Olen todella tunnollisesti noudattanut ohjeita ja rajoitteita, mutta alan jo kyllästyä

Kyllä sen kaupassa huomaa, että moni ajattelee noin. Tänään ei varmaan uskalla edes kauppaan mennäkään.

Hs podcastissa on juuri aiheena tämä, että miksi sosiaalisista ja psykologisista syistä on vaikea toimia oikein. Eli te, jotka vähättelette että tämän pitäisi kaikille olla helppoa, käykää kuuntelemassa psykologin kommentteja. Ehkä käsityksenne avartuu.

Vierailija kirjoitti:

Hs podcastissa on juuri aiheena tämä, että miksi sosiaalisista ja psykologisista syistä on vaikea toimia oikein. Eli te, jotka vähättelette että tämän pitäisi kaikille olla helppoa, käykää kuuntelemassa psykologin kommentteja. Ehkä käsityksenne avartuu.

Just tämä. Jengi jolle on helppoa istua sisällä 24/7, kitisee täällä miten itsekkäitä ne on jotka ei tee samoin. Eivätkä tajua miten itsekästä on vaatia että kaikki tekisi samoin. Varovaisuutta ja turvavälejä tietysti edellytetään ihan kaikilta.

Ihan samanlaisia ajatuksia kuin aloittajalla. Alan kyllästymään, eikä kyse ole nyt pelkästä tylsyydestä. Ei, minulta on viety mm. mielenterveyspalvelut ja kaikki niihin liittyvä tuki, en pysty tapaamaan ystäviäni, kirjastoon, kahvilaan tai ravintolaan ei pääse...olen aivan lopussa henkisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Hs podcastissa on juuri aiheena tämä, että miksi sosiaalisista ja psykologisista syistä on vaikea toimia oikein. Eli te, jotka vähättelette että tämän pitäisi kaikille olla helppoa, käykää kuuntelemassa psykologin kommentteja. Ehkä käsityksenne avartuu.

Niin, kyllähän sen tietää että tyhmiä ja heikkoja on olemassa, mutta aina yllättää että niiltä ei loydy sen vertaa itsekritiittisyyttä, että osaisivat edes olla hiljaa tyhmyydestään. Yhtä säälittävänä pitäisin aikuista joka itkee julkisesti kuinka kauheaa on kun lempisuklaa oli lopussa lähikaupasta - ts. on inhimillistä että harmittaa kun ei aina saa mitä haluaa, mutta lapsellista ettei ymmärrä pitää sitä harmitusta itsellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä siis on vaikeaa? Aikuiset ihmiset ette kestä ilman livekyläilyja kuin muutaman viikon?? Kyllä on heikkoa.

Joudun työssäni tapaamaan ihmisiä koko ajan, joka päivä. Miksi en siis tapaisi ystäviänikin? Työnantajaa ei kiinnosta edes käsidesin hankinta, joten ei tätä nyt niin kuolemanvakavasti voi ottaa.

Et voi olla tosissasi!?!?? 😲

T. Työssään koko ajan ihmisiä tapaava ja todellakin pysyn vapaa-ajalla erossa muista ihmisistä, omaa perhettä lukuunottamatta.

Jos ystävät ja sukulaiset käyvät esimerkiksi samassa kaupassa, niin ihminen on tekemisissä kaupan henkilökunnan kanssa, jotka eivät ole ainoastaan tekemisissä sekä ihminen itsensä että tämän ystävien ja sukulaisten kanssa, vaan ihan kaikkien ihmisten ystävien ja sukulaisten kanssa. Että se on vähän hiinä ja hiinä mitä hyötyä on vältellä sukulaisia ja ystäviä, jos käy kaupassa. Todennäköisemmin sen tartunnan kaupassa asioinnin yhteydessä saa kuin sukulaisia ja ystäviä tapaamalla. Ja kaupassa hengityssuojaimen käytön hyödyllisyyden kanssa on vähän niin ja näin, jos ei samalla suojaa silmiä ja suojaa itseään myös perheen parissa — läheisemmässä kontaktissahan ja enemmän aikaa sitä perheenjäsenten kanssa on kuin kenenkään kanssa kaupassa. Syy miksi eniten virustartuntoja saadaan perheenjäseniltä. Jos perheessä yksi on sairas, niin todennäköisesti ovat muutkin. Että jos joku tässä koronajutussa turhauttaa, niin se, ettei ole tietoa kuinka monella se jo on tai on ollut. Kun taudin voi kerrotun mukaan sairastaa vähäisin oirein tai lähes oireetta. Tartunnan välttely on turhaa, jos tartunnan on jo saanut ja taudin sairastanut.

