun kysyn illalla että söittekö herkkuja.

Pidin vanhemmilleni todella tiukan puhuttelun, perustelin ja perustelin. Tein sen ehkä 10 kertaa ja aina lipsuivat. Miehen vanhemmat asuu kaukana ja lapsille oli todella tärkeää kun mummola oli naapurissa, niin en oikein voinut välejäkään katkaista.

Kaikki tämä päättyi, kun isäni kuoli ja äiti saa nyt yksin mummoilla. Lapsetkin ovat isompia eivätkä enää niin tarvitse mummoa, joten mummo on katsonut paremmaksi noudattaa talon sääntöjä :)

Jälkikäteen ajateltuna olivat jotenkin elämäänsä tyytymättömiä ja passivoituneita. Jo silloin kun olin lapsi. Eivät jaksaneet siivota eivätkä muutakaan, ja sitten kateuksissaan arvostelivat niitä ”hienompia ihmisiä jotka olivat niin olevinaan”.

Tsemppiä ap. Pyydä miestäsi tosiaan puuttumaan asiaan. Usein. Tiukasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin täydellinen, onnittelut!

Tällä kirjoituksella en todellakaan halunnut tuoda esiin itsekehua vaan sitä että olen normaali ihminen, enkä mikään huithapeli-tyyppi.

Ja meillä todellakin lapset saavat leikkiä ja sotkea leikkiessään ihan normaalisti. Siitä huolimatta pesen vaatteet ja korjaan reiät. Minusta lapsen ei tarvitse näyttää kerjäläiseltä ollakseen leikkinyt.

Ap

Mitään välimuotoa ei ole, vain kuninkaalliset ja kerjäläiset. Lopeta yhteydenpito, se on siinä. Turha selittää.

Jaha, koronan takia ei ole pitkään aikaan anoppiketjua ollutkaan. Hyvä tytöt, pääsiäisen kunniaksi tällainenkin.