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksille on sama mihin kuolee kun on kuoltava kuitenkin. Korona sentäs tappaa aika nopeaan.

Meinaat, että nuoremmat ihmiset pohtivat vanhuksista poiketen sitä, millä tapaa sinä allakkaan merkittynä kuolinpäivänänään heittävät lusikan nurkkaan? Vai ajatteletko, että ainoastaan vanhukset kuolevat?

Minulle tämä on ollut täyttä myrkkyä alusta lähtien. Elämältä putosi pohja ihan totaalisesti, työt ja toimeentulo loppuivat kuin seinään. Mihinkään ei pääse ja tuskastuttavien kotitöiden rumba jatkuu joka päivä, aamusta iltaan. Joka puolella toitotetaan samaa mantraa, että "kyllä tästä selvitään yhdessä". Silti minulla on yksinäisempi olo kuin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä lyhyempi aika 'hoivakodissa' , sen parempi!

Todellakin. Julmasti sanottu, mutta monet näistä paikoista ovat suunnilleen hautaustoimiston varastoja. Ei se elämänlaatu ole kovin korkealla, kun siellä puoli-tiedottomana makaa päivästä toiseen.

Mullakin on jo tylsää etätöissä. En kuitenkaan vielä mene toimistolle, vaan vasta toukokuussa. Siihen saakka pystyn tsemppaamaan.

Nyt ei ole aika luovuttaa. Muistaa sen, että turhautuminenkin kuuluu asiaan. Muistaa myös , että omalla toiminnalla voi joko suojella ihmisiä pysymällä kotosalla/kaukana muista, tai vaihtoehtoisesti saattaa muut ja itsensä vaaraan liikkumalla kuten ennenkin.

Mua taas vituttaa nämä jotka ei pysy aloillaan. Se tarkoittaa sitä että virus vaan leviää ja kyllä oon itsekästä.

Olen ollut jo kolme viikkoa kotona. En ole käynyt edes kaupassa vaan tilannut kotiinkuljetuksella. Olen tehnyt etätöitä ja käyttänyt päivittäistavaroiden kotiinkuljetuspalvelua jo vuosia, mutta edelleen huomaan ajattelevani "lähdenpä käymään....". Ja sitten muistan, että enpä lähdekään. 

En osaa ottaa kantaa siihen, miten muiden pitäisi toimia. Tarkoitan siis, että jos ymmärtää turvavälit yms, pitäisikö linnoittautua kotiin kuten minä olen tehnyt vai olisiko ihan ok lähteä vaikka ystävän kanssa lenkille. Jokainen varmasti itse pystyy arvioimaan sekä oman riskinsä sairastuttuaan COVID-19:ään (esim kuinka hyvin selviäisi tehohoidosta)  että omat riskinsä tartuttaa muita oireettomana viruksenkantajana. 

Kuulun riskiryhmään ja pyrin pelaamaan varman päälle. Olen ollut totaalieristyksessä jo kolme viikkoa. Jos nyt lipsuisin, menneet kolme viikkoa olisivat olleet turhia. Vanhempani ovat jo yli 90-vuotiaita ja myös eristäytyneet kotiinsa. Olen lähisuvusta ainoa, jolla on mahdollisuus eristäytyä kokonaan. Lisäksi olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja. Jos vanhemmilleni sattuisi nyt jotain, missä tarvitsisivat apua tai edes tilanteen tarkistamista, minä olen lähisuvusta se, joka menen käymään. Riskiryhmään kuulumiseni on yksi syy eristäytymisen, mutta toinen syy on vanhempani. 

Miten tsemppaan itseäni? Olen ollut vakavasti sairas ja käynyt lähellä kuolemaa. Niin lähellä, että lääkäritkin ihmettelivät, että selvisin hengissä. En yksinkertaisesti halua kokea sellaista uudelleen, jos vain voin jollain keinolla välttää. Tsemppaan itseäni myös ajattelemalla, että voi tulla hetki, jolloin vanhempani tarvitsevat hoitoa ja huolennpitoa sellaiselta, jolla ei varmasti ole koronavirusta. Ja minä olen silloin se, joka menee avuksi.